Maatukea tämäkin

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/minne-ne-verorahat-menevat-yle-suomi-maksaa-lahes-1-000-000-000-euron-yritystuet-6002009

Vaan ei ole helppoa kaupunkilaisena metsänomistajanakaan. Perintömetsään on noussut yhteensä kahdeksan tuulimyllyä 2012 vuonna, vuokraa yhden myllyn jalustapaikasta tulee vähän vajaa kaksi tuhatta vuodessa.
Tuosta pidätetään kuitenkin pääomavero, on minun mielestäni väärin kun kuitenkin tuulivoimayhtiö saa yritystukea heillä on takuusähköhinta/Mwh ja minä maksan sitä pääomaveron muodossa valtiolle takaisin.

Kyllähän ketuttaa kun melkein viisi tonnia menee vuodessa tuota veroa, se on melko pitkä penni jo 30 vuoden vuokrasopimusaikana, toki tuo vuokra on mukavaa lisätuloa eikä se yksi myllynalusta hirveästi tilaa vie ja ensinnä sai itse hakata ja myydä puut pois myllyjen tieltä. Tietysti niistäkin tuloista pidätettiin pääomaverot ja alvit tottakai.
595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jopa on aloittajalla murheet, minä olisin ainaki tyytyväinen jos vuodessa tulisi lähes 10K€ puhdasta jotain tuulivoimalan maa-ala vuokraa.
Mielestäni tuulivoiman tukeminen on muuten aivan törkeän väärin.

Äänestä
  • Suomessa metsä tuottaa 50- 200€/ha, jos niinku jaetaan tulot koko alalle. Sen mukaan jos alottajan seurulla tulo olis 200€/ha, nii se vastais väintään 50ha:n kokosen metsän tuloa vuosittain. Eikä tartte tehdä mitää, että mielestäni aika hyviin.

    Äänestä

Kepukuntiiha nuo 'ryritystuet' menee, lähin meinaa pohojamaat, kannust nääs.

Äänestä
  • Tuilla kasaat maatalouskoneita, perkeleen pummipaska.

    Äänestä

  • johanlesboafkannus kirjoitti:

    Tuilla kasaat maatalouskoneita, perkeleen pummipaska.

    tota tukee vois hakee ? Ite nuo on kasaah joutunu jos hajoomaan sattuu, ei riitä rahat asentajan palkkaan :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Stadilainenmetsämies kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/minne-ne-verorahat-menevat-yle-suomi-maksaa-lahes-1-000-000-000-euron-yritystuet-6002009

Vaan ei ole helppoa kaupunkilaisena metsänomistajanakaan. Perintömetsään on noussut yhteensä kahdeksan tuulimyllyä 2012 vuonna, vuokraa yhden myllyn jalustapaikasta tulee vähän vajaa kaksi tuhatta vuodessa.
Tuosta pidätetään kuitenkin pääomavero, on minun mielestäni väärin kun kuitenkin tuulivoimayhtiö saa yritystukea heillä on takuusähköhinta/Mwh ja minä maksan sitä pääomaveron muodossa valtiolle takaisin.

Kyllähän ketuttaa kun melkein viisi tonnia menee vuodessa tuota veroa, se on melko pitkä penni jo 30 vuoden vuokrasopimusaikana, toki tuo vuokra on mukavaa lisätuloa eikä se yksi myllynalusta hirveästi tilaa vie ja ensinnä sai itse hakata ja myydä puut pois myllyjen tieltä. Tietysti niistäkin tuloista pidätettiin pääomaverot ja alvit tottakai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu