Auttakaa poliisia, jos tunnistatte nämä miehet
Kolme naista ryöstettiin väkivaltaisesti yöllä Helsingissä - tunnistatko miehen kuvasta?
Keskiviikko 13.1.2016 klo 16.43
Kolmen naisen seurue joutui ryöstön kohteeksi uudenvuodenaattona kello 03.55 Helsingin keskustassa, kun he olivat poistumassa Pohjoisesplanadilla sijaitsevasta Ravintola Teatterista.
Poliisi kaipaa vihjeitä kuvassa näkyvistä miehistä.
Poliisi kaipaa vihjeitä kuvassa näkyvistä miehistä. (POLIISI)
Kaksi naista istui ravintolan ulko-oven läheisellä seinustalla, kun paikalle tuli kaksi tuntematonta miestä. Poliisin mukaan tummaan takkiin pukeutunut mies työnsi yllättäen toisen naisista polvilleen maahan. Samalla mies otti naisen vieressä olleen matkapuhelimen käteensä, poliisi kertoo tiedotteessa.
Toinen naisista yritti estää puhelimen anastamisen tarttumalla miestä käteen, jolloin mies löi naista kasvoihin. Iskusta huolimatta nainen ei irrottanut otettaan miehestä, ja hän onnistui saaman puhelimen itselleen.
Tämän jälkeen mies poistui poliisin mukaan paikalta kaverinsa kanssa.
Samaan aikaan naisseurueen kolmas jäsen tuli ulos ravintolasta ja näki miehen lyövän ystävätärtään. Ystävä lähti miesten perään ja saavutti tummatakkisen miehen lähellä Mannerheimintien ja Pohjoisesplanadin risteystä.
Nainen tarttui miestä hihasta ja "raahautui" jonkin matkaa miehen perässä. Mies löi poliisin mukaan naista kasvoihin, jolloin nainen kaatui selälleen maahan.
Poliisi pyytää apua selvitykseen
Yksi naisista onnistui kuvaamaan puhelimellaan lyhyen videon tapahtumista. Poliisin mukaan videolla tummatakkinen mies kohdistaa väkivaltaa naisiin ja yrittää viedä heiltä tavaroita.
Naisten mukaan mies on tummatukkainen, iältään noin 30-35-vuotias, pituudeltaan 175-180 senttimetriä ja vartaloltaan normaali. Mies oli pukeutunut vaaleisiin housuihin ja tummaan paksuhkoon päällystakkiin, jossa oli vaalea karvakaulus. Jaloissaan miehellä oli tummat jalkineet.
Poliisi on julkaissut tekijästä kuvan ja pyytää yleisön apua miehen henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kuvassa esiintyy kasvot peitettynä myös miehen valkotakkinen kaveri, joka ei naisten mukaan osallistunut omaisuuden anastamiseen tai väkivaltaan naisia kohtaan. Naisten mukaan valkotakkinen mies yritti estellä ja rauhoitella kaveriaan. Tutkinnallisista syistä poliisi pyytää yleisöltä tietoja myös valkotakkisen miehen henkilöllisyydestä.
Vihjeet tekijästä ja kuvan valkotakkisesta miehestä voi ilmoittaa virka-aikana puhelimitse numeroon 0295471005 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon 0295417935. Sähköpostitse tietoja voi lähettää osoitteen [email protected].
HANNA GRÅSTEN
[email protected]
T
Poliisi pyytää apua selvitykseen
31875
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492