Ruumiit oli haudattu tuhat vuotta aikaisemmin puvut yllään. Ruumiiden maaduttua puvut olivat jääneet ehjiksi ja ne oli otettu talteen, kunnostettu ja värjätty uudelleen.
Ne näyttivät olevan ohuesta, vihreästä sarasta, johon oli kuvioitu hillitysti homeenvihreällä värillä.
Pidot olivat melko hämärässä, isossa huoneessa. Pöydällä oli runsaasti ruokaa ja näin ihmisten pukeutuneen mainitsemiini pukuihin.
He seisoskelivat vaitonaisina tai jotkut hillitysti keskustellen pienissä ryhmissä pöydän ympärillä olevassa väljässä tilassa.
Tunnelma oli rauhallinen, hiljainen ja hieman alakuloinen, jotenkin kuollut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli aurinkoinen kesäpäivä ja olin havumetsässä, mäen alla. Lähdevesi virtasi purona mäkeä alas ja otin siitä vettä johonkin astiaan.
Ajattelin levottomana suden olevan jossain lähistöllä. Vesi ei näyttänyt riittävän puhtaalta.
Olin vapaa tekemään huomioita, mutta pelkäsin sutta ja lähdin siitä syystä kävelemään paikalta.