Luonnollinen synnytys tyrehtyy lääkekemiaan

vihalintu

On tunnettua, että ennen kuin aloittaa raskauden, kannattaa puhdistautua fyysisesti ja henkisesti, mies ja nainen.
Ei alkoholia, tupakkaa, eikä lääkekemiaa. Pitää parantua sairauksista ja lopettaa kemian käyttöä. Kemia on raskasta ainetta, joka helposti muuttaa ja vahingoittaa bioihmistä. Se poistuu vaikeasti elimistöstä ja jättää traumoja kehoon, jotka periytyvät lapsille.

Puhdas luomu ruoka, liikunta, hyvä mieli ja tahto olla vanhempi auttavat puhdistumisessa.

Lääkärit ovat ottaneet vallan maailmassa ja heitä itseään käytetään hyväkseen. Lääkäreiden maailmankuva on erilainen kuin tavallisen ihmisen. Se on mekaanista ja sitä johdetaan valtiosta käsin, jolloin lääkäripalvelut saavat tukia ja tilauksia valtiolta. Lääkäreiden ja varsinkin kotimaisten lääkäreiden maailmankuva on erittäin rajattunutta pelkästään länsimaiseen kemialliseen lähestymiseen, jolloin luonnollinen aspekti jää pois, koska valtio tahtoo helppoja tuloksia, nopeasti, laadusta tinkkien. Ja lisäksi se, mitä valtio ja johto pitää todellisesti hyödyllisenä ei menee yhteen sen kanssa, mitä yleinen lääkäripalvelu tarjoaa. Kansa tyytyy vähempään ja kärsii siitä.

Kansan olisi viisasta herätä ja olla oma itse lääkärinsä luonnollisesti kasvikirjoista ja vanhoista lääkitystavoista, yhdistettynä turvalliseen länsimaiseen lääkeoppiin.

Uskon että naisilla menee lujaa, koska heitä hyväksikäytetään. Naisen synnytyskyky on yksi keskeisemmistä asioista, mitä elämässä on. Siksi sinne työntää kätensä moni paskamuna lääkäristä natsiin. Naisia testataan, manipuloidaan, raiskataan.

Ina May Gaskin kertoo että nainen on kadottamassa kyvyn synnyttää? Onko tällä yhteyttä esimerkiksi rokotteisiin ja kemialääkkeisiin? Ruokakemiaan, jota syömme vapaasti - säilytys, torjunta aineet, saasteet. Lapset kasvavat hormoonihoidoilla isommiksi kuin naisen vagina kun katselee lehmien utareita, jotka hipovat ruohikkoa. Eläimille syötetään jatkuvasti antibiootteja ja hormooneja, jotta tuotanto lisääntyisi. Sama paska menee maitoon, jota ihminen juo. Tai liha jota syömme on täynnä paskaa.

Doping johon ihmiskunta suistuu tekee todella pahaa jälkeä ihmisille. Ihminen taas ottaa jumalan ominaisuuksia itselleen kuin pieni lapsi, joka on keksinyt uuden tavan leikkiä ja toistaa leikkiä kunnes tajuaa, että on sairastunut johonkin. Samanlaiset likinäköiset ovat lääkärit. He tappavat enemmän kuin lääkitsevät. Virheettömiä ei ole.
Koko urheilu on saastunutta dopingin käyttöön. Puhtaita urheilijoita ei ole olemassa. Kun täthää huippuun, niin siellä istuvat vain muumiot. Dopingit lähtivät alkuun militanttien käytännöistä kuten suuri osa uudesta paskasta maailmassa teknologiasta lääkkeisiin. Sotilaat, poliisit käyttävät paskaa, jotta tehoja tultaisi lisää. Dopingin käytössä normaalin raja hämärtyy. Ihminen kadottaa identiteetinsa ja pitkässä käytössä psyyken ohella vaurioituu keho. Ihminen elää lyhyttä, nopeaa, vahvaa elämää. Lopulta keho antaa periksi ja vaurioituu. Valtio ei vastaa tästä - ihmisen pitää itse tiedostaa kun hänelle tarjotaan lääkärin käynnillä uutta lääkettä ym, että seuraukset kantaa vain ihminen itse. Kukaan lääkäri edes tuomioistuimen edessä kanna sitä taakkaa, mitä henkilö voi saada osakseen.

Paskinta on se, että valtio työntää paskaiset näppensä lapsiin. He tekevät kokeita ja kirjaimellisesti tuhoavat monen lapsen elämää. Lapsen elämästä tulee vain selviämistä niistä virheistä, mitä lääkärin kulttuuri sai aikaisekseen. Länsimaat vielä tuovat innovaationsa kehitysmaihin ehdoitta ja vie vuosikymmeniä, ennen kuin kansa herää massarokotusten haittoihin. Suomessa ihmisiä aivopestään ja suomalainen on kuuliainen kansalainen. Suomalainen itse tuo lapsensa rokotettavakseen. Äiti itse antaa itsensä leikattavakseen. Kukaan lääkäri ota vastuuta siitä, että keisarileikkaus vaikeuttaa tulevia synnytyksiä. Naisia aivopestään hyvinvointiuskolla, mutta nainen juuttuu pyörteseen, josta ei saa tolkua, mutta vasta vuosien vuosien myöhemmin. Sitä ennen nainen syyttää kaikkia, mitä hänelle on tapahtunut. Yhteiskunta rakentuu paljon sotilasarvoon, joka varastaa lapsia, raiskaa naisia ja tappaa vanhuksia. Toisille ammatteille ei jätetä mitään kun militantyt vievät suuren osan rahasta. Elämme pelossa. Se on sairasta.

Kun nainen ei enää osaa synnyttää, niin se on viimeinen pysäkki yhteiskuntakehityksessä, sillä sen jälkeen ei ole enää mitään. Se tarkoittaa, että yhteiskunnassa on jotakin viialla. Se jotakin on keinotekoinen elämä, jota ihmisen mieli yrittää hallita koskaan onnistumatta, koska elämä on elämistä varten. Elämää eletään eikä ajatellaan. Sotilaat hallitsevat kaiken ja näkevät kaikissa ihmisissä vihollisen. He kylväävät tuhoa. Tulevaisuus on naisessa koska mies ei osaa ottaa vastuuta siitä, mitä tekee, koska ei ole synnyttänyt. Naisessa on armoa, koska nainen on äiti. Ihmiskunta on synnytystä, perhettä. Mies on tulokas siinä ja kuuntelee aina naista. Toivon ettei mies tapa sitä ennen kaiken mahdollisen opettaen naiselle pahoja tapoja.

8

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihalintu

      Ruotsin lakisäädännössä on kohta, jossa turvataan naisia kaikenlaiselta uhalta. En muista tarkemmin lakia, mutta naisella on laajat oikeudet ulkopuolisia uhkia vastaan.

      Tässä mitä tuli mieleen:
      Synnytyksen aikainen uhka kun toinen aikuinen tahtoo pahaa. Ei ole poissuljettua, että joku tahtoo nimenomaan vahingoittaa sikiötä. Nainen on raskauden aikana erittäin haavoittuvainen ja kaikki koettu näkyy suoranaisesti kehittyvässä lapsessa. Raskauden aikana vanhaväestö, jolla ei ole enää maistruaatiota ja lapsia kasvamassa kotona, ovat jostakin luonnon syystä takertuvia ja julmia nuoria kohtaan. Heillä on valtaa määrätä nuorten kohtalosta. Nuoren pitää olla tietoinen olla antamatta periksi, koska nykyisin on paljon pyytteellisiä vanhuksia, aikuisia. Lääkäritkään ole puolueettomia, koska lääkärit tahtovat tutkia, "työntää näppeensä", tehdä rahaa ja mainetta hyväksikäyttäen potilaita. Nuori pari on itse oman selviytymiskyvyn armoilla. Ihmiset joilla ei ole lapsia tai lapset ovat kasvaneet aikuisiksi tai sairaat ihmiset ym, heillä voi olla avointa vihaa äitiyttä kohtaa, nuoruutta kohtaan, lapsia kohtaan. Perhettä kannatta pitää kasassa turvassa. Suomen lakisäädäntö on samanlaista väkivaltaa. Kenelläkkään pitää olla oikeutta hajoittaa perheitä. Vieraalla on erittäin vähän kykyä ymmärtää perhettä. Eli myös viranomainen on perheenrikkoja. Yhteiskunta ei ymmärrä yhtään Kotiäitiyttä vaan lapsia, nuoria, ihmisiä tehohoidetaan koulun, lasten tarhan, töiden kautta, vaikka perhe olisi voinut vaatia lisää aikaa olla yhdessä, mutta yhteiskunta ei salliin. Tämä on väärin ja perhearvot laskevat hinnassa. Alennettu lapsuus tulee näkymään yhteiskunnassa myöhemmin.

      Joskus nuoret eivät osaa päättää, että pitää avioitua ja saada perhelisäystä. Silloin aikuisen manipulointi voi vääristää toisia perhekuvioita, jopa sen jälkeen kun perhe on mennyt yhteen. Yhteiskunnassa ei ole perhearvostusta siinä määrin, että perhearvot olisivat olleet iskostuneita ihmisille ajoissa. Koulutus, työ, kiire ym vievät nuorelta aikaa ja tahtoa olla terve, normaali ihminen. Taas kerran valtio hyväksikäyttää toisia ihmisiä uskotelleen heille rahaa, työtä ja uraa. Ihminen itse valitsee mitä tahtoo ja siten maksaa itse laskunsa. Tuskin valtio kiitosta sanoo siinä määrin, mihin ihmisen keho ihmistä neuvoo. Pahinta on jos ahkera työntekijä sen lisäksi vahingoittaa omaa puutetaan muita ihmisiä.

      Mitä on tyttöjen ja naisten vapaa seksi?
      EIkös naisella on suurempi vastuu, että heidän takaa kiinnitettäisiin leimoja? Nainen on vakavampi kuin mies. Se on merkki siitä, että nainen hoivaa. Mitä tapahtuu kun naiselle on sallittua vapaasuhde?

      Onko lapsi terveempi, rakastetumpi, tahdompi silloin kun takana on kymmenen miessuhdetta tai silloin kun mennään ekan tosirakkauden kanssa?

      Rakkautta ei voi ostaa rahassa. Rakkaus on täydellisempää kuin seksi. Seksillä ei Rakkautta saa. Suomessa kun puhuu Rakkaudesta, niin ihmiset ajattelevat seksiä. Jotakin on viialla tässä maassa.

      Seksillä voi saada paljon tyydytystä, mutta kadottaa Rakkautta. Kehollinen tietoisuus on laajaa, mutta siihen ei kannata astua, koska silloin ei saa enää kiinni Rakkaudesta. Laajaa tieto ihmisistä ei takaa onnea. Usein päinvastoin, se hävittää ilon, Rakkauden, pyhyyden. Jäljelle jää kylmyys, mitäänsanomattomuus, tahtomattomuutta. Rakkautta pitää vaalia. Se on elämisen taitoa.

      ym

      • vihalintu

        raskausarpit ja "räjähtänyt" vatsa. Onko merkki lääkekemian vaikutuksesta? Ylisuuri vauva? Ruokavalio?

        Tai että vauvat kääntyvät mahassa. Onko maan magneettikentällä vaikutusta? Tähdillä?


