Lakialoite

RopottiRops

53

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyrkytwei

      Mitä neropatti mahtaa touhuilla ei taida rupluutit pahemmin kiinnostaa.

    • ”Tästä on saatava pikaisesti lakialoite !”

      Kansalaisaloite vaatii vain 50.000 allekirjoittajaa. Nyt adressin on jo allekirjoittanut 25 vastuuntuntoista kansalaista, joten hyvässä vauhdissa ollaan.

      Klubissa oli yli 10.000 jäsentä. Jos klubilaiset ottaisivat tämän sydämen asiaksi ja värväisivät omaa lähipiiriään allekirjoittamaan ihan samalla innolla, kuin he aikoinaan värväsivät sukulaisensa ja alaikäiset lapsensa Hanskin klubiin, homma onnistuu varmasti. Täytyisi vain sopivasti osata vedota näiden ex-klubilaisten ahneuteen ja tyhmyyteen.

      Nyt on talvi. Rubluutti on parhaiten nostettavissa juuri talviaikaan. Vedet ovat kirkkaimmillaan ja jää suojaa vettä tuulten sekoittavalta vaikutukselta. Jää myös tarjoaa lujan alustan edullisille nostolaitteille. Sanoisin, että kun on puoli metriä hyvää
      teräsjäätä, kolmijalka ja ketjutalja, parikin tonnia nousee aivan turvallisesti.

      Toki on selvää, että klubilaiset ovat nykyään rahattomia. Häviöllä olleet hävisivät rahansa Hanskille. Voitolla olleet taas häviävät rahansa valtiolle. Tällä mekanismilla sitä syntyy ketterästi yli 10.000 pers’aukista.

      Nostovälineet eivät kuitenkaan ole kalliita. Jos rahat eivät riitä Motonetin ketjutaljaan, hyvän nostimen saa ryssän vorokista. Tässä vähän vihjeitä siitä:
      http://www.masinistit.com/viewtopic.php?t=63157&sid=3e91074649255139b9b5318d68de0cdd

      Älkäämme hukatko otollista aikaa, talvea. Kun toimeen tartutaan, tulostakin syntyy. Hopi, hopi. ;))))

      PS. Panaman jäätilanteesta en löytänyt artikkelia, mutta kaipa sielläkin talvi joskus on.

      • Pelastushommat

        Näin innolla on oltu pelastustehtävissä:

        Oletko hommannut jo vehkeet että pääsee sukeltamaan? Voidaanko ohjelmointi suorittaa siellä kellossa jo nostovaiheessa, jos on lisähappea ja heliumia? Äläkä satana vaan sano, ettei ole mitään seoshappea hankittuna!

        Olen ohjelmoinut aikaisemmin konekielisen Ankarat Varikset -pelin (engl. Angry Birds), Nodre Damen kellojen soiton Pascalilla ja Algolilla, Pisan kaltevan tornin Eiffelin kielellä, Eiffelin tornin iltavalot Java 350:llä sekä C :lla ja viimeksi Ilkka Kanervan näköisropotin Lispillä.

        Varmaan on siis Cv kunnossa, älä muuta luule.

        Tässä ei nyt pelkät nimet auta, vaan hommaat nyt sen sukellukellon ja seoshapen sekä jonkun uudenkarhean 386:sen, jossa DOS saadaan pyörimään kunnolla. Ylikellotettu 286 käy myös. Töihin nyt, into on kova.

        Ps. Hommaa lentolippu Panamaan pakasterahtiluokassa. En pidä liiasta lämmöstä eikä siitä pidä ylikellotetut koneetkaan.

      • neitiABC
        Pelastushommat kirjoitti:

        On sitten Panaman lentoliput pakasterahtiluokassa avaamassa salaisuutensa. MOT

      • juuria.root
        neitiABC kirjoitti:

        On sitten Panaman lentoliput pakasterahtiluokassa avaamassa salaisuutensa. MOT

        Kyllä te poijjaat olette Panamaan lähteneet tutkimaan ihan väärää elementtiä kun rubluutteja etsitte. Mitä siellä sukeltajat ovat saaneet aikaan,nothing.
        Kiiltävissä saleissa löytyy salaisuus poikineen.

    • Sinähän otat kierroksia kuin pipsimitari.

