Kyllä. Niin paljon juotiin kaljaa ja kiljua, että seuraavana päivänä rupsahteli housuihin aivan solkenaan. Puhumattakaan saadusta rikosrekisteristä. Avioerokin tuli. Se johtui vieraista, hutsuista. Työt eivät ole kiinnostaneet kolmeenkymmeneen (30) vuoteen.
0Äänestä
puuhkutusta
Elämä on ohi kun 50v täynnä..naisista näkee naamasta ja yleistyneestä mummuotuneesta olemuksesta iän.Samoin miehet on kaljuja ja pulleavatsaisia ja kakkostyypin diapbeetikkoja vernepainetaitisia joihin eivät hae lääkitystä,
Ei mitään muutoksia.Elämä jatkuu niinkuin ennenkin.
0Äänestä
Ruusunenkin
Mitä hemmettiä aloittaja höpisee? 50-vuotiaanahan aletaan vasta kukoistaa. Tai minä ainakin ...
0Äänestä
hahhhehh
No ei todellakaan kukaan yli 50v kukoista..enää..
0Äänestä
Mitämuutajäänytväliin
Oletko sokea vai elätkö tynnyrissä vai kellarissa?
0Äänestä
riitikkomies
Mitämuutajäänytväliin kirjoitti:
Oletko sokea vai elätkö tynnyrissä vai kellarissa?
Ei kuule tartte olla sokea kun katsoo vaan 50 naamataulua ni roikkuuhan se ja maha ja takamus..
0Äänestä
Roikuttajatovaterikseen
Tiedän monia, joilla roikkuu vaikka mikä ja siitä huolimatta että ei ole lähelläkään 50.
0Äänestä
flegmaatti
Eipä ollut juhlia! Jatkoin rupsahtamista vielä muutaman vuoden kunnes järkiinnyin ja lopetin työnteon.
0Äänestä
OlisinpaOpiskellutEnempi
Minun kohdallani työelämässä syrjiminen alkoi jo kun olin täyttämässä 40 vuotta; työpaikan saaminen ei kurssituksista huolimatta ollut todellakaan itsestään selvää ja monia pätkätöitä tuli tehtyä 9 vuoden ajan ennenkuin vakituinen työpaikka löytyi. Tosin jatkuvat muutokset työpaikalla ovat aiheuttaneet palkkatason alenemista jatkuvasti ja tällä hetkellä tienaan samalla tuntimäärällä n. 390eur/kk vähemmän sillä jouduin suostumaan vakanssin alentamiseen. Tänä vuonna YT:t edessä, saas nähdä saanko potkut. Fyysisesti olen loistavassa kunnossa, olen ahkera kuntosalilla kävijä sillä meillä firma maksaa osan salikortin kuukausikustannuksista. En ole sairiksellakaan ollut. Mutta, kun olen 55 vuotias niin mikään ei ole enää varmaa.
0Äänestä
Eläkkeelle.livahanut
Ole iloinen tähän astisista työvuosista ja että on työpaikka vielä. Jos YT aiheuttaa poistumisen työmarkkinoilta, yritä päästä työttömyyseläke putkeen. Työllistyminen enää on erittäin epävarmaa. 55 ja sitä vanhempi on kallis investointi työnantajalle, kaikkine sivukuluineen.
0Äänestä
Skeptikkoakka
Eläkkeelle.livahanut kirjoitti:
Ole iloinen tähän astisista työvuosista ja että on työpaikka vielä. Jos YT aiheuttaa poistumisen työmarkkinoilta, yritä päästä työttömyyseläke putkeen. Työllistyminen enää on erittäin epävarmaa. 55 ja sitä vanhempi on kallis investointi työnantajalle, kaikkine sivukuluineen.
Eikös se työttömyyseläke jää nyt pois? Uusinta tietoa googlasin:
En juhlinut silloin aikanaan. Työpaikasta irtisanottiin, mutta ei se mitään, sain sitten uuden homman ihan uudelta alalta. Ulkoinen olemus on suht nuorekas johtuen terveellisistä, jonkun mielestää tylsistä elämäntavoista.
Jotkut mummoutuu kun nee täyttää 40. Minä olen kohta 65 ja suunnittelen uutta toimintaa, mitä aion tehdä, kun kohtapuoleen olen jäänyt vanhuuseläkkeelle.
0Äänestä
Rastaankarkotin
No kyllä me jouvetaan ihan hyvin eläkkeelle pelottelemsta ihmisiä. Meillä monellakin alkaa jo tena ikä viisissä kymmenissä, kuset karkailee, kusi tulehdukset ja muut peräpään vaivat niin akoilla, kuin ukoillakin. Joku tällä palstalla mainitsi, että 50 iässä alkaa kukoistaa, se on juuri sitä naisten harha luuloa itsestään. Ihmetellä saa tälläisten luuloja itsestään. Tansseissakin saattaa niitä pakkeja tulla saman ikäsille miehille ja sitä nuorta prinssiä vielä odotetaan, mutta onneksi sitä ei kaikille kuitenkaan tule. Kun siitä sitten vähän vielä eletään, niin naisilla varsinkin alkaa leukaperät roikkua kuin buldokilla, käsivarret saavat lepakon lentimiä muistuttavat läskipoimut. Monella on vatsan alapuolella kengurun poikaspussia muistuttava poimu. Nimmimerkille "katsotaan uutta" tietäisin hyvän homman. Tule minun mökki tontilleni rastaitten pelättimeksi, mansikka maalleni ja viinimarja pehkojeni viereen. Itse en enää jaksa siellä seistä kun olen jo 77 v ja rastaat ja varikset alkaa pitää minua pilkkanaan. Kun otat homman niin marjoja saat syyä työpaikan luontais etuna niin paljon kuin työ aikana ehdit!! Tenat voit vaihtaa tontillani olevassa puuseessä.
0Äänestä
NäinSeVaanOnOn
Ei tartte tenoja, jos pitää lihaksensa kunnossa.
0Äänestä
Eikäroiku
Niiih, eikä leukaperäkkään ala roikkumaan kun pitää kasvolihaksensakin kunnossa. Samma homma käsivarsissa , vatsassa, persiissä ja kaikissa muissakin paikoissa. Kahvakuulat heilumaan vain ikärinsessat ja närhen munat näytille kaikille "rastaan karkottimille".
No sori! Itse asiassa aloin tuntemaan alamäen hienoisen vauhdinnousua jo 45 vuotiaana, silloin jo tiedostin että enää ei mihinkään olympioihin harjoitella. Ei se nyt siitä hirmuisesti ole muuttunut, alamäen vauhti on pysynyt suunnilleen samana. Joitakin juttuja kaipaan, kuten että en hahmota ympäristöä kokonaisuutena enää niin terävästi kuin nuorena. Reagointikykykin on tainnut hidastua, unta tarviin enemmän, viiniä valitettavan vähän :) Mikäs siinä... mieti miltä tuntuisi täyttää 90. Näyttäiskö silloin 50v ihan poikaselta..
0Äänestä
Myöhäsyntyinen
Hassua; en minä kyllä aikonut enkä ajatellut "olympioihin harjoitella" nuorenakaan. Mutta omaan olympiaadiini sisin, henki vai mikä se on, alkoi olla valmis vasta ko. ajankohtana.
0Äänestä
rattussp
Tulin sitten käymään, jotta häivyn taas tuonne reaalielämään :). En ole huomannut vauhdissasi hiljenemistä, jos ei lasketa sitä mukaan, että jätit viime kesän ulkoilmakonsertin välistä ;). No, satoi ja oli kylmä..
Tulin sitten käymään, jotta häivyn taas tuonne reaalielämään :). En ole huomannut vauhdissasi hiljenemistä, jos ei lasketa sitä mukaan, että jätit viime kesän ulkoilmakonsertin välistä ;). No, satoi ja oli kylmä..
Moro! :) Jätin muuten toisenkin konsertin väliin marraskuussa, sama bändi mutta sisätiloissa :/
Välillä menee usko raataamiseen, kun koko ajan tekee mutta valmista ei tule :)) Kyl tää tästä, aina ei voi olla kivaa, eikö. Pitää vähän kärsiä myös, että taas arvostaa tavallaista elämää.
Hassua; en minä kyllä aikonut enkä ajatellut "olympioihin harjoitella" nuorenakaan. Mutta omaan olympiaadiini sisin, henki vai mikä se on, alkoi olla valmis vasta ko. ajankohtana.
Tuo aloittaja kysyi rapistumisesta, niin siihen mä keskityin :) Mutta hienoa että nostit esiin tuon mielen kasvun, koska niinhän se vissiin on, mitä kauemmin elää, sitä viisaammaksi tulee. Vai onko se niin että toivossa on hyvä elää :))
0Äänestä
Kokemusjanäkemys
Ajattelen eri lailla (kuten aina): ihminen on kokonaisuus, jossa mitkään elimistön osat, kohdat ja paikat eivät toimi ilman toista. Tämä koskee myös fyysisiä ominaisuuksia ja mielen puolta ja siitä huolimatta, että ihmiset aivan yleisesti eivät yhteyttä niissä aiheissa näe.
0Äänestä
Rattussp
Jos ei mitään ihmempää tapahdu, niin kesällä on vuoroni ylittää tuo rajapyykki. Sen verran kiireistä, että en ole ehtinyt miettiä rupsahtamista. Ei nuo harmaat tai muutamat rypyt maailmaa kaada. Töissäkin on sen verran kiirettä, etten ehdi miettimään, syrjiikö joku minua. Jos syrjii, niin tulkoon tekemään osan töistäni, jos rahkeet riittävät. Eipä ole tullut kilpailijoita.. ja työni on senkaltaista, että saan luoda sen omannäköisekseni.
Eli kaikki hyvin.. Kodistani olen tehnyt omannäköiseni, jossa minulla ja koirillani on hyvää tilaa. Työni on sen verran kiireistä ja sisältää runsaasti ihmiskontakteja, että vapaa-ajalla nautin omissa oloissa olemisesta. Ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle muuton yhteydessä, mutta onneksi voi aina soittaa ja satunnaisesti nähdä.
Se, mikä on parasta tässä iässä, on se, että on tyytyväinen normaaliin arkeen. Hyvät yöunet, maistuva ruoka, lenkki koirien kanssa ovat esimerkkejä hyvästä arjesta. Ei tarvitse päteä muiden silmissä millään kriteereillä. Toimii niin, mikä hyvältä tuntuu..
Näin kun ikää tullut (kymmenen vuotta enemmän kun Sinulla), alkanu tuntua, että onko tässä työssä (omalla kohdalla) ollut kovinkaan paljon järkeä. Kehitys kulkee eteenpäin,, ja aina tuntuu, että jälkijunassa on. Mutta se tieten kuuluu tähän luopumisenaikaan.
0Äänestä
rattussp
Koiralle kaveriksi koiran ja yhtään en ole katunut. Nuorempi on puolivuotias uhmaikäinen riiviö. Kaikinpuolin rakastettava pieni otus.. Siitä tulee hyvä harrastuskoira. Vanhempi 3,5 -vuotias monelta osin käyttäytyy kuin unelma.
Omassa työssäni en koe jääneeni jälkeen. Toisaalta en ole antanut periksi ja kehittelen uusia käytäntöjä uutta soveltaen. Kokemuksessa on se hyvä puoli, että osaa myös uudesta tiedosta erottaa sen, mikä on puppua. Mutta kaikkihan riippuu paljolti työnluonteesta.
Kehittele jotakin uutta, joka ei liity töihin. Paikalleen ei kannata jämähtää. Tee jotakin senkaltaista, mitä et ole ajatellut tekeväsi/harrastavasi. Itsensä ylittäminen saa adrenaliinin kiertämään.
Tulee mieleen tekstistä, nainen joka tietää mitä haluaa ja tekee sen :) hyvää, tarttuvaa energiaa. Olisikohan se just monen ikäkriisin ydin, ettei tiedä mitä haluaa ja näin ollen ei tiedä mitä tehdä. Kaksi on elämässä varmaa - vanheneminen ja kuolema. Joskus tuntuu että yhteiskunta on vieraantunut näistä, kulkee laput silmillään koko elämän ja ihannoi nuoruutta.
0Äänestä
rattussp
Hyvä, jos energia tarttuu. En aio olla oman elämäni marttyyri. Välillä mietin, mitä todella haluan ja pyrin menemään kohti tavoitteitani.
Nyt on koiravaihe ja näiden koirien jälkeen tulee vaihe, jolloin taas matkustelen. Jotta jaksan vielä jonakin päivänä lähteä seikkailemaan esimerkiksi interreillaamalla, niin kunnon tulee olla kohdallaan ja säästöjäkin pitää olla.
Yhtä lailla olen omalta kohdalta saanut positiivista energiaa saavutuksistasi. Olet myös vahva ihminen silloin, kun tulee vastoinkäymisiä. Senkaltaisia ihmisiä, joita on hyvä olla mukana elämässä :).
Ei viiskymmentä mitään meinannu, mutta kuudeskymppi näyttää tuovan muutoksia, eikä hyvään suuntaan. Toivottavasti vuosi jatkuu paremmin, mitä entinen loppui, ja uusi alkoi. Josssain vaiheessa työstä pitää alkaa irtautumaan.
0Äänestä
kohta65
Ei mitään kiirettä irtautua työstä!
Mutta olen minäkin sitä työtä korvaavaa toimintaa ruvennut metsästämään.
Mutta olen minäkin sitä työtä korvaavaa toimintaa ruvennut metsästämään.
Työ on merkinny minunn elämässä liiankin paljon. On minulla korvaavia toimia, mutta kun ne on yhtä raskaita, kun tuo työ, niin hyvä, jos tenkua jäisi niitä varten. Eikä Tämä maailma siitä kummene, jos meikäläisen työhistoria ei 50 vuotta kestäkään.
0Äänestä
Cloetta
En sen kummemmin rupsahtanut mutta toki vuosi vuodelta vanhenen niin kuin pitääkin. Työelämässä olen vielä "täysillä" mukana ja opiskelutkin aloitan taas pitkän tauon jälkeen. Iltariennoissa ja juhlissa kuljen(kuljetaan puolison kanssa) melkein yhtä lailla kuin ennenkin, väsy kyllä tulee aikaisemmin ja seuraava päivä on usein pyjamapäivä. Lapset ovat maailmalla, joten on aika vapaata ja aikataulutonta tämä elämä, tarkoitan tällä, että ruuanlaitto, pyykinpesu, siivous ym arkiset askareet ovat vähentyneet ja konehan ne suurimmaksi osaksi tänä päivänä tekeekin.
Isoin muutos oli muutto isosta omakotitalosta pienempään kerrostaloasuntoon ydinkeskustaan, ja tämä muutos oli erittäin tervetullut!
Rupsahtamisvauhti kiihtyi. Varsinainen muutos tuli 53-vuotisena kun työsopimukseni purettiin. Siis ei irtisanottu vaan tapahtui pikainen lähtö. Muutosta oli sekin, että taloustyöt jakautuivat täysin uudella periaatteella. Ennen 60-vuotispäivää meni omakotitalo myyntiin ja tapahtui muutto pieneen kerrostaloasuntoon. Tuon jälkeen olen ntosin kääntänyt rupsahtelun toiseen suuntaan.
Työelämässä ei syrjitä vaan paremminkin pitää jarrutella et ei ihan kaikkia mehuja irti oteta. Muutoin kiva elämänvaihe. Lapset jo pärjää omillaan ja jää enemmän aikaa ihan itselle ja omille mielenkiinnon kohteille. Saa tietyissä rajoissa elää enemmän itselle ja omille mielenkiinnon kohteille.
0Äänestä
hoitajantyöt
Jarrutella? Kuulkaas-ei meidän alalla ainkaaan voi yhtään jarrutella vaan tövuorot on aina yhtä kiirettä..ja väsymys on alati kasvavaa..
Jarrutella? Kuulkaas-ei meidän alalla ainkaaan voi yhtään jarrutella vaan tövuorot on aina yhtä kiirettä..ja väsymys on alati kasvavaa..
Asennekysymys asennekysymys. Aina voi sanoa EI. Jos et yhtään laita hanttiin sinuahan viedään kuin pässiä narusta. Määrittele rajasi. Anna arvo itsellesi.
0Äänestä
akuuttia
old_profile_94977 kirjoitti:
Asennekysymys asennekysymys. Aina voi sanoa EI. Jos et yhtään laita hanttiin sinuahan viedään kuin pässiä narusta. Määrittele rajasi. Anna arvo itsellesi.
