runoja kuolemasta...???

Kuolemankello raksuttaa
ei kukaan ole turvassa päällä maan
Taas pian vanha ihminen maan päältä katoaa
kaikki kuolevat joskus aikanaan
Tilastot kertovat kuolleista ihmisistä
eivät kerro ihmisten tuskasta mistä
se suurin viha kumpuaa
rakkaus pirstaleiksi hajoaa
Teinityttö huoneessaan itkee
poika on hänet jättänyt
poika on hänen sydämensä rikkonut
Hän itkee pienestä niin
mutta pienikin takaisku saa hänet kyyneliin
Leipäjono kirkon edessä suurenee
vähävarainen köyhä jonossa
vähissä vaatteissa palelee
Vaimoaan hän yrittää elättää
Kävelen leipäjonon ohi
myötätunto minussa herää
Kai ihminenkin joskus eläessään itkeä saa
ilman surua ja masennusta on elämä turhaa
Joskus maan päällä on pitkään routaa
Joskus joku taas selkään puukottaa
hätää kärsii pieni ihminen
Ilmaa helpottavaa lähimmäinen otsalle puhaltaa
Mutta ei koskaan sammu kuolemankello
hautajaissonaattia taas soittaa tuo musta sello
Kaunotar vaalea makaa arkussaan
viilletyt ranteet ovat vieneet hänet pois päältä maan
Petolinnut saalistavat pientä kulkijaa
lapsi etsii pimeydestä turvaa
Pimeyteen käy lapsosen pienen tie
pimeään turvaan paha henki lapsen vie
Ei kukaan enää pimeässä vaeltavaa lasta voi rakastaa
Sydämen lopulta pimeys pakastaa
Ja kuolemankello soi uudestaan
lasta kotiin takaisin huudetaan
Turhaan käy kutsuhuuto pimeyteen
lapsi hukkuu lopulta jääkylmään veteen