Vekkarin ja mainosten jakelusta 42100, 42300 ja 42220 postinumeroalueille vastaa Jyväskylän Jakelut Oy. Jakelussa saattaa olla aluksi ongelmia esimerkiksi edellisen jakeluyhtiön palauttamattomien lehdenjakajan avainten takia. Jakamatta jäämisestä laita palautetta www.jakelupalaute.fi/vekkari ja jakelu saadaan toimimaan.
Jakeluaika on keskiviikkoisin klo 9-21.
Jakeluaika on keskiviikkoisin klo 9-21.
Vastaukset 143
Vanhimmat
Onko perää, että tarkoitus on tehdä jakelua lapsityövoimalla?
Ennenkin Vekkaria ovat jakaneet myös alaikäiset ainakin 2000-luvun alussa. Ei ollenkaan paha, jos nuorilla on mahdollisuus työn kautta saadavähän omaa rahaa.
Onhan se siinä mielessä ikävää, että työehtosopimuksen mukaista palkkaa saaneet kymmenet entiset jakajat saivat kenkää. Kai ne nuoretkin mieluummin olisivat sitä työtä tehneet kunnon palkalla?
Työehtosopimuksen alaista jakelua tämäkin. Tutustukaa osoitettomaan erillisjakeluun. www.smery.fi
Jos asia on kunnossa niin varmaan entiset osoitteet hyvin tuntevat jakajat ovat kiinnostuneita jatkamaan työtään? Ja sitten on jokin väärinkäsitys, että palkka putoaisi lähes puoleen entisestä?
Mitä lehden jakelua se 9-21 muka on. Minä tarvin ilmoituksen aamulla ennen kaupoille lähtöä. Ihan sama kun ette jakele ollenkaan.
Ilmoitukset tulee olla alkaen torstaina niinkuin lidl. Tällöin ei haittaa vaikka jakelu olisi perillä keskiviikkona klo 21. Pääset heti käsi syyhyten torstaina kaupoille mainoslehti kädessä.
Se on iltalehdenjakelua.
Ilmoittaja olisin myös huolissani jos tarjoukseni tai ilmoitukseni ei ole nähtävillä heti aamusta kun ihmiset lähtevät asioille.
Jos vekkari tulee keskiviikkona päiväpostin jälkeen se tulee haettua vasta torstaina aamupostin mukana. Ilmoittajana en kyllä luottaisi ilmoitusten menevän perille ainakaan keskiviikkona.
Minulle on tullut tämän hienon uudistuksen jälkeen vain kerran ja silloinkin myöhään torstai iltana. Jäi tärkeä yhdistyksen meno väliin kun huomasin liian myöhään. Kuulemma perivät niistä ilmoituksista vielä ison lisämaksun jos yhdistyksen tunnuksen haluaa ilmoitukseen. Toivotaan että ilmoittajat löytävät paremman kanavan. Tuleehan niitä muitakin ilmaislehtiä säntillisesti kannettuina kotiin saakka kuten esimerkiksi Paikkakuntalainen.
Meille tuli tänään 2 vekkaris ja kahdet mainokset eri jakajat oli, tipahti luukusta melkein peräkkäin🏖️
voi kulta todella ihanaa, tästä palkinnoksi saat suudella omaa G pistettäsi,toki vain hiukan..
Eikös Olli enää yksin jaakaan Vekkaria koko Jämsän seudulle?
Ei jaa yksin eikä kaksin. Jyväskylän jakelijat lupasivat jakaa halvemmalla.
Yhyy yhyy yhyy. Asiantuntijat täällä koolla.
Juu, täällä Jämsässä on lehden lukijoita ja ilmoittajia totuttu pitämään parhaina asiantuntijoina. Siellä Jyväskylässä asia on tietysti toisin. Ja kyllähän se tietysti katettakin parantaa, kun jättää puolet osoitteista jakamatta.
En ole saanut vekkaria kotiin koko kesänä asun jämsän keskustasss
Voisko ite hakee jostain
Ei oo vekkaria lootassa näkynyt..
joo ei ole kaupungin minkään alueita nuo numerot.
Meille tuli vasta torstaina vaikka 1,5 km päässä torista asutaan.
Kertokaapas sekin, että pitääkö se huhu paikkansa, että Vekkari perii nykyään yhdistysten ilmoitusten logon käytöstäkin huomattavan lisämaksun?
Eipä ole vieläkään näkynyt aviisia meillä vaikka perjantaissa mennään ja aivan ydinkeskustan alueella omakotitalossa asutaan; ei tarvita avaimia eikä muita....
Kannattaa antaa palaute aloituksessa annettuun nettiosoitteeseen. Asia hoituu sitä kautta paremmin kuin tämän palstan kautta. Jos olet jo antanut, niin odota ensi viikkoon. Tämä on kyllä täysin väärä nettiosoite tälle asialle, vai oliko tarkoituksesi päästä vähän narisemaa muun keskusteluporukan kanssa?
"Vekkarin ja mainosten jakelusta 42100, 42300 ja 42220 postinumeroalueille vastaa Jyväskylän Jakelut Oy."
Mitä järkeä on vaihtaa paikallinen osoitteet tunteva jakelija, johonkin Jyväskylän porukkaan? Ei tarvi olla kummonenkaan ennustaja, kun tietää miten siinä käy?
Ei yritys voi pyörittää kannattamatonta toimintaa, vaan silloin etsitään uusi ratkaisu. Nyt sitten toiminnan haltuun ottanut yritys on ratkaissut ongelman niin, että se on kannattavaa. Yritysten ensisijainen tarkoitus on tuottaa voittoa. Ei siinä mietitä tällaisia paikallisia etuja, vaan raha ratkaisee.
Ei semmoinen yritys, joka ei ota huomioon asiakkaitaan menesty, joten ei pitkään tule sitä rahaakaan.
Jos kannattavuus huono näillä muutoksilla, niin taas voidaan Yt-neuvottelujen kautta tai muilla tavoin tomintatapoja muuttaa. Kyllä se kannattavin toimintatapa löytyy kun aikansa etsivät.
Asutaan n. 2 km:n päässä keskustasta - siis torilta. Vekkari tuli torstaina, joskus päiväpostin aikoihin.
Toinen osoite meillä on keskustassa, Veikon koneeneen takana kerrostalossa. Ei ole tähän mennessä (perjantain klo 14.00) Vekkaria näkynyt .Osoitteessa asuva on lähes 95 vuotias. Odottaa aina keskiviikkoaamuisin lehteä. Pettymys oli iso, kun ei lehteä kuulunut.
Onneksi ei ole maksullinen läpyskä, tilaus loppuisi välittömästi.
Palaute jakeluun on annettu kyllä.
On meillä täällä Jämsässä asiat hyvin, kun ilmaisjakelulehti on maailman kaatava murhe.
Kyllä se tulematta jääminen voi jollekin olla se maailman kaatava murhe. Paljon on sellaisia, joilleka ilmaislehti Vekkari on ainut vuosikausia tullut lehti ja nyt kun se ei tuttuun tapaansa tullutkaan keskiviikko aamuna luukusta, niin vähemmästäkin menee elämä sekaisin. Varsinkin, jos on sen kuntoinen ettei pysty sitä kaupan jakelupisteestä hakemaan eikä kukaan tuo.
Pienestä elämä sekoaa. Eikös tuo Vekkari tullut jossain vaiheessa torstaisin hetken aikaa. Oli teillä varmaan rankkaa silloin.
Uusi jakelumieskö se täällä asiakkaitaan pilkkaa?
Hyvä arvaus, mutta pieleen meni. Siinähän nyt sinulle pähkäiltävää pariksi päiväksi.
Kuulemma uuden firman palkka jäisi kulujen jälkeen tasan 1/4osaan entisestä.
Kuka hullu niitä haluaa jakaa kun ennen palkka oli ilmeisesti "nippanappa tyydyttävä"
Ei oo meilläkään lehteä näkynyt, vaikka ilmoitettu on
Lapsia yrittävät jujuttaa. Kuvittelevat, että ne on tyytyväisiä, kun saavat edes muutaman euron kouraansa.
Kaiken syy löytyy Tampereelta. Millään muulla kun ei ole väliä kunhan halvalla saadaan, vekkarin lukijoita eikä ilmoittajia ei Tampere kunnioita lainkaan, taitaa vaan taas tulla omaan nilkkaan niinkuin muutkin lehden uudistukset. Saas nähdä kuinka käy
Eihän se mitään jos vekkarin tulo alkoi tökkimään, mutta kun muukin posti jää tulematta tai tulee miten sattuu.tänään tuli vekkari meille päivän myöhässä ja naapureille ei tullut tänäänkään ja muu posti jäi kokonaan tulematta.tuntuu olevan aikamoista arpomista kuka saa postia ja kuka ei.
Ei tule Jyväskylän poikien hommista mitään. Jos jakelu ei onnistu kylän keskustassa sijaitsevaan kerrostaloon, niin ei se onnistu muutenkaan. Kyllä nyt selvästi haukkasivat liian ison palan. Koskahan yrittäjät huomaavat, että heitä nyt ilmoitustaksoissa kusetetaan?
Meille tänne vähän syrjemmälle on jaettu kiitettävästi.
Syrjäkylille jakaa Posti. Joskin vuorokauden myöhässä.
Kirjoitin vähän syrjemmälle, en syrjäkylille. Meille ei jakelua suorita posti ja lehti tuli keskiviikkona päivällä.
Jospa ne jakelijat seikkailevat sitten siellä vähän syrjemmällä, kun eivät koskella keskustan kerrostaloja löydä.
Olis töitä tarjolla :) http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8862646_fi.htm
Lähtekää nyt hyvät ihmiset urakalla painamaan, että niitä lehtiä saataisiin tännekin päin.
Töissä kuulin, että on noita lehtiä Koskellekin tullut ja jo ihan päiväsaikaan. Ei koko Koski ole ollut Vekkari-uutispimennossa.
Meille tulee torstaina vekkari 18.00 ja syrjäkylille päiväpostin mukana...kumpi siis saa lehden ensin?
Ei tainnut Jyväskylän äijä arvata mihin nyt sotkeutui. Jyväskylässä ei varmaan kukaan perään kysele, jos vaan vähän jakelee niitä mainoksia sinne ja tänne (ja heittää loput paperinkeräyslaatikkoon) Jämsän seudulla on totuttu saamaan Vekkari säännöllisesti ja siitä pidetään myös kiinni. Muilla mainoksilla ei ole niin väliä.
Juu, ihan pelkkä Vekkarin tuonti riittää. Ne mainokset voitte kipata suoraan sinne lähimpään näkyvillä olevaan paperinkeräyslaatikkoon. Saatte siinä vähän hyvitystä siihen kitupalkkaanne.
Sot, sot... Mieluimmin ottaisin aamusta ne pelkät mainokset, kuin tyhjänpäiväisen Vekkarin myöhäisilmoituksineen...
Viime viikolla ei ollut klo 21 vielä tullut. 23 kävin seuraavan kerran. Oli tullut.
Ed viikolla ei tullut edes klo 23 mennessä. Jos olisin ilmoittaja ke. koskien vaatisin hyvitystä
Ei näy, ei kuulu. Ei ole näkynyt sen jälkeen, kun jakaja vaihtui. Enkä asu korvessa. Perseelleen meni koko homma.
Tänään oli postilaatikossa jo klo 5.30 (Kosken keskustan alue), vaikka jakeluaika alkaakin vasta klo 9.00. Kiitettävää toimintaa. Ongelmia ei ole ollut aikasemminkaan, vaan on ihan luvattuna aikana tullut.
Taitaa jakelija itse kirjoitella. Kukapas tuohon aikaan on muuten laatikolla aikaa ottamassa. Et viitsi varmaan kerrostaloihin jakaa, kun siellä joutuu kiipeilemään portaita.
En jakelee mihinkään. Haen klo 5.30 aamun lehdet laatikostani joka aamu ennen töihin menoa, joten ei minun tarvitse mitään kellottaa. Joidenkin kun täytyy herätä ajoissa töihin, kun tuota kellonaikaa niin ihmettelit.
Onkohan kirjoitus sarkasmia vai onko kirjoittaja tosissaan. Keskiviikkona ilmestyvä lehti löytyy 5.30 torstaiaamuna laatikosta ja tämä kiitettävää toimintaa.
Tietenkin oli, kun keskiviikko iltana klo 20 jälkeen niitä näkyivät jakelevan koskenkin keskustaan
Eläköön halpa orjatyövoima ja huonot palkat. Taas sai Alma-Medialla joku tyhjänpäiväinen toimittajanretku pitää työpaikkansa, kun Vekkarin jakelukustannukset saatiin pudotettua kehitysmaiden halvan lapsityövoiman tasolle.
Ei taida niitä jakajia löytyä, kun ei tule enää lehtiäkään.
Tuntuu olevan nyt vallalla semmoinen käytäntö, että jaellaan jos muistetaan.
ja ilmeisesti ei muisteta, kun ei ole kolmeen viikkoon vekkaria tullut
Saikos Hurme kenkää oikein kunnolla? Ei tainnut päästä neuvoon jyväs poikia tai oisko ees halunnut.
Tuskinpa kiinnosti paljon neuvoa, kun halpatyövoimalla vietiin kokeneilta ammatti-ihmisiltä hommat.
Tästähän se kapitalisti ja riistoporvari on nähnyt märkiä päiväunia jo vuosikymmenet. Muutaman vuoden päästä jakaa turvapaikan saaneet maahanmuuttajat ne Vekkarit vielä puolta halvemmalla, mitä Jyväskylän porukalle pitää nyt maksaa.
Kyllä me lehtitalon läskit Almat ja Elmot nauretaan sitten makeaa naurua, kun mutakuonot jakaa muutaman vuoden kuluttua Vekkaria niin huonolla liksalla, että sillä ei Suomessa elä. Vaan ei se meitä porsaita sureta. Menkööt hakemaan sossun luukulta köyhäinapua ja asumistukea. Meille on se tärkeintä, että Suomesta löytyy jatkuvasti hölmöjä, ketkä suostuvat tekemään paskaduunia ilmaiseksi.
Se on toimeentulotuki ja asumistuki haetaan KELA:sta. Ihan neuvoksi, jos joskus itsekin tarvitset, kun kukaan ei elämästään etukäteen tiedä.
Tuntuu olevan outo näkemys lehden jakelusta näillä uusilla jakajilla, kun paiskaavat vaan nipun lehtiä ja mainoksia porraskäytävään. Joku voi lehden siitä nypätä ja mainokset jää lojumaan pitkin rappusia. Käyttekö myös siivoamassa jälkenne? Minun puolestani saa lojua koko roska, niin lehdet kuin mainoksetkin. En ole ajatellut postinkantajaksi ruveta. Se on teidän hommanne, koska kerran kuulemma saatte siitä ruhtinaallista palkkaakin.
Kannattaako niiden mainostajien maksaa pitkin porraskäytäviä lojuvista lipuistaan ja lapuistaan. Jakajille raha tulee helpolla kun tavaraa vaan paiskotaan nipuissa ovista sisään.
Tänääniin menin postilaatikolle klo 5.30. Siellähän se Vekkarikin jälleen odotti. Hyvin ehdin lukea.
Sinä se olet onnellinen ihminen. Hyvä, että semmoisiakin vielä meidän pettyneiden joukosta löytyy.
jaoit sitten itsellesi vekkarin ensin
Joo torstaiaamuna klo 5.30. Jos tietämyksesi on Vekkarin jakoajoista tuolla tasolla, en ihmettele yhtään entisyyttädi.
Olli vois lopetella trollaamisen tänne ja muutkin vanhat manut.
Ollista en tiedä, mutta minä sanon teille uusille manuille, että kerrostalon rappukäytävä ei ole mikään postilaatikko. Älkää mättäkö sitä törkyä siivoojien kiusaksi ja asukkaiden tallottavaksi.
Jos ei voimat riitä jakaa niitä lappusia asianmukaisesti luukkuihin, niin kannattaa vaihtaa alaa.
Vuosia, vuosia sitten asuessani kerrostalossa jakajat jättivät Vekkarin ja mainokset portaiden alapäähän, josta sitten jokainen kulkiessaan otti kotiinsa. Varmaan silloinen sopimus oikeutti tekemään niin.
