Ei äiti, nyt on jo myöhäistä

(Tuleva teksti sisältää mun tunteita joita nyt yritän kirjoittaa kuin kirjoittaisin mun äidille, kertokaapa mitä itse teette kun ootte tälläisessä tilanteessa tai kun äiti muuten vaan ärsyttää? Onks tääl muita tyttöjä tälläses tilantees?)
Ei äiti, nyt on jo myöhäistä. Ei et saa puhua mulle naisten jutuista. Ei, älä odota et kertoisin miten mun päivä meni.

Enhän mäkään saanut puhua sulle, muistatkos? Kun oltiin vaatekaupassa ja mä sanoin että tää ei sovi mulle, se saa mut näyttämään läskiltä. Huomasit, eikös? Se oli yksi miljoonista kuiskauksista, jotka syömishäiriöisestä elämästäni annoin. Mutta sinä olit hiljaa, kielsit kaiken. Niin, jos olisit vain hiljaa niin mitään ei tapahtuisikaan? Mä paranisin kuin ihmeen kaupalla? Niin ei käynyt.

entäs silloin kun musta tuntui että oon ruma? Kysyin millaiset kasvot mulla on. Sä välttelit ja olit hiljaa. Niin, jos sä et vastaa niin mä unohdan asian. Alan pitää itseäni kauniina ja saan terveen itsetunnon. Niin ei käynyt.

Entäs silloin kun olin yksinäinen ja surullinen. Sulla ei ollut aikaa mulle, sulla oli työasioita. Mä näin peilistä, kun lähdettyäni vaihdoit konen ruudun siihen, mikä se oli ollut ennen kuin tulin kysymään seuraasi. Se ei ollut työasia, mitä teit. Isä piti mulle seuraa. Pelasi lautapeliä ja jutteli. Isä on kuunnellut mua silloin harvoin kun hänellä aikaa on ollut. Isä on rohkaissut mua. Isä on pitänyt musta. Ja sä oot kateellinen kun mulla ja isällä on hyvä suhde. Mistäköhän se voisi johtua?

Me oltiin kaupungilla. Veli alkoi kinua uusia juttuja. Kerta toisensa jälkeen sä sorruit. "Sehän o tehnyt valtavasti kotitöitä..." me mentiin isän kanssa ostamaan mulle uutta pyörää. Isä osti mulle jopon. Olen rehellinen, kun sanon, ettei minulla yleensä ole hienoja/kalliita/merkkitavaroita. Se oli yksi elämäni hienoin lahja. Äiti katsoit nenääsi pitkin. Sanoit minua hemmotelluksi.

Koulusta mentiin pienelle leirille. Mua pelotti koska sinne oli tulossa mun kiusaajia. Yritin puhua sinulle. Mitä sanoitkaan? "Jaa" ja "harmi" kuulin aika moneen kertaan. Lähtöpäivän aamuna heräsin. Isä oli jo lähtenyt, mutta jättänyt mun laukun päälle pienen pehmolelun. Mulla on aina ollut erityisen syvä suhde pehmoleluihin. Mä keksin niille persoonaölisuuksia, tarinoita, oman puhetyylin, historian... se oli kaunis ja rohkaiseva ele isältä. Siitä sain voimaa. Ja taas olin mielestäsi hemmoteltu.

Entäs se kerta, kun oli mun kaverisynttärit? Täytin 8.... talo täynnä mun koulukavereita. Mä olin iloisena järjestänyt aarteenetsintäradan kaikille. Syötiin kakkua ja noustiin pöydästä. Kaikki meni kuitenkin mun isoveljen huoneeseen. Se piti taikatemppuesityksen, johon meni loput mun synttäreistä. Kaikki lähti kotiin. Sinä, rakas äiti, olit vain seisonut nauraen ja ottanut kuvia. Mun veljestä. Sun kullannupista. Mun inhon kohteesta.

Vieläkö mietit miksi inhoan mun veljeä? Haluatkos nähdä muutaman kohtauksen meidän perheen tapahtumista... mun silmin?

Sateinen ilta, tulin pyöräillen kotiin. Olin litimärkä ja surun murtama. Mä ja mun ystävä oltiin riidelty. Tulin sun luo ja halusin puhua. Mun veli alkoi itkeä ja sun piti mennä puhumaan sille. Te puhuitte koko illan. Mä olin seisonut koko ajan oven takana. Itkenyt ääneti. Kun sä vihdoin tulit pois, olit väsynyt. Ei aikaa puhua mulle.

Illallinen. Koko perhe istuu pöydän ääressä. Avaan suuni ja yritän kertoa päivästäni. Isoveli puhuu päälle ja kertoo omastaan. Siitä puhutaan koko aika. Muhun ei edes katsota. Poistun pöydästä ja sanon kiitos. Ei reaktiota.

Tulen ilosta hypellen kotiin. 10matikan kokeesta. Nyt äiti on musta ylpeä. Hiljaisen jaan jälkeen laahustan omaan huoneeseeni. Ainakin sain allekirjoituksen. Hetken kuluttua veli tulee kotiin. 7- bilsasta. Sen paras numero aikoihin. Äiti juhlii iloisesti. Minä olen huoneessani ja kuuntelen.

Veli on taas jääkaapilla ja popsii äidin leipomia mokkapaloja. Mä tulen ja sanon ettei saa. Ne on juhlia varten. Mä ärsytän sitä. Puhun kuin lapselle. Tiedän ettei niin olisi saanut tehdä. Veli tulee mun luo ja ottaa kädet mun kaulalle. Mä kaadun maahan ja veli kiristää otettaan. Ulko-ovi läy ja me noustaan ylös. Äiti tulee keittiöön. Mä sanon että veli kuristi. Veli sanoo että mä ärsytin. Mä sanon että veli söi mokkapaloja. Mulle tiuskitaan ja passitetaan omaan huoneeseen. Veljelle puhutaan rauhallisesti. Ei se tarkoittanut. Niin äiti sanoit.

Tuli juhlat. Mä istun hiljaa paikallani. Oon kuluneen kevään aikana leiponut joka viikko leipää. Siitä ei edes mainita vieraille. Sen sijaan hehkutetaan miten veli laittoi eilen ruoan ihan itse. Ja teki jälkiruoankin. Ja minä istun hiljaa.

Vieläkö kysyt, miksi inhoan kullannuppuasi?

Yritit tulla ja puhua minulle... aikuisten asioista. Seksistä. Kuukautisista. Gynestä. Suhteista. Ja mä suutuin. Nyt on jo myöhäistä. Sä et oo ollu mun luona lapsuudessani. Miksi päästäisin sut lähelleni? Nyt on valitettavasti liian myöhäistä. Et sä voi olettaa, että antaisin kaiken noin vain anteeksi. Et ole ikinä edes osoittanut katumusta. pysy hiljaa, kaikki unohtuu.Ei.