Olen 21-vuotias nainen ja seurustelen salaa itseäni parikymmentä vuotta vanhemman naisen kanssa. Olen kaapissa kuten myös tämä nainenkin on. Olemme esittäneet ulkopuolisille olevamme vain ystäviä. Nyt kuitenkin jäimme kiinni rysän päältä, kun vanhempani tulivat yllätysvierailulle. Olimme juuri päätyneet sänkyyn. Ja vaikka yritin käännyttää heidät pois niin he tulivat väkisin sisälle ja älysivät koko jutun. Nyt olen sitten riidoissa vanhempieni kanssa ja minulle sekä naiselleni nauretaan ja huudellaan kaduilla.
Jäimme kiinni...
21v
11167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siis sun vanhemmat meni huutelemaan koko kylälle mitä näkivät? Jotenkin tää tarina nyt vain on liikaa näihinkin pakkasiin.
En tiedä mikä on tämän jutun tausta tai todenperäisyys, mutta usko tai älä: tällaista ihan todella tapahtuu. Eli en epäilisi jutun todenperäisyyttä sen pohjalta vielä, että vanhempien käytös noin lapsellista ja kakaramaista aloittajan kirjoituksessa, eipä olisi todellakaan ensimmäinen kerta.
ok, mut kummatkin on aikuisia ihmisiä, jossain vaiheessa pitää vain seistä omana itsenään eikä välittää mitä muut ajattelee. Ikävää jos saa kuulla huutelua mutta ei se ikuisia kestä varsinkaan jos ei itse häpeile sitä mitä on.
Kyllä te itse riskin otitte ihan tietoisesti ja tahallanne, ei teitä kukaan ulkopuolinen ole pakottanut lesboilemaan eikä sellaista mitenkään vahingossakaan voi tehdä.
Ette te voi mitenkään nurkua tilanteesta, koska se on luonnollista seurausta luonnonvastaisesta teostanne.
Mitäs teitte kauheuksia. Sitä saa mitä tilaa.
Ei kyllä ole luonnonvastaista, koska sitä esiintyy eläimilläkin.
Anteeksi kuinka? Oliko aloittajan vanhemmilla muka täysi oikeus tuppautua sisään ovesta ja sitten huudella asiasta kylillä?
Onko tilanteessa kolmas osapuoli jota on loukattu? Jos ei, niin tuette toisianne. Tuskin teidän tekemiset jaksaa ulkopuolisia kauan kiinnostaa. Pää pystyyn! Tälläinen asia on niin yksityinen, ettei se välttämättä kuulu edes vanhemmille.
Olen hetero mutta eikö 20 vuotta ole jo liian suuri ikäero lesbollekin jos etsii muutakin kuin seksiseuraa? Vai eikö lesbolle merkitse mitään se että vanhempana kun olet itse kuusikymppinen niin toinen on jo mahdollisesti dementoitunut vanhus.
Mitenhän se meidän presidentti Sauli ja Jenni??taitaa olla ikäero 30 vee...voi voi
On yhtä naurettavaa jos vaimoa voi luulla tyttäreksi.
mulla ja naisellani on 22v ikäero,eikä tunnu missään. ollaan nyt oltu jo yhessä 4 vuotta :)