Paljonkohan täällä on puhuttu leskiperheistä uusperheenä. Olen avioliitossa jossa meillä molemmilla on takana leskeytyminen. Yhdessä asumista alkaa olla takana pian kymmenen vuotta. Nyt tuntuu, että ongelmat alkavat kasautua ihan tosissaan. Toisen puolison lapset alkavat olla omillaan yhtä lukuunottamatta. Toisella kaikki nuorempia. Riitaa tulee lähinnä lapsista. Toinen väittää toisen inhoavan omiaan ja toinen on asiasta verisesti loukkaantunut. Riidat asiasta leviävät täysin käsiin. Ero tuntuu olevan lähempänä kuin koskaan. Olen asiasta hyvin ahdistunut. Apua on haettu, mutta kaikki tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa. :(
Leskiperhe
Perhevetti
13107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oliko pakko rikkoa toisten perhe, siitä saat kun väärin teet. Olisit antanut toisten elää omiensa kanssa ja etsi sinäkin oma elämä.
Ai, sää ääliö meinaat, et nuo lesket olis aikoinaan murhanneet ex puolisonsa ja siten päässeet yhteen , hahaaaa olet lukutaidoton moukka.
mustatlesket on.
Ne onkin hämähäkkejä.....
Lapsianne on kohdannut vaikea asia ja nyt kasvaessaan kipuilevat, sitä ei nyt toinen ymmärrä.
Vaikeaahan lasten kasvamisen mukana pysyminen on useimmiten. Lapset ovat kaikki erilaisia ja se pitää aikuisten hyväksyä.
Toivottavasti voitte keskustella asiasta joka nyt hiertää, niin keskenänne ja lastenne kanssa ja löytää siihen ratkaisun. Murrosikäisen lapsen kanssa ei pidä olla liian tiukka ja kiivas, vaan antaa hieman ohjausnarun löystyä, mutta olla aina tietoinen mitä kenenkin kanssa tehdään. Hieman luottaakin aina enemmän.
Lapset ymmärtävät nyt enemmän lapsuudestaan ja sekin voi saada aikaan välirikkoja, aikuinen ei ymmärrä että vasta nyt tulee esille se oman toisen vanhemman poisnukkuminen. Tämä uusperheen toinen henkilö on ehkä saanut ollakin aika hyvin lasten toisena aikuisena ja liiankin paljon yrittää ottaa kantaa, kun lapset nyt ymmärtävät hyvin, että ei ole heidän oikea vanhempansa. Nyt on se oman äidin ja isän rooli otettava ja sillä johdateltava lapsia ja tämä toinen jättäytyisi hieman taaemmaksi. Kun te aikuiset osaisitte olla syyttämättä toisianne tai lapsianne.
Tuo pitkä yhteinen aikakaan ei poista sitä, että lapset alkavat ymmärtää yhä enemmän taustastaan.
Teille tämä on varmasti vaikeaa jo siksi, että olette todella jääneet yksin lasten huoltajiksi kumpikin ja odottaneet lastenne pitävän perhettä kokonaisena. Lapsille herää tietoisuus kuitenkin siitä, että toinen aikuinen ei olekaan oma vanhempi.
Eronneilla uusperheillä lapset kulkevat äidin ja isän luona sopimusten mukaan, siellä taasen on näiden uudet kumppanit lapsineen, näillä lapsilla ei ole edes sitä pysyvää kotia ja usein perheeseen tullut uusi aikuinen ei hyväksy lapsia ja vertailee omiinsa.
Monimutkaisia ja vaikeita asioita, mutta kuulkaa lasta. hänen lopusta elämästään on aina kyse näissäkin asioissa.
Kiitos tuosta asiallisesta pohdinnasta. Pinnan alla saattaa kyteä juuri noita asioita mitä sanot. Mainitsematta on vielä, että meillä molemmilla meillä viimeisen vuoden aikana ilmennyt hankalia tuki ja liikuntaelimien ongelmia, ja ainakin toisella meistä voimaksata työn kuormituksen lisääntymistä. Nämä jaksamis ja terveysongelmat vaikuttavat parisuhteeseen ja perheen kanssa jaksamiseen.
Totta, tuo pohdinta oli erittäin asiallinen, on todella hauska kun on niin filosoftisia ihmisiä että puhuvat todella hienosti eikä ala mahtailemaan. Kyllä juuri noin, on hienoa että on ymmrystä ja ei kuormitetan liikaa ihmisen fysiologiaa. Pohdinkin juuri mietteliäänä ja istuen kahvikupposen ääreen miten mentellä mahtipontisessa ja aktiivisessa elämnvaiheessa, pihdiskeluni ei tuonut tulosta, näin ppohdin ja kehitin omaa ajatusmaailmaani, ja katsoin kirjasta miten sisin ylevän itseni ajattelemaan toisin kuin muut, näin ollen keskustelin hänen kansaan ja loimme yyteisen ratkaisun podinnoilleni....
hih... voi elämä.
Lissu pohtii keskenänsä. Pitää omia ajatuksiaan erittäin fiksuina ja onnittelee itseänsä pohdiskelun tuloksena.
Sitä ne hullut tekee, luulevat olevansa neroja, kaikessa hulluudessaan.
Kurjaa kun kyttäät miehen rahoja ja lasten perintöä.
Ääliö, idiootti.
Olet sinäkin yksi harakka ! Perintö jaetaan vasta kuoleman jälkeen ja lapset on jo perinyt omaisuudesta 1/4 osan
Totta, niin pitäisi, mutta on ihmisiä jotka keplottelee mieheltä rahat jo ennen kun on mies kuollut, näin suhteet vievät lasten perintörahat, niin ovat kettuja jotkut naiset. Siksi ottavat ottavat uuden puolison ettei tarvi mennä töihin ja saavat perinnön hinnalla millä hyvänsä.
Blaaa, blaa idiootti hullu.