Hoitajien työ on pitää potilaat elossa-siinä ei kuule auta sanoa että nyt downsiftataan jos kone huutaa että potilas ei hengitä.sydän ei lyö yms..helppo sanoa .,tai sitten hoitaja auttaa että potilas saa arvokkaan lopun ...
Hoitajien työ on pitää potilaat elossa-siinä ei kuule auta sanoa että nyt downsiftataan jos kone huutaa että potilas ei hengitä.sydän ei lyö yms..helppo sanoa .,tai sitten hoitaja auttaa että potilas saa arvokkaan lopun ...
No tottakai siinäkin työssä pitää olla tilannetajua. Teho-osastoillakin hotajilla on oikeus taukoihin ja työaikahan on kahdeksan tuntia. Tuplavuoroihn ja jatkuviin ylitöihin ei ole pakko suostua.
0Äänestä
Mitäkä.mies
Hoitoalalla on homma mennyt pieleen kun vähällä hoitajamäärällä on selvittävä ja tarjonnan laki ei toimi.Yhteiskunta vaatii leikkauksia ja tehoa.Hoitaja on puun ja kuoren välissä kun potilasta on hoidettava vaikka pitäisi päästä tauolle. On täysin selvää että vauhti on kasvanut pikkuhiljaa kun joustetaan ja joustetaan ja hoitajan joustoa ei kukaan huomioi. Homma on mennyt pilalle rahan vuoksi ja sen että työnantaja käyttää häikäilemättä hyväksi sairaita ihmisiä ja hoitajan vastuuta potilaasta. Sen mitä olen nähnyt niin hoitaja jättää aterian mieluumin väliin kuin jättää kivuista kärsivän potilaan oman onnensa nojaan. Suuri käsi hoitajille!Ja toivottavasti joskus oikeus voittaa vielä.
Hoitoalalla on homma mennyt pieleen kun vähällä hoitajamäärällä on selvittävä ja tarjonnan laki ei toimi.Yhteiskunta vaatii leikkauksia ja tehoa.Hoitaja on puun ja kuoren välissä kun potilasta on hoidettava vaikka pitäisi päästä tauolle. On täysin selvää että vauhti on kasvanut pikkuhiljaa kun joustetaan ja joustetaan ja hoitajan joustoa ei kukaan huomioi. Homma on mennyt pilalle rahan vuoksi ja sen että työnantaja käyttää häikäilemättä hyväksi sairaita ihmisiä ja hoitajan vastuuta potilaasta. Sen mitä olen nähnyt niin hoitaja jättää aterian mieluumin väliin kuin jättää kivuista kärsivän potilaan oman onnensa nojaan. Suuri käsi hoitajille!Ja toivottavasti joskus oikeus voittaa vielä.
Sellainen käsitys minullakin on että ylhäältä päin sanellaan ruohonjuuritason resurssit, tietämättä mitä se käytännössä tarkoittaa. Kun hoitajia ei kuulla, rappeutuu valitettavasti myös työmoraali ja duuniin hakeutuvat myös sellaiset, jotka ottavat työn työnä, sopeutuvat niihin resursseihin mitä ylhäältä päin annetaan. Tunnolliset joko uupuvat tai ymmärtävät hypätä pois oravanpyörästä. Joustamisessa on tulu tappiin jo aikapäivää sitten. Toisaalta hoitajat itse ovat tehneet hallaa työlleen joustamalla rajattomasti. Kun nähdään että joustetaan, tätä käytetään häikäilemättömästi hyväksi aina vaan.
Toisaalta olen sitä mieltä että hoitaja pääsee aina syömään, se on järjestelykysymys, myös omien töiden organisointikysymys. Monissa työpaikoissa.
0Äänestä
EivätnesanoEI
Kaunis kiitos teille kahdelle ymmärtäjälle hoitotyön tekijöitä kohtaan. Tuntuu mukavalta että edes joku käsittää tilanteen. Joustamisesta olen täydellisesti samaa mieltä, mutta siihen ei tulle muutosta ennen kuin vanhan koulukunnan hoitajat, nuo loppuun asti vastuun- ja velvollisuudentuntoiset, poistuvat kuvasta ja nuoret sekä miehet astuvat siihen mukaan. Tai toivotaan ainakin niin.
"Daybydaylle" sanoisin, että ei pidä puhua erikoissairaanhoidosta ja kunnallisesta terveydenhuollosta samassa virkkeessä. Erikoissairaanhoidon puolella voi olla joskus niinkin, että osastolla on hoitajia enemmän kuin hoidettavia. Julkisella puolella sellaista tilannetta ei pääse syntymään ikinä. Koulutetun hoitajan asenne on kuitenkin muunlainen kuin "EI".
Kaunis kiitos teille kahdelle ymmärtäjälle hoitotyön tekijöitä kohtaan. Tuntuu mukavalta että edes joku käsittää tilanteen. Joustamisesta olen täydellisesti samaa mieltä, mutta siihen ei tulle muutosta ennen kuin vanhan koulukunnan hoitajat, nuo loppuun asti vastuun- ja velvollisuudentuntoiset, poistuvat kuvasta ja nuoret sekä miehet astuvat siihen mukaan. Tai toivotaan ainakin niin.
"Daybydaylle" sanoisin, että ei pidä puhua erikoissairaanhoidosta ja kunnallisesta terveydenhuollosta samassa virkkeessä. Erikoissairaanhoidon puolella voi olla joskus niinkin, että osastolla on hoitajia enemmän kuin hoidettavia. Julkisella puolella sellaista tilannetta ei pääse syntymään ikinä. Koulutetun hoitajan asenne on kuitenkin muunlainen kuin "EI".
Eikös erikoissairaanhoitokin ole sitä "julkista puolta". Yksityinen puoli on erikseen. Koulutetut hoitajat alkavat onneksi löytää sen EI:n kun sukupolvi vaihtuu, Itse näen sen vain hyvän' asiana.
0Äänestä
Eiorganisaatipelle
Jaaa ... hmmm ... miten se nyt menee. Ma en ole hyvä organisaatiossa kun inhoan niitä. Itse kuitenkin meinaan julkisella sitä kunnallista terveyskeskus- yms. hoito- ja hoivapuolta. Tosin niissäkin paikoissa on eroja siinä, miten paljon henkilökuntaresursseja on olemassa. Jostain kumman syystä toisissa paikoissa on enemmän hoitajia kuin toisissa.
Erikoissairaanhoidosta puhun silloin, kun potilas menee sairaalaan. Siis niihin paikkoihin, jotka kaikkoavat yhä kauemmas uusien suunnitelmien mukaan. Ennen lähimpään oman alueen sairaalaan oli parikymmentä kilometriä. Nyt lähisairaalaan on matkaa 60 - 70 km vai tuleekohan jopa enemmän.
Hulabaloo, sählinki, järjestely ja kaikenkarvainen soutaminen, huopaaminen ja sotkeminen esim. ambulanssi- ja taksikyydityksissä on sellaista luokkaa, että mitään säästöä aiheesta ei pääse syntymään. Rahavirrat tai niitten virtaamattomuus vaihtavat vain paikkaa ja luonnetta. Ehkä se on säästöä jollekin joka ei tiedä eikä tajua aiheesta mitään.
Mutta kaikki se toiminta joka aiheeseen liittyy, revitään hoitajan selkärangasta. Ja siinä show'ssa jää se relevantein potilaan hoitaminen häviölle.
Jaaa ... hmmm ... miten se nyt menee. Ma en ole hyvä organisaatiossa kun inhoan niitä. Itse kuitenkin meinaan julkisella sitä kunnallista terveyskeskus- yms. hoito- ja hoivapuolta. Tosin niissäkin paikoissa on eroja siinä, miten paljon henkilökuntaresursseja on olemassa. Jostain kumman syystä toisissa paikoissa on enemmän hoitajia kuin toisissa.
Erikoissairaanhoidosta puhun silloin, kun potilas menee sairaalaan. Siis niihin paikkoihin, jotka kaikkoavat yhä kauemmas uusien suunnitelmien mukaan. Ennen lähimpään oman alueen sairaalaan oli parikymmentä kilometriä. Nyt lähisairaalaan on matkaa 60 - 70 km vai tuleekohan jopa enemmän.
Hulabaloo, sählinki, järjestely ja kaikenkarvainen soutaminen, huopaaminen ja sotkeminen esim. ambulanssi- ja taksikyydityksissä on sellaista luokkaa, että mitään säästöä aiheesta ei pääse syntymään. Rahavirrat tai niitten virtaamattomuus vaihtavat vain paikkaa ja luonnetta. Ehkä se on säästöä jollekin joka ei tiedä eikä tajua aiheesta mitään.
Mutta kaikki se toiminta joka aiheeseen liittyy, revitään hoitajan selkärangasta. Ja siinä show'ssa jää se relevantein potilaan hoitaminen häviölle.
Jos käsitystäsi ohjaa tuo organisaatioinho. Säästöjä tulisi Jos eri toimijat tekisivät yhyeistyötä eivätkä kaikki sooloilisi eri suuntiin.
0Äänestä
Yxjalkoihinjäänyt
Inho johtunee siitä, että ihmisistä tulee nätisti sanottuna kummallisia kun he pääsevät jonkun organisaation jollekin pallille istumaan.
Se on selvä kuin pläkki että hyvin suunnitellut jutut myös toimisivat hyvin ja silloin voisi säästöjäkin seurata. Mutta sellaista tilannetta ei ole eikä tule ennen kuin joku hiivatin hyvä ammatti-ihminen, konsultti tms. tutkii ja räknää ja tarkastee mikä siellä mättää ja mitä pitäisi tehdä toisin, jotta se meno ei olisi kuin hulluin huoneella.
Inho johtunee siitä, että ihmisistä tulee nätisti sanottuna kummallisia kun he pääsevät jonkun organisaation jollekin pallille istumaan.
Se on selvä kuin pläkki että hyvin suunnitellut jutut myös toimisivat hyvin ja silloin voisi säästöjäkin seurata. Mutta sellaista tilannetta ei ole eikä tule ennen kuin joku hiivatin hyvä ammatti-ihminen, konsultti tms. tutkii ja räknää ja tarkastee mikä siellä mättää ja mitä pitäisi tehdä toisin, jotta se meno ei olisi kuin hulluin huoneella.
Organisaatioitten sisältä ne henkilöt eivät tule.
Organiosaatioiden merkittävä osa on se suorittaja- eli ruohonjuuritaso. Se kärsii huonosta johtamisesta myös. Ja kun ruohonjuuritaso kärsii, orgaisaatio kärsii. Työntekijöiden työhyvinvoinnilla on oleellinen merkitys organisaaton toiminnan menestykselle.
Totta on että johtamisella on oleellinen osa organisaatioiden toiminnassa. Oisko hyvä jos johtajan pallit olisivat määrä-aikaisia? Määrä-ajan jälkeen pitäisi pallia hakea uudelleen.
Kuka valtuuttaa ulkopolisen konsultin tulemaan omalle tontille? Eikös se olisi pomoille sen myöntämistä että omin voimin ei onnistu.
0Äänestä
Pallitheilumaan
Woih, miksi organisaation johtajat eivät sitten tee työhyvinvoinnille mitään? Siitä huolimatta että siitä kysellään oikein lomakkeilla säännöllisin väliajoin.
Siksipä hulluin huoneet jatkuvat, pomot eivät osaa, tiedä, taida ... eivätkä ota ulkopuolista apua arvioimaan tilanteita.
0Äänestä
Mitäkä.mies
Olen kai tyypillinen tapaus..Hyvissä ajoin jo ennen viiskymppis etappia aloin ajatella eri tavalla ja hiljensin vauhtia ja yritin parantaa elämänlaatua syömällä hyvin ja terveellisesti.Vähensin alkoholin käyttöä ja lisäsin hiukan liikuntaa.Kaikkki vain sen vuoksi että pitää jaksaa vielä työssä,eikä tee mielin vielä antaa periksi "rupsahahtamiselle" Ei fyysisesti eikä henkisestikkään. On selvää että ikä näkyy viiskymppisissä ja kaikki eivät edes voi vaikuttaa millään keinolla ikääntymisen tuomiin terveysongelmiin.Perintötekijät ja hyvin kauan sitten,jo nuorena hankittu peruskunto vaikuttanevat paljon juuri nyt ja tässä iässä.Vauhti tietysti kiihtyy kokoajan jos kunto ja ulkomuoto rupsahtaa. Työssä en ole huomannut koskaan ikäsyrjintää,tai ehkä vain sen että ei kertakaikkiaan päästetä pois töistä tai anneta edes lomaa tarpeeksi. Aina töissä..Ihmettelen joskus sitä että olen ollut aina töissä jo nuoresta asti.On puhuttu lamasta laman perään eikä mun kohdalle ole lama tullut vielä koskaan.
Elämänmuutos tietysti on suuri kun lapset ovat poissa ja saa miettiä et mihin sitä rahaa oikein tienaa kun ei kulu mitään eikä tarvitse ostaa juuri mitään kun kaikkea on jo...Onneksi on penskojen tilinumerot niin voi sinne laittaa rahaa jos alkaa saldo pullistelemaan liikaa ja nuorethan sitä rahaa tarvitsevat kun ostotarvetta löytyy aina.
Eikait tässä isompia rupsahduksia ole tullut.Tukka päässä ja kun suorin vartaloin katsoo alaspäin niin näkyy jalkaterät,ellei satu olemaan harvinainen erektio päällä ;)
0Äänestä
Näinkävimulle
Kaik män ku tuli 50v täyteen, työpaikka,luottotiedot, nainen, auto, asunto ja terveys sekä luottamus ihmisiin, mutta vieläkään en aloita ryyppäämistä kun en sitä tähänkään asti ole ikinä tehnyt. Katkerana ja pettyneenä aion kuitenkin jatkaa toiset 50v vaikkei enää ole kuin tuulen huuhtoma perse jäljellä, ei ainuttakaan ystävää eikä kaveria, eli nyt on helppo olla kun on nolla.
Älä nyt katkerana, se on pahinta mitä voit itsellesi tehdä. Ei muuta kuin katse tiukasti eteenpäin. Totea oleva ja suunnittele tuleva, 50 vuotta on vieö pitkä aika.
0Äänestä
kokemuksenääni
old_profile_94977 kirjoitti:
Älä nyt katkerana, se on pahinta mitä voit itsellesi tehdä. Ei muuta kuin katse tiukasti eteenpäin. Totea oleva ja suunnittele tuleva, 50 vuotta on vieö pitkä aika.
Aikas monet rupsahtaa 40 niin miksi ei sitten 50 ...jotkut alkavat elämäntaparempan ja laihtuvat paljon-ja näyttävät entistä kuivakammailta ja ryppyisiltä.
0Äänestä
nuormieli
No en rupsahtanut! mitä se sit mahtanee tarkoittaakaan tuo rupsahtaminen? olen aina ollut hyvin liikunnallinen ja muutenkin kiinnittänyt itsenihoitamiseen ja myös ulkonäkööni huomiota, nyt eläkkeellä ollessa tuntuu vain et aika menee aivan kuin lentäen, totuus saattaa olla tarua karumpaa ja minusta tullut hitaampi vai oiskohan niin et kun on aikaa ei tarvi kiirehtiä.
0Äänestä
Kunvaanterveenäpysyis
Olen selvästi rupsahtanut ja nyt lopputalvesta jo kuin nahistunut peruna. Itseäni ei haittaa yhtään vaikka ei ole enää parikymppisien näköinen ja miksi pitäisi olla? Eiks sitä pääse helpommalla kun hyväksyy vanhenemisen. Mielestäni rankempaa aikaa oli nuoruus, oli läskittelyä, huorittelua ja vaikka mitä...ihan hirveetä nimittelyä.
Nyt ei kukaan enää vaadi täydellisyyttä, saa olla mahaa, saa kaikki roikkua ja riippua ihan rauhassa. Vanhaa rupsahtanutta ei tuijoteta. Elämäni on nuoruudesta helpottunut täydellisesti eikä ole mitään suorituspaineita. Elämä ei ole ohi vaan nyt se on vasta alkanut.
0Äänestä
Klonkkutar
Just näin. Ja mikä ikääntymisen merkki se roikkuva vatsa tai kaksoisleuka on, ei mikään. KUn ympärilleen katseleen, ihan hirvittää tämä nuorten naisten lihavuus, järkyttävää ylipainoa, jopa niin, ettei liikkumaan pysty saatikka portaita nousemaan.
Rypyt kuuluu vanhenemiseen, rypytön ja leikelty viiskymppinen on lähinnä huvittavan ellei säälittävän näköinen, katsokaapas vaikka ennen niin kaunista Hannele Lauria tai aina erikoista Tiina Jylhää, ovat aika pelottavan näköisiä nykyään.
Viiskymppisenä elämä on hieman yli puolen välin ja moni osaa nauttia siitä päivä kerrallaan.
0Äänestä
Ajattelepidemmälle
Herrranpieaksut sentään miten se voi olla mahdollista jos maha roikkuu ja kaikki paikat ovat rupsahtaneet ja olo on kuin "nahistuneella perunalla" että pysyisi terveenä!
0Äänestä
flegmaatti
Kalenteri- ja biologinen ikä ovat eri asioita ja kovin yksilöllisiä. 50v ei ollut mikään etappi.
Ensimmäinen etappini oli 53v jolloin työsopimukseni irtisanottiin ilman perusteita. Seuraava etappi oli 57v jolloin siirryin putkeen ja aloitin intensiivisen opettelun alkoholistiksi. 60v oli seuraava. Turvallisesti työttömyyseläkkeelle ja muutos elämäntapaan. 65v ei merkinnyt mitään. Huomaamaton siirtyminen "oikealle" eläkkeelle.
Itsessään vuosiluvut eivät merkitse mitään vaan tapahtumat omassa ja kumppanin elämässä. En muista edes lastenlasten syntymävuosia. Vaimo hoitaa tuon tyyppiset ulkosuhteisiin liittyvät velvollisuudet.
0Äänestä
rattussp
Yli puoli vuotta 50 vuotiaana. Ei ole syrjitty työelämässä. Vastuut vain lisääntyvät. Ei tullut muutoksia.
0Äänestä
rattusspp
ja jo vuosi sitten olen vastannut :). Eli vähän tällä palstalla on elämää. Tulipahan katsottua tilanne.
0Äänestä
Eitulkintaakiitos
Niin ja meistä moni ei viitsi jo sanottuja asioita kirjoittaa uudelleen mutta se ei tarkoita, etteikö "olisi elämää"
0Äänestä
byroB
Multa meni työpaikka 50v-pippaloitten aikaan eikä pahemmin juhlittu. En ole ikinä ollut juhlivia ihmisiä. Tosin työpaikan menetyksellä ei ollut paljoa tekemistä iän kanssa vaan omistajanvaihdoksen. Nyt olen sitten muka opiskellut ja pari kolme pätkähommaa olen löytänyt, yksi jopa oman alan. Valittaa en halua, mullahan oli hyvä työpaikka 10v lähellä ja lapset kasvoi tuona aikana. Ei ole ainakaan ylitsepääsemättömiä terveys- tai talousongelmia. Mitä nyt pitää katsella, kun työssäkäyvä siippa ottaa nappia useammasta purkista ja on toisinaan s-lomalla.
0Äänestä
Scholastica
Kohta tulee 10 v siitä kun täytin 50, enkä ole ehtinyt rupsahtamisia miettimään. Viiskyt täytettyäni hakeuduin yliopistoon, suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ja menin naimisiin. Eli kyllä sitä vielä viiskymppisenäkin kerkiää...
0Äänestä
Filomenar
Hienoa, vähän saman suuntaista on ollut omakin toiminta. Juuri katselen uutta tutkintoa, jota lähteä hakemaan. Ja eilen miehen kanssa suunniteltiin viikonlopun menoja eiköhän mennä konsertiin ja syömään. On niin mukavaa elellä kun lapset on saatu kunnialla maailmalle ja elellään kahdestaan ilman isompia huolen häiviä.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Kyllä. Niin paljon juotiin kaljaa ja kiljua, että seuraavana päivänä rupsahteli housuihin aivan solkenaan. Puhumattakaan saadusta rikosrekisteristä. Avioerokin tuli. Se johtui vieraista, hutsuista. Työt eivät ole kiinnostaneet kolmeenkymmeneen (30) vuoteen.
Elämä on ohi kun 50v täynnä..naisista näkee naamasta ja yleistyneestä mummuotuneesta olemuksesta iän.Samoin miehet on kaljuja ja pulleavatsaisia ja kakkostyypin diapbeetikkoja vernepainetaitisia joihin eivät hae lääkitystä,
Gaussin kellokäyrä pätee tässäkin asiassa!
Ei mitään muutoksia.Elämä jatkuu niinkuin ennenkin.
Mitä hemmettiä aloittaja höpisee? 50-vuotiaanahan aletaan vasta kukoistaa. Tai minä ainakin ...
No ei todellakaan kukaan yli 50v kukoista..enää..
Oletko sokea vai elätkö tynnyrissä vai kellarissa?
Ei kuule tartte olla sokea kun katsoo vaan 50 naamataulua ni roikkuuhan se ja maha ja takamus..
Tiedän monia, joilla roikkuu vaikka mikä ja siitä huolimatta että ei ole lähelläkään 50.
Eipä ollut juhlia! Jatkoin rupsahtamista vielä muutaman vuoden kunnes järkiinnyin ja lopetin työnteon.
Minun kohdallani työelämässä syrjiminen alkoi jo kun olin täyttämässä 40 vuotta; työpaikan saaminen ei kurssituksista huolimatta ollut todellakaan itsestään selvää ja monia pätkätöitä tuli tehtyä 9 vuoden ajan ennenkuin vakituinen työpaikka löytyi. Tosin jatkuvat muutokset työpaikalla ovat aiheuttaneet palkkatason alenemista jatkuvasti ja tällä hetkellä tienaan samalla tuntimäärällä n. 390eur/kk vähemmän sillä jouduin suostumaan vakanssin alentamiseen. Tänä vuonna YT:t edessä, saas nähdä saanko potkut. Fyysisesti olen loistavassa kunnossa, olen ahkera kuntosalilla kävijä sillä meillä firma maksaa osan salikortin kuukausikustannuksista. En ole sairiksellakaan ollut. Mutta, kun olen 55 vuotias niin mikään ei ole enää varmaa.
Ole iloinen tähän astisista työvuosista ja että on työpaikka vielä. Jos YT aiheuttaa poistumisen työmarkkinoilta, yritä päästä työttömyyseläke putkeen. Työllistyminen enää on erittäin epävarmaa. 55 ja sitä vanhempi on kallis investointi työnantajalle, kaikkine sivukuluineen.
Eikös se työttömyyseläke jää nyt pois? Uusinta tietoa googlasin:
https://www.tyoelake.fi/fi/erilaisiaelakkeita/vanhuuselake/ikaantyneidentyottomyysturva/Sivut/default.aspx
En juhlinut silloin aikanaan. Työpaikasta irtisanottiin, mutta ei se mitään, sain sitten uuden homman ihan uudelta alalta. Ulkoinen olemus on suht nuorekas johtuen terveellisistä, jonkun mielestää tylsistä elämäntavoista.
Jotkut mummoutuu kun nee täyttää 40. Minä olen kohta 65 ja suunnittelen uutta toimintaa, mitä aion tehdä, kun kohtapuoleen olen jäänyt vanhuuseläkkeelle.
No kyllä me jouvetaan ihan hyvin eläkkeelle pelottelemsta ihmisiä. Meillä monellakin alkaa jo tena ikä viisissä kymmenissä, kuset karkailee, kusi tulehdukset ja muut peräpään vaivat niin akoilla, kuin ukoillakin. Joku tällä palstalla mainitsi, että 50 iässä alkaa kukoistaa, se on juuri sitä naisten harha luuloa itsestään. Ihmetellä saa tälläisten luuloja itsestään. Tansseissakin saattaa niitä pakkeja tulla saman ikäsille miehille ja sitä nuorta prinssiä vielä odotetaan, mutta onneksi sitä ei kaikille kuitenkaan tule. Kun siitä sitten vähän vielä eletään, niin naisilla varsinkin alkaa leukaperät roikkua kuin buldokilla, käsivarret saavat lepakon lentimiä muistuttavat läskipoimut. Monella on vatsan alapuolella kengurun poikaspussia muistuttava poimu.
Nimmimerkille "katsotaan uutta" tietäisin hyvän homman. Tule minun mökki tontilleni rastaitten pelättimeksi, mansikka maalleni ja viinimarja pehkojeni viereen. Itse en enää jaksa siellä seistä kun olen jo 77 v ja rastaat ja varikset alkaa pitää minua pilkkanaan. Kun otat homman niin marjoja saat syyä työpaikan luontais etuna niin paljon kuin työ aikana ehdit!! Tenat voit vaihtaa tontillani olevassa puuseessä.
Ei tartte tenoja, jos pitää lihaksensa kunnossa.
Niiih, eikä leukaperäkkään ala roikkumaan kun pitää kasvolihaksensakin kunnossa. Samma homma käsivarsissa , vatsassa, persiissä ja kaikissa muissakin paikoissa. Kahvakuulat heilumaan vain ikärinsessat ja närhen munat näytille kaikille "rastaan karkottimille".
No sori! Itse asiassa aloin tuntemaan alamäen hienoisen vauhdinnousua jo 45 vuotiaana, silloin jo tiedostin että enää ei mihinkään olympioihin harjoitella.
Ei se nyt siitä hirmuisesti ole muuttunut, alamäen vauhti on pysynyt suunnilleen samana. Joitakin juttuja kaipaan, kuten että en hahmota ympäristöä kokonaisuutena enää niin terävästi kuin nuorena. Reagointikykykin on tainnut hidastua, unta tarviin enemmän, viiniä valitettavan vähän :)
Mikäs siinä... mieti miltä tuntuisi täyttää 90. Näyttäiskö silloin 50v ihan poikaselta..
Hassua; en minä kyllä aikonut enkä ajatellut "olympioihin harjoitella" nuorenakaan. Mutta omaan olympiaadiini sisin, henki vai mikä se on, alkoi olla valmis vasta ko. ajankohtana.
Tulin sitten käymään, jotta häivyn taas tuonne reaalielämään :). En ole huomannut vauhdissasi hiljenemistä, jos ei lasketa sitä mukaan, että jätit viime kesän ulkoilmakonsertin välistä ;). No, satoi ja oli kylmä..
Moro! :) Jätin muuten toisenkin konsertin väliin marraskuussa, sama bändi mutta sisätiloissa :/
Välillä menee usko raataamiseen, kun koko ajan tekee mutta valmista ei tule :)) Kyl tää tästä, aina ei voi olla kivaa, eikö. Pitää vähän kärsiä myös, että taas arvostaa tavallaista elämää.
Tuo aloittaja kysyi rapistumisesta, niin siihen mä keskityin :)
Mutta hienoa että nostit esiin tuon mielen kasvun, koska niinhän se vissiin on, mitä kauemmin elää, sitä viisaammaksi tulee. Vai onko se niin että toivossa on hyvä elää :))
Ajattelen eri lailla (kuten aina): ihminen on kokonaisuus, jossa mitkään elimistön osat, kohdat ja paikat eivät toimi ilman toista. Tämä koskee myös fyysisiä ominaisuuksia ja mielen puolta ja siitä huolimatta, että ihmiset aivan yleisesti eivät yhteyttä niissä aiheissa näe.
Jos ei mitään ihmempää tapahdu, niin kesällä on vuoroni ylittää tuo rajapyykki. Sen verran kiireistä, että en ole ehtinyt miettiä rupsahtamista. Ei nuo harmaat tai muutamat rypyt maailmaa kaada. Töissäkin on sen verran kiirettä, etten ehdi miettimään, syrjiikö joku minua. Jos syrjii, niin tulkoon tekemään osan töistäni, jos rahkeet riittävät. Eipä ole tullut kilpailijoita.. ja työni on senkaltaista, että saan luoda sen omannäköisekseni.
Eli kaikki hyvin.. Kodistani olen tehnyt omannäköiseni, jossa minulla ja koirillani on hyvää tilaa. Työni on sen verran kiireistä ja sisältää runsaasti ihmiskontakteja, että vapaa-ajalla nautin omissa oloissa olemisesta. Ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle muuton yhteydessä, mutta onneksi voi aina soittaa ja satunnaisesti nähdä.
Se, mikä on parasta tässä iässä, on se, että on tyytyväinen normaaliin arkeen. Hyvät yöunet, maistuva ruoka, lenkki koirien kanssa ovat esimerkkejä hyvästä arjesta. Ei tarvitse päteä muiden silmissä millään kriteereillä. Toimii niin, mikä hyvältä tuntuu..
Tällä hetkellä kaikki on hyvin ja se riittää..
Oletko Sinä hankkinut toisen koiran.
Näin kun ikää tullut (kymmenen vuotta enemmän kun Sinulla), alkanu tuntua, että onko tässä työssä (omalla kohdalla) ollut kovinkaan paljon järkeä. Kehitys kulkee eteenpäin,, ja aina tuntuu, että jälkijunassa on. Mutta se tieten kuuluu tähän luopumisenaikaan.
Koiralle kaveriksi koiran ja yhtään en ole katunut. Nuorempi on puolivuotias uhmaikäinen riiviö. Kaikinpuolin rakastettava pieni otus.. Siitä tulee hyvä harrastuskoira. Vanhempi 3,5 -vuotias monelta osin käyttäytyy kuin unelma.
Omassa työssäni en koe jääneeni jälkeen. Toisaalta en ole antanut periksi ja kehittelen uusia käytäntöjä uutta soveltaen. Kokemuksessa on se hyvä puoli, että osaa myös uudesta tiedosta erottaa sen, mikä on puppua. Mutta kaikkihan riippuu paljolti työnluonteesta.
Kehittele jotakin uutta, joka ei liity töihin. Paikalleen ei kannata jämähtää. Tee jotakin senkaltaista, mitä et ole ajatellut tekeväsi/harrastavasi. Itsensä ylittäminen saa adrenaliinin kiertämään.
Tulee mieleen tekstistä, nainen joka tietää mitä haluaa ja tekee sen :) hyvää, tarttuvaa energiaa.
Olisikohan se just monen ikäkriisin ydin, ettei tiedä mitä haluaa ja näin ollen ei tiedä mitä tehdä.
Kaksi on elämässä varmaa - vanheneminen ja kuolema. Joskus tuntuu että yhteiskunta on vieraantunut näistä, kulkee laput silmillään koko elämän ja ihannoi nuoruutta.
Hyvä, jos energia tarttuu. En aio olla oman elämäni marttyyri. Välillä mietin, mitä todella haluan ja pyrin menemään kohti tavoitteitani.
Nyt on koiravaihe ja näiden koirien jälkeen tulee vaihe, jolloin taas matkustelen. Jotta jaksan vielä jonakin päivänä lähteä seikkailemaan esimerkiksi interreillaamalla, niin kunnon tulee olla kohdallaan ja säästöjäkin pitää olla.
Yhtä lailla olen omalta kohdalta saanut positiivista energiaa saavutuksistasi. Olet myös vahva ihminen silloin, kun tulee vastoinkäymisiä. Senkaltaisia ihmisiä, joita on hyvä olla mukana elämässä :).
Ei viiskymmentä mitään meinannu, mutta kuudeskymppi näyttää tuovan muutoksia, eikä hyvään suuntaan.
Toivottavasti vuosi jatkuu paremmin, mitä entinen loppui, ja uusi alkoi.
Josssain vaiheessa työstä pitää alkaa irtautumaan.
Ei mitään kiirettä irtautua työstä!
Mutta olen minäkin sitä työtä korvaavaa toimintaa ruvennut metsästämään.
Työ on merkinny minunn elämässä liiankin paljon.
On minulla korvaavia toimia, mutta kun ne on yhtä raskaita, kun tuo työ, niin hyvä, jos tenkua jäisi niitä varten.
Eikä Tämä maailma siitä kummene, jos meikäläisen työhistoria ei 50 vuotta kestäkään.
En sen kummemmin rupsahtanut mutta toki vuosi vuodelta vanhenen niin kuin pitääkin. Työelämässä olen vielä "täysillä" mukana ja opiskelutkin aloitan taas pitkän tauon jälkeen. Iltariennoissa ja juhlissa kuljen(kuljetaan puolison kanssa) melkein yhtä lailla kuin ennenkin, väsy kyllä tulee aikaisemmin ja seuraava päivä on usein pyjamapäivä. Lapset ovat maailmalla, joten on aika vapaata ja aikataulutonta tämä elämä, tarkoitan tällä, että ruuanlaitto, pyykinpesu, siivous ym arkiset askareet ovat vähentyneet ja konehan ne suurimmaksi osaksi tänä päivänä tekeekin.