      Panaman kanavan max. syvyys on siinä 20 m. Tähän syvyyteen riittää paineilmavehkeet vallan mainiosti, älä siinä hökellä seoskaasuista yhtään mitään. Alle 30 min. sukelluksessa riittää nousuvaiheessa kaksi muutaman minuutin turvapysähdystä (15 m/ 1min ja 5m/2 min).

      Huomattavasti tärkeämpää on varmistaa luja nosto-alusta. Tässä asiassa ei pidä hätäillä liikaa. Mielestäni tarvitsemme minimissään 30 cm teräsjäätä. Tällöinkin 3-jalan jalkojen alle on asetettava 2”x4” lankuista tehdyt lavat, jotka tasaavat kuormaa laajemmalle alueelle.

      Tuohon ohjelmointipuoleen en ota sen enempää kantaa. Huomautan vain, että 286-prosessorilla varustettu Mikro-Mikko ei ollut käyttäjän kellotettavissa. Nämä nörttipoikien kellotustouhut tulivat vuosia myöhemmin. 486 oli ensimmäinen prosessori, jonka käyttötaajuutta käyttäjä pystyi sörkkimään jumpperia siirtämällä.

      Kehottaisin kuitenkin keskustelemaan Rubluutin nostosta Erkki Köykkänän kanssa. Minä tässä olen viaton sivullinen ja minua eivät nämä Panaman asiat juurikaan hetkauta.;)))

      • 2244tuu

        Tuo Erkki näyttäisi olevan jälkeen jäänyt. Parasta odottaa kluson neuvoja sukeltamiseen .

      • 308ttuun
        2244tuu kirjoitti:

        Tuo Erkki näyttäisi olevan jälkeen jäänyt. Parasta odottaa kluson neuvoja sukeltamiseen .

        Kluso on vanha taistelusukeltaja, kyllähän osaa ja tietää nämä jutskat.

      • Erkki_is_off
        308ttuun kirjoitti:

        Kluso on vanha taistelusukeltaja, kyllähän osaa ja tietää nämä jutskat.

        Cluso ei osaa uida eikä ohjelmoida. Parasta luottaa Hannuun.

      • IlokasPeräKaasu

        Puupäät ovat autaita koska he eivät huku

      • neuvoapukkaa

        Huomaa kyllä että et ymmärrä sukeltamisesta etkä tietokoneista mitään. Älä vaihda päivätyötäsi.

      • 12345654321
        neuvoapukkaa kirjoitti:

        Huomaa kyllä että et ymmärrä sukeltamisesta etkä tietokoneista mitään. Älä vaihda päivätyötäsi.

        Mutta jään tarve on sulatellut Pohjoisnavan jääpeitettä taas huimasti. Mutta eipä tainnut Panamaan jäätä riittää. Mitä nyt valtamerien pinta vähän ylenee, vähän kerrallaan.

    • 308ttuun

      Kluso oli samalla taistelusukeltajakurssilla kuin minä ja oli vielä kurssin parhaita. Selvitymisleiri oli Kaldoaivin tuntureilla Pulmakkijärven lähistöllä. Se on Utsjoella. Lumiluolassa piti majottua ja ruoka saada luonnosta. Kun muu porukka tutki armeijan pilkkivehkeitä Kluso otti rynkkärin ja kävi tunturissa ampumassa poron. Ei nähty nälkää sillä leirillä. Kyllä mie Kluson muistan.

      • hupsikkaa

        Älä valkku viitsi valehdella.

      • 308ttuun
        hupsikkaa kirjoitti:

        Älä valkku viitsi valehdella.

        Mene sinä sivari lukemaan vihreä lanka lehteä. Tässä puhutaan aikuisten asioista nyt.

      • hukkuulammikkoon
        308ttuun kirjoitti:

        Mene sinä sivari lukemaan vihreä lanka lehteä. Tässä puhutaan aikuisten asioista nyt.

        Äläpä sotke valkkuja ja clusoja aikuisiin. Kumpikaan ei osaa sukeltaa eikä ohjelmoida. Sinä olet voinut panna poroa taunukseen mutta cluso sattuu olemaan laskuvarjojääkärikokelas koska senkin jätti kesken. Keksi seuraavaksi parempi valhe senkin valkku. Vai vielä sukeltaja.

      • 308ttuun
        hukkuulammikkoon kirjoitti:

        http://www.vihrealanka.fi/
        Tässä on sivarille iltalukemista. Pysy sinä vaan itsellesi tutuissa aiheissa.

      • VihreäVaara

        Eihän tota postaskaa lue kukaan.
        Columbon blogigin on taidetta tuon rinnalla.

      • kuraalammikkoon
        308ttuun kirjoitti:

        http://www.vihrealanka.fi/
        Tässä on sivarille iltalukemista. Pysy sinä vaan itsellesi tutuissa aiheissa.

        Vihreän langat lukijatkin ovat todennäköisemmin taistelusukeltajia kuin valkku ja cluso. Cluso yritti päästä laskuvarjojääkäriksi, mutta pelkäsi korkeita paikkoja. Sukeltajaksi ei kelvannut alkuunkaan kun ei osannut sukeltaa. Ohjelmointiin eivät riittäneet johtimet. Taidatte olla cluson kanssa samasta puusta te

      • Käykimppuun

        Kluson lättäjalat olis sopinut sukeltamaan oivasti mutta kun pelkää sitä rupluuttia.

    • 308ttuun

      Koirat ja sivarit haukkuvat, karavaani kulkee. Taistelusukeltajaryhmän kanssa syötiin vaadin Kaldoaivin erämaassa vuosia sitten eikä taistelutoveria jätetä. Miehet on miehiä ja sivarit on sivareita.

      • räpyläjalkanen

        GreenPeacessä löytyy enemmän munaa kuin valkussa ja clusossa. Sinäkään et ole nähnyt sukeltamista kuin televisiossa. Cluso yritti hypätä laskuvarjolla mutta paniikki iski. Yhdessä kuitenkin vaaditte panna toisianne taunukseen. Olette te ihme heppuja joista kumpikaan ei ymmärrä mitään ohjelmoinnista. Älä lopeta päivätöitäisi jos sellaisia olet sattunut löytämään. Vai myytkö leipäsiä torilla yhdessä cluson kanssa?

      • 308ttuun
        räpyläjalkanen kirjoitti:

        Sinähän olet ihme fakiiri. Minä kerroin jutun intti kaveristani Klusosta. Sinä piipitä jostakin clusosta ja räpylöistä. Älä sotke tyyppejä, pahvi.

        Terveisiä Klusolle, hyvältä se maistui Naima-Aslakin vaadin pelkän suolan ja pippurin kanssa.

      • Aiettäh

        pääseekö kaltaisesi akat nykyisin enää inttiin ? Toisianne panitte taunukseen naiman kanssa.

      • 308ttuun
        Aiettäh kirjoitti:

        pääseekö kaltaisesi akat nykyisin enää inttiin ? Toisianne panitte taunukseen naiman kanssa.

        Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Miehet on miehiä ja sivarit on sivareita.

      • 115-5
        308ttuun kirjoitti:

        Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Miehet on miehiä ja sivarit on sivareita.

        Miehet ovat miehiä se on totta, mutta sinähän et cluson kanssa siihen joukkoon kuulu. Te painatte toisianne taunukseen.

    • vinka667

      onko pakko jankuttaa taunusta tällä palstalla. mee suhteet osioon ja esittele harrastusta siellä

      • siivetönvinka

        Lopeta tuo valkku. Itsehän valehtelit että olit cluson kanssa sukeltajien keskisissä taunushommissa. Kumpikaan teistä ei osaa ohejlmoida eikä sukeltaa. Kluso olisi halunnut hypätä laskuvarjolla mutta ei sitäkään uskaltanut kun meni liian korkealle. Sinä ammuit unissasi poron ruuaksi mutta jouduit todellisuudesssa tyytymään suolaan ja pippuriin ilman poroa. Lyhyet on valheen jäljet valkulla.

      • vinka667
        siivetönvinka kirjoitti:

        Hyi helvatti, mee kuule suhteet palstalle siellä ne on muutki hinurit

    • Hyvinhän täällä on pärjätty ilman minuakin. Näyttää siltä, että on uitu ja sukellettu, hypätty lentokoneesta ja ajeltu 60-luvun Taunuksella.

      Jatkakaa samaan malliin. Muistakaa pistää viestiä, jos tarvitsette asiakysymyksissä asiantuntijan apua. ;))))

      • PS. En muistanutkaan kertoa, että kaikki arvuuttelu on nykyään turhaan. Minut kun tunnistaa aina sinisestä nikistäni. ;))))

      • poropippuri

        tyhmä valkku taunuksessa cluson kanssa.