Myöhemmin lapseni jakaessa Vekkareita, kannettiin se jokaiseen postiluukkuun kerrostalossa.
Antaisiko nytkin sopimus mahdollisuuden tähän portaikkoon jättämiseen?
"Antaisiko nytkin sopimus mahdollisuuden tähän portaikkoon jättämiseen?"
Se on yksi lysti mitä jakajat keskenään sopii. Meidän taloyhtiö ei anna lupaa jättää paperitörkyä porraskäytävään, eikä sitä lupaa tule varmaan pelastuslaitokseltakaan. Määräysten mukaan porraskäytävissä ei saa olla mitään palavaa materiaalia.
Voipi käydä niin, että haette lehtenne jatkossa kaupoista, kun kiellätte porraskäytävään jättämisen. Ei ne jakajat muita sopimuksia kuin työsopimuksia tee. Nää jakelusopimukset tekee julkaisufirma ja jakelufirma keskenään .
Kukapa niitä mainoksia kaipaa. Voi olla että seuraavassa vaiheessa mainostajat hylkäävät tämmöisen jakeluyhtiön. Posti sentään tuo ne liput ja laput perille, vaikka sille keltaiselle kääreelle naureskellaankin.
Jos ei jaeta kunnolla, niin loppuu hommat.
"Nää jakelusopimukset tekee julkaisufirma ja jakelufirma keskenään.
Ei ne voi tehdä semmoisia sopimuksia, jotka jo kerrostalojen paloturvallisuussäännöt kieltää. Palavaa materiaalia ei saa levitellä porraskäytäviin. Se päivänselvä asia.
Voihan ne lopettaa sen tuomisen sinne kokonaan.
Tai voi hoitaa homman niin kuin edellisetkin tai Postin jakajat tekevät. Jakaa sinne minne pitääkin, eli perille asti asiakkaiden luukkuihin.
Teille moukille ei tarvi mitään ilmaislehtiä jakaa kun olette tuollaisia! Olkaa perkele ilman tai tilatkaa oma lehti. Te ette edes ansaitse mitään ilmaislehteä!
Mainoksia en kaipaa ja ilman Vekkariakin tulee toimeen. Jakakaa vaan jatkossakin yhtä huonosti kuin tähänkin saakka. Suututtakaa kaikki kerrostalojen ihmiset, niin kyllä siitä hyvä tulee.
Mutta sitten kun tulee kuntavaalit niin miten ne kaikki persumainokset jaetaan, tulevat vasta kun vaalit on ohi, ketä persua mä äänestän vai äänestänkö änkyröitä?
Sama meno tuntuu jatkuvan. Ei lehteä kuulu ei näy. No mitäpä tuosta, eiköhän ne ilmoitukset löydy paremmin palvelevista ilmaislehdistä ja muista lapuista ei ole niin väliäkään. Alman uutta paskaa palvelua ja se siitä.
Hälläväliä meininkiä tuntuu nyt olevan. Kylläpähän tuon asenteen vielä edestään löytävät.
Kuten mainitsin aikaisemmassa viestissäni niin te perkeleen tollot ette mitää vekkaria ansaitse, olette sen verran pimeetä porukkaa! Joku tollo toistaa ja toistaa kun joku hemmetin papukaija ettei saa olla lehtiä porraskäytävässä. Juuri tuollaiset naapurikytät tekee kerrostaloasumisesta helvetin.
Vai olisko kieltäjä kumminkin se turvaohje, mikä nykyään jokaisessa kerrostalossa on oltava? Mitäs jos joku kaheli tai lapsi tuikkaa sen lehtinipun sieltä tuleen?
Eilen töistä tullessa Vekkari oli postilaatikossa. Ei mitään ongelmaa.
Onhan sekin jonkinlainen saavutus, että on tämä yksi onnellinen ja tyytyväinen asiakas uudella jakelufirmalla.
Tänään nappasin lehden porraskäytävän lehtipinkasta, hienoa työtä! Palvelu pelaa kuin pitääkin. Vain jotkut hyysärit täällä jaksaa vinkuu!
Iiiiiik! No tulikos Pravdakin, vai tuoko kuriiri? Röh! Röh! Röh!
Taitaa tämä possu olla itse niitä lehtiä porraskäytäviin heittelemässä ja lakia rikkomassa ?
Vekkaria jakaa nyt hälläväliä tyypit. Eikä semmoinen jakaminen olisi viikosta toiseen mahdollista, jos ei olisi myös hälläväliätyönantaja.
Hällävälit on jakavinaan ja Jyväskylän Olli on maksavinaan niille palkkaa.
Ja Jämsän seutu maksaa paskasta
Näyttää siltä, että lehteä ei ole enää tarkoituskaan jakaa kuten ennen. Kunhan vain sattumanvaraisesti huiskitaan sinne tänne. Heitetään nippuja porraskäytäviin ja roskalaatikoihin. Sillä tavallahan se jakaminen nopeasti hoituu. Halvalla ei saa hyvää tässäkään tapauksessa.
Ei tainneet herrat ymmärtää, että Vekkari menettää täysin asemansa arvostettuna sanomalehtenä, kun se ei enää tule säännöllisellä aikataululla joka talouteen kuten ennen. Ja kaikille ei ollenkaan. Ottakaa ilmoittajat tämä huomioon välinettä valitessanne.
Milloin se Vekkari on ollut arvostettu sanomalehti? Aika turha läpyskä se on. Lue hyvä ihminen jotain muuta. Tilaa vaikka joku valtakunnallinen lehti, se tuleekin jo aamupostin mukana ainakin taajama-alueille.
On se ollut ainakin ilmoittajien arvostama, kun lähes kaikki paikkakunnan ilmoitukset on aina ollut Vekkarissa. Ja se arvostus on pitkälle johtunut paikallislehteä laajemmasta jakelusta. Kun se jakelu ei enää toimi, ei lehtikään ole saman arvoinen kuin ennen.
Ihan turha on valittaa jakofirmalle asiasta ja turha on valittaa toimitukseenkaan. ei ole lehteä tullut, joten ei ole tietoa siinä olleista ilmoituksistakaan. Ainoa keino taitaa olla ilmoitusboikotti. mitäs semmoisessa välineessä kukaan ilmoittaa, jota jaetaan miten sattuu.
Ei toimi tuo jakelu jäi viimeviikko väliin,nyt myös tämä viikko.viime viikon Jyväskyläinen jäi saamatta.tehkää jotain.
Tulihan tuo viimein, ensimmäistä kertaa. Myöhään torstai iltana keskiviikkoaamuna ilmestynyt lehti! Kuka nykyaikana haluaa lukea kaksi päivää vanhaa lehteä? Sehän on ihmisten pilkkaamista! Kuka hullu ilmoittaa semmoisessa lehdessä, joka jaetaan kaksi päivää vanhana, jos yleensä jaetaan ollenkaan.
Kaksi päivää vanhaan lehteen kun tottuu, niin ei tarvi enää mitään lehtiä tilata. Sen kun vaan hakee taloyhtiön keräyslaatikosta keskisuomalaiset ja hesarit, eikä maksa mitään. Halavaksi tuloo.
Ei oo tullu Vekkaria. Ei näy ei kuulu... Missä lienee viipyy... Ei oo, ei tuu... ei ei
Ei ole kolissut luukku meilläkään. (42300 alue) Taaskaan.
Kyllä se aamulla laatikosta löytyy. Luetaan sitten huomenna. Ei kai se nyt mikään ongelma ole.
Hienuu. Se on alma median reaaliaikaista uutispalvelua.
Tuossa lehdessä olevat uutiset eivät ole koskaan ollutkaan ihan tuoreita. Netistä löytyy Jämsän seudun nettiuutiset ihan ilmaiseksi. Kyllä kerkiät ne kuolinilmoitukset lukea päivää myöhemminkin.
Kyllä nettilehden uutiset melko mitättömiä on kun käy lukemassa ja tietenkään paperilehden juttuja harvoin julkaistaan netissä. Viimeisin esimerkki löytyy kun viime torstai aamuna kaipolassa murtauduttiin asuntoon, KSML uutisoi tapauksesta iltapäivällä, JS:n nettiversioon uutinen kopioitiin perjantai iltapäivällä. Ei anna kovin hyvää kuvaa jos nettiversionkin "tuoreet" uutiset ovat yli vuorokauden vanhoja.
Ei ole tullut lehden lehteä Jämsänkosken keskustan liikkeisiin sen jälkeen, kun tämä hieno uudistus astui voimaan. Ennen jaettiin ovenkahvoihinkin aamuvarhaisella niihin liikkeisiin joiden ovessa ei ole postiluukkua.
Kai ilmoittajat ovat huomanneet, että jakelumäärä ei ole ollenkaan sama kuin ennen. Paperinkeräykseen menee ilmoitukset suoraan, kun lehtiä ei kerran kunnolla jaeta.
Taas nappasin vekkarin porraskäytävän lehtipinkasta, kun syön yksiössäni hernekeittoo ja leikin itseni kans niin samalla tulee luettua aina tarvikekeskuksen mainokset. Samma på svenska!
Kylläpä taas oli ajankohtaista uutisointia Vekkarissa. Uutisessa kerrotaan, että Sisä-Suomen kalatalousryhmä esittäytyy keskiviikkona kello 18 kaupungintalolla. Olisi kiinnostanut mennä kuulemaan, mutta lehti tuli vasta iltamyöhällä. On tämä perkele nykyaikaista uutispalvelua!
Almamedia on tekevinään lehtiä ja ihmiset on niitä lukevinaan jos jostakin käsiinsä saavat. Ainoa mikä pelaa hyvin on rahan kerääminen mainostajilta.
Palomäessä kerrostalon portaikkoon oli taas kannettu isot kasat vekkareita. Ohikulkeva asukas oli kysynyt että saanko ottaa pinosta suoraan lehden? Vastaus oli ollut ei, koska lehdet vain varastoidaan tähän ja jaetaan muualle. Asian kruunasi se että kyseisen talon asukkaat itse jäivät jälleen ilman lehteä. Eihän kerrostalon portaikko ole mikään välivarasto, varsinkin jos lehdet menee muualle jakoon. Näkee vain että kuinka halvalla lehtien jakaminen on toteutettu.
Minkäslainen turvallisuusvastaava teillä on? Minkäänlaista palavaa materiaalia ei saa olla kerrostalon portaikossa.
Soittakaa seuraavalla kerralla poliisit paikalle kirjaamaan ylös se lehtikapitalistien palavan materiaalin välivarastointi kerrostalon rappukäytävään.
Aika outoa, että Vekkaria ei enää jaeta yrityksiin, ja kuitenkin ollaan käsi ojossa tinkaamassa yrityksiltä rahaa ilmoituksista. Ei voi edes omaa ilmoitustaan tarkistaa.
Eipä tule Jämsän seutu eikä Keskisuomalainenkaan yrityksille pelkän lehdessä olevan ilmoituksen perusteella. Vekkari jaetaan kotitalouksille.
Kotitalous se on yrittäjälläkin. Ennen Ollin aikaan kyllä jaettiin, mutta silloin oli vielä halua palvella yrittäjiä. Nyt on vaan halu rahastaa heitä.
Lehti tulee yrittäjänkin kotiin, jos asuu jakelualueella. Vekkarin ja jakeluyhtiön välisestä sopimuksesta en voi varmuudella sanoa, mutta oletan, että korvaus jakelusta on määritelty jakelumäärien mukaan ja siinä on otettu huomioon kotitaloudet ei yrityksiä. Vekkarin on taloudellisista syistä pitänyt hakea säästöjä, joten nyt jaetaan vain kotitalouksille. Eikö yrittäjälle ole parempi, että kuluttajat voivat lukea ilmoituksen eikä yrittäjä itse tai kun kuluista on karsittu, on karsittu yritysten jakelusta eikä ole nostettu huimasti ilmoituskuluja?
"Lehti tulee yrittäjänkin kotiin, jos asuu jakelualueella."
Entä jos ei asu? Ja se jakelualuekin on nykyään reikäinen kuin juusto. Joskus voi tulla ja seuraavalla viikolla ei taas tule. Kaikille ei ole tullut huomauttelustakaan huolimatta vielä lainkaan. Mielellään sen ilmoituksensakin näkisi, että onko edes sinnepäinkään kun oli tarkoitus.
