Kävin eilen illalla ohi ajellessani katsomassa uutta Focusta Ford-liikkeen pihalla. Täytyy sanoa, että ulkonäkö oli ainakin lievä pettymys. Kyllä tuostakin autosta saa hakemalla hakea persoonallisuutta. Sulautuu kyllä täysin massaan ja on jo valmiiksi vanhan näköinen. Sama koskee sekä farkkua että 5-ovista. Täytynee tuo kuitenkin käydä joskus ajamassa, kun sitä on niin mediassa hehkutettu.
Uusi Focus
Nakke
164223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Silloin kun Focus tuli markkinoille 1998, sen muotoilu oli maailmaa hämmentävä. Ford oli jälleen tehnyt sen - uutta ja jäljittelemätöntä. Nykypäivänä kun katsot eri autonvalmistajien esim 5D-malleja huomaat kuinka paljon niissä on jäljitelty Focusta. Uusin esimerkki löytyy sitikan c4, jota nopeasti kasottuna luulee Fordiksi.
Tämä uusi Focus noudattelee edellisen (monessa yhteydessä muotoilusta palkitun mm. Italian muotoilupalkinto)kanssa samoja muotoilullisia linjoja - hyvä näin.
Sillä ns vanha koppainen Focus on edelleen edistyksellisen ja nykyaikaisen näköinen verrattuna mihin tahansa nykyiseen kilpailijaansa. Ehkä nyt ei ollut aika vielä kypsä antaa maailman autoilulle uutta suuntaa.
Jos edellinen Focus aloitti autojen korkeuden kasvattamisen, niin tämä uusi on tuonut pikkuautoluokkaan täysin uuden leveyden. 184 cm leveänä se röyhkeästi leveämpi kuin monet isot autot (mm. E.Mercedes, Volvo V80, peugeot 607, jne.).
Näyttää olleen hyvä valinta Fordilta, sillä Focus pärjäsi erittäin hyvin Euro NCAP:n testissä. Auto näyttää myös sporttisen matalalta, vaikka onkin todellisuudessa edellistä korkeampi. Parkkipaikoilla voi tosin tulla ahdasta. Saa nähdä seuraavatko muut perässä?
Ja 2litranen versio on mitä makein ajettava, toissapäivänä kokeilin:-))
voi muuta sanoa kuin Hyvää Uutta Vuotta sinulle "realisti".
Antaa muiden nyt kopsata tuo WanhaFocus kaikessa rauhassa.
Eiköhän niitä uusia linjoja jo siellä muotoiluosastolla ole mietitty?
Ja tuolla ekakoppasellakin kehtaa vielä kurvailla.
Ei se pahemmin näyttänyt "wanhenevan". Ja kauneushan on tunnetusti
´Nykypäivänä kun katsot eri autonvalmistajien esim 5D-malleja huomaat kuinka paljon niissä on jäljitelty Focusta. ´
katsokaapas Fiat Tipoa. Tuli markkinoille jo 88. Ford Focuksen muodot/tilaideat on otettu siitä.
Miks ihmeessä kävit katsomassa ja tänne heti raportoimassa käyntiäsi,kun et kuitenkaan osta ko autoa(liekö syy taloudellinen)Itse tilasin 2.0 farkun,en edes koeajannu,koska tehtaalla on koeajajat,jotka ovat ammattilaisia ja ovat valmiiksi koeajaneet ja hyväksi todenneet.Varmasti uusimalli on parempi kuin vanha,johon olen kyllä myös tyytyväinen(00 2.0 farkku Trend).Uutta mallia morkkaavat kaverit,joilla vuoden pari ikäinen vanhakoppainen,varaa ei ole vaihtaa uuteen eikä vanha malli enää kiinnosta ketään.Eikö näin?
Anteeksi nyt sitten kauheasti teidän Armonne, että satuin kirjoittamaan tänne. Minä kun luulin, että kirjoittelu ja mielipiteiden vaihtaminen olisi tämän keskustelupalstan tarkoitus. Taisin olla väärässä.
Toisekseen nykyinen autoni on kyllä vuoden 2003 tuotos, mutta ei vaan satu olemaan Ford. Ja tuohon taloudelliseen puoleen liittyen se vaihtuu tammikuun viimeisellä viikolla taas uuteen, mutta ei edelleenkään Fordiin. Joten oikeassa olet, että en ole sitä hankkimassa.
Kuten sanoin, arvostelin vain auton ulkonäköä. Muutenhan se voi olla ihan soiva peli. Kävin jopa tiukasti kauppaa siitä kuukausi sitten, mutta valinta osui toisaalle. Fordin nykyisen maineen tuntien rohkeus ei riittänyt ostaa sitä. (Riitävän monella tutulla ja sukulaisella on ollut Focus vaan ei ole enää).En kylläkään olisi mennyt sitä ostamaan ennen koeajoa. On noissa autoissa sen verran eroja, että omat mieltymykset ratkaisevat paljon. Vaikka kuinka ammattilaiset niitä testaisi, niin aina noissa tuntuu olevan ominaisuuksia, jotka ärsyttävät.
Mutta ajele sinä Fordilla. Toivottavasti olet tyytyväinen ostokseesi.
No mulla itellä on ollut focus 1.8trend vm.2000,olin kyllä autoon ihan tyytyväinen 65000km aikana,ainut mikä siihen sinä aikana oli vaihdettu "koiranluut",ajettavuus oli tosi makee,parempi kuin nykyisen autoni joka on uus koppanen ave,tosin ave on huomattavasti hiljaisempi ja se olikin ainut syy miksen ostanut focusta,ehkäpä uus on hiljaisempi ja vielä noista vioista sen verran et todella vähävikaisena pidetyssä tojossani on ollut paljon enemmän murheita kun oli focuksessa,et kerran näinkin päin!
Täydellistä autoa ei olekaan, vaikka näytät niin luulevan kun et edes koeajanut. Oma edesmennyt Focukseni oli uusi vuonna 1999. Auto kesti 21 tkm kun tyyppiviat iskivät. Luovuin koko merkistä ja samalla pikkuautoilusta. Nykyiset 238 hv ja iso kori riittävät minulle vaikka ei olekaan varaa uuteen Focukseen. Ei kyllä tarvitsekaan olla moiseen varaa koska en tarvitse kakkosautoa.
Farmarikin tuli sitten ajettua, josta oma vaatimaton näkemys, jollaisia kaikki eivät salli esittää tällä palstalla.
Auto 1,6 100hv, Trend
Ulkomuoto muistuttaa liiaksi edellistä, en halua vaihtaa näin samannäköiseen autoon. Onneksi takavalot on nostettu ylös. Leveys ei todellakaan näy ulospäin eikä tunnu sisällä, pikemminkin ahtaampi edessä istuville kaventuneen jalkatilan vuoksi.
Farmareita jo useita ostaneena harmittelen aina kun suunnittelijat ei käy pohjoismaissa talvilomalla. Huomaisivat, että takaluukku pitää saada talvellakin auki, Focuksen luukun alareuna on pahimmasta päästä jäälukko.
Onneksi nyt kaikki ovet aukeaa kerralla (00-mallissa ei mahdollista)ja takaluukun saa aina auki ilman avainta kun muut ovet on auki. Oikein hyvä.
Tuulilasin pesuneste lentää nyt ennen kuin pyyhkijät lähtee liikkeelle. Tihkukytkin lisätty. Hyvä
Tässäkin autossa molemmat etuvalot huurussa sisältä.
Ajettavuus edelleen erinomainen, tämähän on sama kone kuin vanhassa, siltä se myös kuulostaa.
Ajoin syysmyrskyssä, auto oli vakaa tuulessa, lätäköt ja viemärikaivot kuuluu hyvin läpi, muuten auto on mukavan hiljainen pienillä nopeuksilla.
Onneksi Trendissä oli sisältä tummat ovimuovit, eikä niitä beigejä, jotka oli Sportissa. Ihan vain puhtauden takia.
Hieman turhaa hinnoittelua on kun kattokaiteet maksaa erikseen ja kylkilistat ja peilit sais kyllä olla korinväriset. No, 2006 mallissa ne kai on.
Kokonaisuutena uskon Limited-mallien katoavan rivistä nopeasti, varmaan moni päätyy siihen uutuuden vaatimattomuuden vuoksi.
Tämä auto ei ärsytä ketään, naapuri ei sitä karehdi; uusi Corolla loistavilla ajo-ominaisuuksilla on syntynyt.
"Tämä auto ei ärsytä ketään, naapuri ei sitä karehdi; uusi Corolla loistavilla ajo-ominaisuuksilla on syntynyt."
Juuri tälläisestä autosta pidän. Hyvä Ford.
Ihan huomiona: pissapojan toiminta muuttui jo ykkös-focun faceliftin mukana. Totesin sen koeajaessani 02-mallia. Itsellä 01-malli, joten huomasin eron.
Olen toisena vaihtoehtona pitänyt uutta Astra farmaria. Siinä ei vielä vesi lentänyt ennen sulkien liikettä. Omegassa toimi jo viime vuosituhannella.
...ja 240-Volvossa homma toimi jo 80-luvulla...(Vai peräti alkaen vuosimallista -79?)
ilmeisesti kohtuullisen hyvin, sillä AMS:n mukaan vuodenvaihteen lomat oli peruttu Saarlouisin tehtaalla.
Vieläkö uudessa focuksessa on jakopäänhihna. Olis jo korkee aika vaihtaa hihna ketjuun.