Mielestäni on parempi testamentata omaisuutensa jollekin säätiölle, kuin valtiolle, joka saa aina osan jokaisen perinnöstä perintöverojen muodossa.
Mietin mikä olisi sopiva säätiö ja ajattelin syöpäsäätiötä, koska äitini ja isäni sairastuivat ja menehtyivät syöpään.
Myös moni läheisemme ja tuttavamme ovat sairastuneet ja menehtyneet syöpään.
Ainakin syöpäsäätiön sivuilla mainittiin kohta:
-Testamentintekijä voi halutessaan määrätä, että me otamme hoitaaksemme perunkirjoituksen, hautausjärjestelyt ja haudan hoidon. Näistä tehdään testamenttiin
henkilön toivomusten mukainen selkeä määräys.
Jos ei ole perillisiä, niin ei ole myöskään ketään, joka järjestäisi hautajaiset ja hoitaisi hautaa ja tietenkin haluan, että hautaamme hoidetaan, kun minusta aika jättää, ainakin muutamia vuosia, kun ole vanhempieni hautaa hoitanut tähän saakka.
Hautausmailla näkee aina muutamia hautoja, jotka ovat hoitamatta, varmaankin siitäkni syystä, että omaiset asuvat kaukana tai ei ole sovittu kuka hautaa hoitaa.
Yleensähän lapset hoitavat vanhempiensa hautaa, mutta jos ei ole lapsia, niin harvoinpa sitä edes lähisukulaiset käyvät hoitamassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voit ihan hyvin testamentata kaiken säätiölle - ja syöpäsäätiö kuulostaa tapauksessasi hyvältä säätiöltä mille testamentata. Käy vain jonkun ammattilaisen luona tekemässä testamentti, ja varmistu, että testamentti on sitten jossain missä se huomataan kun aikanaan kuolet.
Omaiseni asuivat säätiön ylläpitämässä palvelutalossa, jossa oli ongelmia ongelmien perään. Mm. kaltoinkohtelua ja kiusaamista omaisillekin, oli tekaistuja rikos syytöksiä yms. Johto toimii pienessä piirissä, jos yhden mainen menee, sisko tulee tilalle johtamaan säätiötä. Säätiön johtajan myötävaikutuksesta alkoi painajainen.
Saavat isot rahat hoidosta, joka on ties kuinka ala-arvoista. En luottaisi yhteenkään säätiöön.
Säätiöt ovat pääasiassa varainhankintaa varten perustettuja. Hyväntekijät ovat jossain ihan muualla.
Puhutko nyt syöpäsäätiöstä tai muusta säätiöstä?
Mitäs vikaa Suomen valtiossa on?Isäsi ja Äitisi saivat elää ja tekin saitte elää
hyvinvointi valtiossa,suhteelisen turvassa.Kaikki saavat nauttia eläketurvasta ja kaikista muistakin valtion suomista eduista.Terveyden huoltokin on suhteelisen
hyvässä hoidossa.Isänmaahan olemme päässeet lepäämään kun on aika koittanut.
Seurakunnan Pappin siunaamana.Jokaisella saa olla ja pitääkin olla tahto,vahva tunne,tietämys kenelle testamentaa omaisuutensa.
Ainakin suuremmilta avustuskohteilta (syöpäsäätiöt/yhdistykset, pelastusarmeija, punainen risti, mannerheimin lastensuojeluliitto ym...) taitaa löytyä liukkaastikin ihan ilmaista neuvoa, jotta kuinka tarvittavat testamenttilauseet paperiin kirjoitellaan...