Vipua eri indexeille, öljy & Co?

indexiin-vipua

Indekseihin investointiin en toisaiseksi ole sen paremmin perehtynyt, vaikka se on perusperiaatteessa melko yksikertaista, joskin itse indexin valinta on se oleellinen asia ajoituksen lisäksi, aivan kuten suorissa osakeisijoituksissa joihin olen investoinut jo pitkään.

Tuosta tuli mieleen, että onko vaikkapa öljy-indexeille (ja muille) johdannaisia warranttien tapaa joilla saa halutessaan vipua?

Lyhyeksi myynteihin en ole kajonnut, mutta kunhan ja jos öljy saavuttaisi tukevalta tuntuvan pohjan joskus jatkossa, niin silloin voisi olla kiinnostvaa itse indexin lisäksi ottaa oheen maltillisesti vipua.

Ps. Itse oletan öljyn laskutrendin olevan edelleen tukevaa ja pidempikestoista kuin tähän astinen laaja lasku, samoin raaka-aineet ja kaivosteollisuus, eli ei kiirettä. Tarkkailen tilanteen kehitymistä.

Suorat investoinnit öljyalan yrityksiin eivät juurikaan kiinnosta, sillä pitäisi perhetyä huolella alan yrityksiin, niiden erityisyyksiin, etuihin ja riskeihin. Tuolla alueella enempikin indexit kiinnostaa ainakin toistaiseksi (miinuksena osikojen puute?).

"Mihin sijoittaa jos uskoo öljyn nousuun?"

- http://www.nordnetblogi.fi/mihin-sijoittaa-jos-uskoo-oljyn-nousuun/06/02/2015/?cmpe=mail-fiNewsletter-04-2015

0

2632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        50
        5035
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3307
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1452
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        181
        1295
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        75
        990
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        24
        898
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        857
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        806
      9. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        738
      10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        482
        707
      Aihe