Kannattako tästä tehdä ilmoitus?

mäyristarhassa

Olen jo pitkän aikaa säälinyt mäyräkoiraa, jota pidetään tarhakoirana omakotitalon pihassa Espoossa. Mäyräkoiria oli joskus kaksi, mutta nyt olen nähnyt vain yhden. Melko onnettoman näköisiä kun eivät taida lenkeille päästä, vaan tarhassa ovat päivät pitkät. Pääsee varmaan joskus taloonkin, mutta monet kerrat katsonut ohi kävellessä että siellä se taas murjottaa.
Tänään aloin miettimään kannattaisiko tuosta tehdä joku ilmoitus eläintensuojeluun, kun aamupäivästä tämä mäyräkoira itki tarhassa kun 26 astetta pakkasta. Omat hieman suurikokoisemmatkin koirani meinaavat jäätyä noihin lämpötiloihin, niin miten tuo mäyräkoira kestää olla ulkona tarhassa ties kuinka kauan? On sillä koppi siellä, en tiedä onko lämmitetty, mutta aivan selvästi se pois sieltä tarhasta halusi, kunnes meni koppiinsa itkemästä. Mielestäni mäyräkoira ei ole mikään tarhakoirarotu, jota pidetään ulkona ympäri vuoden ja joskus otetaan sisälle. Koskaan en tosiaan ole lenkillä tätä koiraa nähnyt.
En itse viitsi mennä sanomaan omistajille mitään, mutta sen verran todella säälittää tämä koira, että kannattaisiko tästä kertoa eteenpäin jonnekin? Voiko esimerkiksi eläinsuojeluun tehdä nimettömän ilmoituksen?

24

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitenköhänkauanon

      Pitäis ehkä tarkkailla koiraa 24/7,viikonverran, niin tietäis miten sitä hoidetaan.Ei ohikävely sillon tällön kerro oikeen mitään....katso sivuilta, voihan siellä olla tieto miten ilmoitetaan.

      • lkooknjk

        Ei siinä mitään tarkkailua tarvita, jos epäilee, ettei koiraa pidetä lain vaatimalla tavalla. Läänineläinlääkäri ottaa sitten selvää faktoista, kuten siitä, onko koppi lämmitetty. Aloittajan puolelta mennään vikaan jo siinä, että käytetään tuhottomasti aikaa sellaisen typeryyden kuin "kannattaako" miettimiseen. Millä tavalla sen pitäisi olla kannattavaa?


      • toisaaltatarkistaisinens
        lkooknjk kirjoitti:

        Ei siinä mitään tarkkailua tarvita, jos epäilee, ettei koiraa pidetä lain vaatimalla tavalla. Läänineläinlääkäri ottaa sitten selvää faktoista, kuten siitä, onko koppi lämmitetty. Aloittajan puolelta mennään vikaan jo siinä, että käytetään tuhottomasti aikaa sellaisen typeryyden kuin "kannattaako" miettimiseen. Millä tavalla sen pitäisi olla kannattavaa?

        On myös hölmöä ilmoitella turhaan, esim.jos jonkun koira käy pissalla pihallaan, ja sen nähnyt ilmoittaa, että kaameaa koira on ulkona.Voihan koira olla siellä sen 10minkin vaan.Eli kattookaa nyt ensin, kauanko se siellä on.


      • höpötipöp
        toisaaltatarkistaisinens kirjoitti:

        On myös hölmöä ilmoitella turhaan, esim.jos jonkun koira käy pissalla pihallaan, ja sen nähnyt ilmoittaa, että kaameaa koira on ulkona.Voihan koira olla siellä sen 10minkin vaan.Eli kattookaa nyt ensin, kauanko se siellä on.

        Aloittajan kertomasta ei saanut sellaista kuvaa, että koira olisi tarhassa vain toisinaan 10min kerrallaan. Eli jos aloittaja näkee, ettei kaikki ole kohdillaan, niin totta mooses ilmoitus tehdään eikä ihmetellä. Sen verran pitää puupäisemmälläkin yksilöllä olla tilannetajua, että omin silmin erottaa, milloin on aiheellista pyytää elliä paikalle ja milloin ei. Mäyräkoiran paikka ei ole tarhassa paukkupakkasilla edes 10min, joten raja ilmoitukselle on jo tullut vastaan. Omat selvästi isommat koirani tärisevät vaatteista huolimatta heti kun seisahdutaan, mutta reippaalla lenkillä pärjäsivät mainiosti noissa 30-asteenkin pakkasissa.


      • mitesonsitten
        höpötipöp kirjoitti:

        Aloittajan kertomasta ei saanut sellaista kuvaa, että koira olisi tarhassa vain toisinaan 10min kerrallaan. Eli jos aloittaja näkee, ettei kaikki ole kohdillaan, niin totta mooses ilmoitus tehdään eikä ihmetellä. Sen verran pitää puupäisemmälläkin yksilöllä olla tilannetajua, että omin silmin erottaa, milloin on aiheellista pyytää elliä paikalle ja milloin ei. Mäyräkoiran paikka ei ole tarhassa paukkupakkasilla edes 10min, joten raja ilmoitukselle on jo tullut vastaan. Omat selvästi isommat koirani tärisevät vaatteista huolimatta heti kun seisahdutaan, mutta reippaalla lenkillä pärjäsivät mainiosti noissa 30-asteenkin pakkasissa.

        Pitääkö se tuoda sisälle kesken kakan, ettei tuo ulkoilu mene 10min yli?


      • MIRDA

        Hei! Minun hyvä tuttava halua omalle Viron mäyräkoira,toive olisi,että saa halvalla.Voit minulle soitta: 0401614505 voi s.-posti: [email protected]


    • virkamies_evp

      Jos koppi on asiallinen ts. lämpö on pakkasillakin reilusti plussalla (ja pitää vettä sateilla) ja koira saa vettä sekä ruokaa ja on terve, niin asia on eläinsuojelun mielestä ok. Mitään lenkitys- ja sisälläpitovelvoitetta ei ole. Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä (kukapa sen estää). Eri asia, että tehdäänkö asialle mitään eli harkinnan mukaan edetään. Jos asian pistää vireille kirjallisesti/ sähköpostitse ja omalla nimellään, tehdään kohteeseen aina tarkastuskäynti. Asiaa hoitava viranhaltija kertoo tai on kertomatta valituksen kohteelle sen henkilön nimen, joka asiasta on ilmoittanut.

      • Bxbxkxixk

        Kyllä se kohde nimen saa kysymällä, ihan henkilötietolain mukaan. Mutta mitäpäs sillä on väliä, jos ilmoitus on syystä tehty eikä esimerkiksi kiusantekomielessä.
        Nimettömät ilmoitukset päätyy yleensä ö-mappiin suoraan.


      • 7765955656

    • de_facto

      Nähdäkseni nopein tapa Espoossa on tehdä netissä sähköinen eläinsuojeluilmoitus SEY:lle. Siinä pitää kyllä antaa omat yhteystiedot (ilman niitä asiaa ei käsitellä, koska kiusantekomielessä SEY:n porukkaa juoksutettaisiin turhaan). Ilmoitukseen voit liittää pyynnön siitä, ettet halua yhteystietojasi viranomaisten tietoon.

    • liibalaaba123123

      Eläinsuojeluyhdistys ei kerro tyypille josta ilmoitus on tehty, että kuka teki ilmoituksen. Eli voit hyvin tehdä nimellisenä tai nimettömänä sen ilmon.

      • enuskoihanheti

        Mistä te ihmiset revitte tietonne "nimettömästä eläinsuojeluilmoituksesta"? Itse olen tehnyt ilmoituksia muutaman kerran ja nimenomaan Espoossa ja kyllä se oma nimi ja muut tiedot piti antaa tai muuten ei olisi kaupungin eläinlääkäri kirjannut ylös mitään. Ainakin yksi ilmoituksen kohteista kaiken lisäksi sai ihan todistetusti tietää, kuka ilmoituksen teki, mutta eipä se minua haittaa, sillä aiheesta ilmoitin.


    • BALSAMI8

      Tee ihmeessä ilmoitus eläinsuojelu yhdistykseen sekä poliisille. se on oikestaan velvollisuutesi.

    • ja.hilla.kans

      jos koiralla on hyvä tarha ja lämmin koppi, ja se ruokitaan, se elää onnellisempaa elämää kuin teidän sisälle vangitut koiranne. oletteko ajatelleet, kuinka kivuliasta on kun teidän sisäkoirallenne tulee yöllä kusihätä ja aamuun on vielä aikaa.. yleensä tarhassa elävät koirat ovat myös sisällä paijattavina. tahtoo vaan olla niin, että pyytävät kohta päästä ulos. niistä on mukava seurailla kopinkatolta ympäristön tapahtumia ja ihmetellä maailman menoa.se se on onnellisen koiran elämää se.

      • Dgjkiytd

        Riippuu kylläkin koirasta.. omani ei viihtyisi tarhassa (sitä paitsi se ei tarkenisi). Se haluaa olla siellä missä muutkin. Nukkuukin mahdollisimman lähellä. Kesämökillä olisi mahdollisuus olla aidatulla pihalla miten haluaa, mutta perässä se kulkee.

        Tietysti työpäivien ajaksi tarha on varmasti säätä kestävälle koiralle parempi, koska pääsee tarpeilleen.

        Olen kyllä miettinyt, että vahtiviettinen tai reviiristään muuten tarkka, tai pelokas koira saattaa stressata pihan ohi kulkijoita. Ja haukkua. Meidänkin lenkkireitin varrella on talo jonka pihasta syöksyy aina välillä hovawart aidan taa räyhäämään. Oma koirani pitkän aikaa meni paniikkiin aina kun hoffi juoksi raivona kohti, ja pelkäsi tän pihan ohitusta. Nykyään on jo tottunut. Mutta siis senkin pihan ohi kulkee paljon väkeä, siinä saa koira olla jatkuvasti valppaana. (Tai saisi olla, jos koko päivän olisi pihalla, kyseinen koira on ilmeisesti suurimman osan päivästä sisällä)


    • minelan

      Olen todella onnellinen, kun olen lopettanut kasvatuksen. Enää ei tarvitse miettiä, että joutuuko joku kasvateistani tunteettomalle ihmiselle, joka sulkee koirn johonkin tarhaan. Mäyräkoira ei todellakaan ole mikään tarhakoira.

    • Jänkätopi

      Parempi sen mäykyn on olla tarhassa kun isäntäväki on töissä päivän, tuskin kukaan pitää lämmittömässä kopissa tarhassa pakkasilla vai pitäiskö koirille olla oma päiväkoti kuten lapsillekin, kyllä ne koirat ajo välillä kovassakin pakkasessa riistaa,

      • Senkintyperys

        Unohdit pahvi, että käytännössä sinusta mäykyn on paukkupakkasilla parempi olla siellä kopissa kuin lämpimässä asunnossa, jossa on tilaa liikkua. Tarhasta ei mäykyn kaltaiselle rodulle ole paukkupakkasilla mitään iloa, sillä se on tuomittu tärisemään siellä kopissaan. Unohdit pahvi myös sen, että tarhassa värjöttely ei ole edes lähelle sama asia kuin riistanajo. Kokeilepa itse, mikä ero on reippailla vauhdikkaasti tai vaihtoehtoisesti yrittää pysytellä lämpimänä tarhaan suljettuna.


    • ja.hilla.kans

      ei saa nimitellä ihmisiä. se on sivistymätöntä. koiralla pitää olla lämmin ja siisti koppi, riittävän tilava tarha ja sille pitää tarjota paljon liikuntaa ja virikkeitä. polkupyörälenkit ja metsästys ovat parasta mitä koira tietää. onhan se koira sisälläkin, eivät vaan tahdo viihtyä. katsos, kun meillä saa koira itse päättää, missä on mukavaa.

    • Jänkätopi

      Kopissa ei tarvi palella kun siellä on lämmitys, uskon että mäykky viihtyy paremmin tarhassa kuin sisällä, karaistuu kun viikonloppuna lähdetään metsään, mutta sinä senkintyperys tietysti pidät koiria vaan seurakoirina eikä koirat pääse toteuttamaan luonnollista riistaviettiä johon ne on alun perin jalostettu, todella valitettavaa koirien kannalta.

      • Älälänkytä

        Mäykky ei EDELLEENKÄÄN viihdy tarhassa kunnon pakkasilla. Silloin ne viihtyvät korkeintaan siellä surkeassa koirankopissaan, mikä on taatusti tsiljoona kertaa huonompi ratkaisu kuin ihmisten kanssa samassa talossa täysin vapaana olo. Ihmisasumuksessa pääosin eläminen ei todellakaan estä harrastamasta koirien kanssa yhtään millään tavalla eikä koiria tarvitse siellä lämmitetyssä koirankopissaan "karaista" metsää varten. Etkö parempia tekosyitä keksi typeryydellesi? Todella valitettavaa, että tuollaisella tomppelilla on koiria kiusattavanaan.


    • Jänkätopi

      Paljonko oot ottanut kun tommoisia lausut Äläänkytä, mees nyt ottamaan ne rauhoittavat ja käy nukkumaan huomenna on päivä uus, mulla ei oo yhtään mäykkyä nyt eikätule saat olla ihan rauhassa, mutta mulla koirat oli ja on hyvässä hoidossa, paljon paremmassa kuin jossain riimussa jossa saa päivän aterian perunan hituja.

      • Älälänkytä

        Kaikki koiriaan huonosti pitävät luulevat pitävänsä niitä paremmin kuin kukaan muu. Niinpä sinun luuloillasi omasta koiranpidostasi ei ole mitään merkitystä. Riimuilla ja perunan hituilla ei ole sitten mitään tekemistä sen kanssa, että luulet mäykkyjen nauttivat hirveistä pakkasista tarhassa, joten typerät tekosyysi senkun huonontuvat.


    • joo.o

      koirien jatkuva sisällä pito on eläinrääkkäystä. on kamalan näköistä katsoa kun sisäkoira tuodaan aamulla tarpeilleen. se kuseminen kestää ja kestää. luuletteko te että koiran virtsarakko on tunnoton. voi niitä tuskia mitä se on aamuyön kokenut. entä tiine koira? kun kohdussa olevat pennut painavat virtsarakkoa ja tarpeilla pitäisi käydä tunnin välein. kyllä siinä kukkahattu tätien koirat on kärsimyksessä. raukat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      38
      1643
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1520
    Aihe