Olen etsiskellyt Jumalaa kadonneitten listalta. Ei nimeä siellä näy vaikka pitäisi olla kyllä. Ei Häntä ainakaan Tapaninpäivänä Bengalinlahden aluella tavattu.
Missä Jumala oli?
Usko koetuksella
131702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aki Sirkesalo oli Jumala.
Taivaan porteilla käynyt kova kohina, mahtuuko kaikki varmasti?
TUOLLA MIE SEN NÄJIN KEMIJÄRVEN ESSOLLA MUNKKIKAHVILLA... SILLE SOITTI JOKU MUTTA SE SANO ET ON MUUTA TEKEMISTÄ
Samalla, kun Hän piti näköjään sinustakin sinä päivänä huolta, kun kerran olet vielä keskuudessamme, Hän oli myös Bengalinlahdella.
Muistatko sen pikkupojan, jonka aallot tempasivat vanhemmiltaan sisäänsä, mutta joka löytyi veden laskettua istumassa jalkakäytävällä täysin ehjänä?
Kuulitko, kun piispa Huovinen sanoi Thaimaassa haastattelussaan, että moni oli kertonut hänelle suojelusenkeliin liittyviä kertomuksia?
Tiesitkö, että Niinistö selvisi pahimmalta tuhoalueelta roikkumalla poikansa kanssa tuntikausia lyhtypylväässä, joka "sattui" olemaan heidän kohdallaan?
Hehän vielä pelastivat itse pelastuttuaan pienen pojan, joka viime voimillaan vielä tarrautui läheisyydessä olevan palmun oksiin...
Emme edes tiedä, kuinka monta tuollaista "ihmepelastumista" alueella tapahtuikaan.
Eivät sodassakaan kaikki selvinneet, mutta sieltäkin tunnetaan niin paljon lähes uskomattomia pelastumisihmeitä, että niistä on jopa kirjoitettu kirjakin, joka on hyllyssäni.
Miksi sitten kaikki eivät pelastu?
Siihen minulla ei ole vastausta eikä kenelläkään muullakaan, mutta jokin selitys siihenkin täytyy olla.
Ei Jumala ole kenestäkään kaukana.
Anna Hänen löytää sinutkin, sillä myös sinua rakastetaan.
muutama "ihmepelastuminen" ei ole paljon satojen tuhansien kuollessa ja miljoonille jää tuska ja kaiken menetys. Ei ollut ainakaan yläkerran ukko hereillä..
kertomusta on ihme hukkumisista jäljellä?
Eli niistä jotka aluksi näyttivät pelastuvan, mutta ei sitten kuitenkaan.
Kyllä on mielestäni jokseenkin kaukaa haettua johdatusta, jos aletaan ihmettelemään sähkötolpan paikkaa. On niitä muutamia muuallakin.
Jos Jumala estäisi kaiken pahan, varjelisi, jotta kukaan ei koskaan kuolisi ja kaikki olisivat rakastavia, lähimmäiset huomioon ottavia ihmisiä, ei tämä olisi maapallo, vaan paratiisi.
Ehkä Jumala oli se, joka laittoi pistämään varoituksentsunamista ja ihminen oli se, joka ahneuksissaan ei varoittanut eteenpäin.
Taimaata varoitettiin, mutta päättivät olla varoittamatta kansaa.
Ja kyllä, olen menettänyt siskoni, ja veljeni on menettänyt kaksi lastaan, tiedän mitä se on, kun lähimmäiselle kutsu käy.
..että meille kaikille on syntymän hetkellä säädetty kasetti joka loppuu aikanaan eikä sitä voi takaisn kelata..ja siksi että sitten kun oma kasettimme loppuu niin tapaamme omat rakkaamme joiden matka on päättynyt jo ennen meitä..tähän minä uskon ja se auttaa tälläkin hetkellä jaksamaan eteenpäin
niin, Jumala ei voi luvata kenellekkään tuskatonta elämää, mutta hän kulkee rinnalla tukien häneen hädän hetkellä turvautuvia.
...jokainen on itse oma jumalansa.
Jumala on kuollut jo ammoisina aikona, jos on koskaan oikeasti elänytkään. Sitäpaitsi eikö noita kaikenmaailman uskontoja ole niin paljon ettei kukaan päässyt taivaaseen tuolta Bengalinlahdeltakaan kun kaikki olivat "vääräuskoisia" jonkun silmissä tai jotenkin vaan eivät tulleet kelpuutetuksi "meidän jengiin".
Näin se vaan on... sori uskovat... olette vain heikkoja kun ette usko itseenne vaan johonkin ylimaalliseen jota ei ole.
Olen vakaasti sitä mieltä, että Jumala oli paikalla, kuten Enkelitkin!
Ehkä Jumalan sanoma on meille kaikille se, että olemme hyvin itsekkäitä maailmassa on suuri kuilu köyhien/rikkaiden välillä.
Soditaan mitättömistä asioista jne jne jne. listaa voidaan jatkaa hyvin hyvin pitkään..
Kun ihmiskunta oppii huolehtimaan/ välittämään toisistaan saamme varmasti jättää taakse ikävät uutiset!
Meitä jokaista koetellaan Rikkaan suru on yhtä suuri kuin köyhänkin.
Nyt jos koskaan Johtajiemme pitäisi HERÄTÄ! Huomata mitä he ovat tekemässä, Miksi Jumala herättää heidät ja meidät kaikki näkemään tämän kauheuden keskellä, toistemme arvon!
Siunausta teille kaikille!
saatanan kanssa.