He haluavat muuttaa meidän pukeutumisemme, tapamme

naisellakin pitää olla musta kaapu, josta silmät vain näkyy.
Naisen alistajat.

Muslimiturvapaikanhakija: “Minulla on oikeus raiskata lyhythameisia naisia”

Monet pelkäsivät Isis-terroristien ja muiden rikollisten soluttautuvan Eurooppaan pakolaisvirran mukana. Tämä pelko on jo toteutunut monissa osissa Eurooppaa.

Ruotsissa rajat kuitenkin pidetään täysin auki. Minkäänlaisia rajatarkastuksia ei ole, kertoo Fria Tider.

Lehden mukaan Västernorrlandissa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden majoituspaikassa on asustellut joukko Isiksen seuraajia, jotka ovat myöhemmin muuttaneet Malmöhön.

Allehanda-julkaisun edustaja keskusteli majoituspaikassa työskentelevän henkilön kanssa. Tämä oli kuullut, että asukkaiden joukossa oli Isis-terroristeja.

“Useat ihmiset ovat kertoneet minulle tästä, vaikka kukaan ei uskalla ilmiantaa heitä, koska he pelkäävät joutuvansa ongelmiin”, kertoi lähde Allehandalle.

Lähteellä on omat ajatuksensa siitä, keitä henkilöt voisivat olla, ja hän kertoo, että nämä eivät olleet mitään sotaa paossa. He tulivat Ruotsiin maaliskuussa ja ovat sittemmin muuttaneet Malmöhön.

“Kaikki Ruotsiin tulijat eivät ole sitä, mitä he esittävät”, sanoo lähde.

“Yksi heistä, joka puhui eniten, sanoi kerran aivan vakavasti, että ‘minulla on oikeus raiskata naisia, jotka käyttävät lyhyitä hameita’. Ja jos Ruotsissa tapahtuu jotain tulevaisuudessa, en ole millään tavalla yllättynyt, jos tämä henkilö ja ne kaksi muuta ovat osallisia. Toisella kerralla hän sanoi, että ‘odota vaan, kunhan saamme oleskeluluvan’.”

Lähteet: Fria Tider ja Allehanda

http://mvlehti.net/2015/11/11/muslimiturvapaikanhakija-minulla-on-oikeus-raiskata-lyhythameisia-naisia/

------------__________----------
1050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pahimmat pannaan kulkuvälineeseen Suomea kohti ja maksetaan sille matkalippu. Sellon murhaajakin tuli Ruotsista lähetettynä Suomeen.

Äänestä

semmostako ne meinaa??? se on hirveetä ja kauheeta. onneks on toi mvlehti et se kertoo totuuden.....

Äänestä

Eihän nuo kollit opi ikinä länsimaista kulttuuria,
naisellakin pitää olla musta kaapu, josta silmät vain näkyy.

Heidät on kasvatettu naisen alistajiksi.
_-_

Kaiken huipuksi minä en ole kuullut kenenkään suomalaisen haluavan niitä tänne.

Ei haluta tänne, mutta kuitenkin tänne tulee niitä pilvin pimein. Miten tämä voi olla mahdollista?

Tarjotaan asunnot ruuat vaatteet ym. Aivan älytöntä, ihan kahelia touhua.

Eihän nuo kollit opi ikinä länsimaista kulttuuria!

Suomessa on aivan riittävästi omia työttämiä, syrjäytyviä ja köyhiä autettavia.


_-_

Äänestä
  • Miten noita kirjoituksia kopsataan?Tämähän on suoraan otettu 70- kymppisten sivulta.

    Äänestä

Onhan kuitenkin hyvä, että P.Orpo, T.Soinin ohjauksessa saa tyttö-lapsemme
käyttäytymään kuten kunnon uskovaisen pitääkin.
Käyttäytymään etenkin kotinsa ulko-puolella.
Inssi'allah Orpoja suojelkoon.
On hyvästä, että jumalisuus on tarvittaessa suuri.
Etenkin katolisuus.

Fniss All' ah!

Mutta muista kuitenkin...
Ilman äänestämiäsi edustajia moinen ei ole mahdollista.
Hyvä luoja mitä sinä olet tehnyt!!
Onneksi Demokratiamme toimii.
Minkä Soini myöntää, sen Orpo tekee.
Häpäisten vaikka Poliisimme kunnian.
Nöyryyttäen heitä simputtaen.
Jännittyneenä odottelen tulevaa.
Jää-kiekon maa-otteluun menee joukko ihmisä samanlaiset paidat päällään.
Paidassa samalla-lailla osoittelevat tunnus-merkit.
Aamu-teeveen poliisin mukaan tuo on Poliisillemme pakotettu uusi punainen vaate.

Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.

Eräänä päivänä aamu-teeveen jälki-viisaat kertoivat asiaa, jota minä olen

jankuttanut koko-vuoden typerille väärin-ajattelijoille:

Onneksi on oma kopio jankuttamiseen, ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan.
Suomi tarvitsee nämä pakolaisensa.
Väen-väkisin.
Suomi, Saksa, Tanska ja erityisesti Ruotsi ymmärsivät yskän yhdessä.
Silloin viisaammat, oppositio-puolueet päättivät järjestää persuille ansan.
Persut pakoilivat ensimmäisen kerran.
Toisella he tarttuivat hallitus-syöttiin.
Ja saivat Suomalaisen syntyvyys-ongelman kerralla syliinsä.
Minä, sinä me ja vanhempamme emme tehneet tarpeeksi lapsia tienaamaan veroja.
Kohta käy humahdus, jossa kuolevat kerralla viimeiset sota-veteraanimme.
Muutama vuosi sen jälkeen humahdamme me, viimeiset paljon töitä tehneet
kanta-Suomalaiset.
Sen jälkeen humahtavat työn-antajamme.
Venäläiset.

Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita.

H.

Äänestä

Halutkoon. Siinäpähän haluavat ;)
Suomen miehet ovat pahemmastakin selvinneet.
Sisu, salmiakki ja sianliha, vaatteet veks ja saunaan ja hankeen pyörimään ja avantohon halun ja kalun kutistukseen. Näillä tropeillä tuhmat tummat miehet kesytethän ja suomalaisiksi opetethan.

Äänestä
  • Vanha eversti vaimoineen oli tarkastamassa komppaniaa. Miehet olivat parhaillaan uimassa. Everstin vaimo pyysi kiikaria saadakseen katsella miesten uintia. He nousivat juuri rannalle. Vaimo katseli kiikarilla väärin päin ja sanoi: "Voi kun ne ovat pieniä!" Johon eversti: "Mitä kun ne juuri nousivat kylmästä vedestä!"

    .

    Äänestä

  • hehhee---niihä ne

    Äänestä

Vain umpitollo idiootti lukee ja siteeraa mv-lehteä.

Äänestä
  • on jo oppinut suomalaisessa koulussa suomen kielen. Heitä on täällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muuttuuko_Ruotsi kirjoitti:

naisellakin pitää olla musta kaapu, josta silmät vain näkyy.
Naisen alistajat.

Muslimiturvapaikanhakija: “Minulla on oikeus raiskata lyhythameisia naisia”

Monet pelkäsivät Isis-terroristien ja muiden rikollisten soluttautuvan Eurooppaan pakolaisvirran mukana. Tämä pelko on jo toteutunut monissa osissa Eurooppaa.

Ruotsissa rajat kuitenkin pidetään täysin auki. Minkäänlaisia rajatarkastuksia ei ole, kertoo Fria Tider.

Lehden mukaan Västernorrlandissa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden majoituspaikassa on asustellut joukko Isiksen seuraajia, jotka ovat myöhemmin muuttaneet Malmöhön.

Allehanda-julkaisun edustaja keskusteli majoituspaikassa työskentelevän henkilön kanssa. Tämä oli kuullut, että asukkaiden joukossa oli Isis-terroristeja.

“Useat ihmiset ovat kertoneet minulle tästä, vaikka kukaan ei uskalla ilmiantaa heitä, koska he pelkäävät joutuvansa ongelmiin”, kertoi lähde Allehandalle.

Lähteellä on omat ajatuksensa siitä, keitä henkilöt voisivat olla, ja hän kertoo, että nämä eivät olleet mitään sotaa paossa. He tulivat Ruotsiin maaliskuussa ja ovat sittemmin muuttaneet Malmöhön.

“Kaikki Ruotsiin tulijat eivät ole sitä, mitä he esittävät”, sanoo lähde.

“Yksi heistä, joka puhui eniten, sanoi kerran aivan vakavasti, että ‘minulla on oikeus raiskata naisia, jotka käyttävät lyhyitä hameita’. Ja jos Ruotsissa tapahtuu jotain tulevaisuudessa, en ole millään tavalla yllättynyt, jos tämä henkilö ja ne kaksi muuta ovat osallisia. Toisella kerralla hän sanoi, että ‘odota vaan, kunhan saamme oleskeluluvan’.”

Lähteet: Fria Tider ja Allehanda

http://mvlehti.net/2015/11/11/muslimiturvapaikanhakija-minulla-on-oikeus-raiskata-lyhythameisia-naisia/

------------__________----------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu