Englanninspringerspanielin pentuja

Spanieli81

Oletko kyllästynyt käymään harrastuksissa yksin tai koetko tarvitsevasi apua metsällä? Entäpä jos koet että sinun tarvitsisi käydä happi hyppelyllä useammin mutta sehän ei ole kivaa yksin?
Nyt on syntynyt ihastuttavia ”rinkelin” pentuja 28.12.2015 harrastus toimintaan tai miksei vaikkapa ”kauneuskilpailuihin”. Päivänvalon näkivät 1 narttu ja 6 urosta. Pennut olisi kotiinlähtö kunnossa 22.02.2016 eteenpäin (vko 8).
Väritys pennuilla on musta-valkoinen. Rakastavaa kotia on vailla reippaat pojat. Pentujen emä ja isä on aktiivisessa metsästyskäytössä eli riistaviettiä löytyy.
Pennut myydään useaan kertaan madotettuna, mikrosirutettuna, eläinlääkärin tarkastamana, rekisteröitynä kennelliittoon lisäksi mukaan tulee kattava pentupaketti (sis. ruokaa, lelu ja kattava kansio pentuajasta kuvien kera).Yhdistelmä täyttää englanninspringerspanieleiden jalostuksen toimintaohjeen. Pennut elävät koko pentuajan normaalisti perheen keskellä eli ovat tottuneet kodin ääniin ja lapsiin. Lisäksi pennut tullaan tutustuttamaan riistan hajuun jo pienenä.
Mikäli tunsit piston rinnassasi hyvässä mielessä ja koet sydämessäsi olevan springerin mentävä aukko niin ota ihmeellä yhteyttä alla olevaan sähköpostiin. [email protected]

10

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1750

      Valitettavasti haluan tietää edes pennun vanhemmat ennen kuin jaksan laittaa viestiä mihinkään luppakorva-hotmail-postiin. Myynti-ilmoitukseen kannattaa laittaa edes perusasiat näkyviin. Ei kukaan myy autoa "kiva ja mukava auto sille joka haluaa ajella, lisätietoja [email protected])"

      • Spanieli81

        Hei, laitan sinulle viestiä sähköpostiin. Ilmoituksessa onkin sen takia sähköpostini että voin kertoa lisää pennuista ja vanhemmista.


      • parempaatekemistä

        Älä edes jaksa olla tuollainen ongelmakakara. Kukaan ole niin hullu, että laittaa kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä Suomi24-palstalle. Lisätietoja haluamastaan koirasta tai autosta voi kysyä ihan sillä samalla vaivalla kuin tällä palstalla kiukuttelu vaatii. Se tosin on sanomattakin selvää, ettei sinua aloituksen pennut edes kiinnosta, joten on sitäkin ihmeellisempää, että jaksoit nähdä noinkin paljon vaivaa kakaramaiseen kiukutteluun.


    • halibatziero

      paljo maksa? Ajako villipossu? kiitos!

    • trokari

      Sukupuu, kuvat ja hinta kiitos!

      • Spanieli81

        Yhteydenotot sähköposti: [email protected] NIIN KERRON LISÄÄ! Ps. vain asialliset kommentit (tuntuu olevan lapsenmielisiä kovin liikenteessä)


    • 5012

      Laita linkkikoira.nettiin petujen kohdalle niin näen mistä jauhoista on leivottu.

    • kauniitaspanieleita

      Miten on, toimivatko nuo pienpetojen kanssa,ja miten on?
      Ovatko nämä ihan metsästyslinjaisia, vai vain näyttelylinjaisia koiria joilla metsästetään?
      Mikä on säkäkorkeus noin suunnilleen?
      Rotu kiinnostaa, niin siksi kyselisin alkuun näin vähän....

    • tollanen ois kiva omistaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      965
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      705
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      612
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      35
      604
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe