Support Sepport

Koska tämä nouseva tähti saa kaupungissamne arvoisensa kohtelun?

Sepport on 1500-luvun linnamusiikin uuden aallon johtotähti jonka salaisuus piilee hänen akustisessa kitarassaan. Kitaran kielet ovat tarkoin viritetty tietylle hertsi-taajuudelle joka saa jyrängössä sijaitsevan pillumagneetin värähtelemään. Tämän seurauksena syntyy kosminen teleportti jonka avaamiseen tarvitaan luonnos sähkökaaviosta jossa rinnakkain kytketyt johdannaiset muuntuvat hiukkaspölyksi ja lopputuloksena on eräänlainen musta-aukko.
Ilmiö tunnetaan laajemmin nimellä Super-Nova mutta pillumagneetin tuottama kondessio on aivan uusi ulottovuus joka sotii aiempaa super-nova tutkimuslinjaa vastaan, joten ISS (The Institute of Space and Science) sivuutti Hopkinsin totuuslaskelmaa ja nimitti kyseisen reaktion Seppo-novaksi.

Vain aika näyttää koska Heinola on maailman ensimmäinen teleport alusta.
23248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Toimiiko pillumagneetti teorissa vai käytännössä?

Äänestä
  • Hyvä kysymys.
    Teoriassahan kaikki on mahdollista. Käytännön toimivuuden ratkaisee se, saako Sepport laskettua ideaalin sähkökaavion joka laukaisee teleporttialustan energiakentän. Tätä Hopkins yritti ja ISS (Institute of Space and Science) on jatkanut tutkimuksia Seppo-Nova teorian kumoamiseksi toistaiseksi tuloksetta. Salaisuus piilee 1500-luvun linnamusiikin taajuuksissa, sillä ISS (Institute of Space and Science) laboratorion herkät sensorit reagoivat heti kyseiseen musiikkiin. Kyseessä on tuntematon kosminen aine jota ollaan nimeämässä Sepportium aineeksi.

    Äänestä

  • Pillumagneetin rakentamiseen tarvitaan kvanttitietokonetta. Mutta suuret keksinnöt alkavat visioista, joita sepport edustaa.

    Äänestä

  • olen kuullut että seppo on teslan oppejenmukaisesti rakentanut pillumagneetin oscillattorin mukaan,ideana on löytää esineen kanssa sama taajuus jonka jälkeen on mahdollista manipuloida sen sielunelämää.Tiede lehden vuoden 2013 julkaisussa Seppo sanoi siirtäneensä sonnin lihaa teleporttiin ja vetäneensä takaisin japanista kotoisin olevaa Kobe härän lihaa,jota valmistetaan hieromalla olutta härkiin ja juottamalla niille myös olutta ja niille soitetaan 1500 luvun japanilaista musiikkia.Siksi koe oli menestys koska haikumusiikissa ja linnamusiikissa on sama taajuus.tosin pillumagneetin kondenssio sitkoisti hieman lihaa.

    Äänestä

  • Toimiiko tämä pillumagneetti käytännössä myös Tukkkijätkässä vaikka se sijaitsee Jyrängössä? Entä Tappelu-Grillin jonossa?

    Äänestä

  • Ei toimi jyrängöstä käsin koska tukkijätkä on vanha pankki ja rakennuksen teräsbetoni rakenteesta johtuen muodostuu faradayn häkki jota staattinen sähkökenttä, audio- tai radiotaajuinen sähkömagneettinen säteily eivät läpäise. Toisin sanoen Faradayn häkin sisäpuolella oleva sähkömagneettisen kentän lähde ei vaikuta häkin ulkopuolella, ja sähkömagneettinen kenttä ei pääse häkin ulkopuolelta sen sisäpuolelle.

    Äänestä

Onko tämä kvanttiteoria sidoksissa ollenkaan fitine-synopsi eskaloitumiseen jossa pyramdituotteet matkasivat Suomesta Espanjaan ja takaisin? Tästähän on tietääkseni olemassa jotain videotodisteitakin?

Äänestä
  • Hyvä kysymys.

    Pyramidituotteiden teleporttaus on tieteellisesti todistettu juurikin mainitsemallasi kokeella ja siitä on videotodisteet. Valitettavasti kokeen suoritttanut henkilö sai liikaa kosmista säteilyä ja on tällä hetkellä lähes aivokuollut. 6kk sairasloma ei tule riittämään

    Äänestä

Pitääkö huhu paikkansa, että Seppo olisi rakentamassa vanhasta tunturi daami merkkisestä pyörästä De lorean tyyppistä aikakonetta? Öisin tommolan suoralla on nähty palavia renkaan jälkiä. Ja torpalta kantautuu kotiini vahva rikin tuoksu?

Äänestä
  • Kyllä pitää kyseessä tosin on jopo jonka toiminta perustuu aikadilataatioon, joka kuuluu perusfysiikkaan, ja joka on tarkasti todennettu. Aikadilataatio perustuu siihen, että suhteellisuusteorian mukaan ajan kulumisen nopeus hidastuu oltaessa liikkeessä. Liikuttaessa normaaleilla nopeuksilla hidastuminen on häviävän pientä, mutta lähestyttäessä valon nopeutta ero kasvaa hämmästyttävän suureksi.

    Tällä tavalla voisimme tehdä esimerkiksi edestakaisen matkan Andromedan galaksiin, joka on noin kahden miljoonan valovuoden päässä. Lähdemme matkalle jopolla, joka jatkuvasti kiihdyttää vauhtia Maan vetovoiman kiihtyvyydellä. Tunnemme olomme kotoiseksi, sillä olemme tottuneet Maan ja sepportin vetovoimaan. Matkan puolivälissä meidän täytyy alkaa jarruttaa. Tällä tavalla voisimme tehdä edestakaisen matkan Andromedan galaksiin. Maan ajassa laskien matka sinne ja takaisin kestäisi neljä miljoonaa vuotta, mutta ajan hidastumisen takia seppornautit olisivat kuitenkin vanhentuneet matkalla vain 60 vuotta. Näin retkeläiset pääsevät jyrängön kaukaiseen tulevaisuuteen.

    Lähes valon nopeutta kiitävät jopot eivät ole mahdottomia, joten tuntuvia aikahyppyjä sepport tulee tekemään. Toisaalta aikadilataatiolla loikataan vain suhteelliseen tulevaisuuteen, sillä aikahyppy perustuu siihen, että sepportin elämä pitenee ajan hidastumisen vuoksi.

    Äänestä

ISS (The Institute of Space and Science) on vuoden vaihteessa havainnut useita mustia-aukkoja ISS (International Space Station) asemaltaan,tutkioiden mielestä aukot johtuvat pillumagneetin napaisuuden asentomuutoksista (polar shifting)ja ensimmäistä kertaa Hubble teleskooppi kuvaa maapallolla tapahtuvia ilmiöitä ja tutkiatiimi onkin saanut huollestuttavia uutisia Heinolasta,he epäivevät että Seppo olisi tehnyt separtistipillumagneetin joka vaihtaa napaisuuttaan 440 hertzissä mikä vastaa taas kitaran viritystaajutta.Napaisuudenvaihdolla voi mahdollistaa butterflyefektin ja siirtyä taaksepäin ajassa.Onkin hyvin mahdollista että seppo kun tulee takaisin aukosta hän tuo tullessaan terveisiä menneisyydestä tai savolaisten bangkokista virosta.Jyrängössä siaitseva vara-voimala on kytketty sähköverkkoon ei pakkasten takia vaan pelkästään sepon magneettiturismia varten.

Äänestä
  • käsittääkseni sepport on myös päässyt kokeiluasteelle kitaranvirittimen massaspectrolähettimen kytkennässä yhteen siten että on käyttänyt eterofonin (theremin) kaksois-kolmoiskytkentää erinomaisin menetelmin. tästähän meinasi tulla nobelin rauhanpalkinto koska kyseiset kasois-alkyylit erottuvat alkeeneiden joukossa nelihaaraisina vergeeneinä joka nopeuttaa tiettyjen geenien olemastatuloa- viitaten Tiede-lehti 2010 num.4 artikkeli 6

    Äänestä

Minua jäi häiritsemään tämä pyramidi-teleporttaus. Jos vastakkaiset navat saavat kondenssion teleporttialustalta,niin millä voimakkuudella kosminen säteily kohdistuu vastakappaleeseen?

Äänestä

kosminen sätily ei vaikuta vastakappaleeseen millääntavalla jos napaisuusvaihtuu epä symmetrisessä taajuudessa koskamagneettikenttä kumoaa sen vaikutukset mutta 440 hz taajudessa on sepport saanut säteilyn vaikuttamaan vastakappaleeseen herättäen siinä primitiivisiä reaktioita kuten gynegomastiaa.Pyramiidi teleporttauksessa käytetään sensiaan suurempia magneetteja mikä mahdollistaa mustan-aukon ja painovoimattomuuden ja sillon sätely suuntautuu aukosta ulospäin valonnopeudella gammasäteilynä suurina määrinä,kukaan ei ole vielä mitannut voimakkuutta mutta epäilen että syöpävaara on erittäin suuri.palovaara on pieni koska kyseinen (moisture) eli kondenssi suojaa syttyviä materiaaleja.

Äänestä

Haluaisin kuulla lisää näistä sepportti teorioista? Esim. Repiikö kannabiksen suoneen pisto aika-avaruuteen reiän? Tai voiko alipaine ja hehkuva budiplasma muodostaa älyämpäriin madonreiän? Onko teleportaatio tehnyt madonreijistä turhia?....

Äänestä
  • Hyviä kysymyksiä.

    binäärikoodi 011010010001010100011001111010110001010011101 vastaa kysymyksiisi mutkattomasti

    Äänestä

  • Olihan tämä binäärikoodi 8bittisenä? Sysmäläinen lukutaitoni ei yllä kahdeksaa pidemmälle.

    Äänestä

Läpiänkadulta on tänää mitattu huomattavaa seismistä värähtelyä ja ilmanlaatua mittaava laite havaitsi ulkoilmassa poikkeusellisen suuren määrän etanolia. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Sepport on aloittanut teleporttialustan koekäytön?

Äänestä
  • Ei, kyllä siellä taitaa nyt ihan eri kemistit tehdä kokeitaan.

    Äänestä

läpinkatusiaitsee aika kaukana jyrängöstä,mutta se voi olla merkki siitä että sepport on onnistunut kloonaamaan tyrannosauruksen koska on risteyttänyt sen kanan kanssa.Tiedelehden vuoden 2014 julkaisussa seppo sanoi että on mahdollista risteyttää dinosauruksia ja kanoja.Epäilen vahvasti että sepport olisi tuonut dinosauruksia tai niiden alkioita teleportista ja kloonannut niitä kiipiänmäen alla.seismiset värähtelyt voivat olla siis ensimmäiset hirmuliskojen askeleet sitten jurakauden.sepport on kiistänyt että olisi avaamassa jurasic parakkia lähipäivinä,ennen kun hän on varma ettei kanat lennä,koska se lisäisi dinosauruskantaa expotentiaalisti mutta samalla hän voisi teurastaa niitä ruokateollisuuden käyttöön ja mahdollistaisi dinosaurusnugetit mcdonaldssin menussa,mutta seportt on voittoatavoittelematon persoona.etanoli ilmakehässä voi johtua dinosaurusten voitelusta vergi vodkalla jos hän on alottanut kobe saurus projektin.

Äänestä

suosittelen tutustumaann semmosee kolmiosaiseen sarjaan youtubessa kun: primer fields. sen mukaan ei ole olemassa mustia aukkoja. mut pillumagneetti sen avulla varmasti saadaan rakennettua. etenkin, jos kitaran kielet on asiallisesti vireessä. myös jonkinlainen uusi moottori teorian avulla olisi mahdollinen.

Äänestä

Villin huhun mukaan Sepport on nähty etelämantereen Scott-Amudsenin tutkimusasemalla. Vergi on virrannut ja jopa eräiden tiedetään keskustelleen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kerrotaan myös kielletystä "Saatanan kutsu" soinnun kuulemisesta. Todisteiden valossa uskon että, pillumagneetti ja teleportaatio on arkipäivää eikä science-fiction tarinaa. http://www.stara.fi/2015/10/06/etelamantereen-tutkimusasemalla-ongelma/

Äänestä

me täällä scott-amudsenin asemalla mittaillaan tosiaan, että missä se etelä napa oikeen sijaitsee tällä hetkellä. sen voin kertoa että, ilmaston muutos käynnissä, mutta se mitä valtamediassa ei kerrota on se että muutoksia tapahtoo myös muilla planeetoilla. mm kuu kasvattaa ilmakehää ja satunus säteilee 200% enemmän. tämä johtuu siitä että meidän aurinkomme on saapunut ns. korkeampi energiseen tilaan avaruudessa. ei ole tarkoitus paniikia lietsoa. me täällä vaan lämpimikseen pontikkaa keitellään ja riitoja syntyy, koska igor ei osaa kuoria kunnolla perunoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiede-Instituutti2016 kirjoitti:

Koska tämä nouseva tähti saa kaupungissamne arvoisensa kohtelun?

Sepport on 1500-luvun linnamusiikin uuden aallon johtotähti jonka salaisuus piilee hänen akustisessa kitarassaan. Kitaran kielet ovat tarkoin viritetty tietylle hertsi-taajuudelle joka saa jyrängössä sijaitsevan pillumagneetin värähtelemään. Tämän seurauksena syntyy kosminen teleportti jonka avaamiseen tarvitaan luonnos sähkökaaviosta jossa rinnakkain kytketyt johdannaiset muuntuvat hiukkaspölyksi ja lopputuloksena on eräänlainen musta-aukko.
Ilmiö tunnetaan laajemmin nimellä Super-Nova mutta pillumagneetin tuottama kondessio on aivan uusi ulottovuus joka sotii aiempaa super-nova tutkimuslinjaa vastaan, joten ISS (The Institute of Space and Science) sivuutti Hopkinsin totuuslaskelmaa ja nimitti kyseisen reaktion Seppo-novaksi.

Vain aika näyttää koska Heinola on maailman ensimmäinen teleport alusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu