Mistä apua 23v erektiohäiriöstä kärsivälle?

ahistaa

Hei.
Olen juuri 22v täyttänyt 195cm pitkä, 91kg painava, savuton, holiton, 4 kertaa viikossa liikuntaa harrastava ja suht. koht. monipuolisesti syövä mies. Olen juuri aloittamassa parisuhdetta, mutta nyt minua on ruennut vaivaamaan se että aijemmista yhdynnöistäni ei ole oikeastaan koskaan tahtonut tulla mitään sillä peniksen erektio lopahtaa aina lähes välittömästi kun lopetan peniksen hieromisen, enkä siksi ole uskaltanut edes yrittää uuden tyttöystäväni kanssa. Tämä nopea erektion päättyminen on oikeastaan vaivannut jo jostain 16v lähtien, mutten tuolloin asiaan en kiinnittänyt niin huomiota. Runkkaus itsekseen loppuun asti sujuu edelleen säännöllisesti noin kerran päivässä, mutta edelleen jos hieromisen lopettaa niin seisokki häviää kymmenen sekunnin sisällä. Mikä tulee aamuerektioihin niin nekin ovat enemmänkin "aamu paisumisia" sillä mitään seisokkia niissä ei ole pitkään aikaan ollut.

Kävi mielessä hakeutua ammattiauttajalle, mutta huomattuani urologien taksat, jotka ovat yli 100€/20min totesin ettei köyhällä opsikelijalla ole tuollaiseen varaa. Mietin mahtaisiko esim. Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuoltosäätiö tai jokin vastaava taho järjestää jotain apua? (ei ainakaan silmään osunut pikaisella googlauksella) Osaisiko joku neuvoa mistä kannattaisi lähteä kysymään? Mitkään Viagrat eivät kyllä tässä iässä innostaisi...

11

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ahistaa

      *ikä siis juuri 23v täyttänyt. tekstissä näppäilyvirhe (jos se nyt niin vuoden tarkkaa on)

    • omakokemus

      Onko sinulla muita oireita kuin erektio vaikeudet? Onko virtsaamistarve lisääntynyt?
      Erektion saaminen hidastunut myös?

    • oldis

      Aikanaan minulla oli saman tyyppiset hankaluudet. Syyt olivat puhtaasti psyykkisiä!
      Eivät auttaneet relaksantit eikä kohtuullinen alkoholirentoutus.
      Sopiva nainen jonka kanssa syntyi voimakas, molemminpuolinen kiintymys, poisti estot. Seksi toimii saman naisen kanssa vielä kymmenienkin vuosien jälkeen.

    • Qwertyman

      Tapauksessani on laskimovuotoon liittyviä piirteitä. Uskoisin, että lääkäri kuitenkin ensin testaa sildenafilia. Siis Viagran halpisversiota. Mene ensin yleislääkärille. Hän todennäköisesti antaa lääkkeen reseptin. Urologin tapaaminen on vasta sitten, jos lääkkeen kokeilu ei auta. Voit mennä ihan terveyskeskukseen.
      Kysy ihmeessä lisää, jos on tarvetta. Minä tunnen asioita, enkä ole mikään erektiolääkkeiden viihdekäyttöä tai kauppias.

    • ahistaa

      Virtsaamisentarve ei ole lisääntynyt, mutta erektion saaminen on tosinaan myös melko hidasta. Eli ensin siis kannattaa käydä ihan yleislääkäriltä kysymässä? Selvä, kiitos neuvosta.

    • sfsdffdagdfdgdf

      23 vuotiaalla ei ole erektiohäiriöitä, se on vanhojen ukkojen vaiva!

      • qwertyman

        Kommenttisi ei pidä paikkaansa.


    • Aboriginaali
    • awsedrftgyhujik

      Onko sinulla seisokkeja yöllä? Normaalistihan teini-iässä (ja jopa paljon vanhempanakin) saattaa kiusallisesti seistä ei toivotuissa tilanteissa. Jos seisokkeja on ja masturbointi sujuu, niin ongelman ei pitäisi olla kauhean paha. Yleensähän vanhemmalla miehellä erektio-ongelmat korreloivat muun verisuoniston huonon kunnon kanssa.

      Itselläni (olen nainen) useissa suhteissa on ollut ongelmaa alussa stondiksen kanssa. Miehellä voi seistä, mutta kun tosi toimeen ryhdytään, niin ei enää toimikaan. Alkuvaikeuksien jälkeen on saatu toimimaan, Viagralla tai ilman. Eli syy on ollut psyykkinen aina myös vartuneempien miesten kanssa, Viagraa on käytetty vain ekoilla kerroilla.

      Olipa syy mikä tahansa, niin tarvitset ymmärtävän partnerin. Itsekäs ja piittaamaton nainen vain pahentaa asiaa. Vaivoja voi valittaa ihan normaalissa terveydenhuollossa. Laittavat tarvittaessa lähetettä eteenpäin, jolloin maksaa julkisten taksan mukaan.

    • eikukaanjoopajoo

      Kannattaa kanssa testotasot verikokeella kattoa.

    • Ajatus-tai-kaksi

      Jos saat yöllä erektioita ja masturboidessa saat kovan erektion, niin se viittaisi enemmän psyykkiseen kuin fyysiseen ongelmaan.

      Onko tuo erektion häviäminen vaivana siis myös masturboidessa, vai pelkästään naisen kanssa? Jos vaivaa on vain "tositoimissa", niin syy taitaa olla lähinnä suorituspaineet, pelot yms.

      Toinen vaihtoehto on että olet turruttanut aivosi niin etteivät tavanomaiset signaalit riitä enää kiihottamaan sinua tarpeeksi. Kuinka paljon katsot pornoa ja kuinka pitkään olet sitä katsonut? Netissä on aika paljon kertomuksia siitä kuinka jatkuva pornon katsominen on saanut aikaan juuri tuon tyyppisiä oireita: Erektion saaminen on vaikeaa, erektio lopahtaa kesken, laukeaminen on vaikeaa jne. jne. Tyypillistä on myös se että pornon laatu muuttuu jatkuvasti "rankemmaksi", eli alussa kiihottumiseen riitti söpö nainen alusvaatteissa, mutta ajan myötä vain perspanot, transut ym. kiihottavat.

      Hoitona olisi riittävän pitkä tauko pornosta ja runkkaamisesta. Tauon pituus riippuu siitä kuinka pitkään ylenpalttinen nettipornon tuijottaminen on kestänyt ja kuinka nuorena se on aloitettu. Esim. vanhemmalla iällä nettipornon tuijottamisen aloittaneet toipuvat yleensä nopeammin, koska heillä on ollut nuorempana ns. normaalia seksielämää. Alusta asti nettipornolla aloittaneilla taas on alusta asti vääristynyt kuva seksuaalisuudesta ja sen tarjoamista virikkeistä. Kun on kovettanut aivonsa rankalla nettipornolla, niin normaalit hyväilyt ja tavallisen naisen vartalo ei välttämättä riitä pitämään erektiota yllä. Nettiporno tarjoaa jatkuvia virikkeitä. Löytyy kaikki mahdolliset fetissit, voi vaihtaa naista parilla klikkauksella jne. Ei oikea seksi noin toimi.

      Toipumisaika on kuukausia, ei päiviä tai pari viikkoa. Toipumisen aikana voi tulla myös jaksoja jolloin seksuaalisuus tuntuu häviävän kokonaan ja erktion saamisesta tulee entistä vaikeampaa, mutta se on osa toipumista. Parempi jakso tulee flatline-jakson jälkeen.

      Jotkut taas sanovat että koko nofap-höpinä on pelkkää roskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe