Ketkä ovat kaksi vihalintua, niin saavat ratkaista itse ongelmansa.
Kansa voi tarjota vaihtoehtoa.
Kuka salaisen palvelun tekijä on keksinyt hönäyttää koko planeettaa
ennen kuin päättyy kasvoikkain vihalintunsa kanssa, sen jälkeen kun sivulliset ovat kärsineitä? Ei mies ole näin pelkuri! Eikä nainen.
Ehdottakaa ratkaisuja tähän, kun kaksi ihmistä vihaa toistensa, niin mitä pitää tehdä?
Jottei kukaan muua kärsii.
Esimerkiksi kun aikuinen vihaa toista, niin hän saattaa tahtoa vahingoittaa lapsia. Lapsi on viaton ja siksi aikuisen kuuluisi ratkaista ongelmansa vihalintunsa kanssa. Laissa pitää säätää sellainen kohta.
Tosimies voi tapella. Hän tappelee vaikka valvotusti ja tappelijat itse säätävät ehtoja. Tosimies kunnioittaa vihalintunsa ehtoja. Ehtojen pitää olla tasapuoliset, ennen kuin aloittaa ja tunnustetut. Ehdot ovat päämääriä, mitä halutaan tavoittaa. Toiminta ennen ehtoja on väärää ja alentaa vihalinnun arvoa. Arvoton vihalintu on roskaa.
Joskus maapallo vaatii fyysistä ilmenemistä. Suomessa on tiukka fyysisen ilmenemisen laki, mutta erittäin laajaa henkisen väkivallan muotti. Suomalaisesta tulee arvoton kapine. Nainen johtaa ja sen johtamiselle henkisyyden suuruus on ehto. Miehen egolle pitää olla oma ratkaisunsa yhteiskunnassa. Ei voi olla että lapset kuolevat, koska vihalintu toimii niin kuin lääkäri, joka sanoo olevansa parantamassa sairaita mutta on piikittämässä tautia potilaaseen. Korkeasti oppineilla fyysinen olemus on pahasti vääristynyt ja se myös näkyy ajattelussa. He ovat avuttomia ja raukkoja. He ovat naisistuneita ja niiden väkivalta ei ole suoraa. Siksi miehelle olisi tarjoittava suora fysiikan ilmenemismuoto.
Supoammattilainen joka on koira eli juoksija, hänen ei pidä olla karhukirjetasolla toimiva. Hänellä on fyysistä voimaa mutta hänen on harjoitettavaa vastuun ottoa. Tietenkin likaisimmat työt tekevät pahisraukkikset, mutta kuitenkin paremman elämän toivossa - ja kukaan ei elää nuoruuttaan ikuisesti, on tultava rehtien ihmisten kesken ja sovittava säännöt. Ja vaikka tapella valvotusti, sovitusti.
Korkeasti oppineiden supojen, joiden päivä menee ajattelemalla ja tietokoneen äärellä esimerkiksi "miten tapan mahdollisimman paljon vihalintuja mahdollisimman pienellä panoksella", niin he voivat yrittää ratkaista vihasuhteensa ensin henkisen väkivallan avulla ja vasta sitten siirtyä fyysiseen, mutta jälleen kerran molemmissa säännöistä pitää sopia.
Ei ole mitään järkeä hajoittaa toimivaa infrastruktuuria, jota on rakentanut heitä ennen Suomea palvellut hyvinvointi rakennusmiesjoukko siihen laskuun, että diktaattori tahtoo valtaa. Diktatuurin dilemma on se, että se vaihtuu toisella diktatuurilla. Hyvinvointi on pääoma, joka loputtuaan voi koskea. Ei kannata syödä rajattomasti hyvinvoinnin pääomaa, koska se ei ole loputonta. Ei kannata testata toisia ihmisiä rajattomasti, koska kukaan ei ole rajaton, metallista tehty.
Luonnollinen tapa hoitaa suhteita on se, että sanoo suoraan. Tämä on rohkeutta ja kaunista ihmistä. Se että valehtelee, pettää ja alistaa, niin se on alhaista olomuotoa, joka ei saa palkkaa. Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa pitää pitää erittäin vahingoillisena ja hävitettävää pois ihmiskulttuurista. Ihminen joka pitää omaa perhettään parhaana ja vahingoittaa toisten lapsia oman perheen laskuun, sellainen ihminen on arvoton.
En usko että supolaisen työkuvaan kuuluu pahan teko. En usko että se kuuluu sotilaalliseen kulttuuriin. Kun heidän käytännönsä ovat suistuneet tähän, niin jotakin on pahasti vialla. Rohkeus, Rakkaus ja Rauha ovat tavoittelemisen arvoisia ominaisuuksia.
Aikuisten ongelmia ratkotaan henkilökohtaisesti
6
103
Vastaukset
- vihalintu
Emme ehkä näe elävänsä.
Miltä elämämme tuntuu?
Tuntuuko teistä elämänne hyvältä?
Minäkin tunnen eläväni.
Lapseni tuntee elävänsä.
Minä rakastan lapseni
mutta en saa tavata häntä.
Lapseni tahtoo kovasti nähdä minua
kun puhuin puhelimessa, mutta
minä en voi tehdä mitään.
Kukaan ei välitä
kun minulle on asetettu turvalukko.
Sen tekivät Seinäjoen päättäjät.
He eivät tunne minua ja siksi
lasten suojelu päätöksen teko on helppoa,
samalla tavalla kuin emme tunne venäläisiä
niin vihaamme heitä rajattomasti.
Vihaamme siis ilmaa, eikä ketään tarkemmin.- vihalintu
Emme näe elävänsä koska kukaan ei opeta meitä henkisyydelle.
Opimme tekniikaa, me valkoiset ihmiset,
mutta emme usko tuonpuoleiseen.
Meidän elämämme loppuu nykyiseen,
emmekä ajattelee huomista.
"Siksi voimme tapattaa ketä vain".
Siksi meidän on laajennettava henkistä kuvaamme
siitä, mitä on elämää, jota elämme.
Monikulttuurisuus on eduksi siinä,
koska ymmärrämme että ihmisiä on erilaisia
ja meistä tulee suvatsevaisempia.
Helsinki on aika suvaitsevainen
mutta pohjoinen ei ole.
Maaseutu ei ole yhtään.
Vanha väestö on todella rasistinen.
Nuorempi väestö ei ole.
Lapsi ei ole koskaan pahaa, vaan viaton. - vihalintu
Suomessa on ongelma, että ihmiset ovat hiljaa,
vaikka puhumisella selviäisi monesta onelmasta.
Lisäksi ihmiset syövät liikaa lihaa
ja siksi heistä tulee vihalintuja.
Lisäksi korkesti oppinut voi olla sadisti.
Lisäksi se, että emme kuuntelee kehoamme.
Lykkäämme lasten tekoa myöhemmäksi.
Lisäksi se, että emme asu perheenä, olemme yksinäisiä.
Lisäksi se, että suomessa on vähän ulkomaalaisia.
Lisäksi se, että puuttuu luonnollinen synnytys
ja se, että ihmiset eivät tunne luontoa.
Nyt kun olen koditon, niin ulkona nukkuminen
parantaa terveyttäni.
Olen vapaa.
Löydän yhteiskunnasta uusia ulottuvuuksia.
Ja hymyilen.
En oikeastaan kaipaa liikaa modernia rakennusta.
Mutta toki kaipaan etelän matkaa.
Ja perhettäni siinä karavaanarina.
:-) - vihalintu
Kun supojen toiminta on suistunut pahan viljelyyn ja sotilaiden toiminta on suistunut samaan, niin heitä ei pidä tukea.
Suomeen siis pitää tuoda sovittu tapaaminen.
Ei ole miestä sitä, että vihalinnun takia kärsii koko ympäristö, perhe, yhteikunta. Sellainen mies ei ole oikeassa. Siksi pitää ratkaista vihansa henkilökohtaisesti.
Minua ja perhettäni on ahdisteltu naimisiin menon alusta asti. Tarjoan minua ahdisteleville henkilökohtaista tapaamista yhteisillä ehdoilla, jotta tulevilta tuholta vältyttäisiin, joka kohdistuu Suomalaiseen ja Maailmaan kulttuuriin.
Minua ovat ahdistelleet Maahanmuottovirasto vaaleatukkainen poliisitoimistotekijä, HKI:n vuokranantaja, vaikka ovat vahempaa väkeä, mutta voimme säännöistä ja välivallan muodosta sopia, minua ovat ahdistelleet, Punkaharjun sosiaalitoimisto, minua on ahdistellut rankemmin Ähtärin kasarmi ja kaupungin työntekijät vissiin ja lopulta minua on tappanut Seinäjoki ja sen outo ilmapiiri. Ja vieläkin he tahtovat minulle pahaa ja seuraavat minua. Toivon että ette kohdista vihaanne lapsiini, koska se ei ole miehekästä. Voimme sopia väkivallan muodosta. Kertokaa. Seinäjoen arvo alenee, koska se jätti tapaamisen väliin. En vain halua jatkaa tyhjiä kierroksia. - vihalintu
Yksi kunta harrastaa väkivaltaa lapsiini, vaikka he ovat todella paljon pienempiä kuin he itse. Tämä on todella outoa sellainen ilmapiiri, jossa lapsille tehdään pahaa. Naiset eivät tappele suoranaisesti. Suomessa naiset eivät edes kosketa ketään. He ovat kylmiä. He puolustavat väkivallattomuutta laissa, mutta he varastavat toisten lapsia ja manipuloivat niillä ihmisiä. Tämä on sairasta naiseutta. Nainen jolla on omia lapsia ei koskaan tee sellaista. Suomessa on paljon sairaita vanhuksia.
- vihalintu
Supojen ei kannata nähdä vaivaa sillä, että varastavat rahaa tililtä, häätävät kotoa pois kadulle, hajottavat perheitä ja rokottavat joutavia kipuja ja kuolemia tai pompottavat loputtomasti tuloksetta. Elämällä on tarkoitus, toivon, että Suomalainen viranomainen ei tuhlaa rakasta vanhempien ja lasten aikaa siihen, että ei osaa ottaa päätöksiä oikein tai että he ovat ihmisinä todella todella huonoja ja tahtovat vahingoittaa muita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293267
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651096Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr141056IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57979- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854