Olen lähiaikoina muuttamassa uudiskohteeseen, viereiselle tontille valmistuu lisäksi samana päivänä toinen kerrostalo, alueelle pääsee vain yhtä tietä pitkin.
Asuntoni on viidennessä kerroksessa, joten hissillekin olisi tarvetta.
Olisiko jollain kokemuksia uudiskohteeseen muutosta? Muuttavatko kaikki samana päivänä (ensimmäisenä mahdollisena)? Tukkeutuvatko tiet muuttoautoista, onko hissiin pitkä jono?
Ajattelin itse taktikoida ja lykätä muuttoa muutamalla päivällä. Onko ehdotuksia mikä olisi ajankohta jolloin pahin hulina olisi jo ohi? Kovin pitkään ei kuluja kahdesta asunnosta haluaisi tietenkään maksaa.
Muutto uudiskohteeseen, kokemuksia
2
1837
Vastaukset
- MarkkuAro2
Siellä on ensimmäisenä päivänä meno kuin villissä lännessä, koko piha on tukossa autoista/peräkärryistä ja kuorma-autoista ja saa kyllä varautua odottelemaan hissiä välissä pitkiäkin aikoja ellei sitten päätä käyttää rappusia (niissäkin on liikennettä enemmän luin tarpeeksi). Jos mahdollista niin suosittelen muuttamaan muutamaa päivää myöhemmin, varsinkin jos ensimmäinen muuttopäivä sattuu viikonlopulle.
- 458
Meillä avaimet sai perjantaina ja muutto tapahtui lauantaina. Ilmeisesti osa muutti vasta myöhemin tai jo heti perjantaina, lauantaina päivällä ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. En tosin ehtinyt seurailla hissin toimintaa, kun itsellä tavarat siirtyivät vaan yhden kerroksen verran ja muuttomiehet kantoivat tavarat portaita pitkin.
Kaipa se on aikalailla tuurista kiinni miten käy. Tiedätkö onko kaikki muut asunnot talosta vuokrattu/myyty?
Meillä oli aika samanlainen tilanne noin muuten. Kaksi vierekkäistä uudiskerrostaloa, joissa sama ensimmäinen mahdollinen muuttopäivä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1473942Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123491Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai472943Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122872Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1442531- 502194
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161428"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1001400Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631314Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t381179