Studio55:ssä Mtv3:llä oli tänään paljon asiaa eläkeläisistä talouden kannalta Kimmo Kiljuselta. Tulee uusintana huomenaamulla 6.00. http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/kimmo-kiljunen-kritisoi-vanhustenhoivan-laskeminen-terveysmenoksi-on-ongelma/5642012 http://www.katsomo.fi/#!/jakso/550897?toista
Eläkeläinen yhteiskunnan vihollinen?
12
63
Vastaukset
- ryöstömenossa
Pahimmat viholliset ollut demarit ja nyt persut Sipilän johdolla..
Olisihan tuo paikallaan nähdä semmoinen aamu, jolloin tämä eläkeläisasia olisi hoidettu järjestykseen. Kimmo Kiljunen on ihan oikeassa. Toisaalta hän on pitkät ajat kuulunut SDP:n vakiokalustoon eikä puolue ole hallituksessa ollessaan eläkkeitten jatkuvaa jälkeenjäämistä pysäyttänyt eikä korjannut. Kaksi vuosikymmentä on mennyt näissä merkeissä. Meikäläiselle uutena piirteenä kokonaisrakenteessa on Kiljusen toteama kustannusrasituksen helpottuminen nuorempien sukupolvien kohdalla. Sitä taustaa vasten eläkepommilla säikyttely on tosiaan yliammuttua, vaikka se kauhistelu onkin poliitikkojen ja puolueitten vakiopropagandaa.
- Emmeuhohda
Eläkeläisten ryöstämisen aloitti 90-luvulla Suomen kaikkien aikojen oikeistolaisin demari; Paavo Lipponen!
- yhdeksänkymmenluku
Kansalaisaloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591
- nimienkerääjä
Jees, yli 30 000 allekirjoitusta jo kasassa kansalaisaloitteessa taitetun indeksin korjaamiseksi.
Jatketaan,,,,. Meillä on useita eläkeläisjärjestöjä, mutta silti eläkkeitten tason nakertaminen yhä huonommaksi ja alemmaksi jatkuu. Eläkeläisjärjestöillä on yhteistoimintaakin, mutta silti ei korjausta ole tapahtunut. Eri puolueilla on omat eläkeläisorganisaationsa, joten tuskin kukaan puoluejohtaja voi väittää, etteivät tietäisi ja tiedostaisi tilannetta.
Puolueitten eläkeläsjärjestöjen luonnetta sietää tarkastella lähemmin. Eläkeläiset ovat eräs väestöryhmä monien joukossa, joita väestöryhmiä ajatellen puolueet ovat perustaneet omia järjestöjään. On puolueitten nuorisojärjestöjä, terveysjärjestöjä, sivistysjärjestöjä, jne. Kaikki nuo puolueitten omat erityisorganisaatiot ovat puolueen "hanskassa" ja ohjauksessa tarkoituksena toisaalta puolueen ohjelmallisen viestin ylläpitäminen ja levittäminen eri väestöryhmien keskuudessa. Toisaalta nuo erikoisjärjestöt ovat myös yhdessäolemisen organisaatioita. Eri tahojen pitäminen hyvällä tuulella koetaan tärkeäksi puolueen sisäisessä kokonaisuudessa. Vaalien alla erikoisjärjestöt toimivat kosketuspintana omiin viiteryhmiinsä ja ideana on luonnollisesti äänestäjien saaminen omaa puoluetta kannattamaan. Se on sinänsä normaalia järjestötoimintaa. Tähän saumaan kuuluu sitten myös raha eli puolueitten erikoisjärjestöjen, eläkeläisjärjestöjenkin, kautta kulkee melkoisesti valtionapuja, joista osa menee käytännössä vaalitoimintaan. Se asia on sitten oman messunsa arvoinen.
Selkeä puoluesidonnaisuus aiheuttaa kuitenkin sen, että kunkin puolueen oma eläkeläisjärjestö on enemmänkin puoluetoimiston liitännäisjatke kuin itsenäinen poliittinen vaikuttaja. Vaikka puolueen eläkeläisporukka haluaisi korjata taitetun indeksin, niin puolueen sisällä korjausvaatimus ei etene, vaan torppaantuu. Tässä asetelmassa eläkeläisorganisaatioista on tullut eläkeläisten vaatimusten "äänenvaimentimia". Mahdollisesti meillä on jossain puolueessa tai joissain puolueissa niin hyvä sisäinen systeemi, että eläkeläisjärjestön tahto otettaisiin vakavasti, mutta ainakaan toistaiseksi ulos päin se ei ole näkynyt silloin, kun päätöksiä on tehty.
Eläkeläispuolueen tai senioripuolueen aikaansaamista eduskunnassa asti vaikuttavaksi voimaksi on yritetty moneen kertaan ja ilmeisesti aina uudestaan sitä edelleenkin koetetaan viedä toteutukseen. Menestymättömyys on lyhyesti todettuna ollut tuloksena ja ehkä niin käy lähitulevaisuudessakin.
Taitaa olla sillä tavalla, että jonkin tietyn väestöryhmän etuihin rajoittuva poliittinen puolue ei helposti saa niin laajaa kannatusta, että siitä muodostuisi vaikuttava poliittinen voima eduskuntaan. Eläkeläisten ohella tiedämme mm. yrittäjät ja naiset viiteryhmiksi, joitten asioitten ajamiseksi on puolueita luotu, mutta vaalimenestys ei ole ollut häävi. Joka tapauksessa yleisessä ilmapiirissä on selvästi "liikettä" ja nähtävästi liikkuvien äänestäjien määrä on lisääntymään päin. Siitä on näyttönä Perussuomalaisten nousu kuten myös Keskustan vaalivoitto viime huhtikuun vaaleissa. Toisaalta liikkuvuus on tuottanut myös sosialidemokraateille vahvan kannatuskasvun mielipidemittauksissa viime kuukausien aikana. Muutokset ovat nykyisin varsin nopeita, nopeampia kuin aikaisemmin. Lähivuodet tulevat olemaan kiinnostavaa aikaa.- fvhims
Aiemmin viimesyksynä oli kirjoituksia lehdissä - maan vanhusväestön vähenemisestä
kuoleman kautta n. 50 000/v- lähteitä mihin tiedot perustuivat, ei mainittu.
Olisi kunnioitusta maan vanhuksia ehken hoitaa ja käsitellä hieman hienovaraisemmin
kuin eoronkuvat silimiis "pelkkänä pommina. "- capt.cöpenick-
Tuo reilu 50.000 ihmistä poistuu keskuudestamme vuosittain. Siinä on tietenkin mukana kaikki kuolleet, noin 1% väestöstä.
Juuri tänään Ylen tekstitv-sivuilla vahvistetaan Oulun ylipoiston tekemä tutkimus kylmän ilman nostamaa kuolleisuuspiikkiä.
Sydän- ja verisuonisairaudet tässä yhtenä varteenotettavimpana tekijänä.
Pitäisi sanoa, äärilämpötilat yleensä: helteet vaikuttavat vielä enemmän lisääntyvään kuolleisuuteen sairailla ihmisillä.
- EiOleKukaanJäänyt
Pari viimeistä viestiä vaikuttaa kovasti hämmästyneiltä, että ihmisiä kuolee pois...
- Itämaantietäjä11
Suomen kestävyysvajeen syy on osittain siinä, että naiset elävät liian kauan. Jos saataisiin painettua naisten keski-ikä miesten tasolle, olisimme selvillä vesillä.
Määräärämme on suuri ja vähänkirjoittaa osaamme. Sellaisia päättäjiä, jotka osasivat asiamme hoitaa ei löydy. Vaalikeskusteluista on jo nähty eläkeläiskeskustelijoiden kyvyttömyys, ainakin asioiden hoitoon.
Jos pystytään osoittamaan, että satojen miljardien eläkesäästöt voidaan ottaa käyttöön ja osoittaa myös kuinka suuri ostovoiman lisäys sillä saadaan aikaan niin vot .Onhan siinä aikaansaamista, että seuraavien eduskuntavaalien ääntenlaskennan tulosiltana saisimme havaita, että eläkeläiset ovat sankoin joukoin käyneet äänestämässä ja eduskuntaan valittiin nimen omaan niitä ehdokkaita, jotka pitävät sydäntehtävänään eläkeläisten asian hoitamisen kuntoon. Siinä eläkeläisten aktiivisuudessa saattaisivat puolueitten voimasuhteetkin taas kerran siirtyillä. Meitä eläkeläisiä on toista miljoonaa tässä tasavallassa ja meillä kaikilla on äänioikeus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221816
- 241595
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 1001329
- 431328
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391275Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371171- 361046