Menkää jonoon

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo sinitakkisen mutakuonon pudotus kanveesiin videon alkupuolella on kyllä upea veto.

Äänestä

Kylläpä teki hyvää, kun mustat makkarat heiteltiin pitkin toria.

Äänestä

Ei Suomeen perustettavat katupartiot haittaa duunaripohjaisia vasemmistolaisia mitenkään. Paljon parempia suomalaiset partiot on kaduilla, kuin nuo naisia ja lapsia kähmivät, kopeloivat ja raiskaavat mustanaamaiset apinat. Vankkana vasemmistolaisena sanon, että nämä partanaamaiset paviaanit eivät kuulu Suomen elämään. He eivät tule koskaan tänne sopeutumaan, eivätkä tule milloinkaan meidän kaltaisiksemme.

Heidän päällimmäisenä ajatuksenaan tuntuu olevan ainoastaan pahanteko ja naisten kopeloiminen ja raiskaaminen. Eivät he muuta osaa ajatella noiden edellisten harrastustensa lisäksi kuin helppoja rahoja, joita on mahdollisuus lypsää vielä lisää Suomen tyhmiltä.

Kepulistit ja kokkareet ovat heidät tänne RKP:n avustuksella hankkineet mukamas uudeksi halvaksi orjatyövoimaksi polkemaan suomalaista palkkatasoa alas. Kun hallitus vielä junttaa kohta läpi työpaikkakohtaisen työehtojen ja palkkojen sopimisen, niin musta mutakuono lupaa kiireesti tehdä porvarille viidellä eurolla tunti saman työn, mistä porvari on joutunut tähän saakka maksamaan suomalaiselle työntekijälle 10 euroa tunti. Suomalainen työntekijä saa kenkää ja kopelointihaluiset partalapset valtaavat työpaikat.

Sen porvari tulee huomaamaan vasta myöhemmin, että eihän viidakon talttahampaiset makkarahuulet eikä lähi-idän partapaviaanit oikeasti niitä töitä tule koskaan tekemään. He jättävät työnsä ihan yhtä surutta tekemättä, kuin tulevat jättämään ne heihin retkahtaneet ja rakastuneet suomalaiset vaimonsa, jotka ovat juuri pökänneet raskaaksi. On näes parta-paviaanilla jo ihan uusi höynäytettävä suomalainen nainen kiikarissa.

Ilmankos kepulistit ja kokkareet RKP:n rannikkoseudun tomaatinviljelijöiden kannustamina vastustavat tällä hetkellä kiivaasti kaikkea toimintaa, mikä haittaa näiden kieronaamaisten karvakuonojen hillumista Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katupartiolainen kirjoitti:

Eka kaatui monoon... http://mvlehti.net/2016/01/08/video-tassa-olisi-hyva-mies-katupartioon/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu