maatalon miniänä

kiusattuminiä

kerron kun menin maataloon miniäksi ja siellä asui myös vanhempaa väkeä. osallistuimme kaikki maatalon töihin ja syntyi lapsia. asuimme silloin samassa talossa mieheni vanhempien kanssa. ja halusin että meillä olisi oma talo, ettei tarvitse asua anopin ja apen kanssa samassa taloudessa. niinpä mieheni sanoi että rakennetaan tilalle talviasuttava mökki, johon voimme muuttaa. ja mökki rakennettiin. mieheni suurimmaksi osaksi rakensi sen ja minäkin olin mukana naulaamassa ym. minun omat vanhempani olivat iloisia että saadaan oma asunto ja he antoivat rakennustavaraa mökkiin. sitten kun mökki oli valmis niin, perheen muut lapset, jotka olivat jo muualla asumassa, mieheni veli ja sisar, he laittoivat lukon siihen mökkiin ja kielsivät käymästä siellä, vaikka meidän piti muuttaa sinne asumaan. he omivat sen mökin kokonaan, vaikka heillä oli omat asuntonsa muualla. he pitivät sitä kesämökkinään, eikä minulla ollut sinne asiaa. mieheni kuitenkin kävi siellä juhlimassa isänsä ja veljensä kanssa ja siskonsa. he eivät koskaan maksaneet minun vanhempien ostamia rakennustarvikkeita heille takaisin, isä totesi, että kieroa porukkaa, kun hänen tyttärensä ei saanut muuttaa sinne, vaikka työtä oli tehtävä. isä ei olisi ostanut sinne rakennustavaraa, jos olisi tiennyt kuka sen mökin valtaa.

0

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        162
        1374
      2. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        39
        956
      3. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        38
        695
      4. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        620
      5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        28
        602
      6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        597
      7. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        28
        588
      8. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        19
        580
      9. Ajatteletko ollenkaan minua

        Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
        Ikävä
        30
        557
      10. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        17
        543
      Aihe