Rahoitusta omatoimisesti

Voiko rahoituksen asiat opiskella omatoimisesti? Mitä rahoituksessa ylipäätänsä opiskellaan? Suurinta osaa tuntuisi kiinnostavan juuri tuo eniten. Minuakin se kiinnostaa, mutta en välttämättä halua ottaa sitä sivuaineekseni, jos kaikki muut valitsevat rahoituksen, niin on vaikeaa erottautua. Olen ajatellut, ettei se kovin monimutkaista ole, ja asiat voi oppia ihan kokemuksenkin kautta, olenkohan ihan väärässä? Voiko esimerkiksi työhaastattelussa pärjätä, jos sanoo että tuntee asiat ihan oman lukemisen kautta, vaikkei siitä mitään mustaa valkosella olisi.
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Voiko esimerkiksi työhaastattelussa pärjätä, jos sanoo että tuntee asiat ihan oman lukemisen kautta, vaikkei siitä mitään mustaa valkosella olisi."

No mitäs luulisit? Minä luulen, ettet pääse edes sinne työhaastatteluun, jos rahoituksella on merkitystä työssä. On nimittäin runsain määrin niitä, joilla on rahoitus pääaineena ja korkea arvosana paperilla. Siinä ei sun omat lukemiset paljon paina.

Äänestä
  • Kiitos kannustavasta ja rakentavasta vastauksesta, joka ei oikeastaan kertonut mitään. Toivottavasti saat jostain enemmän itseluottamusta, eikä sinun tarvitse rakentaa itsetuntoasi sen varaan että haukut täällä muita. Jos ei sinulla itselläsi ole aihetta uskoa itseesi, niin se ei tarkoita, että kaikki muut ovat samanlaisia. Kauppalehdessä oli taannoin kiinnostava haastattelu aiheesta. Toki koulutus on tärkeä, mutta itse uskon enemmän todelliseen osaamiseen. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilman-koulutusta-johtajaksi---se-on-vielakin-mahdollista/CiCvxY6w

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


justasking kirjoitti:

Voiko rahoituksen asiat opiskella omatoimisesti? Mitä rahoituksessa ylipäätänsä opiskellaan? Suurinta osaa tuntuisi kiinnostavan juuri tuo eniten. Minuakin se kiinnostaa, mutta en välttämättä halua ottaa sitä sivuaineekseni, jos kaikki muut valitsevat rahoituksen, niin on vaikeaa erottautua. Olen ajatellut, ettei se kovin monimutkaista ole, ja asiat voi oppia ihan kokemuksenkin kautta, olenkohan ihan väärässä? Voiko esimerkiksi työhaastattelussa pärjätä, jos sanoo että tuntee asiat ihan oman lukemisen kautta, vaikkei siitä mitään mustaa valkosella olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu