Usein lenkillä ollessamme, koirani on seropinarttu 7 kk, tunnen suunnatonta vihaa sitä kohtaan, kun se alkaa puremaan hihnaa, hyppimään minua vasten ja puree myös minua. Jätän sen huomioimatta ja koira jättää hihnan ja minut rauhan. Ja matka jatkuu. Toisinaan kuten tänään menetin hermoni totaalisesti. Olisin halunnut jättää koiran ensimäiselle vastaantulijalle ja sanoa että oleppa hyvä. Ilmoitin koiralle kotiin päästyämme että vihaan sitä todella paljon. Koira katsoi minua ja mietti että ... eihän koira enää tietenkään tiennyt että mitä v....ua nyt taas. Hemmetti etten saa hermojani pidettyä aina tasaisen viileänä. Kaikista eniten vihaan itseäni koska en saa pidettyä hermojani kasassa. Ja tätä on jatkunut jo monta kuukautta. Onko kaikki muut koiranomistajat viileitä toteemipaaluja jotka harrastaa ja ulkoiluttaa sekä rakastaa koiraansa 24|7.
Onnistunko pilaamaan koirani
perskatti
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koirastani. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että koira aiheuttaa pelkkää lisästressiä. Joskus kaikki ulkoilutkin on vain pakkopullaa, jotka on pakko suorittaa, vaikka ei yhtään huvittaisi. Koira ei ole siis enää mikään nuori, vaan keski-ikäinen rotunsa edustaja. Välillä jopa toivon sen sairastuvan, että voisin viedä sen piikille, koska en halua sille uutta kotia.
Pidän koirastani :) Valitsin riittävän kiltin ja lempeän rodun, enkä alkanut vääntää kovahermoisten sähköjänisten kanssa koska olen itsekin pehmeäluonteinen :)
Taitaa koira olla turhautunut ja tylsää lenkeillä. Täytyy myöntää, että varmasti jokaisella koiranomistajalla on mennyt hermot pennun kanssa. Sitkeyttä se vaatii ja kärsivällisyyttä. Kokeile tabaskoa hihnaan ja leikkejä, tokoilua ja palkintoja onnistuneista suorituksista. Zemppiä. Lopussa kiitos seisoo
Pentuhan tuo vielä on. Ei se vihaisuus ja turhautuneisuutesi ainakaan suhdettanne sekä luottamusta välillänne vankista. Ei myöskään stressisi. Oudot on kyllä ajatukset, jos toivoo oman koiransa kuolemista. Ja mitä tulee hermoihin ja stressinsietokykyyn niin parempi varmaan luopua koirasta, jos se saa tunteet noin pinnalle. Kärsii se koirakin. Jotain mielenvikaisuuttahan sitä ihmisessä on kun pitää purkaa tunteensa omaan koiraan. Suosittelen terapiaa.
Tunnen tuskasi! Minulla on nyt 11 kuukautta vanha kääpiösnautseri uros ja vielä pari kuukautta sitten olin melko samassa tilanteessa.
Aluksi kun pentu tuli taloon, yllätyin kuinka rankkaa kaikki oli. Piti rampata vähän väliä sen kanssa ulkona ja jollei oltu ulkona niin sitten piti leikkiä. Ei ollut oikein yhtään sellaista omaa aikaa. Ja sitten, kun pentu nukkui niin oli paljon muita asioita hoidettavana.
Olin todella uupunut, stressaantunut ja vihainen. Silloin katusin enemmän kuin mitään sitä, että olin mennyt ostamaan koiran. Olin ihan loppu ja ajattelin, että mitä jos vain veisin sen johonkin metsän keskelle ja jättäisin sen sinne. (en oikeasti koskaan voisi tehdä niin!!!)
Mutta pikkuhiljaa asiat on tasoittunut ja yhteiselo on alkanut sujumaan hyvin. Tosiaan koira aistii ihmisen energian ja itse huomasin, että kun olin negatiivisen energian vallassa niin silloin koirakin tuntui keksivän kaiken näköistä ihan kuin se oikein koittaisin ärsyttää. Pitää vain muistaa, että pentuhan se vielä on ja semmonen käyttäytyminen ja leikkisyys on pennulle normaalia. Kannattaa koittaa rentoutua ja ottaa rauhallisesti niin kyllä kaikki järjestyy.
Paljon voimia sinulle