Olen hakenut asumistukea ja saanut hylätyn päätöksen, koska KELA katsoo minun asuvan avoliitossa. Asun alivuokralaisena miespuolisen kaverini asunnossa, koska tämä asumistapa on minulle riittävän edullinen. Asunto on iso kolmio ja minulla on vuokrattuna huone. Olen toimittanut KELAan kaksi lisäselvitystä siitä, että en asu avoliitossa ja laittanut tietysti liitteeksi vuokrasopparin. Lisäksi olen toimittanut asunnon pohjapiirroksen ja selvittänyt juurta jaksain kirjallisesti, että olemme kämppäkavereita ja minä olen alivuokralla yhdessä huoneessa. KELA ei silti usko, vaan katsoo meidän olevan avopari...mitä emme siis todellakaan ole, vaan olemme kämppiksiä. Kaiken lisäksi kaverini on homoseksuaali, joten mitään avoliiton vaaraakaan ei ole.
Onko mitään toivoa saada KELA muuttamaan päätöksensä? Mitä ihmeen lisätodisteita voin enää antaa?Eihän tämä näin voi mennä. Naispuolisen kämppiksen kanssa samaa ongelmaa ei olisi eli esim. lesboparin ei tarvitsisi selvittää KELAan mitään. Ei mahdu minun oikeustajuuni.
Kela katsoo minun olevan avoliitossa
12
1535
Vastaukset
- 90090909090
Vuoden 2014 alusta saakka on mennyt yleensä läpi nuo tuollaiset "kämppissuhteet" kelalle, mutta vain siinä tapauksessa että päävuokralainen ja "alivuokralainen" eivät ole aiemmin hakeneet kelasta mitään yhdessä avoparina, asuneet aiemmin yhdessä tai asunto on vain yksiö.
Jos esim. asunnon päävuokralainen on ensin hakenut itselleen asumistukea ja "alivuokralainen" on ollut toisena osakkaana vuokrasopimuksessa niin myöhemmin ei kyllä onnistu hakemaan "alivuokralainen" itselleen asumistukea. - KELA_virkailija
KELA ON AINA OIKEASSA!
- MallaP
Meillä homma kaatui siihen että olimme ensin hakeneet ja saaneet asumistukea yhdessä mutta sitten kun minä pääsin töihin niin mieheni alivuokrasopimus ei mennytkään kelassa läpi ja nyt emme saa yhtään asumistukea vaikka miehellä tosi pienet tulot :/
- 45687
Juuri kaltaistesi loisten takia tällaisia ongelmia on sitten niillä, joille niitä ei kuulu (kuten aloittaja).
Jos elää avoliitossa, sitä ollaan yhdessä vastuussa toimeentulosta ja tulojen mukaan elämisestä. Jos miehellä on pienet tulot, sinä osallistut enemmän yhteisiin menoihin. Ei siinä millään alivuokrasopimuksilla käydä kikkailemaan vaan eletää sen mukaan, mitä tuloja on.
- Alivuokralaisnainen
Niin minäkin olen ymmärtänyt, että näissä kämppiskuvioissa ei nykyään enää ongelmia olisi, mutta näköjään on. Emme tosiaan ole koskaan hakeneet kämppiksen kanssa mitään tukia yhdessä tai millään tavalla hoitaneet mitään hakemus- tai raha-asioita yhdessä. Täytynee soittaa KELAan ja kysellä, minkä ihmeen lisäselvityksen he vielä haluavat, jotta uskovat, ettemme ole avoliitossa.
- FiveSimppleQuestions
1. toimititko kelaan sekä alkuperäisen asunnon päävuokralaisen tekemän vuokrasopimuksen ja sinulle tehdyn alivuokrasopimuksen?
2. onko päävuokralainen hakenut itselleen asumistukea asuntoon silloin kun sinäkin olet siinä asunut?
3. oletteko asuneet pitkään yhdessä ja haette vasta nyt tukea miehen työllistyessä?
4. onko päävuokralaisella ollut aiemmin ketään alivuokralla vai oletko ensimmäinen?
5. oletteko olleet päävuokralaisen kanssa joskus aiemmin aviopari? - kokemustaon
kela katsoo että on avio/ avoparimikäli on yhteinen jääkaappi
- fusjiyo
yhteinen jääkaappi on se määräytymiskriteeri.
- Hyväetteihyväksy
En ymmärrä näitä kämppis asuntoja muuta kuin opiskelija asuntoloissa.
Jos asuu jossain muussa yhteisössä niin asuu niin ettei tarvitse tukia hakee ja jos se on niin halpaa niin miksi niitä tukia sitten tarvitsee?
Ala hakea itsellesi oma asunto niin saat tukesi yhteiskunnalta ja ihan oikein kelalta ettei hyväksy ihan mitä vain kämppis systeemejä sillä siitenhän me voitaisiin avoparit alkaa kaikki kämppiksiksi, toinen vaan kirjoittaa vuokrakuitit.- vuokra_lainen
"Ala hakea itsellesi oma asunto niin saat tukesi yhteiskunnalta ja ihan oikein kelalta ettei hyväksy ihan mitä vain kämppis systeemejä sillä siitenhän me voitaisiin avoparit alkaa kaikki kämppiksiksi, toinen vaan kirjoittaa vuokrakuitit."
Pelkät vuokrakuitit ei riitä, pitää olla vuokrasopimus ja tietenkin päävuokralainen sitten ilmoittaa verottajalle vuokratulonsa vuosittain.
- dsdscxcxcxx
Samaa kyselen minäkin, mutta ystäväni on töissä ja asuu omistuasunnossa.
Minä itse en ole asunut hänen kanssaan yhdessä aiemmin eikä minulla ole tuloja tällä hetkellä ollenkaan vaikka joudun maksamaan vuokraa.Vuokrasopimusta meillä ei ole vielä eikä tule jos tukea en saa.
Pitäisikö minulla olla hakemuksessa myös asunnon pohjapiirustus?- Hhhmmmm
Jos kyseessä on omistusasunnon osavuokraus jossa myös asunnon omistaja asuu, niin siihen ei yleensä saa asumistukea ellei sitten kyseessä ole sellainen talo johon on erillinen sisäänkäynti ja keittiö vuokralaiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243158Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432407- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142035Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717