Radio Nova

Ennen kuuntelin Kissiä, siis siihen Timpe-juttuun saakka. Sitten en kuunnellut radiota kuukauteen ollenkaan, hyvä niin. Nyt päädyin kokeilemaan Radio Novan taajuutta. Pitää sanoa, että yllätyin todella positiivisesti. Tosi hyvää, yllättävänkin nuorekasta musiikkia, jossa oli rokkiakin mukana. Ei sitä puoli vuotta kuulemaani Novalta, aivan toista. Yllätyin todella posiitiivisesti. Kauan olen odotin Kissiltä kuulevani Ozzy Osbournea, ja ei tarvinnut ku Nova aukasta, niin heti tänään sieltä tuli mr. Osbournea. Aion pysyä jatkossakin Novalla.
7849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

siis olen odottanut kuulevani =)

Äänestä

Oon nyt 20 min Novaa kuunnellu pitkästä aikaa.

En sitten tiedä, mutta mielestäni Gwen Stefanin What you waiting for on aika rohkea veto Novan linjaan. Eli, ovatko sitten muuttaneet linjoja, kun kuulijoita on menetetty. Nyt kuuluttaja kertoi, että seuravaaksi Green Dayn Boulevard of broken dreams. Eikös sekin ole jo aikaslailla rokin puoleista musiikkia. Jotain siellä Novassa on tehty ainakin tämän 20 min kuuntelun perusteella.

Äänestä

sitten on vikana? En ymmärrä ihmisiä, jotka odottavat kuulevansa radiosta rokkia, mutta kuuntelevat vain Novaa ja Kissiä. Onhan meillä kaksi rokimpaakin kanavaa: YleX ja Radio City. Sitten on Radio Helsinki ja YleQ ym. Mutta ei, jotkut löytävät radiostaan vain Radio Novan ja Kiss FM:n. Uskomatonta!

Äänestä
  • Niin mutta Radio City ei särisee, ei kuulu kunnolla ja ylex:llä on maailman tyhmimmät ja ärsyttävimmät juontajat, varsinkin ne iltapäivän typerät hekottaja-kanaset ja juntti kukkona tunkiolla. ei kiitos.

    Hyvää uutta vuotta kaikille!

    Äänestä

Jotenki näin se tänä aamuna meni:

" Nova tekee musiikillisia muutoksia, soitamme jatkossa entistä monipuolisempaa, raikkaampaa ja energisempää musiikkia" Kuulostaa vähän niinku Kissillä olis. Ja mitenhän ne aikovat sen käytännös toteuttaa? Poistamalla muutaman Elton John -siirappiballaadin ja laittamalla tuntiin tilalle kaksi tekopirteätä Lara Fabian - Pandora-letkutusta. Niin ja Ace of base! Ei toimi vuonna 2005, sanokaa mun sanoneen.

Mutta toi Green Dayn biisi on kyllä hyvä. Varmaan ainoa hyvä sielä.

Äänestä

Radio Novan kaltainen ilmiö kertoo kollektiivisesta sairaudesta, mihin osa kansalaisistamme on sairastunut.
Tällainen henkisesti ala-arvoinen roskaradio ja ne n. 15% kansalaisista, jotka sitä vapaaehtoisesti kuuntelevat, ovat henkisesti parantumattomasti sairaita.
Radio Novan juontajat, jotka kehtaavat kutsua itseään toimittajiksi, ovat ammatillisessa mielessä nollan arvoisia ja kanavan musiikkivalikoimasta päättävät henkilöt pitäisi välittömästi teloittaa ja heittää hautaamattomina kaatopaikalle.

Äänestä

Olen vaihtanut Novalta Iskelmälle jo 1,5 vuotta sitten, enkä ole katunut hetkeäkään. Iskelmässä musiikki soi monipuolisesti, vaikka jotkut uutuudet soivat liian usein. Hyvät juontajat,erityisesti Hannu Aholaita. Uskomaton ääni, Suomen paras radioääni siis äänenä, vaikkei jutut hänellä mitenkään erityisen järkeviä ole. Iskelmällä soi hyvä ja monipuolinen musiikki ja sopivan lyhyet uutiset. Ja hyvät kilpailut, jotka eivät ole yhtä ärsyttäviä kuin Novassa. Iskelmäradio ja avoin mieli. Siinä se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen Kissin kuuntelija kirjoitti:

Ennen kuuntelin Kissiä, siis siihen Timpe-juttuun saakka. Sitten en kuunnellut radiota kuukauteen ollenkaan, hyvä niin. Nyt päädyin kokeilemaan Radio Novan taajuutta. Pitää sanoa, että yllätyin todella positiivisesti. Tosi hyvää, yllättävänkin nuorekasta musiikkia, jossa oli rokkiakin mukana. Ei sitä puoli vuotta kuulemaani Novalta, aivan toista. Yllätyin todella posiitiivisesti. Kauan olen odotin Kissiltä kuulevani Ozzy Osbournea, ja ei tarvinnut ku Nova aukasta, niin heti tänään sieltä tuli mr. Osbournea. Aion pysyä jatkossakin Novalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu