Kun näitä palstoja lukee, ei voi välttyä ajatukselta, että suurin osa rasistisista kirjoittelijoista on hyvin nuoria miehiä. Ja huonosti koulunsa käyneitä. Siis yhteiskunnan pudokkeja, mikä tietysti on säälittävää. Ovat pitkälti verrattavissa tuohon pakolaisten kouluja käymättömään ja lukutaidottomaan osaan.
Olen luullut nuorison olevan valmiimpia kohtaamaan vieraita kulttuureja kuin vanhat, mutta ei näköjään pidä kaikilta osin paikkaansa.
Olen luullut nuorison olevan valmiimpia kohtaamaan vieraita kulttuureja kuin vanhat, mutta ei näköjään pidä kaikilta osin paikkaansa.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Näitä palstoja lukenalla, ei voi välttyä ajatukselta että suvakit ovat tynnyrissä kasvaneita, eivät omaa loogista päättelykykyä, eivätkä lue muuta kuin Vekkaria ja Keskisuomalaista. Siitä syystä ajattelutapa on hyvin nurkkakuntaista ja olevinaan hyveellistä, vaikka tosiasiassa ollaan pienen suojeltavan kansan syöjiä.
Argumentit puuttuvat, osataan kyllä mollata vähänkään "kriittisesti" asioita oikeasti ajattelevia. Onneton provokaatio yrittää tehdä karikatyyriä ikärasismin tai kouluttamattomuuden kautta.
Suvakit ja sellaisina itseää miellään pitävät ovat tavalla tai jollakin toisella hyötyväisiä mamuista ja tämä toinen tapahan käy oivallisesti toteen, kun viitsii lukea mitä suomen femakot on mieltä mamujen "rikastuttamisista" ja se ensimäin tapa lienee raha, jota veron maksajijen selkä nahasta irotetaan yhä kasvalle hyysäri suvakki porukalle jotka "koulutettuna" pääsee "töihin" mm, maahan muuttovirastoon jne.
Eli samaa mieltä edeltävän kirjoittajan kanssa asioista ja uskonmpa, että niin on suurin osa suomen kansaa jonka pystyy toteamaan, kun keskustelee muiden, kuin itsensä kanssa kuten suvakit.
Aloittajan kanssa samaa mieltä. Pääasiassa nuorta porukkaa kommentoimassa. Onneksemme nämä nuoret, jotka joskus tulevaisuudestamme päättävät, ovat opiskelemassa muualla.
Suurin osa nuoristamme on avoin vieraille kulttuureille. Täällä kirjoittelevat nuoret kuuluvat syrjäytyneeseen vähemmistöön.
Höpö höpö.
Tässä sen sijaan faktaa:"Suomeen on saapunut uusi seksuaalirikosilmiö"
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/apulaispoliisipaallikko-pysyy-tiukasti-kannassaan-suomeen-on-saapunut-uusi-seksuaalirikosilmio/5681638
Sellaista saa aikaan kouluttamattoman massan turvapaikkashoppailu, joka tukee rikollista toimintaa kautta rajojen.
Aivan totta. Täällä kirjoittavat ämmät kuuluvat syrjäytyneeseen enemmistöön.
Tässä on rehellinen poliisimies Ilkka Koskimäki,ei lähtenyt toimittajan vedätys yrityksistä mukaan
lievittään lausuntoaan, vaan pysyi kannassaan jonka tietää oikeaksi.
Mitenkähän vihreävasemmisto suhtautuu rehelliseen ja rohkeaan poliisiin,
pelkään kyllä että jonkunlainen vaino alkaa.
Ainakin yhdessä asiassa Sipilä on oikeassa. Näitä kaiken maailman dosentteja mielipiteineen löytyy koko ajan. On tässäkin mennyt kansakunnan panostukset pieleen.
Täällä kirjoittavat maahanmuuttokriitikot ovat kuitenkin laskutaitoisia tai ainakin ymmärtävät sen, että maahantuodut elätit ovat Suomelle taloudellinen katastrofi. Maahanmuuttajat aiheuttavat meille veronmaksajille noin miljardin euron välittömät lisäkulut vuodessa. Tätä eivät kaikki näytä ymmärtävän. Harmi, koska siitähän tässä on perimmiltään kyse.
