joten päätin kirjoittaa tänne. Kyse on siis joidenkin isovanhempien vaatimuksista lapsenlastaan kohtaan.
Nyt hieman taustatietoa minusta: Olen elämässäni mielestäni hyvin menestynyt, hyvin numeroin, paljon ystäviä, stipendejä, hyvän miehen saanut, nyt korkeakoulussa, saanut työpaikoilta hyvät arvostelut aina ja menestynyt harrastuksessani mainiosti. Mutta tupakoin. En kuitenkaan ryyppää jatkuvalla ja juokse opiskelijabileissä, en ole koskaan juossut. Joskus otan pari paukkua rentoutuakseni. Tämä tupakointi kuitenkin on aiheuttanut sen, että isäni isä "katsoo minua kieroon sen vuoksi". Siis olenko saavuttanut elämässäni liikaa ja hänelle on tullut joku "pakkomielle" siitä, että minun tulisi olla "täydellinen"? Muut hänen lapsenlapsensa eivät ole tavoitelleet yhtä paljon eikä hänen lapsensakaan, joten heidän virheisiin hän ei ole samallalailla suhtautunut. Yrittääkö hän sitten minun kauttani jotenkin "tyydyttää ylpeystarpeitaan" vai mistähän mahtaa olla kyse? Hän on aiheuttanut nyt ainoastaan sen, ettei minusta ole mukava käydä hänen luonaan, joten en enää käy kuin kerran pari vuodessa. Ja se on minusta sääli, koska muut isovanhempani ovat kuolleet.
Nyt haluaisinkin muilta isovanhemmilta kommentteja, että miten te näette tämän tilanteen? Eikö isoisäni tulisi olla tyytyväinen jo näihin saavutuksiini eikä aina vaan vaatia täydellisempään ja täydellisempään suuntaan? Se puuduttaa minut ja vie ilon menestymisestä.
Nyt hieman taustatietoa minusta: Olen elämässäni mielestäni hyvin menestynyt, hyvin numeroin, paljon ystäviä, stipendejä, hyvän miehen saanut, nyt korkeakoulussa, saanut työpaikoilta hyvät arvostelut aina ja menestynyt harrastuksessani mainiosti. Mutta tupakoin. En kuitenkaan ryyppää jatkuvalla ja juokse opiskelijabileissä, en ole koskaan juossut. Joskus otan pari paukkua rentoutuakseni. Tämä tupakointi kuitenkin on aiheuttanut sen, että isäni isä "katsoo minua kieroon sen vuoksi". Siis olenko saavuttanut elämässäni liikaa ja hänelle on tullut joku "pakkomielle" siitä, että minun tulisi olla "täydellinen"? Muut hänen lapsenlapsensa eivät ole tavoitelleet yhtä paljon eikä hänen lapsensakaan, joten heidän virheisiin hän ei ole samallalailla suhtautunut. Yrittääkö hän sitten minun kauttani jotenkin "tyydyttää ylpeystarpeitaan" vai mistähän mahtaa olla kyse? Hän on aiheuttanut nyt ainoastaan sen, ettei minusta ole mukava käydä hänen luonaan, joten en enää käy kuin kerran pari vuodessa. Ja se on minusta sääli, koska muut isovanhempani ovat kuolleet.
Nyt haluaisinkin muilta isovanhemmilta kommentteja, että miten te näette tämän tilanteen? Eikö isoisäni tulisi olla tyytyväinen jo näihin saavutuksiini eikä aina vaan vaatia täydellisempään ja täydellisempään suuntaan? Se puuduttaa minut ja vie ilon menestymisestä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on niin ,että isoisäsi on sinusta tehnyt "ylpeilyn" aiheen.
Sinä olet pystynyt saamaan/olemaan juuri sellainen,mitä hän kaikilta muilta,ehkä itseltäänkin odottanut.
Nyt tämä "paheesi" murentaa tätä aihetta ja hän ei osaa ajatella,että sinäkin voit olla jossakin vailinainen.
Isomummina voin sanoa ,että on vaikeaa huomata sellaisia asioita jälkeläisissään,mitä ei pidä suotavana.Minäkin törmään tyttäreni kanssa tupakointiin,aina tahdon muistuttaa,samoin poikanityttären kulmakarvarenkaisiin, en tahdo tottua,niistäkin huomauttelen.
Samoin todistusten numeroiden laskuun,niissäkin
näen aina sanomisen sijaa.
Se on eräänlaista huolenpitoa,tälläisiä me "vanhukset" ollaan,valitettavasti.
Onko syynä ikäpolvien katsontakanta,vai huoli siitä,että jos rupeaa menemään huonommin.
Tupakanpoltosta on tietysti huoli terveydestäkin ja rahanmenosta.
Sanonpa nyt minäkin,näin mummin äänellä,muista ,pitkä tupakointi vie ihosi harmaaksi.Enpäs malttanut taaskaan olla opastamatta.*nauraa*
Uskon ,että isoisäsi kaippaa sinua,älä vähennä käyntejäsi,koeta jutella tuntemuksistasi hänen kanssaan.
Hänkin varmaan sopeutuu ajatukseen ja lopettaa
"kieroon katsomisen",opetteleolemaan välittämättä.
Suhteet ei noin pienestä saisi mennä poikki,tarvitsemme toisiamme ,yritä ymmärtää isoisääsi,hän varmaan rakastaa sinua,kaikesta huolimatta.
kuin mitä SkillanN lapsenlapsiinsa.
Minä en koskaan moiti tai mollaa heidän edesottamuksiaan elleivät ne ole jotain todella pöyristyttävää. Ymmärrän että kukin aikakausi elää omaa elämäänsä ja nuoret ovat aina nuoria ja käyttäytyvät ajan vaatimusten mukaan.
Yritän joka käänteessä kannustaa heitä enkä vaadi todistuksissa pelkkiä kymppejä. Tiedän ettei ole helppoa nykyajan kilpajuoksu niin koulu- kuin muissakaan opinnoissa. Nuoret koristautuvat toveripiirin esimerkkien mukaan, ollaan "niinkuin toisetkin". Tulee aika jolloin aikuistutaan (jos aikuistutaan) ja turhat klumeruurit kaikkoavat.
Jos isoisä ei tupakoinnista pidä, kehoittaisin välttämään sitä hänen nähden. Silloin se ei ehkä häiritse häntä niin paljon. Kaikki vanhat eivät oikein "kulje ajan mukana" vaan ovat unohtuneet entiseen aikaan.
Nuori nainen, isoisäsi on harvinaisen viisas mies. Tajuatko itse kuinka vaarallista tupakan poltto keuhkoillesi on. Vielä et tunne vaikutusta mutta 20-30 vuoden kuluttua saatat katua katkerasti tyhmyyttäsi. Näin kävi minulle.
On turha opettaa nuoria, emme mekään vanhoja kuunnelleet nuorena. Vaikka jälkikätee ajatellen olisi moni asia ollut paljon helpompaa jos olisi edes vähän ottanut vinkkiä vanhoilta Ei ne vanhat pahaa tarkoita