Hei!
Uusi-Seelanti on jo pitkään kiinnostanut matkakohteena ja ajattelin että olisi aika tehdä haaveista totta! ;) Mutta en tiedä oikeastaan mitään Uudesta-Seelanista, muuta kuin luonto on todella kaunis. Pitäisi tietää ainakin että mitkä matkatoimistot tekee matkoja ko. paikkaan, kun kävin Aurinkomatkojen ja Finnmatkojen sivuilla ja sain käsityksen etteivät ne ainakaan tee. Entä mitä eroja on Etelä- ja Pohjois-saarella, kumpi olisi parempi jos joulun jälkeen lähdettäisiin? Millaiset ovat joulukuun ilmat, entä ostosmahdollisuudet? Mikä on tavallisin sesonkiaika, kesä vai? Tietysti kesämatkakin kävisi, jos vaan ehtii vielä ensi kesäksi tilaamaan. Keväällä tai syksyllä en opiskelijana voi olla pois kahta viikkoa.
Tietysti löytäisin perutiedot joltain Uuden Seelanin sivustoltakin, mutta tahdon myös ns. puolueettomia mielipiteitä ihmisiltä jotka ovat siellä käyneet. Kiitos!
Kaikkea U-S:sta!
5
1321
Vastaukset
- 2 -vuotta sitten
2 vuotta sitten olin 3 viikkoa siellä ja voin suositella. Helppo maa matkustaa omatoimisestikin, joten ehkä kannattaa ostaa vain lennot ja sitten miettiä minkälaisen reitin siellä kiertää. Esim Aucklandissa paikallinen matkatsto järkkäs meille bussimatkan Wellingtoniin Rotoruan ja parin muun pysähdyksen kautta, niin ja myös lennot Wellingtonista Pictoniin eteläsaarelle sekä auton odottamaan sinne. Pääasiassa olimme siis eteläsaarella,siellä 2 viikkoa auto vuokralla ja kierreltiin ympäriinsä. Auto odotti Pictonissa ja jätimme sen sitten Christchurstiin kun jatkoimme sieltä lentäen matkaa muualle.
Nythän siellä on kesä, joten paras aika matkustaa. Pohjoisessa kuumaa ja etelässäkin. Suomen kesäaikaan pohjoissaarella tulee lunta ainakin vuorilla.
Paljon valmisretkiä tarjolla - valasretki, pingiviinit ym. - melko kalliita, mutta vastaavasti esim. polttoaine ja auton vuokraukset huomattavasti suomea halvempia.
Valmismatkoja ainakin aktiv resor ja olympia matkatoimisto. Osta Let´s Go:n uusi-seelanti kirja ja ota matkalle mukaan, siinä on tosi hyvin kohtuuhintaisia majapaikkoja ym. tarpeellista tietoa.- taneli
kiitos vinkeistä!
Olitko siellä uuden vuoden aikaan? Millähän lailla siellä päin on tapana juhlia vuoden vaihtumista? Raketeilla niin kuin täälläkin, vain...? - Jzka
taneli kirjoitti:
kiitos vinkeistä!
Olitko siellä uuden vuoden aikaan? Millähän lailla siellä päin on tapana juhlia vuoden vaihtumista? Raketeilla niin kuin täälläkin, vain...?Tere!
Ite olin Christchurchissa uuden vuoden ja uuden vuoden vietto siellä oli rauhallista verrattuna Suomeen. Keskiyön raketit olivat oikeastaan ainoat mitä näin. Eipä ollut kaikilla paukkuja niinkuin Suomessa. - djfj
Jzka kirjoitti:
Tere!
Ite olin Christchurchissa uuden vuoden ja uuden vuoden vietto siellä oli rauhallista verrattuna Suomeen. Keskiyön raketit olivat oikeastaan ainoat mitä näin. Eipä ollut kaikilla paukkuja niinkuin Suomessa.No onpa taas oleellista tietoa: "juhlitaanko Uutta vuotta raketein" herra isä! Tai tiedustelu ostosmahdollisuuksista: Tottakai siellä on samanlaiset ostosmahdollisuudet kuin missä tahansa sivistyneessä valtiossa! Olet aika nuori vielä taneli, eikö? Millä meinaat opiskelijana rahoittaa noin 8-10000euron matkan?
- kisu
djfj kirjoitti:
No onpa taas oleellista tietoa: "juhlitaanko Uutta vuotta raketein" herra isä! Tai tiedustelu ostosmahdollisuuksista: Tottakai siellä on samanlaiset ostosmahdollisuudet kuin missä tahansa sivistyneessä valtiossa! Olet aika nuori vielä taneli, eikö? Millä meinaat opiskelijana rahoittaa noin 8-10000euron matkan?
Ei kaikki opiskelijat oo köyhiä:) Ja kahen viikon matka ei kyllä maksa 10000€ kun oma melkein 3 viikon matkani kaikkine kuluineen maksoi 3400€. Siihen sisältyi siis auton vuokra, hotellit, lennot, retket ja kaikki muutkin kulut. Eihän se halpaa oo, mutta ei nyt niin kallistakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1486601Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul323587Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji3023178Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota702814Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota
Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma52272- 211823
Liikaa vauhtia
Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp381669- 141632
Ulkoministeriön konsulipäällikkö arvostelee rajusti Haavistoa: "Täällä on pelon ilmapiiri"
"– Täällä on ministerin toimien takia aivan selvästi pelon ilmapiiri. Jos sellaisen annetaan pesiytyä virkamieskulttuuri51604Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattaisi yhdistyä
Näin saataisiin yksi yli 30 prosentin puolue, jolla olisi riittävästi voimaa jatkaa tarpeellisten rakennemuutosten läpi81376