Suomi on raiskattu kuten koko eurooppa on nyt raiskattu ,
ahdistaa,
ennen oli toisin, oli mukava matkustaa ulkomaille l o m i l l e
ja vierailla eri maihin,
oli mukavaa, kun suomeen tuli turisteja lomalle käymään vastaavasti vierailuille,
suomi oli ihana lintukoto,
oli aina mukava tulla takasi,
NYT kaikki on RAISKATTU,
suomi ei ole enää entisensä, eikä ulkomaat ole enään turvalisia kyläily kohteita,
Koko eurooppa on nyt raiskattu !
143
290
Vastaukset
- Me.olemme.Suomi
Perkutikelerele koko ympäristö on raiskattu. Nukuin pommiin ja heräsin klo 11.02 (näytti punakirjaiminen digitaalikello-radio) ja katsoin ulos ikkunasta. NIIN lumi oli raiskannut koko ympäristön ja raiskaus jatkuu sakeana pöllyämisenä ettei kauaksi näe.
Mukavaa olisi kölliä auringossa kuivuneen puolikuolleen Palmun alla jonka lehden eivät suojaisi kehoa enää ilman rantavarjoa. Mutta ei. Kuinka sinne lähteä? Uskaltaako palmujen alle, ettei vaan joku tummahipiäinen tule tökkimään ranta-rolexeilla tai made in espanja ray ban aurinkolasien sangoilla, häiritsemään kuin terroristi..
Mutta ei.
Tuomittu olen tänne pyryyn ja murheeseen, kiroamaan ja roikkumaan palstoilla ja ai että, olen niin viisas että löydän syyllistettäviä alta aika yksikön. Ei tarvitse avata kuin Hesari tai nettilehti, niin sivut ovat syyllisiä pullollaan.
Meillä suomalaisilla ei ole hätää. Me saamme murheeseen lievennystä. Meillä on Alko, meillä on raja Tallinnaan auki, laivat täynnä viinaa joita Alko ei estä, meillä on mielenterveyspalvelut ja erinomainen reseptien saatavuus lääkitystä varten. - Maailma.on.väärin
Ja Turvikset itkevät turpa mutrullaan kun joutuvat tekemään kotitaloushommeleita, niitä akkojen turhuuksia, ei hitto joutuvat tekemään kotitöitä vaikka he tulivat hakemaan vain turvapaikkaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452495027213.html- ovat-kammottavan-näkösiä
hyiii, nuoret mies mamut inhottaa ,
pois ne suomesta heti
- housussa
Se vasta alussa. Keväällä alkaa mamulaumat taas vieriä tänne!
- erään-äidin-vaatimus
Muu ei auta, suomen miehet laumoittain kaduille partioimaan oman maan kansalaisten turvallisuutta,
- natsit.pois
No mutta hyi, nehän on rasisteja, sanoi ministeri. Kyllä niille vielä laki löytyy.
- ei-hyvältä-kuulosta
JOOOO,, niin on, raiskattu on,
uutisissa sanottiin että eurooppa on nyt avuttomassa tilassa,
-
mihin on terve järki kadonnu,
koko euroopan päätäjät schokissa sekaisin äimistelevät kuinka tästä selvitään,
kenelläkkä ei ole sekeetä näkemystä, käsitystä kuinka nyt pitäisi toimia,
kuinka estää maahan tulijat,
kaikilla järki seisoo ja rajat on akui samoin kuin suuki,- Viatonsivullinen
Siinä sen näkee, eivät pysty johtamaan tilannetta. Antavat asioiden soljua omalla painollaan, siis antavat ihmisten johtaa itse tilannetta,
tyyliin "asioilla on taipumus järjestyä". Myös tyyliin, vesikin itse etsii uomansa. Niinpä, Kreikalla menee nyt paremmin kun pakolaismassat
käpsineet muiden harmiksi. Viivyttelyn viisaus, se on hyvä lääke moneen asiaan, sitä näyttävät harrastavan EU:ssa
Ei silti, parempi niin kun huono päätös hätäisesti. - hdfv
Viatonsivullinen kirjoitti:
Siinä sen näkee, eivät pysty johtamaan tilannetta. Antavat asioiden soljua omalla painollaan, siis antavat ihmisten johtaa itse tilannetta,
tyyliin "asioilla on taipumus järjestyä". Myös tyyliin, vesikin itse etsii uomansa. Niinpä, Kreikalla menee nyt paremmin kun pakolaismassat
käpsineet muiden harmiksi. Viivyttelyn viisaus, se on hyvä lääke moneen asiaan, sitä näyttävät harrastavan EU:ssa
Ei silti, parempi niin kun huono päätös hätäisesti.Mitenkähän Kreikka on päässyt nyt hiukan jaloilleen vaikka laittoi rikkaudentuojat eteenpäin?
- hytinäx1
hdfv kirjoitti:
Mitenkähän Kreikka on päässyt nyt hiukan jaloilleen vaikka laittoi rikkaudentuojat eteenpäin?
Totalt har nu drygt 640 000 människor flytt över Medelhavet i år till Europa. Runt 138 000 har kommit till Italien från främst Libyen, medan drygt 500 000 kommit till Grekland via Turkiet och Egeiska Havet. Drygt 84 procent av de flyende kommer från Syrien, Afghanistan, Irak och Eritrea. Varje fjärde asylsökande i Europa är ett barn, enligt Unicef.
Jos osaat toista kotimaista kieltäsi niin näet kuinka monta pakolaista on tullut Kreikkaan vuonna 2015. Sinne tulee joka päivä vieläkin noin 1000 pakolaista viikossa. Ymmärrät varmaan että Kreikka ei millään voi ottaa itse tätä määrää taloudelliseen kurjuuteensa jossa työttömyysluvut ovat yli 25 % tänä päivänä.
Mene paikan päälle katsomaan, sinullahan on varmasti rahaa yllin kyllin. - miksi-suomi-TYRII-
hdfv kirjoitti:
Mitenkähän Kreikka on päässyt nyt hiukan jaloilleen vaikka laittoi rikkaudentuojat eteenpäin?
jatkuvasti,
--
se tympii,
suomella on asiat nyt paljon huonommin kuin kreikalla,
v i t u t t a a ,
- tumput-suorana-suu-auki
Miksi ei toimita jo, miksi ei panna JO rajat kiinni ,
vaikka nähdään ja tiedostetaan rikollisten tulo,
onko päättäjät jo halvaantuneet kauhsuta, - tiputiina
Päättäjät ovat älyttömämpiä kuin apinat. Niillä ei leikkaa mikään muu kuin leikkauskirves, että saisivat lisää raiskaajia ja rikollisia tänne. Sanoinkuvaamattomia ääliöitä joka sorkka, joille ei voi osoittaa muuta kuin syvääkin syvempää halveksuntaa.
Oksettaa, kun näkee kolmen ääliöässän naamankin seurueineen läpättämässä päättömiä ja täysin järjettömiä suunnitelmiaan leikata taas pienemmiltä.
Kuvittelevat vielä itseään eliitiksi, vaikka ovat pelkkää mitätöntä, saastaista pohjasakkaa kuten tänne haalaamansa ählytkin ovat.
Nähkää ja ymmärtäkää kaikki, mitä on tekeillä noilla älykääpiöillä!- raiskaajat-ulos-maasta-
heti,,,
-
suomiki on raiskattu,
koko eurooppa on kaaoksessa, - eeverttinen
Niin mutta kun koko oppositio on myös suvaittsevaisia. Ainoa puolue Suomessa joka yrittäis pistää vähän kampoihin vointinsa mukaan on se vihatuin PERSUpuolue, mutta ei voi yksin mitään.
- mamut-pois-suomesta
eeverttinen kirjoitti:
Niin mutta kun koko oppositio on myös suvaittsevaisia. Ainoa puolue Suomessa joka yrittäis pistää vähän kampoihin vointinsa mukaan on se vihatuin PERSUpuolue, mutta ei voi yksin mitään.
PERSUILLE KAIKKIEN TUKI,
perussuomalaiset on ainoa viisas suomen puolia pitävä puolue, - välliin-aatu-aattelee-
eeverttinen kirjoitti:
Niin mutta kun koko oppositio on myös suvaittsevaisia. Ainoa puolue Suomessa joka yrittäis pistää vähän kampoihin vointinsa mukaan on se vihatuin PERSUpuolue, mutta ei voi yksin mitään.
Suomi onki typeryksien luvattu maa,
kaikki hulluimmat ( lipponen ) äänetetään valtaan,
ja älykkäimmät ja viisaimmat mollataan alimpaan h e l ve t t i i n, '
kuten on nähty,
nyt suomi onki konkussissa, tohottu täydellisesti,
SDP on tyhmin puolue mitä suomessa ikinä on ollu,
sdp:n takia suomella meneeki nyt huonommin kuin kreikalla,
- kuinpilvessäolisit
Rouva hyvä, ottakaa säännöllisesti ne lääkärin määrämät pillerit.
- Käytäjärkeäjarelaa
Kaikki raiskaukset ja niistä vouhotus on suurimmaksi osaksi pipipäisten pöpien ja median aikaansaamaa skandaalinkäryistä myynnin edistämistä. Raukkamaista kansaa, joka vaikenee oman maansa väkivallanteoista ja sekoaa kun pelkää maahan tulleitten vieraitten oletettuja tekosia. Niitten joittenkin, suurin osa tulleista on tavallisia ihmisiä jotka eivät tee rikoksia.
- mikämamu
Et viisas.. Mamuraiskauksia oikeusasteissa pyöri jo liiaksi. Onko sinusta keksittyjä? Oletko niitä mamuja? Parituhatta kähmijää uutenavuotena lapsia kähmimässä ja sinä vingut et niin pitääkin!
- älä-puolustele-
"käytäjärkeäjarelaa"
olet itse mamu,
- hyiiii-hyiiii-hyiiiii-
Eurooppa on raiskattu, sekasikiöitä kaikki kansat,
hyiiiiiiiii, ku puistataa, ahdistaa,
rättipäät pois euroopasta, ne ei sovi eurooppalaiseen maisemaan,- Oon.tiskirätti.minäkin
Kun muistiani hapuilen, en-pä ole nähnyt ensimmäistäkään rättipäistä mamua. Joillakin on pipo. Ja eihän rättejä käytä kuin palestiinalaiset, sulttaanit, sheikit, emiirit... eli joissakin arabi kulttuureissa. Rätti (huivi) ei kuulu varsinaisesti islam uskontoon minään alleviivaavana tekijänä (paitsi naisilla toki).
- tähäntultu
Naiset saavat varoo, milloin on käsi eturessussa, kun liikkuvat mokkapoikien lähellä.
- Vidsiiiiiiiiih
Pitää olla mukana suomi mies joka pitää kättään sen eturessun suojana, ettei mokkamanne tunge sinne omaansa :D
- att2
Suomi on rasistinen maa hyvin.... tietenkin kun tulee vain miehiä ja ottaa avosylin vastaan niin näin käy... ja tulee käymään.
Suomi maana on nolla samoin Ruotsi, näin 46 vuotta ruotsissa asuneena tiedän.
Lait ovat nollia. - loputonsuo
Raiskattujen koko loppuelämä on pilalla, kiitos 'turvapaikan'hakijoiden. Vuositasolla he tuhoavat kymmenien ihmisten elämän. Heidän vaikutuksensa ulottuu satojen vuosien päähän ja ihmiselämiä he tuhoavat satojatuhansia pelkästään Suomen mittakaavassa.
- Tarkasteleomaasuotasi
Entä suomalaisen junttieinarin raiskaama? Heitä on tuhansia vuosittain. Eikö heidän elämänsä mene lainkaan pilalle? Sekin sulta jää huomioimatta, että suomalaiset pilaavat itse itsensä tällä meiningillä, koska se "loputon suo", tyhjyys ja ymmärtämättömyys asuu omien korvien välissä. Osaatko arvella miksi?
- Asiaansuvakki
Tarkasteleomaasuotasi kirjoitti:
Entä suomalaisen junttieinarin raiskaama? Heitä on tuhansia vuosittain. Eikö heidän elämänsä mene lainkaan pilalle? Sekin sulta jää huomioimatta, että suomalaiset pilaavat itse itsensä tällä meiningillä, koska se "loputon suo", tyhjyys ja ymmärtämättömyys asuu omien korvien välissä. Osaatko arvella miksi?
Miksi hourit ja puolustelet mamuraiskaajia? Lässytä muita?
- Enkäsuossakaan
Siksi että en ole vieraita ihmisiä pelkäävä idiootti.
- tosi-tarina-
Enkäsuossakaan kirjoitti:
Siksi että en ole vieraita ihmisiä pelkäävä idiootti.
Viime sodan aikana suomalainen nainen oli tehny seksiä vihollisen kanssa,
oli alkanu viholliselle saksalaiselle sotilaalle rakastajattareksi,
kun suomen sotilas kohtasi kyseisen naisen kadulla,
hän ampu naisen heti rammaksi , apui sitä lonkkaan niin että siitä tuli loppuijäkseen rampa,
pahasti nilkuttava nainen,
koko kaupunki tiesi mitä se oli tehny,
nainen leimatiin pahimman sortin h u o r a k s i ,
tämä on tositapahtuma eräässä suomalaisessa kaupungissa,
ei kukaan suomalainen katso hyvällä silmällä ainuttakaa mamuille
h u o r a k s i alkavaa naista , ei miehet eikä naiset,
käytöstavat pitää olla kikilla, kunnioittaa suomalaisia lakeja,
rakkatumiset on eriasia jotka johtaa avioliitoihin,
niitäki varmasti katsotaan karsaasti, mutta omapa on tyhmyytensä jos sekaantuu harvinaisen rumiin miehiin, hyiiiii,, - Sairastarinasion
En kehtaa ajatella mitä em. tarina kommentoijalle tarkoittaa, mutta minulle suomalainen sotilas, joka ampui siviiliä ja naista, on rikollinen pahimmasta päästä. Toivottavasti se hirtettiin tai ammuttiin. - Ja se on kuule ihan sama millä silmällä idiootit mitäkin katsovat.
- tosi-taria-viimesodan
Sairastarinasion kirjoitti:
En kehtaa ajatella mitä em. tarina kommentoijalle tarkoittaa, mutta minulle suomalainen sotilas, joka ampui siviiliä ja naista, on rikollinen pahimmasta päästä. Toivottavasti se hirtettiin tai ammuttiin. - Ja se on kuule ihan sama millä silmällä idiootit mitäkin katsovat.
ajoilta,
--
Ei ilmeisistää sotilas saanu mitään rangaistusta, tilanne sattui sotatilan ollessa päällä,
viha oli ilmeisesti niin suuri,
ettei suomalaiset sotilaat voineet tilannetta hyväksyä, ne koki naisen suomen kansan petturiksi,
nainen kehtasi vielä viihdyttää vihollis sotilaita,
sota on julmaa,
silloin kun omia puolustetaan, - Suhteellisuudentaju
Ihan sama mikä tilanne, ampuja on aina syyllisin. Viihdyttämisessähän ei ole mitään pahaa eikä ihmisistä välittämisestä eikä lempimisessäkään.
- surkee-tapaus-
Suhteellisuudentaju kirjoitti:
Ihan sama mikä tilanne, ampuja on aina syyllisin. Viihdyttämisessähän ei ole mitään pahaa eikä ihmisistä välittämisestä eikä lempimisessäkään.
voi voi voi ,
ku se viihdytti v i h o l l i s t a ,
kyllä tommosessa tilanteessa suomen miehelläki vernpine nousee ,
sota on aina vaarallista aikaa, en tuomitse suomen sotilaita,
säälin enemmänki naisriepua ja sen arvostelukyvyn puutetta sotatilanteen ollessa päällä,
kyllä tervejärkisen naisen olisi pitäny tajuta varaa, eikä hullaantua vihollis sotilaitten flirtistä, - Pelkuriraukkaonsurkea
Viisailla, inhimillisillä ihmisillä ei ole vihollisia koska he eivät pelkää - mitään.
- petturi-ei-saa-olla
Pelkuriraukkaonsurkea kirjoitti:
Viisailla, inhimillisillä ihmisillä ei ole vihollisia koska he eivät pelkää - mitään.
Et varmaankaan tiedä minkälaista oli o i k e a sota suomessa,
joten et voi tajuta tilannetta siltä kantilta,
vaikka kuinka suvaitsevainen olisit,
viha sodassa on suuri, tapa tai tule tapetuksi,
suomen sota oli yhtä julmaa kuin olet nähny kuvista maailmalla,
pommit paukkuu,
talot hajoaa ja poltetaan raunioiksi, ihmiset piiloutuu kellareihin,
suomen sotilaitten oli ajettava sakasalaiset pois suomessa
ja ne sai ne ajettua, moni menetti henkensä, moni säästyi tai invaliitisoitui rampana ,
ei siinä suvaittu suomen naisten tyhmyyttä,
ne katsottiin myös viholliseksi, niin se vaan oli, nainen oli suomen petturi, joten sotilaat ampui se rammaksi loppuijäkseen, - paha-juttu-mutta-tosi
Pelkuriraukkaonsurkea kirjoitti:
Viisailla, inhimillisillä ihmisillä ei ole vihollisia koska he eivät pelkää - mitään.
Vielä julmempia tosi tarinoita on viime sodan ajoilta,
suomalaisia naisia pääsi hengestään rakastamiensa saksalaisten sotilaittein
toimesta,
esm, eräski nainen synyyti lapsen saksalaiselle sotilaalle ja meni saksaan sen luokse, kun luuli että se on hänen miehensä,
kun hän pääsi saksaan, sotilaat tappoi naisen potkimalla kuoliaaksi, sillä oli siäelimet irronnet ruumista, täysin ruhjottu,
ne ei halunneetkaa naisia omakseen,
sota on aina vaarallista aikaa, täytyy tietää kuinka käyttäytyy,
omiaan ei koskaan saa pettää,
eikä viholliseen saa koskaan luottaa,
naisillakin on oltava terve itsesuojeluvaisto, tajuta mitä saa tehdä, mitä ei. - hytinäx1
tosi-taria-viimesodan kirjoitti:
ajoilta,
--
Ei ilmeisistää sotilas saanu mitään rangaistusta, tilanne sattui sotatilan ollessa päällä,
viha oli ilmeisesti niin suuri,
ettei suomalaiset sotilaat voineet tilannetta hyväksyä, ne koki naisen suomen kansan petturiksi,
nainen kehtasi vielä viihdyttää vihollis sotilaita,
sota on julmaa,
silloin kun omia puolustetaan,Eikö se ollut niin että Suomi vasta toisen maailmansodan loppuvaiheessa teki aseveljestään Saksasta vihollisen jonkun muun /muiden valtioiden painostamana.
Tilanteet olivat silloin aivan erilaiset kuin nyt.
Monet naisethan olivat vihollisen kanssa saadakseen ruokaa etteivät kuolisi nälkään, enpä usko että romantiikalla kovinkaan paljon olisi ollut tekemistä, kaupankäyntiä paljolti. - muistan-sen-ajan
hytinäx1 kirjoitti:
Eikö se ollut niin että Suomi vasta toisen maailmansodan loppuvaiheessa teki aseveljestään Saksasta vihollisen jonkun muun /muiden valtioiden painostamana.
Tilanteet olivat silloin aivan erilaiset kuin nyt.
Monet naisethan olivat vihollisen kanssa saadakseen ruokaa etteivät kuolisi nälkään, enpä usko että romantiikalla kovinkaan paljon olisi ollut tekemistä, kaupankäyntiä paljolti.Joo, liian moni suomalainen nainen pääsi hengestään romanssin seurauksena,
liian moni sai ruman maineen,
liian moni synnytti rumalla sanalla varustteuja lapsia " äpärä "
kaikki tuo onneksi on jo unohdettu, mitäny hentoja kaikuja sillointällöin tv:ssäki dokumenteina muistellaan, muute ne on jo menettäny merkityksensä,
mutta edeleen jos ja kun sotatila tulee ja on se todella on JULMAA aikaa,
vaarallista kaikille ihmisille,
--- muistustus siitä sota on oikeasti julmaa aikaa, - juu-huolestuttaa
muistan-sen-ajan kirjoitti:
Joo, liian moni suomalainen nainen pääsi hengestään romanssin seurauksena,
liian moni sai ruman maineen,
liian moni synnytti rumalla sanalla varustteuja lapsia " äpärä "
kaikki tuo onneksi on jo unohdettu, mitäny hentoja kaikuja sillointällöin tv:ssäki dokumenteina muistellaan, muute ne on jo menettäny merkityksensä,
mutta edeleen jos ja kun sotatila tulee ja on se todella on JULMAA aikaa,
vaarallista kaikille ihmisille,
--- muistustus siitä sota on oikeasti julmaa aikaa,Kunpa suomen suvakitki tajuasi mitä ne tekevät !
- Sotaonihmisoikeusrikos
Vaikka en ole elänyt sodan keskellä niin tiedän kyllä millaista jälkeä se tekee ja synnyttää. Ymmärrän sen kaiken muunkin sorron, mikä ei ole silmin nähtävissä ja oletan, että suurimmat, kauheimmat ja rumimmat sotajutut kertovat ne tyypit, jotka eivät ymmärrä juuri sitä 'muuta'.
Sota on rikos ihmisyyttä vastaan tapahtuipa se missä maassa ja mille kansalle tahansa. Eikä ampuva sotilas saa armoa ja oikeutta ainakaan meikäläiseltä mistään ns. puoltavasta syystä. Hän on rikollinen omalta luonteeltaan ja sotatilan aikana rikollinen valtion luvalla, rikollisuus ei miksikään muutu tilanteitten erilaisuudesta huolimatta.
Inhimillinen ihminen ei tapa koskaan - ketään. - olen-nähny-sota-ajan-
Sotaonihmisoikeusrikos kirjoitti:
Vaikka en ole elänyt sodan keskellä niin tiedän kyllä millaista jälkeä se tekee ja synnyttää. Ymmärrän sen kaiken muunkin sorron, mikä ei ole silmin nähtävissä ja oletan, että suurimmat, kauheimmat ja rumimmat sotajutut kertovat ne tyypit, jotka eivät ymmärrä juuri sitä 'muuta'.
Sota on rikos ihmisyyttä vastaan tapahtuipa se missä maassa ja mille kansalle tahansa. Eikä ampuva sotilas saa armoa ja oikeutta ainakaan meikäläiseltä mistään ns. puoltavasta syystä. Hän on rikollinen omalta luonteeltaan ja sotatilan aikana rikollinen valtion luvalla, rikollisuus ei miksikään muutu tilanteitten erilaisuudesta huolimatta.
Inhimillinen ihminen ei tapa koskaan - ketään.suomessa,
siitä olisi paljon kerrottavaa,
suomen kansa oli sinnikäs työteliäs, selviytyi köyhyydestä huolimatta yhdeksi maailman rikkaimmista maista,
sotaveteraaneille ( isillemme ) suuri kiitos ja kunnia, suomen mies on maailman paras mies.
---
juuu,
Sinun kaltaiset ihmiset ei käykää armeijaa eikä niistä ikinä tule sotilaita,
kukaan heitä ei tuomitse vaikka eivät osallistu maan puolustukseen asein,
ilmeisesti sinä olet siviilipalveluksen käyny tai suosija,
niitä on nykyään suomessa,
he osallistuvat sotatilan sattuessa takarintamaan siivilien auttamiseen, toimivat kodinhoito joukoissa tietääkseni,
armeijasta totaali aseista kieltäytyjät istuvat vankilassa saman ajan kuin armeijan palveluksessa olevat,
sotarikos lakipykälistä en ole perillä,
on olemassa sotaoikeus,
mutta en ole tietonen mikä on sota rikos mikä ei, sen tiedän,
omia ei koskaas saa pettää,
ja viholliseen ei koskaan saa luottaa,
ja huulen heittona " tapa tai tulet tapetuksi " - Kunnioituskadonnut
Pidin tosiaan huolenani että poikani tiesi että armeijalla, johon meni, on vaihtoehto. Olisin suonut hänen valitsevan toisin, koska ihmisiä on parempi auttaa kuin tappaa.
Sota on tilanne, jossa tapetaan valtiovallan luvalla, sen saman lain jakajan, joka rauhan aikana panee aiheesta vankilaan. Järkyttävän tyhjäaivoista toimintaa muka sivistyneiltä ihmisiltä, jotka muka hoitavat maan asioita.
- Niin-on-
Raiskatuksi joutuminen on pahempi kuin kuolema.
- Puukotjapuntarit
Miten niin? Raiskaus sinällään ei vie henkeä, jos raiskaaja ei vie sitä jollain muulla konstilla.
- Vaadimme-perusteellista-
t y h je n t ä ä v ä ä selitystä joka kantilta katsottuana,
NYT
EI YKSIPUOLISTA SELITYSTÄ hyväksytä,
miksi päättäjien käsitykset on pahasti ristiriitaisia,
ainoat perusteelisen rehelliset mielipiteet on tullu tähän asti perussuomalaisilta, persut korostaa ehdotonta lakien noudattamista , miksi tämä ei mene perille, onko sittenki piilorikollisuutta olemassa kun joku taho haluaa katupartioinnin kieltää, kiinostaa niitten päättäjien mielipide, mitä he o i k e e s t i pelkää, kun katupartiointi toimii ehdottomasi lain puitteissa, e h d o t t o m a s t i lain puitteissa,
----
Pahinta on kun turvalisuus käsitteetki on ristiriitaisia päättäjillä,
-- katupartioista on eri käsityksiä, partiot itse kokee turvaavansa koko kansan turvalisuuden liikkua turvalisesti kaduilla,
joku taho kokee katupartiot uhkaksi ?????? ihmetyttää ???
voikasko joku selittää mitä katupartiot uhkaa ????? jos ne toimii lain mukaisesti ???
mikä on se taho joka kokee uhkaksi katupartioinnin siis yleisen valvonnana ???
ja m i k s i ?????? selittäkää,,
-- tekeekö joku sittenki rikoksia kun silmä ei valvo ???
vai miksi kokee uhatuksi liikumisensa jos kaduilla on partiointia????
EI voi ymmärtää tätä näkökulmaa,
-
jonkun pitää selventää MIKSI katupartiot voisi olla uhka ja k e n e l l e ?????
-
tavallinen r e h e l i n e n ihminen EI voi ymmärtää tilannetta,
jos ihmiset on rehellisiä liikkuvat rehellisin aikein , kuten lenkkeilee, ulkoilee, käy kapupassa vie lapsia kouluun harrastuksiin, ym. kuinka silloin ihminen voi kokea valvonnan uhkaksi,
EI YMMÄRRÄ ?
--- mitä Halonen pelkää ???? onko hänen aikeet rehellisiä, entä kaikkien muitten katupartiointia vastustavat, mitä te oikeesti pelkäätte ???
mitkä on teidän m o t i i v i t kieltää katupartiointi vaikka se ehdottomasti noudattaa suomen lakia,
-- mikä on se todelinen syy miksi avustava kansalaisten turvalisuutta lisäävä partiointi pitäisi kieltää, selittäkää m i k s i ????
äitinä, isänä, mummona, pappamana olemme hyvin huolissaan lastenmme turvalisuudesta eteenki pienten tyttölasten, nuoretn naisten,
kyllä poikalapsetkin on samassa vaarassa, heidän koulumatkansa harrastusmatkanssa ulkoilut leikit pitää turvata ,
jokapaikkaan poliisi ei kerkiä,
suomessa on valtavasti työttömiä nuoreia miehiä, naisia, mummoja, pappoja,
miksi he ei saisi vapaaehtoisesti turvata lastemme ja kansalaistemme yleistä turvallista liikkumista ulkona,
samallahan siinä tulee turvattua ulkomaalaistenki liikkuminen kun seurataan ettei heidänkää käytös poikea suomen lain mukaisesta käyttäytymisestä,
-
-- tähän mennessä en ole näkyny, kuullut tyhjentävää selitystä miksi avustavat katupartiot pitäisi kieltää,
enemmistö kasastamme vastustaa ehdottonta kieltämistä, enmmistön sana pitää olla myös laki demokraattisessa yhteiskunnassamme,
-
jokainen tervejärkinen ymmärtää, eurooppa on nyt kokonaisuudessaan käymistilassa,
suomenki ON reakoitava terveellä tavalla uuteen " uhkaavaan " tilanteeseen, katupartiot ON yksi keino pitää suomi turvalisena maana
k a i k i l l e kasnallisuuksille.- 1eero
En huomaa mitään uhkaa, olosuhteissani ei muutoksia mitä pitäisi pelätä täytyy oikein miettiä.
- terävä-katse-läpitunkeva
1eero kirjoitti:
En huomaa mitään uhkaa, olosuhteissani ei muutoksia mitä pitäisi pelätä täytyy oikein miettiä.
Et sinä päättäjä olekkaa,
tuossa on suurempi kysymys kuin sinun yksilön käsitys,
sinäki ilmiselvästi peittelet jotain,
se käy hyvin ilmi komenteistasi pitkin näitä keskustelu palstoja,
sinusta tulee vahva vauikutelma epärehelisestä peittelevästä ihmisestä,
sori vaan ,, - 1eero
terävä-katse-läpitunkeva kirjoitti:
Et sinä päättäjä olekkaa,
tuossa on suurempi kysymys kuin sinun yksilön käsitys,
sinäki ilmiselvästi peittelet jotain,
se käy hyvin ilmi komenteistasi pitkin näitä keskustelu palstoja,
sinusta tulee vahva vauikutelma epärehelisestä peittelevästä ihmisestä,
sori vaan ,,Ei ole tarve peitellä, miksi olisi kun on itselleen ja muita kohtaan rehellinen. Turhaan hötkyilet, rauhoita mielesi.
- alkaahuolestuttaa
Hae hyvä mies vahvemmat lääkkeet !!!
- 1eero
alkaahuolestuttaa kirjoitti:
Hae hyvä mies vahvemmat lääkkeet !!!
Vai niin, käytän mietoja verenohennuslääkkeitä jos lekuri määrää vahvempia kai sitten.
- analyysi-paikallaan
Perusteelinen analyysi asiasta on paikallaan,
ristiriitaiset lausunnot ällistyttää kansalaisia,
miksi yksinkertanen rehellisyys asioitten ilmaisun suhteen ei ole itsestään selvyys kaikille päättäjille,
perussuomalaiset osaa puhua selkeää r e h e l l i s t ä yksinkertasta kieltä kiemurtelematta asioita,
jota kaikki ymmärtää, joka on loogista rehellistä ihmisyyttä kunnioittavaa lakiin perustuvaa puhetta,
miksi tämämä ei kaikille tahoille ole itsestään selvyys,
se ihmetyttää, mitä pelätään, onko piilo rikollisuutta sittenkin jota suojelaan kimurtelemalla suoraa totuutta,
rehellisyyttä politiikaan kaikilla aloilla, - msartt
1eero kirjoitti:
Vai niin, käytän mietoja verenohennuslääkkeitä jos lekuri määrää vahvempia kai sitten.
Jos vielä opettelet lukemaan viestiketjua:))) Ei ollut sinulle.
- mikseisaisi
Sama mikä roisto on, jos tulee apuun, kun mamulauma aikoo raiskata!
- Eijunalauta
Missä kohdassa sinun elämääsi se tapahtuisi? Ymmärrätkö itse miten vähäjärkiseltä kuulostat?
Kerrotaan että joku Eikan pumpun jäsenistä on vihjaillut Poliisimme yli-
johdolle hipeistä, BB-taloista ja niihin verratuista YLE-ohjelmista.
Liekehtivistä Vero-Pilhu-kioskeista.
Ja siksi on Poliisimme ollut pakotettu myöntämään SPR:lle luvan Extreme-
kotoutus-kokeiluun.
Tiedossa ei ole, kuinka tiukka täti, tai setä on kyseessä.
Kyllä niillä jotain säpinää on, vihjaillaan.
Ainakin ollut...
H.- eppu2
Voi H.
Kuka tuommosesta mitään tolkkua saa, kun on eikan pumppua, poliisia, BB-taloo, Ylee, vero-pilhua, SPR:ää.
Vaikka eurooppa on sekaisin, voisit silti edes joskus kirjoittaa selko-suomee.
- näin-uskon-
Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa rauhottuu,
- voih.hohhoohiiii
Tekisi mieli nauraa lörppäsuulle hi hi hi
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oinonen-mtv-n-uutisille-soita-kohta-uudestaan-minua-viedaan-nyt-poliisiautoon/5689428 - kaduille-vapaaehtoiset-
partiot l a i n p u i t t e i s s a on toivottu ilmiö kansalaisten taholta,
laptemme ja nuortemme turvaksi, kyllä kaikkien kansalaisten turvaksi,
----
Katupartiointi voiki olla hyvä asia,
AATELKAAPA,
koko suomi vihdoinkin voisi muuttua yhteisölliseksi yhteiskunnaksi,
katuparion jäsenet voisi olla ystävällisiä kaikille kadullaliikujille,
hymyillä kaikille ihmisille ystävällisesti, tervehtiä kuin tutuille konsanaan, moikata, sanoa joskus muutaman sanan, sanoa niitänäitä,
koko katupartiointi touhun voitaisiin muuttaa yhteisölliseksi tapahtumaksi, samalla pidettäs silmällä ettei mitään luvatomuuksia pääse tapahtumaankaa, jos tapahtuu, puututaan heti asiaan,
ilmaistaan että ollaan läsnä ,
täten ennakolta ehkäistään ettei mitää pahaa pääse tapahtumaankaa,
sillä häirityksi tulevat varmasti keksyttää touhunsa kun homaa että onkin valovonnassa,
poliisi soitetaan apuun pahemmissa tapauksissa,
suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä ,
jotka ovat lenkillä sun muilla asioilla, he voisivat ilahtua katupartioitten huomiosta ja ystävällisyydestä,
olen omakohtaisesti kokenu kuinka mukavalta tuntuu kun SPR :n
vapaaehtoiset joskus pysäyttää, kysyvät tietenki voinko lahjottaa hyväntekeväisyyteen,
vaika en lahjoita, silti he saattava muuten vaan jutella niitänäitä,
se tuntuu todella mukavalta ainaki minusta,
nyt suurta kohua herättävät katupartiot vaitaisiin kouluttaa turvallisuus miehiksi/naisiksi ja lisäksi sosiaalista kansakäymistä yhteisöllisuuden luomiseksi koko suomeen,
näin tulisi ulkomaalaisetki yhteisöllisyyden piiriin,- 1eero
Valveutuneet kansalaiset ilmoittavat tarpeen tullen jos meinaat katupartioista jotain hyötyä olisi heitä oltava jokapaikassa se ei taas käy joten nyt mennään liioitteluun ei tule hyväksyntää viranomaisilta ei päättäjiltä.
- hyväksi-yhteiskunnalle
Mistä tiedät ettei hyväksytä,
on tullu jo hyväksyntä, kuuntele informaatiota,
hyväksyntä on tullu sillä perusteella että partiointi on täysin lainmukaista,
siis noudattaa täysin suomen lainsäädäntöä,
ei siis ota poliisin oikeuksia,
on vain tarkailija ja ilmoittaa tarvittaessa poliisille, - 1eero
hyväksi-yhteiskunnalle kirjoitti:
Mistä tiedät ettei hyväksytä,
on tullu jo hyväksyntä, kuuntele informaatiota,
hyväksyntä on tullu sillä perusteella että partiointi on täysin lainmukaista,
siis noudattaa täysin suomen lainsäädäntöä,
ei siis ota poliisin oikeuksia,
on vain tarkailija ja ilmoittaa tarvittaessa poliisille,Kaikkein tehokkainta on kansalaisten huomiokyky verrattuna johonkin sadankilometrin päässä olevaan partitioon.
- vaikka-me-emme-tarvi-
mamuja, mutta yhteisöllisyys voisi luoda jotain hyvää yhteiskuntaamme, ei ainkaa sotaa tulisi,
--
-HYVÄ ajatus, koko partiointi muutettas yhteisöllisyydeksi,
kaikki me tarvitsemme toisiamme,
samoin mamau tarvii meitä nyt
VAI MIKSI ne muuten olisivat tänne tulleet, - pssp
"mamau tarvii meitä nyt VAI MIKSI ne muuten olisivat tänne tulleet,"
Mistä näitä hyväuskoisia älykääpiöitä oikein sikiää?. Olen täysin (no melkein) erimieltä, vaikka "kukkahattua" en omistakkaan nyt. Joskus nuoruudessa oli sellainenkin.
Onhan tämä kieltämättä uusi ilmiö koko Euroopassa, että tällainen kansainvaellus alkoi ja lopusta ei ole tietoakaan. Mielestäni media "ruokkii" nyt otsikoillaan, ainakin täällä Suomessa myyntiennätyksiään, kun on joku raiskattu, ei kun melkein, ei kun kourittu, vai kuinka se menikään, kun esim 14-v tyttöä ei meinattu saada pois näiden "raiskaajien" joukosta, siis tyttö ei olisi halunnut lähteä?:((
Eikö kukaan naisista muista mitään vastaavaa tapahtuneen jo silloin meidän nuoruudessa? Kuinka ne pojat silloin lähestyi tutustumis tarkoituksessa? Täytyisikö katsoa muutama Kotimainen elokuva muistin virkistämiseksi, kuinka piika tuli paksuksi ja aina se ei ollut rengin syytä?:))No, Niskavuori pelastui, kun poika tuli kotiin!:))
Minulla ei ole enää tarvetta, siis halua matkustella ulkomaille, mutta kyllä useimmat uskaltavat. Oma lapsenikin uskaltaa asua Tanskassa ja juuri Jouluksi "uskalsi" tulla jopa tänne Suomeen! Paljon hän joutuu muutoin matkustelemaan työnsä puolesta ja ainoa, mitä hän melkein pelkäsi, oli Grönlanin Jääkarhut. Hän olisi tarvinnut aseen, jos ulkona liikkui?
Noista Jääkarhuista tulikin taas mieleeni lapsuuteni, koska asuimme rajanpinnassa, niin sodan jälkeen isä varoitteli meitä lapsia ulkona liikkumisesta pimeällä, että siellä voi olla Jääkarhuja!?
Kuka täällä muistaa niitä vuosia, tai on edes lukenut, kuinka silloin elettiin Talvi- ja Jatkosodan jälkeen, puhumattakaan, kuinka kauan kesti "veljesviha" 1918 taistelujen jälkeen, joka edelleen kytee taas, ...nyt on vain jo kolme osapuolta."nikkimikki"
Tämä sopii tähän hyvin.
Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.
Eräänä päivänä aamu-teeveen jälki-viisaat kertoivat asiaa, jota minä olen
jankuttanut koko-vuoden typerille väärin-ajattelijoille:
Onneksi on oma kopio jankuttamiseen, ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan.
Suomi tarvitsee nämä pakolaisensa.
Väen-väkisin.
Suomi, Saksa, Tanska ja erityisesti Ruotsi ymmärsivät yskän yhdessä.
Silloin viisaammat, oppositio-puolueet päättivät järjestää persuille ansan.
Persut pakoilivat ensimmäisen kerran.
Toisella he tarttuivat hallitus-syöttiin.
Ja saivat Suomalaisen syntyvyys-ongelman kerralla syliinsä.
Minä, sinä me ja vanhempamme emme tehneet tarpeeksi lapsia tienaamaan veroja.
Kohta käy humahdus, jossa kuolevat kerralla viimeiset sota-veteraanimme.
Muutama vuosi sen jälkeen humahdamme me, viimeiset paljon töitä tehneet
kanta-Suomalaiset.
Sen jälkeen humahtavat työn-antajamme.
Venäläiset.
Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita.
H.
- tollosuvakit
Miksi nää typerät suvakit puolustelee mamujen tekosia. Höpiää jostain suomalaisista! Ei ole suomalaisen miehen vika mamujen raiskaukset!
- Revisiitä
Juuu, eikä suomalaisten miesten raiskauksetkaan. Edes raiskaajan mielestä.
- maailma-tullu-hulluksi
Koko eurooppa on raiskattu ja kuulemma pahempaa on tulossa,
rajat kiinni pikavauhtia, jos jotenki pystyää enää korjaamaan tilannetta,
mikä päättäjiä hidastuttaa, kun jo kaikki on tiedossa,
toistasataa miljoonaa muslimia on kuulemma pyrkimässä euroopan taivaaliseen yteiskuntaan, suurempi ihmismäärä kuin euroopassa on,
kuinka tämä on mahdollista, mikä taho on manipuloinu muslimit muuttamaan eurooppaan. - att2
Oudot on ilmiöt näissä aiheissa olen 46 vuotta asunut Ruotsissa (länsi) tuskin mitään tämän laista ei ole ollut. Tietenkin pahempaa mutta tuskin ulkomaalaisten tekemää.
Tietenkin poliisilla täytyy olla kovemmat otteet kun asia vaatii, samoin oikeudella sen kaikissa asteissa joka tänään on nolla tasolla, ainoa malli kaikille on USA. - 1eero
Toisen maailmansodan.jälkeen voitiin sanoa eurooppa oli raiskattu, aikoinaan oli ruttoja ym. Jotka saattoi vähentää väestöä kolmanneksen, pakolais aalto on vitsaus sekin pieni jos osataan hoitaa eikä enään anneta paisua, kuka tietää jos heistä olisi joskus hyötyä, ainakin Saksa, Ruotsi ja monet muut ovat hyötyneet näistä muukalaisista, tiedä häntä. Tänne jää näitä joten parempi tottua ja valvoa tätä porukkaa siten ettei tule liikaa harmia.
- herääkö-suomi-
Iltasnomissa ruotsi oli huolisaan muslimi nuorten miesten valtavan suurista määristä tulla eurooppaa,
perheitä minimaalisesti miehiin verrattuna,
ruotsissa jo on heränny kysymys miksi,"herääkö-suomi-"
Kyllä Suomikin herää perheisiin.
Paljaisiinkin per...
Niitähän on nyt tulossa runsain mitoin.
En tarkoita kikkeliä tässä sillee.
Koska Soinia tulit äänestäneeksi, tiedät varmaan miksi.
H.
- att2
Vain Suomi kaikessa historiassa.
- HERÄTYS_TOIMIMAAN_HETI
TÄMÄ ON TOTTA !
KOKO EUROOPPA ON RAISKATTU !
--
Nyt on kiireesti pistetävä viisaat päät yhteen kuinka tästä kaaoksesta selvitään,
suomen EI kannata odotella enää euroopasta neuvoja,
NYT on suomen politikkojen itse toimittava rieästi ,
suomen rajat heti kiinni,
kaikki ylimääräset mamut on heti kärrättävä pois suomesta,
AIVAN HETI vauhdilla,
nyt ei armoa anneta,
olemme jo liian suurissa vaikeuksissa, - kertokaa-nopeesti-
hyvät neuvot tarpeen,,,,
---
Kammottava näky,
laumoittain nuoria rehvakoita röyhkeästi käyttäytyviä muslimi ukkoja asemalla ja muissa julkisissa paikoissa,
osottavat ylimielistä asennetta varsinki jos nainen on yksin liikeellä, vaikutelma on uhkaava, naisen näkökulmasta katsottuna,
on kammottava näky,
HARTAASTI toivomme, että suomen miehet vastaavasti ovat laumoissa turvamiehen vaateissa, näkyvästi juuri niissä samoissa paikoissa,
missä näitä kammottavan näkösiä ylimieliseti käyttäytyviä naurun rehakoineen on,
esm asemilla, toreilla, kaduilla,
ei ihme kun suomen naisia pelottaa röyhkeästi oudosti käyttäytyvät mamut,
naisille p i t ä ä neuvoa mitä voi käyttää kättäpitempää turvatakseen oman liikumisensa,
työmatkoilla ja asioilla, ja lenkillä,
jotain on keksittävä naisten turvaksi, jokin keino pitää olla,
mutta mikä,
joku joka tietää pitää kertoa ja neuvoa julkisesti parhaat keinot naisten puolustautua röyhkeästi käyttäytyviä mamuja vastaan, - nytViimeistäänToimittava
Suomi on raiskattu,
pahemmpaa on vielä tulossa, ellei venäjän rajaa saada äkkiä suljettua,
Paavo Väyrynen suomen johtoon,
Väyrynen on ainoa älykkö joka voi johtaa suomen tästä kaaoksesta uuteen nousuun,
ensin suomi tasapainoon ja sitten nousuun,
koko suomen valtaväestö äänestämään Paavo Väyrystä johtoon,
tyhmyys väistyköön, oikeat älyköt johtoon, Väyrynen, Soini ja kumppanit,- kohta-on-myöhästä
JUST NOIN,
vielä ei ole liian myöhästä kuunnella Väyrysen neuvoja,
- rajat-heti-kiinni-
Totta, eurooppa on raiskattu, karmeat ajat tulossa,
- Aivotkarsinassa
Saattaa olla niinkin että väkivalta-ajattelu on todella vioittanut monia mutta maahan muuttajat eivät ole siihen syyllisiä. Länsimaalaisten ihmisten itseriittoisuus, omahyväisyys, epäoikeudenmukaisuus, empatiakyvyttömyys, sivistymättömyys ja suoranainen tyhmyys ovat käsittämätöntä luokkaa.
- te-olette-hulluja-
Aivotkarsinassa kirjoitti:
Saattaa olla niinkin että väkivalta-ajattelu on todella vioittanut monia mutta maahan muuttajat eivät ole siihen syyllisiä. Länsimaalaisten ihmisten itseriittoisuus, omahyväisyys, epäoikeudenmukaisuus, empatiakyvyttömyys, sivistymättömyys ja suoranainen tyhmyys ovat käsittämätöntä luokkaa.
Vai niin,
miksi sitten olet tullu tänne,
mene ihmeessä sinne mistä olet tuluuki, kun siellä on m u k a sivistyneempää, heh,
MIKSI olet tullu tänne, kerroppa rehellisesti,
tulikko pakolaisena, tulitko paremman elämän perässä,
eikö omassa massasi ollukkaa hyvä olla,
mutta tulet tänne meitä moittimaan, uhkailemaan ja arvostelemaan ,
ja järjestämään levottomuuksia ja väkivaltaa, samoin kuin sinun omassa maassasiki on, p er ke le sanon mä,
täällä ei vielä kantaväestö ole tarttunu aseisiin, mutta rajansa on meilläki,
kyllä meilläki luonto alkaa kohta kiehumaan, p e r k e l e ,,
ei me olla täällä v a a n teitä varten hyysäämässä , teille kaikkea ilmaseksi,
jos ette käytäydy kunnolla ole rehellisiä ja uhkailette kokoajan ,
niin meillä kyllä ajan myötä pinnakiristyy, me ajetaan teidät pois,
nokka veressä saatte palata sinne mistä olette tullukki, - Kunnollinenrehellinen
Mitä horiset? Meistä kahdesta sinä olet enemmän 'jostain' tullut kuin minä, joka kirjoitan hyvin ja oikein, sinä taas et osaa ollenkaan. Jotta älä puhu sivistyksestä mitään ennen kuin sitä on. Silloin tietäisi myös Suomen sodista edes jotain.
Minun isäni tosin tuli rajan takaa sotaa pakoon lapsena. Sitten aikuisena hän humalluspäissään oli usein sitä mieltä, että olemme Romanohvien jälkeläisiä. Jotta älä paasaa meikälle, veressäni on sinistä. Tai oli vai ei, niin ainakin olen saanut kyvyn katsella juttuja muiltakin puolilta kuin omaltani. Sinua ei näköjään ole sillä(kään) lahjalla siunattu. - suomi-suomalaisille-
Kunnollinenrehellinen kirjoitti:
Mitä horiset? Meistä kahdesta sinä olet enemmän 'jostain' tullut kuin minä, joka kirjoitan hyvin ja oikein, sinä taas et osaa ollenkaan. Jotta älä puhu sivistyksestä mitään ennen kuin sitä on. Silloin tietäisi myös Suomen sodista edes jotain.
Minun isäni tosin tuli rajan takaa sotaa pakoon lapsena. Sitten aikuisena hän humalluspäissään oli usein sitä mieltä, että olemme Romanohvien jälkeläisiä. Jotta älä paasaa meikälle, veressäni on sinistä. Tai oli vai ei, niin ainakin olen saanut kyvyn katsella juttuja muiltakin puolilta kuin omaltani. Sinua ei näköjään ole sillä(kään) lahjalla siunattu.Haista home, sinussa ei ole mitään sivistystä ei mitään,
mene sinne mistä oot tullukki, - Hah-hah-haaa
Samasta paikasta kuin sinäkin emmekä kumpikaan mahru sinne enää takaisin.
- piru-on-irti
Nyt uutisissa karmee juttu, isis hullut suunittelee iskuja eurooppaan, tätä se tiesi, nuoria miehiä levittäytyi laumoittain vauhdilla suomeenki,
voi vain kiroilla mamut alimpaan helvettiin,
miten niistä pääsisi eroon äkkiä, eurooppa ei tarvi ainuttakaa mamua,- auttisiko
Käy sanomassa mamuille sanomasi
- emme-tarvi-mamuja
auttisiko kirjoitti:
Käy sanomassa mamuille sanomasi
Se kuuluu viranomaisten tehtänään, kertoa totuus päin naamaa ja toimia se mukaisesti,
emme tarvi ainuttakaa mamua, emmekä ole vastuulisia niitä elättämään,
jos joku haluaa olla hyväntekijä hän elättäköön, mutta koko kansaa ei voi vaatia niitä elättämään, täällä ei omatkaa köyhät saa täyshoitoa,
mamut pois maasta heti, joka sorkka,
- sääli-on-sairautta
Tästä ei selvitä muuten kuin rajat heti kiinne, ei ainuttakaa rajan yli, ei ainuttakaa, vaikka kuinka sääliksi kävisi,
muuten tuhoudumme itse, ,
halooo päättäjät,
jämäkkä järki käyttöön, rajat kiinni heti. - att2
Tulin juuri hammaslääkäristä monia keroja olen ollut mutta tämä on paras kaunis nuori (30) nainen nimeltään Fatemeh. Täällä Ruotsissa on kaikki avointa kun vain nimen tietää ei Suomessa koska maa on tavallaan osa Venäjää ex uutiset suomalaisella kanavalla venäjäksi.
- fdreds
Erittäin hyvä, että YLEllä on venäjänkieliset uutiset. On saanut singottua oikeata tietoa Suomen venäjänkielisille, joista monet eivät ymmärrä suomea ja seuraavat uutisissa vain venäläisiä sivustoja ja kanavia.
1 tärkeimmistä oli lasten huostaanotto, josta Venäjällä levitetään hurjia juttuja Suomen ystävän dosentti Pekmanin toimesta. En minä luovuta.
Minä maksan nuorille veroja niin kauan kuin vielä elän.
60 ei kauaa enää elä.
Nuorten on pakko luovuttaa.
Nuoret tarvitsevat työn-tekijöitä.
-
YLE.fi
"Vanhempien kukkaro nuorille entistä tärkeämpi – Taantuma on heikentänyt
nuorten pärjäämistä arjessa"
-
Nuorten on keksittävä jotain.
Suomesta loppuvat veron-maksajat.
Minä ja me muut mamun-maksajat.
Nuorten on otettava vastuu elämästään.
-
Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.
-
YLE.fi
"Suomen syntyvyys alhaisimmalla tasolla sitten 1860-luvun nälkävuosien"
-
Nuoret!
Alkakaa opiskella Ruotsia ja maan hallinto-muotoa ja järjestelmiä.
Niin maamme pelastuu.
H.- att2
Kuka raiskasi eikö ollut Saksa. Eräät naiset pääsivät Saksaan monet kuolivat mereen.
Ei ole tutkittu! Mannerheimiä on tutkittu mutta ei alkua sotiin, miksi koska Suomi on nolla ei rehellinen sitä ei Suomalainen ole koskaan.- att2
Suomi naisien omasta tahdosta ex, olla jotain - kuin tänään.
- Fahnehoch
Ilman sakuja puhuisit ryssänkieltä tänään Suomessa!
- koko-europpa-raiskattu
PAAVO VÄYRYNEN VIELÄ POLITIIKKAAN,
-
keskusta jäänköön historiaan,
suomessa on muitaki puolueita jotka pystyy hoitamaan suomen asioita rehellisesti oikein,
esm perussuomalaiset,
suomi tarvitsee kaikki parhaat voimat nyt johtoon,
tyhmistä on saatu tarpeekseen, suomi on nyt tuhottu, tyhmyrit vallassa.- heps.kukkuu
Paavo persuihin
- Väyrystä-tarvitaan
heps.kukkuu kirjoitti:
Paavo persuihin
EI OLIS PAHITTEEKSI,
vaikka Väyrynen alkai persulaiseksi,
mitenhän Soini mahtais suhtautua,
kaksi voimakastahtoista johtajaa,
molemmilla samanlainen tavoite, suomi suomalaisille,
--
se jää arvoitukseksi,
jokatapauksessa suomi tarvitsee VÄYRYSTÄ vielä piiiiiitkäääään,
- att2
Paavot ovat apinoita vinosilmiä suomalaisia, kuin persut. Heillä on vain oma talous ei muuta!!!
- att2
Suomi on venäjä rajat pitää heti poistaa.
- surku-tulevia-ikäpolvia
Tästä raiskuksesta ei eurooppa selviä ikinä,
vammasta tullaan kärsimään seuraavat 100-200 vuotta,"surku-tulevia-ikäpolvia"
Muista siis.
Sinä olet yhtenä syyllinen.
Olet äänestänyt vuosi-kymmeniä.
Ja aina väärin.
Miksi et aikanaan liittynyt puolueeseen ja hoitanut hommat kuntoon?
H.
- ainuttakaa-mamua-emme
tarvitse, kaikki pois pika vahuhtia,
nyt just uutisissa,
ruotsi paluttaa heti 80 000 mamua maasta pois heti,
samoin ON toimittava suomen heti !
---
Kaikki ON pilalla, suomineito on raiskattu,
koko eurooppa on raiskattu,
kuinka meillä saattoikaan olla noin lepsut tyhmät päättäjät johdossa,
sitä voi vain ihmetellä,
mihin on älykkyys , järki, ja normaali suojeluvaisto kadonnu nykyajan päättäjiltä sitä voi vain ihmetellä, - suomen-ainoa-presidentti
KEKKOSTA IKÄKÄVÄ !
- totuus-tekee-kipeää
Kekkonen OLI ainoa joka on osannu PITÄÄ RAJAT SULJETTUNA,
-
Kekkonen on ainoa joka osasi silti tehdä kauppaa venäläisten kassa,
-
Kekkonen on ainoa presidentti joka oli oikeesti älykäs, viisas, järkevä, jämäkkä,
joka osasi pitää aina suomen puolia oikealla tavalla,
suomesta tuli yksi maailman rikkaimmista maista,
siitä huolimatta olimme täysin ITSENÄINEN valtio,
HUOMATKAA,,
vaikka KATEELISET SDP ja kumppanit MOLLAAVAT puhuvat täysin perättömyyskiä, vääntelevät totuutta oman mielensä mukaan,
suomi on konkurssissa Kekkosen aikakauden VIHAAJIEN taholta tehdyn vääryyden ja suuren tyhmyyden seurauksena,
- älykkäämmät-johtoon
Suomen politiikan ON muututtava.
- Gcyhurgi
Mutta Kekkonen on poissa. Meidän tulee jatkaa elämää eikä unelmoida menneitä. Silloin ei maailmassa ollut vielä sotia ja pahuutta niin paljon kun nyt on. Ihmisten on jätettävä kotinsa ja paettava etsimään parempaa elämää muualta.
Näytti tosi kamalalta tv:ssä kun ihmiset ahtautuvat kumiveneisiin, lapset itkivät.
Ollaan me vain onnellisia vielä kun meillä on ruokaa ja terveydenhoito, koulutusmahdollisuudet ym. Luonnonmullistuksetkin ovat epätodennäköisiä Suomessa. Täällä on paljon hyvää kun miettii,
Mutta loputonta onnea on vaikea ennustaa.- eu-yllätettiin-housut-
koko eurooppa yllätettiin housut kintuissa, schokki oli melkoinen,
--
Tosi on,
on kovin surullista, kun kansainvaellus pääsi yllättämään ruususenunta nukkuvan euroopan,
säikähdys oli melkoinen, vielä ei ensi säikäyksetä ole eurooppa eikä suomi selvinny,
pikkuhiljaa, kuhan ei liian hitaasti päättäjät alkaisi toimimaan järkevästi,
rajat kiinni tarkaan valvontaan, mahanmuuttajien palautus pikaisesti alottaa,
tutha pähkäily loputtava, ripeää toimintaa jokasektorilla,
euroopan omat talousvaikeudet on liian suuria ja vielä lisäksi tuli tämä karmea yllätys hyökkäys kansaivaelluksen muodossa,
siinä onkin sadaksi vuodeksi tekemistä, kuinka tästä selvitään,
vai selvitäänkö ollenkaa ilman sotia, - rajaKiinniTiukkaValvonta
eu-yllätettiin-housut- kirjoitti:
koko eurooppa yllätettiin housut kintuissa, schokki oli melkoinen,
--
Tosi on,
on kovin surullista, kun kansainvaellus pääsi yllättämään ruususenunta nukkuvan euroopan,
säikähdys oli melkoinen, vielä ei ensi säikäyksetä ole eurooppa eikä suomi selvinny,
pikkuhiljaa, kuhan ei liian hitaasti päättäjät alkaisi toimimaan järkevästi,
rajat kiinni tarkaan valvontaan, mahanmuuttajien palautus pikaisesti alottaa,
tutha pähkäily loputtava, ripeää toimintaa jokasektorilla,
euroopan omat talousvaikeudet on liian suuria ja vielä lisäksi tuli tämä karmea yllätys hyökkäys kansaivaelluksen muodossa,
siinä onkin sadaksi vuodeksi tekemistä, kuinka tästä selvitään,
vai selvitäänkö ollenkaa ilman sotia,just noin,
europpa yllätettiin pahanpäiväisesti housut kintuissa,
nooooh,
nyt päättäjät ovat heränneet ja tekevät kaikkensa että ainaki suomi tästä selviäisi,
paras neuvo on
rajat itärajalla tiukasti kiinni, kuten ne oli aikoinaan Kekkosenki aikakaudella,
tiukka valvonta kaikille rajoille TOISTAISEKSI,
kunnes asia on saatu taas päiväjärjestykseen,
- suomi-suomalisille-
Eurooppa ON raiskattu,
suomelle ja koko euroopalle on saatava kaikkein parasta terapiaa,
MUTTA
kuka ken ja mistä saamme viisaat päättäjät jotka pystyy nyt ratkaisemaan euroopan ja suomen ongelmat,
jokatapauksessa PÄÄMÄRÄNÄ ON, SUOMI SUOMALAISILLE,
eurooppa eurooppalaisille,
politikkomme tekee nyt parhaansa, koko kansan tuki perussuomalaisille, - jämäkkyyttä-politiikkaan
Jämäkkyyttä politiikkaan, päättäjien on näytettävä mamuille paikkansa,
jos euroopan kultuuri ei heille sovi, poistukoon heti pois euroopasta, - att2
Näissä palautuksissa on vain se että ihmiset häviävät kuin tuhka tuuleen, koska heillä on vapaa liikkuminen, lähes turhaa puhetta palauttaminen eurooppa on suuri alue kaikkialla pitäisi olla rajat kiinni ja DDR systeemi muuten ei toimi.
- tympii-hiivatisti-
Jos mamut olisi turisteja,
jos ne itse maksaisi asumisensa ja ruokansa
josne maksaisi itse kaikista palveluista,
tietenki niitä sietäisi paremmin, niille voisi olla jopa yställisiä ja tervetulleksi toivottaa uudelleen,
mutta,
kun mamut tulevat tänne täysihoitoon,
pitävät istsetään selvyytenä saada kaikki ilmaiseksi,
pitävät oikeutenaan raiskata mieleinmäärin ketä haulavat,
käyttäytyvät ylimielisesti,
käyttäytyvät uhkaavasti,
niin kyllä alkaa inhottamaan, - mamut-pois-euroopasta
Europpa on tyhjennettävä mamuista,
menköön omaan maahansa rakentamaan omaa elämäänsä,
niillä on siellä luonnorikkaudet,
hyödyntäköön niitä,
tulkoon omassa maassaan onneliksiksi,
tehköön kauppaa klopaalisti koko maailman kanssa,
VAIN se tekee maailmasta turvallisen, rikkaan hyvinvoivan maailman ihmiskunnalle,
ei ihmisä ole jumala tarkottanu sekotettavaksi,
jo raamatun ajoilta ihmskunnan piti modostaa omat valtiot ja kehittää omaa kultuuriaan,
kanssakäymistä harjoittaa sivistyneesti naapurimaitten kanssa, - löytyykö-järkeviä-
politikkoja johtamaan mamut pois euroopasta,
-
joo,
eurooppa on raiskattu,
mutta löytyykö viisaita päättäjiä jotka osaisi luotsata euroopan terveelle pohjalle,
osaavat ohjata mamut pois euroopasta omaa maataan rakentamaan,
niitten paikka ei ole euroopassa, - pois-pois-pois-heti
Rajat kiinni, mamut palauttaa jo heti rajalla,
kaikki pois suomesta ja euroopasta,
mitä pikemmin sitä parempi,
etteivät kerkiä asetautua liian hyvin tänne,
jos ne tänne jää ne alkaa suunitella pommi-iskuja rauhalliseen sivistyneeseen eurooppaanki,- hyvät.neuvot
Noin viisaasti ei kukaan ajattele, juu rajalla olisi oltava heinä kädessä jos tulet tänne varo lyön sinua tällå.
- hölmöläisten-touhua
hyvät.neuvot kirjoitti:
Noin viisaasti ei kukaan ajattele, juu rajalla olisi oltava heinä kädessä jos tulet tänne varo lyön sinua tällå.
Ihmeen lepsua on ollu euroopan pakolaispolitiikka,
kovin hitaasti heräävät näkemään kammottavan totuuden,
,
alkaa jo tympimään liian sivistyny lepsu maailmamme,
omat ovat vaarassa eikä päättäjät osaa puolustaa omaa maataan,
-
päättäjät vaihtoon jos eivät ala repeämpään toimintaan,
mamut ULOS maasta heti,
- päättäjät-vaihtoon-heti
Päättäjät on järkytyksestä jäykkänä, ne ei enää tiedä mitä pitäs tehdä,
ehdotus
,
kaikki päättäjät vaihtoon pikaisesti,
,
nykyisillä kaikilla on jo aivot jäässä järkytyksestä,
ne ei osaa enää toimia nopeesti eikä järkevästi kuten pitäisi, - apuwaaa-
suomiki on raiskattu,
- IhmistenAsialla
Sitähän sitä itketään mikä on menetetty. Nyt on perussuomalaiset ja muut miehet sitten menettäneet yksinoikeutensa suomalaisten naisten ja lasten raiskaukseen. Pihkura kun mamut tulleet suomipoikien hyville apajille.
Se tässä hässäkässä oli kiinnostavaa, että muutama "raiskaustapaus" olikin maahanmuuttovastaisten rasistien järjestämä feikki. Likkaparat peruivat kaiken poliisien alkaessa kysellä asian perään. Eivät uskaltaneet paljastaa, että kuka heidät hommaan palkkasi.
Sitten oli muutama tapaus, kun mamut eivät ymmärtäneet heti raiskata ketään, niin suomipoikapa oli "fiksu" ja meni tekemään homman mamujen piikkiin. Ja tätä viimemainittua taitavat suomipojat käyttää nyt ahkerammin kuin koskaan.
Ei suomalaisten naisten tarvitse täällä suomessa pelätä muuta kuin katupartio porukkaa. Nehän koostuvat rikollisista ja varmaan vaativat, jos ei vielä, niin pian kuitenkin, suojelurahaa, jota voi tietenkin maksaa luonnossa. Jotain huhua tuohon suuntaan on jo kuulunutkin.
Muuten näistä kaikista rikoksista, joita nämä kantasuomalaiset tekevät, on joko suoria tai muita yhteyksiä johonkin poliittiseen puolueeseen. Nyt kun tiedetään, että minkä puolueen jäsenillä on yhteyksiä äärioikeiston rikollisiin henkilöihin tai ainakin järjestöihin, joiden jäsenistä jotkut ovat joutuneet kiinni väkivaltarikoksista, niin tiedetään myös mitä puoluetta monet rikolliset edustavat.
He ovat muista ihmisistä piittaamattomia oman edun tavoittelijoita, jotka kaikin tavoin pyrkivät hyötymään muista ihmisistä. Heitä ei kiinosta pätkääkään mikään muu kuin itselle saatu etu tai hyöty. Tuskin monetkaan heistä tekevät kunniallista työtä, vaan elävät täysin muiden kustannuksella.
Siksi rääkyvät täälläkin, että äkkiä rajat kiinni, kun heidän yhteiskunnalta saamaa kakkua on joku tulossa jakamaan; jos vaikka itselle saatu tuki pienenee. Ja toisaalta eihän noilta pakolaisilta voi mitään ottaa, kun heillä ei ole mistä ottaa. Nämä kantasuomalaiset loiset olisivat tosi iloisia, jos jokainen maahanmuuttaja antaisi heille aina kohdattaessa satasen käteen. Kyllä silloin mamut kelpaisivat heille oikein hyvin.
Moniko tunnisti itsensä tässä tekstissä mainituksi kantasuomalaiseksi loiseksi?
No, se nähdään siitä, että moniko on eri mieltä noista kirjoitetuista asioista.- asdöllkjölfd
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41820-hyodylliset-idiootit-islamismin-asialla
Edesmenneen blogikirjoitus. - terv-suomi-ÄITI-
SINÄ " ihmistenAsialla "
-
ÄLÄ PUHU SOOPAA,
olet itse mamu, valehtelet suu vaahdossa,
pidä turpasi kiinni ja puhu totta,
suomen mies ei ole raiskaaja, suomen mies on s i v i t y n y osaa suojella omiaan,
MUTTA teikäläinen, joka on e t n i s e l t ä t a u s t a l t a a n mamu,
vaikka olisit täällä syntyny, vaikka olisit saanu suomen kansalisuuden OLET mamu, ja puhut soopaa,
ÄLÄ tule tänne puhumaan p a s k a a,
pidä turpa rullalla tai se muurataan umpeen,
suomen mies puolustaa omiaan, niin pitää ollakki, ja tulee olemaan,
tuliko selväksi. - ihmistenAsialla
terv-suomi-ÄITI- kirjoitti:
SINÄ " ihmistenAsialla "
-
ÄLÄ PUHU SOOPAA,
olet itse mamu, valehtelet suu vaahdossa,
pidä turpasi kiinni ja puhu totta,
suomen mies ei ole raiskaaja, suomen mies on s i v i t y n y osaa suojella omiaan,
MUTTA teikäläinen, joka on e t n i s e l t ä t a u s t a l t a a n mamu,
vaikka olisit täällä syntyny, vaikka olisit saanu suomen kansalisuuden OLET mamu, ja puhut soopaa,
ÄLÄ tule tänne puhumaan p a s k a a,
pidä turpa rullalla tai se muurataan umpeen,
suomen mies puolustaa omiaan, niin pitää ollakki, ja tulee olemaan,
tuliko selväksi.En puhu soopaa, kun en puhu ollenkaan, vaan kirjoitan. Mutta ethän sinä sitä näe tai ymmärrä.
En ole mamu.
Suomalaiset miehet ovat raiskanneet maailman sivu.
Olen suomalaisempi kuin sinä; sukujuuret suomessa ainakin 1600 luvulta, miten sinulla?
En puhu paskaakaan.
Tule muuraamaan.
Tuli selväksi kantasi: olet itsekeskeinen rehvastelija, joka pelkää muutamaa mamua.
Oikea suomalainen mies puolustaa aina heikompiaan, siksi minäkin puolustan sinua, jos joudut vahvemman hyökkäyksen kohteeksi.
Maahanmuuttajin meillä on varaa, mutta sinulaisiisi ei ole.
Meillä ei ole varaa yhteiskunnan loisiin, vaikka olisivatkin kantasuomalaisia.
0.08 %
Luitte oikein.
"Saa nähdä meneekö tämä asia poliisin kertomana perille. Suomessa tapahtui viime vuonna yli tuhat raiskausta. Tekijäksi epäillään turvapaikanhakijaa 25 tapauksessa. Maahan tuli viime vuonna yli 32 000 turvapaikanhakijaa eli heistä 0,08 prosentin epäillään syyllistyneen raiskaukseen.
Luitte oikein. Luku ei ole 8 prosenttia eikä 0,8 prosenttia, vaan 0,08 prosenttia. Toisin sanoen yli 99,9 prosentin ei epäillä syyllistyneen raiskaukseen."
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/01/29/008-prosenttia/- MuutamaLuku
Rikoksen tekijöistä kirjataan kansalaisuus, mutta ei taustaa. Usein uutisoinnissa sekoitetaan ulkomaalainen, turvapaikanhakija ja ulkomaalaistaustainen; joskus tarkoituksella hämärtää totuus.
Ulkomaalaisiksi tekijöiksi tilastoidaan kaikki ulkomailla syntyneet, jotka eivät vielä ole saaneet Suomen kansalaisuutta ( so. maahanmuuttajat, pakolaiset, turvapaikanhakijat ja turistit ) ja suomalaisiksi tekijöiksi tilastoidaan kantasuomalaiset ja ulkomaalaistaustaiset eli Suomen kansalaisuuden ( tai kaksoiskansalaisuuden ) saaneet ulkomailla syntyneet maahanmuuttajat, pakolaiset, turvapaikanhakijat ja heidän lapsensa.
”Poliisihallitus kertoo myös, että vuosittain tietoon tulee noin 1 000 raiskausrikosta. Niistä on pystytty selvittämään pystynyt selvittämään keskimäärin 70 prosenttia. Kuluvana vuonna ilmoituksia on kirjattu hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina. Ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus raiskausrikoksissa on viime vuosina ollut noin 20 - 30 prosenttia.”
”Turvapaikanhakijoiden epäillään syyllistyneen tänä vuonna yhteensä noin kymmeneen raiskausrikokseen ja noin 15 seksuaaliseen ahdisteluun. Kyseessä ovat poliisin tietoon tulleet tapaukset.” Lehden päiväys! http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195009055530/artikkeli/poliisi marraskuussa 100 000 tehtavaa joista 800 liittyi turvapaikanhakijoihin.html
Suomessa on ulkomaalaisia 230.000 ( Kolehmainen ), turvapaikanhakijoita 32.000 ja arvioisin ulkomaalaistaustaisia Suomen kansalaisia 238.000 on yht. 500.000. Asukasluku kaikkiaan n. 5,5 miljoonaa eli näistä kantasuomalaisia 5 miljoonaa.
Epäilen, että vuosittain n. 1.000 poliisin tietoon tulleesta raiskausrikoksesta on yhteensä n. puolet ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustaisten tekemiä. - näilläyritetään
häivyttää maassa olevien laittomien europidien olemassaolo
- TULIKO_SELVÄKSI-
Rajat kiinni,
mamut ajettava suomesta pikavauhtia omaanmaahansa,
rakentakoon omaamaataan,
älköön enään sotiko,
käyköön kouluja,
sivistäköön itsensä euroopalaisten tasolle,
-
POIS MAMUT MAASTA HETI !
MANUT,,, tiesittekö SOTA ON SUURTA TYHMYYTTÄ, LOPETTAKAA SODAT,
-
ALKAKAA KEHITTÄMÄÄN OMAA MAATANNE asuttavaan kuntoon,
-
teillä SIELLÄ riittää töitä,
täällä EI TEITÄ TARVITA,
täällä TE OLETTE VAIN LOISIA,
kansakuntamme rasitteena,
joten POISTUKAA PIKAVAUHDILLA POIS,
-
TE ETTE OLE TERVETULLEITA TÄNNE !- mamut-pois-rajat-kiinni
Asia on just noin,
- kymmenen-käskyä-opettaa
JOKAISELLE MAAHANMUUTTAJALLE !
ennen EI saa antaa minkäänlaista oleskelulupaa suomeen,
eikä eurooppaan,
tämä on ainoa mahdollisuus saada yleis-sivistystä perille maahanmuuttajille,
---
Jokaisen maahan muuttajan pitää opiskella 10 käskyä,
kun he ne opikselee kymmen käskyä,
ne alkaa tajuamaan kuinka tyhmiä ovat olleetkaan sotiessaan,
ne palaa omaan maahansa ,
niillä loppuu sodat,
ne alkavat rakentamaan rauhaa ja rakkaudella rakentamaan omaa maataan,
siis,
ensimmäin tehtävä on maahan muuttajien tehtävä,
OPISKELLA
raamatun 10 käskyä ja selitykset niihin,
ennen eivät saa minkäänlaista oleskelu lupaa euroopaan eikä suomeen !- JESSEN-sana-
Maailman paras huomio,
kaikkien euroopan mamujen on PAKKO opiskella 10 käskyä ja niiten selitykset,
sodat lopuu,
ja heidän oma yhteiskuntaki alkaa kehittymään inhimillisempään suuntaan,
- uskokaa.pois
Mamu oppii käytöstavat kun sopeutuu yhteiskuntaan
- pakko-opiskeluun-mamut
EIVÄT ne opi ilman opetusta,
-
kymmen käskyä selityksineen on niitten pakko opiskella,
muuten eivät saa oleskelulupaa eurooppaan eikä suomeen,
-
-- yhtää ei ole pahitteeksi vaikka suomalaiset itseki muistin virkistykseksi opiskelee ne uudestaan,
-
kymmenkäskyä on maailman paras opas elämän tiellä,
ohjaamaan ihmiset elämän tiellä rehellisesti toisia kunnioittain ja vahingoittamatta ,
sodatkin varmasti loppuvat jos kaikki mamut opiskelee ne käskyt,
opiskelu antaa mamuille hyvää yleissivistystä ja tiedon mihin perustuu euroopan sivistys ja kultuuri,
euroopassa on kristinusko vallitseva usko. - näin.on
Moraalinen käsitys oikeasta ja väärästä, siihen ei käskyjä tarvita. Miten syylistää ei oma kansammekaan ole tästä vapaa, se näkyy rikostilastoissa, sotaakäyvissä maissa ei kymmenellä käskyllä tee mitäään, opettaa sitä ihmisille taitas mennä huulten heilutteluksi.
- lue-käskyt-ajatuksella-
näin.on kirjoitti:
Moraalinen käsitys oikeasta ja väärästä, siihen ei käskyjä tarvita. Miten syylistää ei oma kansammekaan ole tästä vapaa, se näkyy rikostilastoissa, sotaakäyvissä maissa ei kymmenellä käskyllä tee mitäään, opettaa sitä ihmisille taitas mennä huulten heilutteluksi.
kannataa lukea uudelleen ja uudelleen kunnes tajuaa mitä ne oikeesti tarkottaa,
-----
jaaaa, vai olet sitten sinäki rikollisuuteen taipuvainen,
-
jos on omatunto tallella,
siis jos ihminen tajuaa mikä on väärin mikä oikein, ei tee rikoksia,
suurin osa kansatamme on rehellisiä kunniallisia ihmisiä noudattavat kymmentäkäskyä,
vain pieni murto osa on rikolllista ainesta,
se johtuu siitä kun k o t o a eivät ikinä ole saaneet minkäänlaista rehellistä kasvatusta,
ja ovat joutuneet huonoon seuraan nuorena,
-
onneksi tämmösiä ihmisiä on vähän, noin promillen verran väestöstä,
ikäväkyllä yksiki p a ha ihminen saa paljon pahaa aikaan,
sitten yleistetään että kaikki ihmiset tekee niin,
joka ei pidä ollenkaa paikaansa,
kuten huomaat,
sinäkin olet yleistämässä kaikkia pahaksi,
kun ilmeisesti sinä itse olet paha ja teet pahoja asioita kirjoituksestasi päätellen,
muuten et yleistäisi noin,
-
kymmenen käskyä on maailman paras ohje elämän pitkälle matkalle,
-
tee se toiselle, mitä haluaisit isellesi tehtävän,
on erittäin hyvä vinkki omaan käyttäytymiseen, - näin.on
lue-käskyt-ajatuksella- kirjoitti:
kannataa lukea uudelleen ja uudelleen kunnes tajuaa mitä ne oikeesti tarkottaa,
-----
jaaaa, vai olet sitten sinäki rikollisuuteen taipuvainen,
-
jos on omatunto tallella,
siis jos ihminen tajuaa mikä on väärin mikä oikein, ei tee rikoksia,
suurin osa kansatamme on rehellisiä kunniallisia ihmisiä noudattavat kymmentäkäskyä,
vain pieni murto osa on rikolllista ainesta,
se johtuu siitä kun k o t o a eivät ikinä ole saaneet minkäänlaista rehellistä kasvatusta,
ja ovat joutuneet huonoon seuraan nuorena,
-
onneksi tämmösiä ihmisiä on vähän, noin promillen verran väestöstä,
ikäväkyllä yksiki p a ha ihminen saa paljon pahaa aikaan,
sitten yleistetään että kaikki ihmiset tekee niin,
joka ei pidä ollenkaa paikaansa,
kuten huomaat,
sinäkin olet yleistämässä kaikkia pahaksi,
kun ilmeisesti sinä itse olet paha ja teet pahoja asioita kirjoituksestasi päätellen,
muuten et yleistäisi noin,
-
kymmenen käskyä on maailman paras ohje elämän pitkälle matkalle,
-
tee se toiselle, mitä haluaisit isellesi tehtävän,
on erittäin hyvä vinkki omaan käyttäytymiseen,Raamattu on mulle satukirja, ei ole syytetty mistään rikoksesta, yksi ylinopeussakko siinä kaikki.
- treettankmjihuygt
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/sweden/12131919/Do-we-really-want-them-here-asks-divided-Sweden-on-refugee-children.html
Ruotsin kuulumisia. - poorbuggers
Poistettu viestejä, just juu mielipide kirjoitusten vapaus--heh heh
- ei-enää-ketään-oteta
vastaan, euroopastaki kaikki pitää palauttaa pikaisesti omaan maahansa,
---
Niin on raiskattu,
onneksi presidenttimmeki jo on huolestunu kansaivaelluksesta,
rajat kiinni pikaisesti ,
tiukkaan valvontaan,
kaikki pakolaiset pitää palauttaa heti jo rajalta takasi,
muuten emme selviä tästä katsatrofista,- niise.on.poijaat
Peräkammarin kiikkustuolista on hyvä huudella kyökinpuolelle alahuuli lörpällään.
- jos-se-on-Väyrynen-
Jospa Väyrynen pelastaa suomen, voi pelastaa koko euroopan kun oikein ajattellee asioita kunnolla,
Väyrynen on suomen viisain politikko,
ainaki ollu,
harmi ku tyhmemmät pääsi valtaan, seuraukset on sen mukaiset,
raamatussa on ennustettu, että tulee pieni mies joka pelastaa euroopan ja saa maailmaan rauhan,
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks315328Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si693996Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut313459Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?933241Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää463202- 682651
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1242152En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri542149Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit261407- 1871294