Kun poika alkaa käydä miehestä, niin isä ostaa hänelle miehen ....., ........; niin mitä? - Kyse on mainoksesta noin 70 vuoden takaisessa kalenterissa. Mainoksen kuvassa oli leveästi hymyilevä pikkupoika isoissa saapahousuissa ja kumiteräsaappaissa sekä sätkä suussa.
Meidän lapsuudessamme mukana kuljetettava kello oli tärkeä hanke. Jos rikkaita oltiin, rannekello saattoi olla rippilahjakin. Työelämässä kello oli jatkuva seuralainen,
Nyt viime vuosikymmeninä kellon merkitys on vähentynyt. Rannekellon on korvannut suurelta osin puhelin, joka näyttää ajan.
Mukana kuljetettava kello ei ollut suinkaan ollut joka miehen tai naisen omaisuutta seitsemisen vuosikymmentä sitten. Usein jouduttiin kysymään kellon aikaa toiselta.
Jos kysyit paljonko kello on, saatoit kuulla myös vastaukseksi
"Yhtä paljon kuin eilenkin tähän aikaan" tai
"'Kello on kuusi ja puntit tasan" (kaappikellossahan oli puntit).
Meidän lapsuudessamme mukana kuljetettava kello oli tärkeä hanke. Jos rikkaita oltiin, rannekello saattoi olla rippilahjakin. Työelämässä kello oli jatkuva seuralainen,
Nyt viime vuosikymmeninä kellon merkitys on vähentynyt. Rannekellon on korvannut suurelta osin puhelin, joka näyttää ajan.
Mukana kuljetettava kello ei ollut suinkaan ollut joka miehen tai naisen omaisuutta seitsemisen vuosikymmentä sitten. Usein jouduttiin kysymään kellon aikaa toiselta.
Jos kysyit paljonko kello on, saatoit kuulla myös vastaukseksi
"Yhtä paljon kuin eilenkin tähän aikaan" tai
"'Kello on kuusi ja puntit tasan" (kaappikellossahan oli puntit).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta kirjoitat kellosta. Minullakin on useampia perintökelloja ja miettimistä mitä tekisi Omegoilla, Zenithillä ja Seikolla.
Yksi naisten Omegoista on timanttikoristeisella rannekkeella.
Meikäläisen haltuun on joutunut rannekello, jolla ei tunnu olevan merkkiä, mutta jonka eräs nuorimies hankki tiettävästi Amerikassa saamillaan ansioilla tulevaa puolisoaan varten.
Kello ei enää käy.
Edesmenneitä ovat ostaja ja kellon saaja samoin kuin myöhempi kellon perijä, asianomaisten tytär.
Kello joutui meikäläiselle, jolle sillä ei ole mitään muistoarvoa. Alkuperäisen ostajan ja saajan jälkeläisiä on elossa, mutta heitä ei kello kiinnosta. Pitäisikö (luultavasti toistasataa vuotta vanha) rannekello heittää metalliromuksi, siinä on nyt kysymys.
Minulla on tuo silloisessa mainoksessa mainostettu kello. Niitä oli yksi-ja kaksihäntäisiä. Minulla on kaksihäntäinen, nuorisomallia. Ostettu noin 1958. Täysin jumissa nyt. Ostin uuden vuosien 1973/74 vaihteessa. Automaattikellon. Maksoi reilusti yli kuukausipalkkani. Sekin on jo kahdesti putsattu ja yksi hammasratas uusittu ja taas alkoi käymään miten sattuu. Kelloseppä sanoi noin 15 v sitten, että jos joskus myyt, niin ainakin 2000 euroa siitä saat.
Ostin samanmerkkisiä naisten automaattikelloja 3 kpl parikymmentä vuotta sitten kellosepänliikkeen lopettessa. Mitähän noilla tekisin? Niin ja on minulla neukkulainen uusi automaattikellokin, perämiehen kello. Mitähän silläkin tekisin? Ja pari muuta neukkukelloa...
Ostin syksyllä Lidlistä 8 eurolla digikellon käyttökelloksi...
Täsä on jäänyt mainitsematta ketjun alussa m,ainitun mainoslauseen loppuosa, joten tulkoon se nyt sanotuksi.
Lause kuuluu kokonaisuudessaan: "Kun poika alkaa käydä miehestä, niin isä antaa hänelle miehen merkin, Leijona-kellon "
Leijona oli täällä tunnettu kellomerkki. Todellisuudessa se oli jokin kellomerkki, jota Suomessa myytiin Leijona-nimellä, muualla ehkä jollakin muulla nimellä. Leijona-merkkisiä paristolla toimivia kelloja on täällä myyty ainakin 2000-luvun alussa, mutta niissä ei ole ollut Leijonan kuvaa.
Oma ensimmäinen rannekello, Monruz, maksoi, vaikka oli käytetty, lähes kuukauden palkan. Se onkin pysynyt mielessä. Se toimi suhteellisen hyvin ja säilyi ajannäyttäjänä viitisen vuotta, kunnes unohtui rannalle ulkomaanmatkalla.
Sitä seurasikin useita kelloja, kun eräät olivat epätarkkoja, jotkut hävisivät, mutta ei monenkaan merkki ole jäänyt mieleen. Patterilla toimivat kellot ovat osoittautuneet luotettaviksi.
Kun eläkeaika koitti, eräs asia josta luovuin, oli kellon kuljettaminen mukana. Repussa on kuitenkin yksi käyvä rannekello ja piirongin laatikossa lienee niitä peräti kolme. Taskukellokin muuten on venäläisvalmisteinen vedettävä ja kaiken lisäksi käy. Sopisi vitjoineen pidettäväksi liivin kanssa.
Ei kello (kyseisessä tapauksessa taskukello) enää ole miehen merkki. Liekö enää yleensäkään sellaista, kun naisetkin kulkevat pitkissä housuissa?
Mikähän lienee syynä siihen, että vanhukset säilyttävät mielellään vanhoja kelloja, vaikka ne eivät kävisikään?