Olisiko täällä neurologisesti sairaiden puolisoja, jotka voisivat jakaa kokemuksia puolison muuttumisesta henkisesti ja miten tilanne on edennyt?
Mieheni on sairastanut joitakin vuosia. Meillä on ollut hyvä ja lämmin suhde mutta se on nyt sanotaan puolessa vuodessa muuttunut. Mies käyttäytyy lähinnä kuin teini, on hyvin äkkipikainen, usein vihainen (minulle tietysti), mikään ei kelpaa jne. Syyttävä sormi osoittaa aina lopulta minuun oli asia mikä hyvänsä. Hän pitää mykkäkoulua, istuu vaan paikallaan, odottaa että minä sovittelen asiat vaikka itse on aloittanut. Tämä ei ole päivittäistä mutta viikottaista kuitenkin. Mielialan vaihtelut ovat suuria, olen jatkuvasti varpaillani että mistä päin milloinkin tuulee. Meillä on kouluikäisiä ja sen alle olevia lapsia, joten heidän takiaan haluan välttää turhaa riitelyä.
Onkohan tämä jotain sairastumisen kriisiä vielä vai liittyyköhän itse sairauteen (on etenevä)? Katkeruutta? Rakastan häntä valtavasti, vaan aika raskasta on välillä arkea pyörittää. Onko muilla ollut vastaavaa, onko se mennyt ohi vai jäänyt pysyväksi?
Mies kyllä sanoo rakastavansa minua enemmän kuin mitään ja osaa olla helläkin mutta siitä huolimatta perusarki on näiden asioiden vuoksi melkoista taiteilua. Puhuu todella alentavasti ja rumasti, kun sellainen hetki sattuu olemaan. Minä itken paljon, yleensä niin ettei hän näe mutta ei sekään aina onnistu.
Kun yritän ottaa asioita puheeksi, se keskustelu on tasoa "etsi parempi, mene sinne mistä löydät paremman" jne. eli yhtä tyhjän kanssa. Ymmärrän, että totta kai koville ottaa toimintakyvyn heikentyminen, mutta silti se satuttaa kun toinen on tavattoman ilkeä.
Puoliso muuttuu, kokemuksia?
5
290
Vastaukset
- aivomuutos
Alkava dementia.
- Läheinen
Luulisi, että sellainen olisi havaittu neuropsykologisissa tutkimuksissa ja/tai pään kuvissa? Mies pystyy sinänsä kyllä kontrolloimaan käytöstään, kodin ulkopuolella on sama mukava mies kuin ennenkin. Ihmettelenkin, miksi sitten minua kohtaan on välillä niin hirveä. Myös itseään vähättelee kun sille päälle sattuu. Ihan mitä vaan siis voi suusta tulla. Pelkääköhän jotain, että jätän, kuolemaa tai tulevaisuutta muuten, en tiedä. Minun tunteitani häntä kohtaan sairastuminen ei ole muuttanut, korkeintaan vahvistanut. Nämä henkiset jutut vaan on eri maata, minuun sattuu vaikka miten yritän ymmärtää ja päästää saman tien toisesta korvasta ulos. Joku raja siinäkin tietysti on ja sanon, ettei sellainen puhe yksinkertaisesti käy tai että lähteköön itse muualle jos sille kerran tuntuu.
- Läheinen
Vielä nostelen tätä aihetta, jos joku sairaan omainen sattuisi lukemaan.
Tilanteemme ei ainakaan ole parantunut. Hyviäkin päiviä on mutta tuntuu, että enemmän on niitä huonoja. Silloin ei toivotella edes hyviä öitä. :-(
Tiedän, että miehelläni on todella vaikeaa ja sydämeeni koskee se, miten hän kamppailee nähtävästi mahdotonta vastaan. Vaikuttaa siltä, ettei oireisiin löydy edes lieventävää, saati parantavaa hoitoa. Pelottaa, että hän on murtumassa ja antamassa periksi. Olen ehdottanut tuettuja lomia, psykologia, vertaistukea jne. mutta minnekään ei halua. Enkä minä tahdo painostaa enkä pakottaa.
En saa itsekään enää öisin kunnolla nukuttua, minkä vuoksi olen töiden jälkeen aivan poikki. Yritän kuitenkin lasten kanssa jaksaa touhuta ja harrastaa mutta kyllä alkaa olla takki melko tyhjä välillä. Erota en halua kuitenkaan. Kaiken keskellä, sairauden takana on kuitenkin ihana ihminen, jota rakastan.
Tuntuu niin kamalan epäreilulta. On kamalaa, miten sairaus voi nielaista ihmisen, hän on vankina omassa kehossaan. - Yhdessä_huomiseen
Minä olen itse neurologista sairautta sairastava ja tiedän joskus käyttäytyväni kuten sinun miehesi. Huomaan syyttäväni puolisoani kaikesta ja olen ilkeäkin. Se kai on niin, että sitä kaataa omat vaikeutensa sen lähimmän ja rakkaimman ihmisen niskaan. Se tuntuu itsestäkin pahalta ja siitä tulee vaan vihaisemmaksi. Olen kyllä sanonut puolisolleni, ettei ottaisi kiukutteluani niin vakavasti ja ymmärtäisi että se on tämä sairaus, en minä. Toivon, että hän jaksaa....ja toivon että Sinäkin jaksat miehesi kanssa.
- Läheinen
Hei, kiitos vastauksestasi!
Kyllä minä olen päättänyt jaksaa. Tiedän kyllä millainen mies siellä korvuen välissä oikeasti on :-) Joskus vaan tuntuu siltä, ettei mies itse ehkä haluakaan olla yhdessä minun kanssani. Hän ei koskaan ole pyytänyt minulta anteeksi kuten sinä ilmeisesti ainakin joskus olet ja se tuntuu pahalle. Niin kuin ei tarvitsisi, ei olisi väliä... mutta ehkei hänellä vaan riitä voimat sellaiseen? En tiedä.
Päivä kerrallaan mennään.
Nyt hän esimerkiksi on pahalla päällä ja murjottaa, koska annostelin jälkiruokajäätelöt jotenkin väärin hänen mielestään ja tästä katastrofista on nyt 4 tuntia. Ei vaan taas selvinnyt että mikä tämä virhe oli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147284
- 594702
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434634- 753378
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161985- 301768
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261747Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411610- 351522
- 1431287