Isoin muutos oli muutto isosta omakotitalosta pienempään kerrostaloasuntoon ydinkeskustaan, ja tämä muutos oli erittäin tervetullut!
Rupsahtamisvauhti kiihtyi. Varsinainen muutos tuli 53-vuotisena kun työsopimukseni purettiin. Siis ei irtisanottu vaan tapahtui pikainen lähtö.
Muutosta oli sekin, että taloustyöt jakautuivat täysin uudella periaatteella.
Ennen 60-vuotispäivää meni omakotitalo myyntiin ja tapahtui muutto pieneen kerrostaloasuntoon.
Tuon jälkeen olen ntosin kääntänyt rupsahtelun toiseen suuntaan.
Työelämässä ei syrjitä vaan paremminkin pitää jarrutella et ei ihan kaikkia mehuja irti oteta. Muutoin kiva elämänvaihe. Lapset jo pärjää omillaan ja jää enemmän aikaa ihan itselle ja omille mielenkiinnon kohteille. Saa tietyissä rajoissa elää enemmän itselle ja omille mielenkiinnon kohteille.
Jarrutella? Kuulkaas-ei meidän alalla ainkaaan voi yhtään jarrutella vaan tövuorot on aina yhtä kiirettä..ja väsymys on alati kasvavaa..
Asennekysymys asennekysymys. Aina voi sanoa EI. Jos et yhtään laita hanttiin sinuahan viedään kuin pässiä narusta. Määrittele rajasi. Anna arvo itsellesi.
Hoitajien työ on pitää potilaat elossa-siinä ei kuule auta sanoa että nyt downsiftataan jos kone huutaa että potilas ei hengitä.sydän ei lyö yms..helppo sanoa .,tai sitten hoitaja auttaa että potilas saa arvokkaan lopun ...
No tottakai siinäkin työssä pitää olla tilannetajua. Teho-osastoillakin hotajilla on oikeus taukoihin ja työaikahan on kahdeksan tuntia. Tuplavuoroihn ja jatkuviin ylitöihin ei ole pakko suostua.
Hoitoalalla on homma mennyt pieleen kun vähällä hoitajamäärällä on selvittävä ja tarjonnan laki ei toimi.Yhteiskunta vaatii leikkauksia ja tehoa.Hoitaja on puun ja kuoren välissä kun potilasta on hoidettava vaikka pitäisi päästä tauolle.
On täysin selvää että vauhti on kasvanut pikkuhiljaa kun joustetaan ja joustetaan ja hoitajan joustoa ei kukaan huomioi.
Homma on mennyt pilalle rahan vuoksi ja sen että työnantaja käyttää häikäilemättä hyväksi sairaita ihmisiä ja hoitajan vastuuta potilaasta.
Sen mitä olen nähnyt niin hoitaja jättää aterian mieluumin väliin kuin jättää kivuista kärsivän potilaan oman onnensa nojaan.
Suuri käsi hoitajille!Ja toivottavasti joskus oikeus voittaa vielä.
Sellainen käsitys minullakin on että ylhäältä päin sanellaan ruohonjuuritason resurssit, tietämättä mitä se käytännössä tarkoittaa. Kun hoitajia ei kuulla, rappeutuu valitettavasti myös työmoraali ja duuniin hakeutuvat myös sellaiset, jotka ottavat työn työnä, sopeutuvat niihin resursseihin mitä ylhäältä päin annetaan. Tunnolliset joko uupuvat tai ymmärtävät hypätä pois oravanpyörästä.
Joustamisessa on tulu tappiin jo aikapäivää sitten. Toisaalta hoitajat itse ovat tehneet hallaa työlleen joustamalla rajattomasti. Kun nähdään että joustetaan, tätä käytetään häikäilemättömästi hyväksi aina vaan.
Toisaalta olen sitä mieltä että hoitaja pääsee aina syömään, se on järjestelykysymys, myös omien töiden organisointikysymys. Monissa työpaikoissa.
Kaunis kiitos teille kahdelle ymmärtäjälle hoitotyön tekijöitä kohtaan. Tuntuu mukavalta että edes joku käsittää tilanteen. Joustamisesta olen täydellisesti samaa mieltä, mutta siihen ei tulle muutosta ennen kuin vanhan koulukunnan hoitajat, nuo loppuun asti vastuun- ja velvollisuudentuntoiset, poistuvat kuvasta ja nuoret sekä miehet astuvat siihen mukaan. Tai toivotaan ainakin niin.
"Daybydaylle" sanoisin, että ei pidä puhua erikoissairaanhoidosta ja kunnallisesta terveydenhuollosta samassa virkkeessä. Erikoissairaanhoidon puolella voi olla joskus niinkin, että osastolla on hoitajia enemmän kuin hoidettavia. Julkisella puolella sellaista tilannetta ei pääse syntymään ikinä. Koulutetun hoitajan asenne on kuitenkin muunlainen kuin "EI".
Eikös erikoissairaanhoitokin ole sitä "julkista puolta". Yksityinen puoli on erikseen.
Koulutetut hoitajat alkavat onneksi löytää sen EI:n kun sukupolvi vaihtuu, Itse näen sen vain hyvän' asiana.
Jaaa ... hmmm ... miten se nyt menee. Ma en ole hyvä organisaatiossa kun inhoan niitä. Itse kuitenkin meinaan julkisella sitä kunnallista terveyskeskus- yms. hoito- ja hoivapuolta. Tosin niissäkin paikoissa on eroja siinä, miten paljon henkilökuntaresursseja on olemassa. Jostain kumman syystä toisissa paikoissa on enemmän hoitajia kuin toisissa.
Erikoissairaanhoidosta puhun silloin, kun potilas menee sairaalaan. Siis niihin paikkoihin, jotka kaikkoavat yhä kauemmas uusien suunnitelmien mukaan. Ennen lähimpään oman alueen sairaalaan oli parikymmentä kilometriä. Nyt lähisairaalaan on matkaa 60 - 70 km vai tuleekohan jopa enemmän.
Hulabaloo, sählinki, järjestely ja kaikenkarvainen soutaminen, huopaaminen ja sotkeminen esim. ambulanssi- ja taksikyydityksissä on sellaista luokkaa, että mitään säästöä aiheesta ei pääse syntymään. Rahavirrat tai niitten virtaamattomuus vaihtavat vain paikkaa ja luonnetta. Ehkä se on säästöä jollekin joka ei tiedä eikä tajua aiheesta mitään.
Mutta kaikki se toiminta joka aiheeseen liittyy, revitään hoitajan selkärangasta. Ja siinä show'ssa jää se relevantein potilaan hoitaminen häviölle.
Jos käsitystäsi ohjaa tuo organisaatioinho. Säästöjä tulisi Jos eri toimijat tekisivät yhyeistyötä eivätkä kaikki sooloilisi eri suuntiin.
Inho johtunee siitä, että ihmisistä tulee nätisti sanottuna kummallisia kun he pääsevät jonkun organisaation jollekin pallille istumaan.
Se on selvä kuin pläkki että hyvin suunnitellut jutut myös toimisivat hyvin ja silloin voisi säästöjäkin seurata. Mutta sellaista tilannetta ei ole eikä tule ennen kuin joku hiivatin hyvä ammatti-ihminen, konsultti tms. tutkii ja räknää ja tarkastee mikä siellä mättää ja mitä pitäisi tehdä toisin, jotta se meno ei olisi kuin hulluin huoneella.
Organisaatioitten sisältä ne henkilöt eivät tule.
Organiosaatioiden merkittävä osa on se suorittaja- eli ruohonjuuritaso. Se kärsii huonosta johtamisesta myös. Ja kun ruohonjuuritaso kärsii, orgaisaatio kärsii. Työntekijöiden työhyvinvoinnilla on oleellinen merkitys organisaaton toiminnan menestykselle.
Totta on että johtamisella on oleellinen osa organisaatioiden toiminnassa. Oisko hyvä jos johtajan pallit olisivat määrä-aikaisia? Määrä-ajan jälkeen pitäisi pallia hakea uudelleen.
Kuka valtuuttaa ulkopolisen konsultin tulemaan omalle tontille? Eikös se olisi pomoille sen myöntämistä että omin voimin ei onnistu.
Woih, miksi organisaation johtajat eivät sitten tee työhyvinvoinnille mitään? Siitä huolimatta että siitä kysellään oikein lomakkeilla säännöllisin väliajoin.
Siksipä hulluin huoneet jatkuvat, pomot eivät osaa, tiedä, taida ... eivätkä ota ulkopuolista apua arvioimaan tilanteita.
Olen kai tyypillinen tapaus..Hyvissä ajoin jo ennen viiskymppis etappia aloin ajatella eri tavalla ja hiljensin vauhtia ja yritin parantaa elämänlaatua syömällä hyvin ja terveellisesti.Vähensin alkoholin käyttöä ja lisäsin hiukan liikuntaa.Kaikkki vain sen vuoksi että pitää jaksaa vielä työssä,eikä tee mielin vielä antaa periksi "rupsahahtamiselle" Ei fyysisesti eikä henkisestikkään.
On selvää että ikä näkyy viiskymppisissä ja kaikki eivät edes voi vaikuttaa millään keinolla ikääntymisen tuomiin terveysongelmiin.Perintötekijät ja hyvin kauan sitten,jo nuorena hankittu peruskunto vaikuttanevat paljon juuri nyt ja tässä iässä.Vauhti tietysti kiihtyy kokoajan jos kunto ja ulkomuoto rupsahtaa.
Työssä en ole huomannut koskaan ikäsyrjintää,tai ehkä vain sen että ei kertakaikkiaan päästetä pois töistä tai anneta edes lomaa tarpeeksi.
Aina töissä..Ihmettelen joskus sitä että olen ollut aina töissä jo nuoresta asti.On puhuttu lamasta laman perään eikä mun kohdalle ole lama tullut vielä koskaan.
Elämänmuutos tietysti on suuri kun lapset ovat poissa ja saa miettiä et mihin sitä rahaa oikein tienaa kun ei kulu mitään eikä tarvitse ostaa juuri mitään kun kaikkea on jo...Onneksi on penskojen tilinumerot niin voi sinne laittaa rahaa jos alkaa saldo pullistelemaan liikaa ja nuorethan sitä rahaa tarvitsevat kun ostotarvetta löytyy aina.
Eikait tässä isompia rupsahduksia ole tullut.Tukka päässä ja kun suorin vartaloin katsoo alaspäin niin näkyy jalkaterät,ellei satu olemaan harvinainen erektio päällä ;)
Kaik män ku tuli 50v täyteen, työpaikka,luottotiedot, nainen, auto, asunto ja terveys sekä luottamus ihmisiin, mutta vieläkään en aloita ryyppäämistä kun en sitä tähänkään asti ole ikinä tehnyt. Katkerana ja pettyneenä aion kuitenkin jatkaa toiset 50v vaikkei enää ole kuin tuulen huuhtoma perse jäljellä, ei ainuttakaan ystävää eikä kaveria, eli nyt on helppo olla kun on nolla.
Kyllä se nyt on viisainta vaan ryypätä..Ei vainkaan mutta jos sallit vitsin laittaa.
https://www.riemurasia.net/video/NAPY-kaikki-meni/90832
Älä nyt katkerana, se on pahinta mitä voit itsellesi tehdä. Ei muuta kuin katse tiukasti eteenpäin. Totea oleva ja suunnittele tuleva, 50 vuotta on vieö pitkä aika.
...ja samalla enintä, mihin varaa.
Ajallisestiko vai mitä?
Aikas monet rupsahtaa 40 niin miksi ei sitten 50 ...jotkut alkavat elämäntaparempan ja laihtuvat paljon-ja näyttävät entistä kuivakammailta ja ryppyisiltä.
No en rupsahtanut! mitä se sit mahtanee tarkoittaakaan tuo rupsahtaminen? olen aina ollut hyvin liikunnallinen ja muutenkin kiinnittänyt itsenihoitamiseen ja myös ulkonäkööni huomiota, nyt eläkkeellä ollessa tuntuu vain et aika menee aivan kuin lentäen, totuus saattaa olla tarua karumpaa ja minusta tullut hitaampi vai oiskohan niin et kun on aikaa ei tarvi kiirehtiä.
Olen selvästi rupsahtanut ja nyt lopputalvesta jo kuin nahistunut peruna. Itseäni ei haittaa yhtään vaikka ei ole enää parikymppisien näköinen ja miksi pitäisi olla? Eiks sitä pääse helpommalla kun hyväksyy vanhenemisen. Mielestäni rankempaa aikaa oli nuoruus, oli läskittelyä, huorittelua ja vaikka mitä...ihan hirveetä nimittelyä.
Nyt ei kukaan enää vaadi täydellisyyttä, saa olla mahaa, saa kaikki roikkua ja riippua ihan rauhassa. Vanhaa rupsahtanutta ei tuijoteta. Elämäni on nuoruudesta helpottunut täydellisesti eikä ole mitään suorituspaineita. Elämä ei ole ohi vaan nyt se on vasta alkanut.
Just näin. Ja mikä ikääntymisen merkki se roikkuva vatsa tai kaksoisleuka on, ei mikään. KUn ympärilleen katseleen, ihan hirvittää tämä nuorten naisten lihavuus, järkyttävää ylipainoa, jopa niin, ettei liikkumaan pysty saatikka portaita nousemaan.
Rypyt kuuluu vanhenemiseen, rypytön ja leikelty viiskymppinen on lähinnä huvittavan ellei säälittävän näköinen, katsokaapas vaikka ennen niin kaunista Hannele Lauria tai aina erikoista Tiina Jylhää, ovat aika pelottavan näköisiä nykyään.
Viiskymppisenä elämä on hieman yli puolen välin ja moni osaa nauttia siitä päivä kerrallaan.
Herrranpieaksut sentään miten se voi olla mahdollista jos maha roikkuu ja kaikki paikat ovat rupsahtaneet ja olo on kuin "nahistuneella perunalla" että pysyisi terveenä!
Kalenteri- ja biologinen ikä ovat eri asioita ja kovin yksilöllisiä.
50v ei ollut mikään etappi.
Ensimmäinen etappini oli 53v jolloin työsopimukseni irtisanottiin ilman perusteita.
Seuraava etappi oli 57v jolloin siirryin putkeen ja aloitin intensiivisen opettelun alkoholistiksi.
60v oli seuraava. Turvallisesti työttömyyseläkkeelle ja muutos elämäntapaan.
65v ei merkinnyt mitään. Huomaamaton siirtyminen "oikealle" eläkkeelle.
Itsessään vuosiluvut eivät merkitse mitään vaan tapahtumat omassa ja kumppanin elämässä.
En muista edes lastenlasten syntymävuosia. Vaimo hoitaa tuon tyyppiset ulkosuhteisiin liittyvät velvollisuudet.
Yli puoli vuotta 50 vuotiaana. Ei ole syrjitty työelämässä. Vastuut vain lisääntyvät. Ei tullut muutoksia.
ja jo vuosi sitten olen vastannut :). Eli vähän tällä palstalla on elämää. Tulipahan katsottua tilanne.
Niin ja meistä moni ei viitsi jo sanottuja asioita kirjoittaa uudelleen mutta se ei tarkoita, etteikö "olisi elämää"
Multa meni työpaikka 50v-pippaloitten aikaan eikä pahemmin juhlittu. En ole ikinä ollut juhlivia ihmisiä. Tosin työpaikan menetyksellä ei ollut paljoa tekemistä iän kanssa vaan omistajanvaihdoksen.
Nyt olen sitten muka opiskellut ja pari kolme pätkähommaa olen löytänyt, yksi jopa oman alan. Valittaa en halua, mullahan oli hyvä työpaikka 10v lähellä ja lapset kasvoi tuona aikana.
Ei ole ainakaan ylitsepääsemättömiä terveys- tai talousongelmia. Mitä nyt pitää katsella, kun työssäkäyvä siippa ottaa nappia useammasta purkista ja on toisinaan s-lomalla.
Kohta tulee 10 v siitä kun täytin 50, enkä ole ehtinyt rupsahtamisia miettimään. Viiskyt täytettyäni hakeuduin yliopistoon, suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ja menin naimisiin. Eli kyllä sitä vielä viiskymppisenäkin kerkiää...
Hienoa, vähän saman suuntaista on ollut omakin toiminta. Juuri katselen uutta tutkintoa, jota lähteä hakemaan. Ja eilen miehen kanssa suunniteltiin viikonlopun menoja eiköhän mennä konsertiin ja syömään. On niin mukavaa elellä kun lapset on saatu kunnialla maailmalle ja elellään kahdestaan ilman isompia huolen häiviä.