Minäkin kuljettelin silloista tyttöystävääni omalla autolla,17v ikää, silloin hänellä. 90- lukua elettiin,muutaman shillingin sai työstään mutta kuluja laskettuna ei ansainnut mitään.Mutta oppi toki töitä tekemään.
Näiltä nykyajan kersoilta puuttuu tuo taito.Palkkaa pitäisi maksaa, vaikka eivät ole sen panoksenkaan arvoisia mitä luulevat,päinvastoin,ovat viemässä meidän työtätekevien
kallista aikaa jonka käytämme heidän opetuksen,yleensä vielä omalla ajalla,eikä pelkästään työnantajan.
Toiset liittoutuvat veskiin kännykkää selailemaan,jopa tunniksi.luulen että me "vanhemmat" ollaan niin vitun tyhmiä ettei älytä mitä tapahtuu.
Tämä tästä ja vähän asian vierestäkin.
Mutta mitä voi jälkikasvulta odottaa, kun itse vanhemmat ovat esimerkkeinä..
Koulut mukaan lukien.
Kuinka liittyy Vekkarin jakeluun?
Mites nykyään tulee vekkari?
Niin kuin ennenkin, eli miten sattuu. Tulee, jos on tullakseen. Ja menee nykyään suoraan paperinkeräykseen, kun mielenkiinto noin epävarmaa lehteä kohtaan loppui.
Vekkari-lehteä ei ole tullut 3 viikkoon Jämsänkoski, Koivutie 12, as Oy Koskentorni, Kiitos
Nythän Vekkarin jakelu muuttui "mielenkiintoiseksi" taas.
Keskiviikkoisin tähän mennessä ilmestynyt lehti on ollut meillä laatikossa to-aamun Hesarin kanssa. Ei tosin ole iltayöstä käyty katsomassa, josko olisi jo silloin ollut.
Nyt, kun ilmestymispäiväksi muuttuu torstai, niin meillähän se on sitten laatkossa ilmeisesti pe aamuna, eli samaan aikaan kun Jämsän Seutu.
Jämsän Seutu tilaus loppuu johonkin aikaan tulevana keväänä, oli jokin edullinen muutaman kk:n määräaikainen juttu. Ja uutta ei tilata! Vaikka olisi miten "edullinen" tarjous tahansa. Tyhjän saa pyytämättäkin, eli tässä tapauksessa maksamattakin.
Eipä ole tänäänkään näkynyt lehteä.
Ei ole tullut 3 viikkoon säterintielle jämsään
Vekkarin jakelu Jämsän keskustassa siirtyi uudelle toimijalle neljä viikkoa sitten (12.6.24 ->) , uuden toimijan myötä LEHTI EI OLE TULLUT POSTILAATIKKOOMME KERTAAKAAN JÄMSÄN KESKUSTAN ALUEELLA. Onko tarkoitus 'tappaa' Jämsän ilmaisjakelulehti tällä taloin? Vekkari on Jämsän kaupaunkingin ns. virallinen ilmoitusleht ja myös usean yhdistyksen yms. virallinen tiedotuslehti. <Ilmoitukset lehdessä maksavat. Näin toiminta ei voi eikä saa jatkua.
tässäkin tapauksessa rahat valuu herrojen taskuun
Kiitos
Kiitos tiedosta, palaute laitettu, saa nähdä tuleeko posti.
Ei tullut tällä viikolla vekkaria missä vika
voi kulta,ihanaa kun sä sanot noin.🧐
Emme ole saaneet Vekkaria puoleen vuoteen, monelle taholle olen ilmoittanut, en vielä luovuta. Postilaatikkomme siirrettiin ikä syistä rapun viereen, siihen loppui Vekkari. Orivuorentie 3 Jämsänkoski.
Aivan sama tuleeko vai ei
kannattaako tolla asenteella lukea muun paikkakunnan lehtiä🧐
Ei ole mestynyt viime viikolla ja taas tällä viikollakaan missä vika
estynyt saapumasta
Toista kuukautta jo Vekkarit jakamatta. Sen siitä saa kun palkataan tulijoita. Ei kiinnosta työnteko.