Alapurenta

Hammastin

Millon koiran alapurenta on liian suuri, ja oikomishoidot tai mitä nyt sit eläinlääkärit näille voi tehdä ovat tarpeen? Koirallani on reilu alapurenta, useamman millin alaleuka pidemmällä kuin yläleuka. Koira ei näytä millaan tavalla itse asiasta kärsivän, syö ja leikkii aivan normaalisti.

Olisi kiva kuulla myös kokemuksia erilaisista hammashoidoista koirilla ja miksi niiden tekemiseen on päädytty. Sekä myös kuulla muista "hammasvikaisista" hauveleista joille ei ole hoitoja ks vian vuoksi tehty.

3

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seurailetilannetta

      Meillä on koiralla alapurenta ja silloinen eläinlääkäri oli kovasti halukas alkamaan oikomishoitoihin kun koira oli hyvin nuori. Fiksuna halusin toisen ja kolmannenkin mielipiteen ennen kuin suostuin moiseen, ja muut lekurit olivat sitä mieltä, että jos koiralle ei alapurennasta ole mitään haittaa, niin on aivan turhaa mitään asialle tehdä. Jos koira on kasvavassa iässä, niin seurailet vain, ettei mikään hammas ala tökkimään ikeneen tai muuta vastaavaa. Jollei haittaa ole, niin antaisin olla. Niin annettiin meidänkin koiralla olla, vaikka ensimmäinen elli olisi asialla rahastaa halunnutkin.

    • 1806

      Jos purennasta ei ole haittaa, ei tarvitse operoida. Joidenkin rotujen purennat muuttuvat vielä vanhempanakin. Jos kyse on nuoresta koirasta, kannattaa odotella että kasvu päättyy.

    • Harmitus21

      Meijän 8 kk pojulla on reilu alapurenta ja alakulmuri jää usein tököttämään ylähuulen päälle, toisinaan ylähuuli menee normaalisti kulmurin päälle suun ollessa kiinni. Onko tälläisestä haittaa koiralle? Emme ole huomanneet koiran millään tavalla kärsineen purennastaan, edes kulmurista joka painaa ylähuulta toisinaan. Pentuna oli vain lievä alapurenta, pysyvät hampaat sitten kaikkea muuta :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2328
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1704
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      50
      1379
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      51
      1057
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      788
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      786
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe