kertooko koko totuuden? Eläkeläiset luetaan ei-työssäkäyviksi. Itse maksan veroa enemmän kuin moni työssäkäyvä. Kerran vuodessa käyn lääkärissä. Miten rasitan kotokaupunkiani taloudellisesti?
Huoltosuhde,
äitikarhu
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eläkeläisten veroprosentti on muuta väestöä suurempi. Itselle kertyi vain pieni eläke, koska hoidin lapset kotona, en yhteiskunnan varoja päivähoitoon kuluttanut. Nythän nämä elintasoa nostamaan tulleet matut on vokkien ASIAKKAITA, joita paapotaan kaikin tavoin. Uimahalliinkaan ei ole menemistä enää, kun siellä kukkoilevat ja kuka senkin maksaa ? Huoltosuhde on niin, että Suomen köyhät veronmaksajat huoltaa terveet nuoret elintasosurffarit. Moskeijakin pitäisi rakentaa, Piispa Askola pahoitteli ettei meidän kirkot ihan sovi siihen käyttöön, mutta muita seurakuntatiloja on tarjolla. Voihan kirkoistakin penkit heittää pois, pääsevät sinne pyllitämään Mekkaan. Risi pois ja puolikuu tilalle ja minreetit huutamaan. Ministeri Orpo antaa Venäjän kautta nyt virrata näitä laittomia matuja ja ennustaa että uusi VALTAVA aalto eväällä tulossa. Meidän pitää valmistautua perustamaan joka hotelliin ja kylpylään VOKKI.
Suomeen EI saa antaa lupaa rakentaa moskeijaa, se on viimmen tyhmyys jos se toteutuu jonkun TYPERÄN päätöksen seurauksena,