Tämä saattaa kuulostaa vanhan hipin höpinältä, mutta jotenkin nykyiset iskelmätähdet kuulostavat imaamin ulinalta, ei mitää rytmiä eikä kaunista laulun ääntä. Ehkä sitä voisi kutsua imaamiräpiksi, kun ei parempaa termiä ole keksitty.
90-luvulla sentään laulettiin kauniisti noutilleen ja musiikissa oli biittiä.
Mutta musiikki kuvastaa aikaansa ja nyt on tyyli tällainen. Pelottaa vain, mitä ne seuraavaksi Amerikassa keksivät. Kenties räpin jälkeen tulee piereskely tai vaginasta ääntely. Youtubessa on jo näitä uuden aallon ääntelijöitä tyrkyllä.
Noin kymmenen vuoden päästä räpin kuuntelijat valittavat, että enää ei ole kunnon musiikkia, vain piereskelyä noutilleen ja vaginamusaa.
Teuvo Hakkarainen oli edellä aikaansa, kun teki imaamiräppiä jo pari vuotta sitten, kenties se innoitti naiset matkimaan häntä ja imaamiräppi alkoi voittokulkunsa.
Suomalaiset naisartistit 2016
2
219
Vastaukset
- delta00
Nykyisen musiikin ovat tyrmänneet monet ammattilaiset jo aikapäiviä sitten ja sen voi kyllä kuulla lähes miltä hyvänsä rasiokanavalt,a jos vain pinna kestää niitä kuunnella.
Musiikin taso on sama kuin kaiken muunkin median suoltaman ns. viihteen, pikaisesti tekaistua, mielellään seksiä, kuten aloitit, alapää on avainsana, monotoninen yksinkertainen kyhäelmä joka on ympätty parin kolmen sanan ympärille.
Siitä nyt kertakaikkiaan puuttuu kaikki se harmonia, mikä musiikilla pitäisi aikaan saada, siitä ei tässä yhteydessä edes kannata puhua.
Nykymusiikosta ei saa pienintäkään piristävää mielihyvää eikä minkäänlaista nautintoa.
Ja mitä tämä räppi on, rääväsuisten kakaroiden keskenkasvuisuuden protestointia, vaiko ns. vihapuhetta globaalisti hyväksyttynä "taide"muotona"? - Fanittaja00
https://open.spotify.com/album/2jqBIRd0x38cPvtchu5t5P
Kyllä nykymusa voi olla myös hyvää!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584