Mitä tätä samaa asiaa hyödyttää miljoonatta kertaa jankuttaa. Kyllähän tuon jokainen ymmärtää vähemmälläkin. Syntyneelle tilanteelle ei vaan ole mitään voitu.
Eli kun paskat on housuissa, niin kävellään niissä.
Näinhän se on nyt tehtävä, kun muita vaihtoehtoja ei ole.
Niin kun ei vaan voi niin ei voi kun ei voi. Voi voi. Ei voi. Tähän logiikkaan ei todellakaan pysty, ei kykene, kesken jääneellä peruskoulupohjalla... Kyllä vaaditaan sivistystä ja koulutusta. Oikeinkirjoituskaan ei haittaa luotaessa kuvaa sivistyneestä ja ratkaisukykyisestä maailmanhalaajasta, suomeksi suvakista.
Sääliksi käy suvakkien vaippaikäisiä lapsia :(
Ei lintukaan pasko omaan pesään.
Puistoraiskauksia on ollut niin kauan kuin minä muistan. Ulkomaalaisten tekemiä ei ennen ollut paljon, kun ei ollut juuri ulkomaalaisiakaan.
Lisäksi ennen Suomessakin raiskaukset laitettiin helposti naisten syyksi, joten monesti ne jäivät pimentoon poliisiltakin.
Eiköhän poliisi tiedä miten hommat kadulla on kehittynyt paremmin kuin sinä.
Tässä myös linkkiä todellisuudesta:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1452311643405.html
Minulla on jo elämää sen verran takana (enemmän kuin tuolla poliisilla) Ja aina olen seurannut uutisvälineitä, joten tiedän tuon asian tasan tarkkaan.
Mut hei, joka toinen puskaraiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä, mutta joka toinen ei ole Suomessa ulkomaalaistaustainen.
Höpö höpö.
Joka ainoa (rehellinen) suomalainen tietää sen,että tilanne on muuttunut puskaraiskauksien suhteen Suomessa mamujen maahantulon jälkeen.
Mutta on tuota suvakkiporukkaa,jotka koittavat sotkea ja sekoittaa tosiasioita.
Oikein hyvä että poliiseissa on miehiä, jotka ei kuvia kumartele sanovat rehellisesti
kansalle sen,mihin on tultu.Heksingin poliisipäälikkö Ilkka Koskimäki näkyy olevan mies, joka ei ole johdateltavissa.
Tässä vielä esimerkkiä kadulta. Uusi ilmiö on nämä kymmenien henkilöiden joukoissa kulkevat turvapaikanhakijamiehet jotka ahdistelevat naisia:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-iso-miesporukka-kulkee-ryhmassa-ja-koskettelee-naisia-helsingissa/2210836?pwbi=3c73f2d80790e498b9b53617e68cdbff
Tässä vielä lisää:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452396311623.html
Ainiin, mutta tiedät tilanteen paremmin kuin poliisi ja nuorisotyöntekijät yhteensä.
Ei ole nimimerkki raiskattuonaina kommentoinut näihin, joten olisiko asiasta kerrottu jo Keskisuomalaisessa tai peräti Vekkarissa :D
Ajatella, tälle joukkovoimaa käyttävään ahdistelupeliin on arabimaissa nimityskin: taharrush
On ne eläimiä.
Suvakit on pääsääntöisesti sen kaltaisia ihmisiä jotka kaipaavat kokoajan hyväksyntää jostain päin, hinnalla millä hyvänsä. Suomessa tämä yhteisö muodostuu suurimmaksi osaksi naisista (jo parhaat päivänsä nähneitä) ja naismaisista? miehistä ja hyväksyntää he saavat runsain mitoin mamuilta. Silläkin hinnalla heittäytyvät "suvakeiksi" vaikka omiensa joukossa kohtaavat halveksuntaa, täysin ansaitusti. Ei mulla muuta, sori siitä.
Kun ei ole sitä koulutusta, niin johtopäätökset ovat tuota tasoa. Ehkäpä se elämä edes joskus kouluttaa.
Harvemmin täällä törmää noin sivistyneeseen päätelmään, jonka sinä olet tehnyt. Ei ole sinulla koulut hukkaan menneet.
Heikko esitys kirjanoppineelta. Yritä edes.
Koulutuksesta sen verran ammattikoulu pohjalta mennään. Veroni ja velkani olen maksanut KAIKKI pois AINA, taitaa enemmän opiskelleiltakin jäädä useasti hoitamatta. Lapsenikin olen huolehtinut ja huolissani olen edelleen MATUJEN takia.
Ulkomaillakin olen työskennellyt ja osan aikaa työskentelen vieläkin, sielläkin olen tätä MAMUtouhua nähnyt......
Mites se sanonta menikään: Ei se kannettu vesi kaivossa pysy, SAMA koskee opiskelua/ koulutusta. Jos ei järkeä ole niin sitten ei.......
Ei oo kaikki nuoria.Täässäkin yli 60 v ja on kokemusta ja tietoa.
20 000 irakilaismiehen Suomeen tunkeutuminen on vuosisadan huijaus.
Turvapaikkajärjestelmää hyväksikäyttäen maahan on tunkeutunut huijareita,sotilaskarkureita,sotarikollisia ja Irakissa etsintäkuulutettuja murhaajia.
SPR niminen huijarien hyysäyspulju asuttaa,ruokki ja rahoittaa tätä rikollisporukkaa. Lasku tästä veronmaksjille on vähintään 800 miljoonaa vuodessa..Velkaa entisen velan päälle tai otetaan opiskelijoilta,työttömiltä ja sairailta.
On suuri valhe,että tälle ei voitu mitään. Suvereeni valtio päättää itse ketä maahan tulee ja mitä paperita vaaditaan.
Esimerkkinä EU-maat Unkari ja Puola.
Suomen valtiojohto oli suunnitellut tätä irakilaismiestsen invaasiota jo hyvissää ajoin.
Suomalaisten selätakana oli olemassa suunnitelmia 50 000 pakolaisen asuttamisesta. Onneksi nämä rikolliset valtion päättäjät olivat väärässa.
Meille tuli vain noin 20 000 turvapaikkahuijaria.
Kukaan suomalainen ei vastusta vainottujen ja sodan takia pakenevien perheiden auttamista. Ensin on poistettava maasta nämä rikolliset ja huijarit.Sen jälkeen voidaan ottaa oikeita turvapaikkaa tarvitsevia perheitä.
Osittain olet oikeassa. Suomeen on tullut paljon aivan vääränlaista porukkaa, jonka tuloon ei osattu tässä sinisilmäisessä hyväuskoisessa maassa varautua.
SPR:n haukkuminen on tyhmää. Mikäpä muukaan organisaatio olisi saanut tuota hommaa hallintaan. Hallitsemattomana tuommoisen joukon kuljeskelu maassa olisi johtanut rikostulvaan ja kaaokseen.
Suomen valtiojohto ei tämmöistä ole suunnitellut. On aika yksinkertaisen ihmisen väite tuommoinen. Rajojen sulkeminen tuosta vaan ei nykyisessä globalisoituneessa maailmassa onnistu. Siitä ei ole kuin yksi esimerkki, Pohjois-Korea. Sielläkin vuotaa ulospäin.
Rajatarkastukset Ruotsin ja tanskan välillä ovat jo suistaneet talouselämän sekaisin ja yritysmaailma arvostelee sitä ankarasti. Mitä unkariin tulee, niin siellä on pakolaisia paljon enemmän kuin Suomessa piikkilanka-aidoista huolimatta. Puola ei taas köyhänä maana pahemmin houkuttele.
Tämä onkin aika kattava kannanotto ja hyvä sellainen. Hyvin pikkuriikkisen myöntämisen todelliseen turvapaikkaan voisin itsekin ymmärtää jos se olisikin noin, mutta kun tänne otetaan sumeilematta kaikki jotka vaan pystyy raahautumaan suomeen. Eikö tälle ongelmalle muuta keinoa keksi? Karanteenialue mikä eristettäisiin ja katsottaisiin ketkä todella tarvitsevat, todella tarkkaan. Ehdoksi kielen opettelu, tarjottu työpaikka ( jos nyt omallekkaan kansalle löytyy ), mutta annettaisiin yrittää. Näin pääsisivät veronmaksajien piiriin, mikä tarkoittaisi itsenäisesti oman perheen elättämisen ilman mitään yhteiskunnan tukia. Yksikin rikos niin maasta karkoitus automaattisesti. Islaminuskon totaalinen nollatoleranssi ja siitä luopuminen. Nimet sopimukseen ja jos niistä luistetaan , niin välitön karkoitus. Nyt varmaan joku kirjoittaa, että kyllähän suomalaisetkin tekee rikoksia ja käyttää yhteiskunnan tukia, mutta mihin ne karkotettaisiin? Ei tämä homma näinkään voi edetä, että oma kansa jakautuu kahtia jonkun muun maan tulijoiden takia, sehän tietää yhteenottoja ihan automaattisesti varmasti. Mutta jos se näin menee niin kuin nytten, niin sittenhän sen täytyy mennä näin ja otetaan yhteen, ihan sama minulle, ei tästä enempää voi hävitä kun väkisin mamutetaan.
Nuoret kouluakäyvät ihmiset kyllä hyväksyvät ihmisen ihmisenä ihonväriin ja taustaan katsomatta. Katsoin tässä kun tuli Vuosaaren koulusta oppilaiden haastattelu jossa sanoivat et kavereissa on monenmaalaisia ja ihonväri ei kriteeri. Meillä on hienoa ja kansainvälistä nuorisoa. Toinen osa on sitten juuri ja juuri paruskoulun läpässeitä ja ilman mitään koulutusta olevia. Elanto tulee työmarkkina ja sossun tuloista ja osaltaan aivopestyjä massan mukan kulkevia reppanoita joiden tulevaisuus ei näytä valoisalta. Opiskelu kannattaa aina.
Kyllä ja pointti on siinä että nuoret nimenomaan eivät katso ihonväriä tai muita ulkoisia tekijöitä, joten tämä tuo maailman tasa-arvoisemmaksi:laittomasti loisivia käsitellään samalla tavalla olivat ne sitten arabimaista , kotimaasta, afrikasta tai mistä hyvänsä. Työtä tulee tehdä ja opiskelu kannattaa, se on nuorilla omaksuttuna. Tänään meillä yhtenä ongelmana ovat tänne ilmaiseksi täyteen hotelliylläpitoon tulevat turvapaikkaturistit.
Opiskelu kannattaa, kyllä.
Omista vähäosaisista huolehtiminen, kyllä.
Tänne huijaamalla kuskattujen elättäminen, ei.
Ei kaikki hyväksy, vaikka kuinka akateemisesti itsensä kouluttaisikin. Ja mitä näihin kouluttamattomiin yhteiskunnan nuoriin pummeihin tulee joksi niitä osaa kutsutte, niin luulenpa, että suurin osa näistä on juuri teitä suvakki kukkahattuja, jotka ovat samaistuneet maahanmuuttajiin tekemättä mitään ja raha tulee ja ruoka lonnimalla. Sitten se toinen puolisko niistä, johon itsekin lukeudun, jotka elättävät itsensä heti peruskoulun jälkeen työtä tekemällä (minäkin jo elättänyt yli 23 vuotta ilman työn katkeamista) maksaen veroa palkastaan (sitäkin 15.12 mennessä 19.828.47€) PELKKÄÄ veroa, elättääkseen jotakin rikoksia tekeviä mamuja. Ikänä en ole tarvinnut työvoimatoimistoa, vaan olen soitellut omat työni omasta puhelimestani. Koskaan en ole saanut lopputiliä, vaan olen vaihtanut parempaa palkkaa maksavaan firmaan. Tulojani pidän keskiverto palkansaajaa hieman alempana, mutta olen varmasti maksanut PELKKIÄ VEROJA enemmän kun joku kukkahattu saa vuodessa veronalaista tuloa. Tämän kerron siksi, että vituttaa lukea noita juttuja kouluttamattomista reppanoista jotka elävät yhteiskunnan varoilla, ja huutelevat täällä maahanmuuttajista solvauksia, ei kaikki vaikka ei luettu ollakaan. Luulenpa, että jos olisin lukenut, olisin tälläkin hetkellä työtön kortistossa. Koskaan en ole kotonani vanhemmilta kuullut tummaihoisista solvauksia, kun siellä vielä asuin. Kaikki tämä viha mitä pääkopassani tunnen, ikävä kyllä tällä hetkellä miltein kaikkia muuttajia kohtaan, on aiheuttanut maahanmuuttajat ihan itse, raiskauksillaan, lonnimisillaan ja muuten vaan yleisellä käyttäytymisellään vieraassa maassa. Tosin en lukeudu enään tähän nuorisoon, mutta pointtini oli, että ei kaikki kouluttamattomat nuoret tänäpäivänä ole automaattisesti varmaan työttömiä rasisteja, vaan löytyy niitä koulutetuistakin... kiitos ja anteeks :)
Iso ongelma meillä tulee olemaan nämä kouluja käymättömät ja mitään ammattia vailla olevat nuoret . Heidän tulevaisuutensa tulee olemaan sosiaaliluukun elätettävinä ja en tiedä kenen syytä se on. On aina helppo syyttää kaikesta yhteiskuntaa, mutta eikös ihminen itse kuitenkin ole se joka tekee omat valintansa . Tämän ajan ihmiset ovat tottuneet saamaan sitä helppoa rahaa ja jotkut vain pitävät itsestään selvyytenä et veronmaksajien täytyy heidät elättää
Sinulle lapuanliitto mitä työtä tänä päivänä voi ilman ammattia oleva ihminen saada , kun töitä ei riitä vaikka olis useampikin ammatti. Ne ajat olivat joskus vuosikymmeniä sitten kun sitä koulutusta ei tarvittu tänä päivänä asiat ovat toisin
Minä menin firmasta firmaan ovesta sisään kyselemään ja soittelin. Tänäpäivänä onnistuu samanlailla esimerkiksi oppisopimuksella ja työmarkkinatuella. Itse käytin puolenvuoden työmarkkinatuen tekemällä sen eteen raskaita töitä... peruspäivärahalla tein töitä puolivuotta ahkerasti jonka aikana näytin "kynteni". Puolenvuoden päästä silloisen firman johtaja kysyi vakituiseksi. Tuo työmarkkinatuki on miltein sama kun peruspäiväraha jonka valtio maksaa työnantajalle... ainakin silloin. Ongelma tässä on tänäpäivänä se, että nuoret ei tee tuolla rahalla mitään kun saavat saman kotio. Nämä voisivat ajatella sitä juttua sillain, että kun tuon puolivuotta teen ahkerasti tuolla rahalla, niin se palkitaan myöhemmin. Oppisopimuksella käsittääkseni työnantaja maksaa palkan sillä erotuksella, että työaikana työnantaja maksaa omistaan 70% ja valtio lopun. Koulutusajalta maksoi valtio... en tiedä miten tänäpäivänä, mutta silloin ainakin. Olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä työtätekevälle aina työtä löytyy. Yritystele käteen ja soittelemaan töitä, työmarkkinaa tai oppisopimusta. Tälläkin alalla, mitä teen on huutava työvoimapula ammattitaitoisista ihmisistä, mutta työ on erittäin raskasta ja karsii myös tuosta oppisopimus porukasta jyvät akanoista. Esimerkiksi tälle alalle ei koulutusta ole ja ainoa tie on työnopettelu oppisopimuksella tai työmarkkinatuella.
Kirjoitit aikaisemmassa kommentissasi, ettet ole ikinä työvoimatoimiston tarvinnut. Ymmärtääkseni työmarkkinatuki on yksi tuki, jonka työvoimaviranomainen myöntää. Moni yritys käyttää näitä tukia hyväkseen eikä yrityksellä ole minkäänlaita aikomustakaan palkata tuen saajaa vakituiseksi tuen päätyttyä, vaan taas palkataan uusi tuen saaja. Tiedän näitä yrityksiä olevan myös Jämsässä.
Mielipiteitäsi huomaa, että opiskelusi on ollut vähäistä. Kommenttisi ovat hyvin minäkeskeisiä ja maailma rajoittuu Suomeen ja siitäkin pääasiassa Jämsään. Mielipiteistäsi turvapaikanhakijatilanteesta välittyy hyvin suppea kokonaiskuva ja ongelmaratkaisusi on hyvin yksipuolinen. Lisäksi välittyy kuva sinusta ihmisenä, joka on vahvasti fiksoitunut yhteen asiaan ja joka on koukussa tähän keskustelupalstaan.
Joo en työn haussa, vaan tämän ensimmäisen työni hommasin itse. Työnantaja palkkaa kyllä, jos on aihetta palkata. Ei minua haittaa vaikka opiskeluni on ollut vähäistä ja elämänkatsomukseni sinun mielestä tai jonkun muun mielestä suppeeta, sehän on teidän ongelmanne :) pääasia, että elättää itsensä ja aika suuri summa minun tileistäni menee perheeseen, onko sekin minäkeskeistä ? Tuossa olet kyllä väärässä, että elämäni rajoittuu pelkästään suomeen ja Jämsään. Yli puolet viikostani olen muualla ja onhan noita hommia tullut tehtyä suomenrajojen ulkopuolellakin jonkun verran :D Tämä mamu ongelmahan on hyvin yksinkertainen ratkaista ja olen sen muistaakseni aika monesti tuonut esille. Onko se suvaitsevaisuus tuosta sinun koulutuksestasi kiinni? Onko kaikki suuresti ja mahtavasti koulutetut fiksumpia kuin vähemmän koulutetut mielestäsi? Joissain varmasti olet, mutta ei se tuosta akateemisesta koulutuksestasi ole kiinni sentään. Täällähän on vaan kiva härkkiä teitä suvakkeja, koska onhan nämä raiskaukset ja ahdistellut tullut jo meitäkin viisaammilta tahoilta ilmi pakolaisten lisääntyessä ;)
Suomessa on oltu hyväuskoisia hölmöjä näissä pakolaisasioissa ja ollaan yhä. Kun kuitenkin lakien mukaan pitää toimia, mitkään rajat kiinni ja heti -ratkaisut eivät ole mahdollisia. Lakeja pitäisi kuitenkin kiireesti muuttaa, jotta maan nyt täyttävät elintasoturistit voidaan lähettää sinne mistä ovat tulleetkin ja tilalle ottaa todella hädänalaisia ihmisiä. Jatkossa asiaa Suomen osalta varmaan helpottaa se, että Euroopan suuret maat joutuvat nyt pakon edessä muuttamaan omia turvapaikkakäytäntöjään.
Jos asiaa ajattelee pelkästään Suomen hyvinvoinnin kannalta, niin tästä nuorten seikkailijoiden joukosta kannattaisi tietysti seuloa kaikki hyvän koulutuksen saaneet eri alojen ammattilaiset ja jättää ne Suomen työvoimareserviksi oman väen vanhenemista vastaan.
Oikeissa hädänalaisissa ei paljon tämmöistä väkeä ole. Heidän lapsistaan voi tietysti koulutuksen kautta kasvaa tulevaisuuden hyviä veronmaksajia. Jos lähtökohtana on kuitenkin lukutaidottomuus ja huonot eväät oman perheen puolesta, niin vaikeaa tulee olemaan sekin tie.
Tuskin ne tulevat sinua pesemään vanhainkotiin, joten jätetäänpä reservien miettiminen muille.
Kun en nyt kuitenkaan muodosta ajatusmaailmaani sen perusteella, kuka minua kenties joskus vanhainkodissa pesee, niin antaa ajatuksen juosta vapaasti jatkossakin. :)
"Tuskin ne tulevat sinua pesemään vanhainkotiin"
Aika todennäköistä on että juuri mamut sinuakin tulevaisuudessa vanhainkodissa pesevät.
Joo, tää on siis niin totta. Suomessa heidän sisäinen hoivaviettinsä herää. Näin on todistetusti tapahtunut jo vuosisatoja kaikkien niiden kohdalla, jotka jättävät Kalasnikovinsa vaimolleen, käsikranaatit lapsilleen, singon äidilleen ja pakenevat kotimaansa kauhuja Suomeen.
Se on tuommoista, kun ei rasisminkiihkossa ehdi ajattelemaan. Jo nyt on mamunaisia hoitotyöntekijöinä ja lisää koulutetaan koko ajan. Juuri hoitotyö on se ala johon mamunaiset parhaiten pääsevät työn syrjään kiinni. On myös miespuolisia hoitajia jo työssä.
No enkös minä juuri niin sanonut. Missä on luetun ymmärtämisesi? Vai meinaatko, että parhaat tulevaisuuden hoivahenkilöt tulevatkin niistä, jotka tuovat työkalunsakin mukanansa?
Tuo on ihan totta et hoiva-alan ihmiset tulevat olemaanenevässä määrin maahanmuuttajia . Toinen asia on se että ovat vanhusten osalta hyvin pidettyjä hoitajia. Kunniotus vanhoja ihmisiä kohtaan on eri tasolla kun meillä suomalaisilla
Oletan et näistä suomalaisista on muutaman vuoden kuluttua turha toivoa pesijäkseen vanhainkotiin. Työ kun on heille liian raskasta ja vielä aliarvostettua ihan samoin kun nyt on jo siivoustyö . Maahanmuuttajat tulevat tekemään nämä hoivatyöt se on ihan selvää ja joka ei sitä hyväksy järjestää oman hoitonsa yksityisen kautta, mutta sielläkin taitavat työn tehdä nämä maahanmuuttajat
Irakilainen sultaani harja kädessä?
Ei tunnu uskottavalta.
No niin ne saattavat tulla olemaankin, mutta aivan turha elää sellaisissa haavamaailmoissa, että näistä Lähi-Idän tai Afrikansarven ja Pohjois-Afrikan tai ylipäätään Afrikkalaisista turvapaikanvaatijoista mitään hoiva- tai hoitohenkilöitä tulisi. Toki heillä on suuri kunnioitus oman sukunsa ja klaaninsa vanhuksia kohtaan, mutta ei missään tapauksessa meitä vanhenevia vääräuskoisia kohtaan.
Toki saa kaivaa jonkin Hesarin artikkelin näytille, johon on saatu kolme alaa opiskelevaa Humus Hammadia samaan kuvaan, mutta mitään uutis- tai todistusarvoa sillä ei ole. Pitää ymmärtää, että jos kyseiselle alalle on hakeutunut alle promillen kolmasosa kyseisestä ihmisryhmästä, niin eipä sen varaan kannata vanhuutensa päiviä laskea. Auvilan tapauksessa tämä tarkoittaisi sitä, että sen asukeista yksi vasemman kämmenen puolikas hakeutuisi alalle.
Hesan poliisipäällikkö
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/helsingin-poliisipaallikko-avaa-uutta-ilmiota-iso-porukka-kulkee-ryhmassa-ja-koskettelee-naisia/5682412
Lisäksi matut tuo mukanaan kaiken muunkin rikollisuuden, huumeet, terrorismin. Aivan samoja matuja joka puolella eurooppaa.
Hupsista
https://www.youtube.com/watch?v=WbKlyOMA33A
Loppuhuipennushan on tietenkin loppusekunneilla...
kgb sanoo että ei mitää uhkaa, KRP siis. Paitsi katupartioista.
luulen että tuo ilkka koskimäki vapautetaan tehtävistään ennen perjantaita koska puhuu totta
Eipä näitä Maahantunkeutujia halua meillä eikä kaveripiirin porukoissakaan kukaan että taietaan sitten olla tyhmiä sekä tosi rasisteja koko suku ja kaverien suvut,rupesi oikein pelottamaan olenko päässyt oikeasti lukiosta ja onko pappani sittenkin saksalainen natsi.
Eipä näitä tänne haluttu, mutta nyt niitä on niin paljon, että heidän kultturi ja tavat jäävät tänne.
Kantasuomalaisetkin voivat opetella ison maailman tavoille.
Eri kansoilla on hyvin erilaisia tapoja. Esimerkiksi eskimot ajattelevat asioista ihan eri tavalla kuin kantasuomalaiset.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/2453980/eskimon-vaimo
On makuasia, onko kantasuomalaisen, arabin vai eskimon ajatus oikea. Kukin tavallaan.
Me ollaan ennenkin sun kanssa keskusteltu, mutta mitä veikkaat, tuovatkohan nämä mamut raiskaus, kaulankatkaisu ja itsemurhapommittajan tavatkin mukanaan? Tarviiko meidän "globalisoitua" myös näihin ? Eikö ranska, saksa, ruotsi ym. Muut globalisoidut maat ole näyttänyt jo mitä seuraa kun sivistyskehdot globalisoituu vääräuskoisten kanssa... kauheen paljon sulla tota globaali sanaa sun "kaikissa" kirjoituksissasi.
Ei kotouttamisen tarkoitus ole se, että tavat ja kulttuuri jäävät. Kotouttamisen tarkoitus on juurikin päinvastainen. Se on valitettavaa, että vastaanottokeskuksissa ei ole tätä asiaa ymmärretty. Jos näillä vieraiden kulttuurien ja tapojen mukanaan tuojilla ei ole halua eikä tarkoitustakaan kotoutua, niin miksi tehdä heidän ja valtakulttuurin edustajien elämästä kärsimystä? Kotiuttaminen on paras lääke kotoutumattomuuteen.