      • vihalintu

        Afrikkalainen tulee Suomeen ja synnyttää, mutta vaikka afrikkalainen on maailman paras synnyttäjä, niin ongelmia syntyy. Onko syynä Pohjoinen pallon puolisko ja maasäteily kun äidin sensorit ovat tottuneita Eteläiseen pallon puoliskoon.

        Veikkaan että maahanmuuttajilla on suurempi riski keisarileikkaukseen. Onko syy siinä, että kotimaa ei ole omaa, myös kulttuuriset syyt - rasismi, ruokavalio, työttömyys, yhteiskuntaan kuulumattomuus, alempi arvoisuus, vaikeus parisuhteissa, oma mikrobiologinen asuinympäristö,.. Onko Usan keisarileikkaustilastot tästä johtuvia?

        Miksi emme tutkisi asiaa ennen kuin on myöhäistä? Luonnollisen synnytyksen tutkimus ja synnytyskeskuksen on aika jo tulla esiin. Se että asia on ollut näin ei tarkoita että sen pitäisi olla jatkossa olla samalla tavalla (synnytyskyvyttömyyttä). Missä syyt ja ratkaisut?

        Miksi valtio supistaa synnytyslaitoksia, keskittää yliopistollisen kylmään tieteellisyyden alaisuuteen? Kuka jaksaa synnyttää siinä? Uskoa synnytykseen? Mikä viehättäisi siinä? Lääkärin veitsi ja pompotus? Synnytys rikki niin samassa yhteiskunta. Eikös Usassa ole jotakin vialla?


      • vihalintu

        Taistelkaa Äidit vapaudestanne ja ihmisyyden tulevaisuudesta.


      • vihalintu

        onko Usa tehnyt jo lisää ISTUTUKSIA eli valinut erityiseen ohjelmaansa uusia ihmiskoekandidaatteja? Niitä valitaan eri maista. Tutkittavaa riittää. Ja lääkärit ovat hiirenhiljaa, jopa naapuri kotilääkärisi. Kuuluu ammattikuntaan, se toisen tappaminen. Kiitos sarvipäät. 10 vuotta skitsofreniaa teillekin.

        Ovatko Munat poksahtaneet? Onko uutta satoa näkyvissä? Onnistuiko koe tai otetaanko epäonnistuneet kpl:eet johonkin nurkkaan? Hupsista kävi vahinko. Tai onko Suomessa vain ihan puhdasta maahanmuuttotappoa? Toivon ettei ole. Ajatelkaa.

        Normaali ihminen ei tapa. Missä poliisi?

        Ja kaikki katsovat tyytyväisinä, opettajat, lääkärit, poliitikot, vanhemmatkin kun oma lapsensa kituu ja surkastuu. Sellainen on maailmamme. Minkäs teette! Usa on suuri Suomi pieni. Ja juutalainen johtaa kaiken!!!

        Ja kuinka voi ajatella, että aiheutetaan toiselle kärsimystä? Helposti? :-)

        Menin ryhmämatkaan lapsena ja tapasin amerikkalisia turisteja. Annoin lahjan heille ja sain amerikkalisen kynän, mikä oli suurenmoista tilanteessa missä elin. Alkoiko kansainvälinen rajoja ylittävä yhteistyö siitä hetkestä? Globaalisuus toimii, missä ikinä olet, minne ikinä menet.

        Baba Vanga on ennustanut, että suurin osa väestöstä tulee kitumaan lääkekemian pyörteissä kun erinäköiset ryhmät, liittoutumat, valtiot sotkevat pahasti ihmisiä loputtomilla kokeillaan, paranuksillaan, pakkohoidoillaan. Lisää ja lisää. Valmistukaa. Miten biome hoidamme kemiat? Ai, vieläkö ihminen on elossa? Kun puhuvat, että toisilla päättäjillä on tahallista tappotahtoa kun "ihmisiä on muutenkin liikaa". Ehkä heillä on vain liikaa valtaa, johon he kyllästyivät ja kuten Rooman Nero, tahtovat polttaa kaiken. Se on se valtaapitävien ammattisairautta. Katsokaa perään tarkasti, valtaapitävien lojaalit eunukit. Ja kenellä on atomipommi avain. Joko kyllästyttää katsella sitä ja ajatella syitä pimeitä?

        Rokotteita läpi nuoruuden, lääkkeitä läpi aikuisuuden. Kunnes ei keho ota vastaan. On aika muuttaa suuntaa. Parantua.


      • vihalintu

        Ei ainakaan virallisia tohtorilähetteitä ole ollut Life terveyskauppaan tai akupunktioon valinnan mukaan.


      • vihalintu

        saimme lapsemme kääntymään mahassa laadukkaan akupunktion avulla samaan aikaan kun länkkäri teroitti veistä. Kiinassa hoidetaan sitäkin aika arkipraktiikalla. Älä valkonaamalääkäri huuda. Synnytyksen jälkeen lekuri halusi jo ehkäpä tappaa kun halusi niin paljon rokottaa ja Suomen johtavassa luomu synnytyslaitoksessa sentään!!

        No nyt rokotetaan kaikkia lapsia pakonomaisesti? Huostaanotto apuun ja lasten suojelu. Vahingoista viis. Plus Usan erityinen valikoitu uusi sato, josta on tarkoitus kasvattaa Suomen Ensimmäistä Kansainvälistä Suhdetoiminta ryhmää. (SEKS ry.).
        Pääsevät Valkoiseen Taloon kerran elämässä kunhan kestävät kemiat. Aika moni sotilasarvo onkin vapaaehtoinen. Kuuluu ammattikuntaan, paskan sietäminen kehon tasolla. En arvosta, sorry. Hello, ollaan ihmisiä! Emme vankeja. Joskus tuntuu että johtajilla on aika erilaiset näkemykset ihmiseen. Mitä korkeammalta katsoo, sitä oudoimmat ihmiskäsitykset. We don't need no education, No!, teacher, leave it us alone!!!


      • vihalintu

        Ennen raskautta vaimo meni kotipuolelle, jossa todennäköisesti söi jotakin lääkekemiaa. Vaikka kielsin lapsilta niitä, epäilen, että ovatko kanssa saaneet piikistä. Sitten kun tultiin raskaaksi, niin mahaa punotti, vaikka toki toinen vauva on yleensä isompi kooltaan. Punnitsen siis vaihtoehtoja. :-)

        Synnytyksessä minua ERISTETTIIN jostakin syystä vaimostani. Eli lääkärikunta otti rajusti ohjaksista. En tehnyt mitään, en yrittänyt mitään. Oli outoa ja stressaavaa katsoa lääkäreitä, että syyttä alkoi "Isän eristäminen vaimosta". Ehkäpä varmuuden vuoksi, isältä itseltään kysymättä. En vieläkään tiedä syytä. Elimme eko kylässä ja epäilen, että syy olisi ollut siinä. Suomen valtion data tieto kulkee nopeampaa kuin ihmisen fyysinen länsäolo ja kun avasin lääkärin oven, niin heti alkoi puhaltaa kylmää ilmaa. Pariskunnan symbioosi rikottiin. Synnytys alkakoon. Siihen lisätään vielä Seinäjoen puukkojunkkari mentaliteetti. Mitä muuten koko kaupunkia ja lääniä vaivaa? Kun edes Suomen mittakaavassa, siellä ei ole järviä paitsi kaksi tekoallasta.
        Synnytysairaala on 20 vuotta jäljessä Helsingistä, vaikka saivat joskus uuden sairaalakompleksin. Kuulimme ennen reissua ja jälkeen muiden synnyttäjen valituksia kyseisestä paikasta. Eikä paikallisilla ole halua tehdä asialle mitään.

        Mitä vaimo voi tehdä tilanteessa? Luovuttaa. Mitä mies? Samaa. Kuka kantaa vastuuta? Ei ainakaan lääkäri.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe