Vaalikausi 2013-2016+bonuskevät-tähän mennessä

Kas, kas mitä ihanaa; vaalikausi yli puolen välin, ja me on saatu seurata uskomattoman vähä-äänistä, nöyrää lainkuuliaisuutta sekä hikoilematonta asianhoitoa. Työrauha on pysynyt valtuustorintamalla, ja niinpä kuntalaiset nauttivat hedelmiä runsaasta kehittämisestä, josta pursuaa työpaikkoja ja tuloksellisuutta kaupungin yhteisen hyvän puolesta.
On valtuustolla mainetekoja, on. On painettu yötä päivää, viikonloput ja kesät talvet, vuodenvaihteet ja pääsiäiset.
Kunnantalous kuralla, suhteet solmussa, vain virastolla on kotoista ja viihtyisää.

Poiminnat;
vuosi 2013 Rinnevaaran syrjäyttäminen kaupunginjohtajuudesta
= ei yhtään uutta työpaikkaa, muuttotappio 100 hlön vauhdilla

vuosi 2014 Rinnevaaran estäminen viran hoidosta-kaupunginjohtajuudesta
= ei yhtään uutta työpaikkaa, paitsi yksi eläkeläinen toimitusjohtajaksi, muuttotappio 70 hlön vauhdilla

vuosi 2015 Rinnevaaran ulosostaminen 1 miljoona, Laguna-kuningaskalan katoaminen -katiskan repeämä 17 miljoonaa
=ei yhtään uutta työpaikkaa, paitsi yksi eläkeläinen kaupunginjohtajaksi, muuttotappio 100 hlö vauhdilla
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siinähän tulikin sitten tuulta paskaa yhden aloituksen verran! Ei yhtään totuuden mukaista sanaa tai lukua!

Äänestä
  • Ja taas rinnevaara, rinnavaara, rinnevaara, rinnevaaraaaaaa. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Eikö olekin taitavaa.

    Äänestä

  • Näillehän vois järjestää Rinnevaara-terapian näille muutamille! Jollakin jaksolla voisi itse Rinnevaara käydä luennoimassa aiheesta "miten voitat ahdistuksen"!

    Äänestä

Totta 100% aloitus. Toivottomien tollojen tukeminen tuhoaa tulevaisuutemme.

Äänestä

Sanontana joutsenlaulu tarkoittaa viimeistä esiintymistä, suoritusta tai saavutusta – mahdollisesti edeltäviä parempaa – ennen jonkin päättymistä tai ihmisen kuolemaa.

Äänestä
  • On siinä hieno vaalikausi menneillään HEH. veikkoloinen käv vielä tapiks kehumassa ministeriöön kahen johtajan messehevää muakuntamallia HIC ja HEH. ol kuulemma suanu luppauksen notta soetellaan joskus HEH. eikö oekeesti missää hällyytyskello kilikata kele, tämä hiukkasta kiihyttävä malli on oekee veroeurojen syöpäläinen holtiton sellaenen kele. mut eiku pojjaat edustusaunoo ja puluputtaa HIC ja HEH

    Äänestä

Holapan Esko kirjoitti Pyhäjärven Keskustan ja samalla päätöksenteon moraalisesta kriisistä paikallislehdessä. Olen samaa katsellut, oikeasti sitä en vieläkään erota, kuuluvatko vasemmisto demarit persu keskustanryhmään vai onko päinvastoin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leikkiminen.jatkuu kirjoitti:

Kas, kas mitä ihanaa; vaalikausi yli puolen välin, ja me on saatu seurata uskomattoman vähä-äänistä, nöyrää lainkuuliaisuutta sekä hikoilematonta asianhoitoa. Työrauha on pysynyt valtuustorintamalla, ja niinpä kuntalaiset nauttivat hedelmiä runsaasta kehittämisestä, josta pursuaa työpaikkoja ja tuloksellisuutta kaupungin yhteisen hyvän puolesta.
On valtuustolla mainetekoja, on. On painettu yötä päivää, viikonloput ja kesät talvet, vuodenvaihteet ja pääsiäiset.
Kunnantalous kuralla, suhteet solmussa, vain virastolla on kotoista ja viihtyisää.

Poiminnat;
vuosi 2013 Rinnevaaran syrjäyttäminen kaupunginjohtajuudesta
= ei yhtään uutta työpaikkaa, muuttotappio 100 hlön vauhdilla

vuosi 2014 Rinnevaaran estäminen viran hoidosta-kaupunginjohtajuudesta
= ei yhtään uutta työpaikkaa, paitsi yksi eläkeläinen toimitusjohtajaksi, muuttotappio 70 hlön vauhdilla

vuosi 2015 Rinnevaaran ulosostaminen 1 miljoona, Laguna-kuningaskalan katoaminen -katiskan repeämä 17 miljoonaa
=ei yhtään uutta työpaikkaa, paitsi yksi eläkeläinen kaupunginjohtajaksi, muuttotappio 100 hlö vauhdilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu