Toivottavasti se Sipilän lapsiperhe ei ole niitä partalapsia. Siellä Kempeleellä.
Ja kuvassa oli jokin antiikkihuonekalu. Toivottavasti Sipilä on sen verran viisas, että siirtää antiikit ja muut kalliit esineet muualle. Jos häviää, ei pidä olla oikeutettu mihinkään korvaukseen, itsehän sen on tavallaan aiheuttanut. Johan tavallisen ihmisen järkikin sanoo, että esineet lähtevät kävelemään. Toivottavasti myös Sipilä opettaa kuinka leidellä tehdään ruokaa, ei tehdä nuotiota lattialle. Jne.
Ja kuvassa oli jokin antiikkihuonekalu. Toivottavasti Sipilä on sen verran viisas, että siirtää antiikit ja muut kalliit esineet muualle. Jos häviää, ei pidä olla oikeutettu mihinkään korvaukseen, itsehän sen on tavallaan aiheuttanut. Johan tavallisen ihmisen järkikin sanoo, että esineet lähtevät kävelemään. Toivottavasti myös Sipilä opettaa kuinka leidellä tehdään ruokaa, ei tehdä nuotiota lattialle. Jne.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin kauan kun sipilä on pääministeri ei siihen asuntoon muuta matuja. Pääministerillä on korkea turvaluokitus ja jos Sipilä ei ole itse kartalla asiassa niin Suomen turvaviranomaiset ovat, näin haluan ainakin uskoa.
asunto, yksistään kempeleen asukkaitten takia.
---
Samaa mieltä, Sipilältä petti terve arvostelukyky,
joten suomen turvalisuus viranomisten on otetteava Sipilän koti tarkkaan valvontaan,
ei todellakaa sinne voi muutaa mahdollisia terroristeja,
niitä kun ei päällepäin voi todentaa kuka isis joukkoja suosii,
kovin ehti kansalaiset jo huolestua Sipilän avokätisyydestä,
toivottavasti sinne ei palkolais vuokralaisia löydy, pitäisihän niillä olla maksukykyä asumisestaan, ei suomalainenkaa voi asua jos ei ole rahaa,
Kempeleessä.
Noin se paikannimi taivutetaan.
Mutts noin aloituksen aiheesta. SLP.n puheenjohtaja Sipilä tehnyt aika paljon mokia julkisuudenhallinnassa. Tämä kotinsa pakolaisille luovuttaminen oli vain yksi niistä. Kundi teki mielestään hienonkin mediatempun, mutta ei tajunnut itse asiastta yhtään mitään. Noh, se on hassussa saumassa, sen pakko ottaa parit pakolaiset koiina asumaan, muuten meneepi se vähäinenkin uskottavuus. Mutta sitä rumbaa, mitä se lausunnollaan aikaan sai muuten, sitä sssen virkakausi ei riitä pesemään.
Sipilällä kaks ongelmaa. Se on kokematon politiikassa ja se on lestaati. Aika kehnot eväät pääministerin hommiin. Se vaan sattui pääemään lesstatien äänillä keskustan puheenjohtajaksi ja sitä myöten tuli valituksi pääministeriksi. Täysin kykenemätön ja pätemätön duuneihinsa. Mutta se nyt sattuu olemaan keskustan puheenjohtajaksi keskustan valitsema lestaati. Sitä saa, mitä tilaa :DDDDDDDDDD
Palstalaistenkin ehkä ois hyvä miettiä, mitä ovat tilanneet...
=DW=
suomen johtotehtävissä, eikö suomeen enää löydy tervejärkistä samantyylistä kuin Kekkonen oli aikoinaan,
Kekkonen oli tervejärkinen, jämäkkä sataprosentisesti a i n a suomen etu ensisijaisesti hallinassa,
---
Sipilä on tuottanu pettymyksen päämisterin tehtävissä,
mutta parempi se on kuitenki kuin Katainen,
Kataisella viirasi fantasia maailma liikaa,
teki anteeksiantamatton suuria tyhmyyksiä suomen vahingoksi,
noo tekihän Sipilä tämän suuren mokan myös ,
kotinsa luovuttaa palkolaisten käyttöön, toivottavasti se on peruttu,
suomen turvallisuuden vuoksi,
onhan koko suomen turvallisuus nyt vaarassa valtavan pakolaisryntäyksen vuoksi,
"Palstalaistenkin ehkä ois hyvä miettiä, mitä ovat tilanneet.."??
Sinä=DV= olet hyvä etsimään sellaisen viestin, jossa joku palstalainen kerran kirjoitti viestin, että Sipilä voisi itse ensin luovuttaa asuntonsa, kunnes toisilta sitä vaatii!
Kun sitten Sipilä, ehkä vaimonsa myötävaikutuksella luovuttikin asuntonsa, niin mikä haloo!
Ota näistä nyt selvää? No, eihän täällä ole kuin parikymmentä vaki "nikkiä" ja toiset voi olla samoja, joten ei tästä kannata koko Suomen-tilastoa tehdä.
Mielestäni Sipilän "leikkaukset" ovat kohtuullisia, koska minua koskee vain tuo lääkekorvausten omavastuu, joka ei ole paljon. Tosin tupakan korotuskin koskee, mutta,-...voihan sen lopettaa?
Nyt on alkanut "jurppimaan" mielessäni näiden Suomalaisten rosvojen tekemät rikokset. Kaveri varasti autoni, jolla ei ollut vakuutus-arvoa, mutta ryösti Apteekin, varasti kuparia ja oli useita huumetuomioita, joten sai vankeutta.
Syytettynä hän joutui kuitenkin vankilaan, mutta korvauksia minä en saanut, koska oli varaton. Olisin voinut itse "lusia" hänen tuomionsa "täysylöspidolla" vankilassa ja vuokrata asuntoni. Olisin saanut ilmaisen ruoan, asunnon, tarpeeksi tahtoni mukaan ulkoilua tai työterapiaa. Plus päivärahaa?
Sitä en tiedä, olisiko minun lakisääteinen eläkkeeni silloin jotenkin "nollattu" saamistani vankila päiviltä?
Aloituksen aihe oli minulle vieras, koska joku otti huolen Sipilän omaisuudesta, joka ei todellakaan kiinnosta yhtään minua.
Peli menetetty. Mamut alistaa meidät!
ihminen,
-
Emme anna niin tapahtua, suomi suomalaisille,
Kyllä oli Sipilältä niin naurettavaa, lapsellista ja ALLEVIIVATTUA esiintymistä ja tulevien mahdollisten äänten kalastelua, se lupaus, että "annan kotini pakolaisille". Vittu mikä kuvaelmaan poltettu tyhmyys siitä esiintymisestä hehkui, kuin Jyrki Kataisen valmiiksi kirjoitetut "fantastiset" tyhmyydet a´la Peeveli Himasen oppi liuskoista.
Ainoa mikä noita esiintymisiä voisi yhdistää, niin valveutuneiden kansalaisten myötähäpeä molempia kohtaan.
Voi olla, juuri tuo harkintakyvyn puute vie Sipilältä ääniä seuraavissa vaaleissa,
ei suomen kansa halua harkintakyvttömiä johtopaikoille,
suomelle voi käydä tosi hullusti jos äkkipikaisesti hartaassa hyväntahtoisuudessaan tekee suuria tyhmyyksiä suomen kansan vahingoksi,
EI KÄY sanon mä,
suomi tarvitsee viisaat johtajat, Stubbi on osottautunu fantastiseksi hölmöksi luuloineen,
Sipilältä meni täysin järkevä ajattelukyky pakolaisasioissa,
-
TÄMÄ ON VÄÄRIN,
Timo Soinia media mollaa oikein hartiavoimin ,
koska persuilla on a i n o a tervejärkinen politiikka,
joka pitää teilata keinoja käyttämättä,
että tyhmyys saisi pitää valta-asemansa suomessa,
-
suomi reipu on nyt surkeissa käsisissä, SDP:stä ei todelisuudessa tule olemaan yhtää parempaa turvaa suomen kansalle,
-
JOS ihmiset haluaa NYT kerranki olla järkeviä ja viisaita,
niin TE kuuntelette perussuomalaisten politiikkaa paljon tarkemmalla korvalla,
perussuomalaisilla ON AINOA oikeasti suomen kansan turvaksi kehitetty politiikka,
Timo Soimin MOLLAAMINEN ON HETI LOPETETTAVA,
jos vähänkään medialla enään tevettä järkeä on, jota voi kyllä epäillä,
-
SUOMI SUOMALAISILLE,
-
Suomelle oma päättämisoikeus kuinka paljon ja ketä otetaan maahan muutajina vastaan,
--
Suomi selviää tästäki katstrofista kuten satoja vuosia ennenki
oikeitten miesten johtamana,
oikeita suomen miehiä löytyy perussuomalaisista,
-
media antakoon arvon persuille älköön enään harrastko RUMIA molausjuttujaan,
rumat mollausjutut EI ole suomen arvoista informaatiota.
media hävetköön tyhmää journalismiaan,
-
suomi suomalaisille, arvo suomalaisille, oma päättämisoikeus suomalaisille,
suomalainen EI ole rastistinen maa,
suomalainen on kaikkia kunnioittava kansa,
suomalainen pitää OIKEUTETUSTI omien suomalaisten puolia,
suomalainen kunnioitaa omia kansalaisiaan,
suomalainen pitää omista kansalaisitaan huolen,
suomi tulee olemaan rajallisesti monikultuurinen oikeudenmukainen,
pitää o i k e u d e n päättää omista kansallisista asioitaan,
semmon on suomalainen,
suomi on i t e n ä i n e n EU maa,
kuuluu pojoismaihin, ruotsin, norjan, tanskan, saksan kanssa,
suomi suomalaisille,
Näin on ja näin tulee olemaan.
Sai Sipilä paljon turhia kuluja aikaan veronmaksajille sillä kun lupasi luxus asuntonsa pakolaisten käyttöön.
Varmasti sana kiersi muuttoa harkitsevien kesken kuinka lokoisat oltavat täällä suomessa tuleekaan olemaan.
Varmaan tämäkin asia pani monen "pakoalaisen" liikekannalle. Taisivat vähän pettyä kun tulivat tänne.