      • vinka667
        Perseentervaaja kirjoitti:

        PS. En muistanutkaan kertoa, että kaikki arvuuttelu on nykyään turhaan. Minut kun tunnistaa aina sinisestä nikistäni. ;))))

        Mee hinuri suhteet osiolle.

    • Arvoisat irtonikit,

      Minua ei hiukkaakaan kiinnosta, rytyytättekö te Taunuksella, Aglialla vai Warrella. Minua ei myöskään kiinnosta se, oletteko te hinureita, työntyreitä vai vetureita. Nämä puheenaiheet olette ihan itse keskuudessanne keksineet, älkää sotkeko minua moiseen paskanjauhantaan.

      Minut tunnistaa sinisestä nikistäni. Jos ette sitä havaitse, minä en myöskään ole ollut paikalla.

      Voikaa hyvin. ;))))

      • Oletsivari

        Vedä clusoa taunukseen elostelija.

    • Ei_tule_lakia

      Brynolfin tekemä lapsekas adressi, ei voittoa.

    • oonaeenaiina

      Jospa sinne Aarnion ruusupuskien juurille olikin kaivettu 68 000 rubluuttia.
      Kukaan ei vain uskalla paljastaa salaisuutta.

    • oonaeenaiina

      Kyyjärvellä järähti jääjäristys joulukuussa. Nyt on järähdellyt parissa muussakin paikassa. Vähän kaukaa haettu yhteyttä Aarnion ruusupuskiin kaivetuille rubluuteille, mutta menköön.

      • Väärin.väärin

        Kutemajärvellä järähti. Faktat on tärkeitä.

    • pyramania

      Kyllä, tarvitaan puoluerajat ylittävä koko eduskunnan yhteinen ponzi.

      • fokus.arktika

        Turhaan täällä rubluutteja keräillään. Suomeen tulee taas satojatuhansia asylumturisteja, kunhan kelit vähän paranevat jotka me sitten yhteisin verovaroin lähetämme takaisin kotimaahansa kun ilmaiseksi tarjoamamme ruoka ei maistu.
        Leipäjonot pitenevät.

    • Kutemajärvi

      Rubluuteilla voi kyllä jokia valloittaa ja Saara-huoran viattomuutta puolustaa. Muuten voi olla aika surkea vaihtokurssi kun alkaa valuuttoja vaihtamaan.

    • rouvaTappinen

      Rahanpesuun tämä rubluutti liittyy - kuplia löytyy Suomesta.
      Rahanpesu ja asekaupat liitettiin Palmen murhan motiiveiksi.
      Ja rahanpesusta syytettiin Aarniota ja vaimoaan 2013.

      • rubluutti.rub

        Panama odotuttaa vielä suomalaisien paljastumista.

    • OnkoOravikoski

      Varmasti naarattu tarkkaan?

      • rouvaTappinen

        Mihin viittaat?
        Wincapita? "Mitään ette voi", vai liittyykö Oravikoski johonkin muuhun.
        PS. Minusta tuntuu että lumilapiot lapioivat ojista lunta keskelle tietä. (=metafora)

    • Myönnettänek

      Idiootin tekemä adressi.

      • Kaalislampio

        Kyllä noin hyvin tuottanut ropluutti pitää pelastaa.
        Eikö sulle raha kelpaa ?

      • neitiABC

        Tullin pääjohtajalle oli rubluuttivirta vähän aikaa katkolla kun tutkittiin mahdollista virkarikosta. Onko nyt pahin ohi kun asia on siirtynyt syyttäjälle? Ymmärsin että viranhoito saa jatkua ja rubluutut siis toistaiseksi varmistettu hänelle.

    • aven.atrium.fokus

      Rubluutti on ja pysyy koska kaikki nettiin kirjoitettu säilyy tallella.
      Kutemajärvi näyttää väittävän että rubluutilla voi puolustaa Saarahuoran viattomuutta. Siihen varmaan moni ei usko.

    • äiteee

      Äideen saunamöksäs mukavata näppäillä landolaa

    • 12345654321

      Muisti sitten Toivakkakin miten oli perhefirman rubluutteja yrittänyt suojella.

    • Otemporesomores

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6476
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2029
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1126
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1015
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe