Muutto kerrostaloon - miten haukkuminen pois?

Omistan 3-vuotiaan papillon uroksen, joka on asunut ikänsä maalla. Haukkuu jokaista ovesta tulijaa, ja mielellään myös jos luulee kuulleensa jonkun kävelevän oven takana, tai auton oven pamauksen.

Nyt kuitenkin olisi muutto kerrostaloon koiran kanssa, ja siellä en anna koiran haukkua ihan naapuriystävällisyydenkin nimissä.

Koiran saa komennettua hiljaiseksi jos olen paikalla, mutta jo haukkumisen aloitus olisi hyvä saada pois. Ja kun en ole kotona, koira voi haukkua yksikseen.

Muuttoon on vielä pari kuukautta, ja mietinkin jos saisin sen haukkumisen loppumaan jo ennen muuttoa. Vai olisko se parasta ajoittaa muuttoon, ja ottaa uudessa talossa uudet käytännöt käyttöön?

Eli onko kenelläkään niksejä hakkumisen estämiseksi (haukunestopannat yms tiedän, mutta ensin mieluummin koittaisin näppärää koulutusta)?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kerrostaloon kirjoitti:

Omistan 3-vuotiaan papillon uroksen, joka on asunut ikänsä maalla. Haukkuu jokaista ovesta tulijaa, ja mielellään myös jos luulee kuulleensa jonkun kävelevän oven takana, tai auton oven pamauksen.

Nyt kuitenkin olisi muutto kerrostaloon koiran kanssa, ja siellä en anna koiran haukkua ihan naapuriystävällisyydenkin nimissä.

Koiran saa komennettua hiljaiseksi jos olen paikalla, mutta jo haukkumisen aloitus olisi hyvä saada pois. Ja kun en ole kotona, koira voi haukkua yksikseen.

Muuttoon on vielä pari kuukautta, ja mietinkin jos saisin sen haukkumisen loppumaan jo ennen muuttoa. Vai olisko se parasta ajoittaa muuttoon, ja ottaa uudessa talossa uudet käytännöt käyttöön?

Eli onko kenelläkään niksejä hakkumisen estämiseksi (haukunestopannat yms tiedän, mutta ensin mieluummin koittaisin näppärää koulutusta)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu