Oi niitä aikoja,

Voi niitä aikoja. Haja-asutuksella sijainneen mökkimme tieuraa "oikealle" tielle oli noin 300m. Ura oli raivattu mäntymetsään ja uralle kertyi aina runsaasti lunta.
Kyllä oli ihanuus huipussaan kun alle murrosikäinen pentu kaivettiin vällyistä aamulla 5:n tienoissa isukin kaveriksi avaamaan uraa vm-38 Reo kuormurille. En jalsanut heiluttaa oikeaa lumilapiota joten minulle oli tehty pienempi. Pääasia, ettei töistä lintsattu.

Pääkaupungin pentujen vonkuminen "valkeasta joulusta" otti myös pattiin. Olisivat varmaan nauttineet minun valkeasta autuudestani. Varsinkin moneen kertaan talven mittaan.

Eihän tuosta ole kuin pari-kolme vuotta kun samalla lailla pyrytti. Ei viitsitty jostain syystä ajoissa aurata tietä, illalla 6:n jälkeen piti kävellen hakea kaupasta 6 km:n päästä ruokaa kun jääkaapissa ei ollut muuta kuin valo. Sitten onneksi pääsin muuttamaan ihmisten (?) ilmoille.

Tänään ajelin viidentoista maissa ykköstietä kotiinpäin. Pöllyävä lumi teki ajon hieman hankalaksi. Käytin sumuvaloja, en ohitellut vaan tyydyin rekkojen vauhtiin. Kaksi kertaa edessäni oli aura-auto, joka puhdisti vasenta kaistaa. Yhtään ei näkynyt ennen kuin oli ihan vierellä. Sattuipa kaistalla olemaan myös ohittajia, onneksi pystyivät jarruttamaan. Noissa olosuhteissa nopeuteni oli mielestäni maksimi. Moottoritie on muuta maastoa ylempänä, joten tuiskulunta ei kasaudu.

Vähällä vielä tähän asti päivää on selvitty meidän kulmilla, meinaan lumentulun suhteen. On sitä pumpulilunta kertynyt runsaan 10 sentin kerros.
Tosin liikenneonnettomuus vei miehen hengen, rekan lähtiesssä luisuun. Ilmeisesti ruttasi henkilöauton, liekö ollut kaidetta vasten.

Aakeella laakeella oli lunta että *hukkumiskuolema* oli lähellä joka talvi mutta ei se mitään uutta meille ollut.
Nyt on maisema pumpulilumella maalattu kuuskuukautinen kaivaa poteroita pihalle ja hyppii hangessa. On kuuskuukautisen ensimmäinen talvi.