teurastusta
rääkkäystä
8479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni kasvissyönnin tärkein argumentaatio on eettinen: on väärin kiduttaa ja rääkätä tuntevia, itsestään tietoisia ja älykkäitä olentoja. Nuo kuvat olivat julmaa katsottavaa.
Tuolla katolisuuskeskustelun puolella eräs totesi suomalaisesta joulusta: syödään pakanallisen rituaalin mukaisesti syyttömänä murhatun sian peppua. Mielestäni aika hyvin sanottu.
Punaisen lihan syönti ei välttämättä ole hirveän hyväksi ihmisen sielulle, koska se saattaa tehdä aggressiiviseksi.
Mitäs mieltä olette sellaisesta väittämästä, että kanojen ja esim kalkkunan syönti on hyväksi terveissä mitoissa, sillä ihminen ei ole syntynyt kasvissyöjäksi.
Ja entäs mitä mieltä olette sellaisesta väittämästä, että tämä toimenpide on hyväksi myös kanoille ja kalkkunoille itselleen, sillä näin edistät lintujen kiertoa evoluutiossa, ja annat heidän elämälleen sen tarkoituksen mihin he parhaiten soveltuvat. Nämä linnut syntyvät sitten taas hieman edempänä sielunsa kiertokulussa.
Tiedätte varmaan, että Buddha oppi, että se kieltäymys ei kuitenkaan ollut vastaus. Buddhahan ei ollut kuollessaan kasvissyöjä.
...mistä toi tieto on peräisin (ettei Buddha ollut kuollessaan kasvissyöjä)? Kasvissyöntiin liittyen löytyy "buddhalaisia" periaatteita niin laidasta laitaan, ttä tässähän menee ihan sekaisin! =)
Buddha sanoi etteivät munkit voi alkaa valikoida ruokaa jonka maallikot heille tarjoavat. Hän sanoi että munkit voivat syödä lihaa kunhan se ei ole erityisesti heitä varten tapettua.
Esim. jos joku kutsuu heidät kotiinsa tyyliin: "olen tänään teurastanut kaksi sikaa jotta voisin tarjota teille aterian, niin munkkien tulee kieltäytyä kyseisestä ateriasta" Jos liha on ostettu esim. torilta on sen vastaanottaminen ok.
Nyt voi sitten alkaa narista että tuohan on kaksinaamaista ja ja ja ym. ym. oikein sydämen kyllyydestä, antakaa tulla...
Totuus on että buddhalaisen ei tarvitse olla kasvissyöjä mutta on kunnioitettavaa olla sellainen.
Minusta tuntuu että Buddha oli realisti, luulen että hänen mielestään ehdoton kasvissyönti olisi paras vaihtoehto, sillä olihan hän ehdottoman väkivallattomuuden opettaja.
Mutta jos hän olisi opettanut ehdotonta kasvissyöntiä, olisi liian moni saattanut jättää Dhamman kuuntelematta moisen säännön vuoksi.
Ehkä kasvissyönti olisi liikaa vaadittu silloisessa maailmasssa, ehkä nykyäänkin?
Tämä on vain minun ajatus joka on hyvin todennäköisesti väärä, mutta kaikkea voi ajatella.
on vetää raja sen mukaan, onko eläin tietoinen itsestään ja minuudestaan. Tämä raja menee biologien mukaan tasalämpöisten ja vaihtolämpöisten välillä.
Punainen liha (nisäkkäät) on suoraan out. Se saadaan surmaamalla itsestään tietoinen ja tunteva olento. Samoin kana, kalkkuna, viiriäiset ja muut linnut eivät mielestäni ole OK, sillä myös linnut tiedostavat itsensä ja minuutensa.
Hyväksyn vaihtolämpöisten (kalat, sammakkoeläimet, matelijat, selkärangattomat) syömisen, sillä vaihtolämpöiset eivät koe minuuttaan eikä niillä ole samanlaisia tietoisuutta kuin tasalämpöisillä. Samoin minusta on OK syödä munia ja maitotuotteita, sillä kanan menkat menisivät joka tapauksessa hukkaan, ja maitoa saadaan surmaamatta lypsävää olentoa.
Tehomaatalaous ja tehokasvattaminen on hirveää. Mieluimmin tässäkin luomua, milloin vain mahdollista, ja kalat ovat pääsääntöisesti luomua.
Itse olen käsittänyt että kana on pitkälti parasta lihaa mitä ihminen voi syödä, ja että syömällä kanaa et riko dharmaa vastaan, vaan päin vastoin teet 'palveluksen' kyseiselle elämän muodolle.
On vaikea ruveta pokkana spekuloimaan, että mitkä eläimet ovat tietoisia minuudestaan.
Jos katsot lehmää, hevosta, koiraa tai kissaa silmiin, voit havaita että he ovat syviä ja tietoisia, herättävät sinussa myötätuntoa. Tämän perusteella he ovat pitkällä sielujen kierrossa, eikä heidän syömisensä ole eettisesti oikein, eli ei hyväksi meille.
Toki joku voi kanaakin kohtaan tuntea myötätuntoa, mutta tämä onkin pieni epäkohta meissä ihmisissä. Meidän tulisi kehittää itseämme tuntemaan myötätuntoa itseämme ja toisiamme kohtaan, suuristakin virheistämme ja keskeneräisyyksistämme välittämättä. Nyt sen sijaan tuhlaamme energiaamme kanoja ja muita eläimiä kohtaan, vaikka olen käsittänyt että heidän tarkoituksensa on juuri ruokkia meitä, ja me heidät syömällä autamme heidät omassa tarkoituksessaan eteenpäin.
Siasta en osaa sanoa, että laskisinko sitä aivan näihin aikaisemmin luettelemiini, mutta voin sen sanoa, että viimeksi Jouluna olen sikaa syönyt.
Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä, ei niinkään eettisistä syistä, kuin sen tosiasian vuoksi, että sianliha kuumentaa sisäistä energia systeemiämme, mitä voinee sieluksikin sanoa, eikä näin ole hyväksi tasapainolle. Tosin kylminä aikoina tällaisen lämpimämmän ruokavalion suosiminen saattaa olla ihan hyväksikin.
Eihän kukaan varmaan voi kuvitella, että esim lappalaisille olisi luonnollista syödä pelkkiä kasviksia läpi vuoden. Eihän se olisi edes heidän kulttuuri historiaansa ajatellen mahdollista, että he tulisivat, tai olisivat tulleet näin toimeen.
Toki ihmettelen sitten taas hieman, kun vierailin Taiwanissa kesällä, että vaikka siellä oli todella kuuma koko ajan, oli ruokavalio todella proteiini ja juuri sianliha pitoista. Ei tuntunut hyvältä.
Lähinnä pointtini on, että liiallinen lihan ja varsinkin punaisen lihan syöminen ei ole meille hirveän hyväksi riippuen määristä sekä siitä että minkälainen meidän oma henkilökohtainen energia tasapainomme on. Silti tärkeimpänä tulisi meidän keskittyä tuntemaan sitä myötätuntoa itseämme ja muita ihmisiä kohtaan.
Näinhän Buddhakin on meille opettanut. Ainoastaan ihminen voi tuhota elämän täällä elämämme tyyssijassa, ja ainoastaan myötätunto voi sen tuhoisuuden estää..
Kannattaa varmaan etsiä niitä periaatteita omasta sisimmästään, niinkuin Buddha itsekin teki.
Jos perehdyt siihen miten Buddha kuoli, huomaat että hän ei ollut kasvissyöjä, vaan oppi jossain vaiheessa, että hänen kulkemansa tie oli kaikessa oleellisuudessaan kuitenkin epäoleellinen.
Huomattavasti tärkeämpänä asiana Buddhakin varmasti toivoisi, että perehtyisimme vain ja ainoastaan itsetutkimukseen.
Vielä pienenä lisyksenä, että en missään nimessä tietenkään puolustele nykyistä teollistunutta eläinten lihan tuotantoa. Se on todella väärin ja saamme siitä maksaa, mm. hullunlehmäntauti oli hyvä opetus meille, vaikka en tiedä olemmeko mitään siitä osanneet ottaa opiksemme.
Perimmältään ihminen ei kuitenkaan ole kasvissyöjä pelkästään, enkä usko että tarvitsee tullakaan tällaiseksi henkistä kehitystä tavoitellessaan.
Ihmisen tulee henkistä kehitystä kokeakseen tulla omaksi itsekseen, itsetuntemuksen kautta.