Sinä asut vuokraamassani yksiössä, keskustan tuntumassa. Olemme vuokrasopimuksen teon jälkeenkin nähneet säännöllisesti, koska olen käynyt vaihtamassa lämpöpumppuja.
Vaihdelleet sanasia ja tiedät oikein hyvin että olen kiinnostunut sinusta. Valitsin sinut koska olet upein ilmestys elämässäni pitkiin aikoihin. En tietenkään ole suoraan sanonut sitä sinulle, etkä tiedä että asunnossa on kamera.
Vaikutat tunnolliselta opiskelijatytöltä, mutta en mahda uteliaisuudelleni mitään.
Olen käynyt huoltamassa muka lämmityslaitetta ja samalla napannut kamerasta muistikortin mukaani jonka katson kahvitauollani töissä.Erään kerran olet tullut koulun jälkeen kotiin erityisen malttamattomana, heivannut
laukkusi lattialle ja istunut välipalan kanssa läppärisi ääreen sängyllesi. Huomaan, että olet alkanut hyväillä itseäsi, katselet samalla netistä jotain. Näen miten olet avannut farkkujesi napit ja työntänyt vasemman käden
housujesi sisään ensin ja sitten kääntänyt enkelin suloiset kasvosi juuri sinne suuntaan missä kamera on ollut, samalla vetäen paidan päältäsi ja housut alas nopeasti. Kultaiset kutrisi peittävät näköalani ihanilta munkeiltasi
mutta ne valahtavat sivuille kun aloitit hitaasti koskettelemaan itseäsi ja hieromaan nännejäsi ja kun liu'utat kätesi niin minulla alkaa jöpöttää omissa lahkeissani, mikä näky! En kuule ääntäsi mutta voin kuvitella kuinka
huohotat syvään samalla kun hinkkaat itseäsi ja lopulta selkäsi taittuu notkolle kun saat. Nukahdat hetkeksi sen jälkeen. Minun on pakko päästää paineet itsestäni ja runkata juuri näkemälleni. Olen innostunut mutta samalla
häkeltynyt miten koululaistyttö voi kiihottaa itseään - ja minua niin paljon.
Päätän mitä teen seuraavalla kerralla kun näen sinut. Panen sinut ahtaalle. Hymyilen jo mielessäni tätä kiihottavaa ajatusta.
Illallakin mietin sinua, vaikka tiedän että olet 20 vuotta minua nuorempi, olen itse aika hyvin säilynyt enkä lainkaan pahannäköinen. Naiset eivät karttele minua työtapaamisissa eivätkä baareissa, mutta he ovat toista maata,
vanhempia piikoja jotka luultavasti kyllä ottaisivat nuorta poikaa jos vain saisivat. Minulle he flirttailevat, koska olen ikinuori sielu. Voin olla onnellinen siitä etten ole tyypillinen kaljamahainen kaljuuntuva mies, vaan hyvin
timmissä kunnossa vaikka naamassa pari ryppyä olisikin. Ne vain korostavat miehekkyyttäni ja tummentunutta hipiääni jota olen käynyt ruskettamassa thaimaan auringossa. Laitan hiukseni joka päivä hienosti ja pukeudun
tyylikkäästi, olen menestyvä yrittäjä. Mutta sinä...vaikka olet todennäköisesti kiinnostunut omanikäisistäsi pojista, joita luonasi on vieraillut ja huomattavasti kaverillisessa hengessä koska tulet juttuun heidän kanssaan, aion
silti panna sinua. Hyvällä tai pahalla. Olen tottunut ottamaan mitä haluan.
Seuraavan kerran tulen luoksesi parin päivän kuluttua runkkaussessiostasi, haluan tietää oletko oikeasti sellainen pikkutuhma luonne joksi olen kuvitellut sinut sen jälkeen kun näin nauhoituksen ja muistelin että nuoret pojat
runkkaavat paljon, mikseivät tytötkin, mutta minun kämpässäni... Sinulla on kuitenkin opiskelijabudjetti.
-Moi, sanot iloisesti pehmeällä äänelläsi kun avaat minulle oven ja sipaiset ohimennen tukkaasi tarkistaaksesi onko se hyvin, poninhännällä on ja tiukat farkkusi kutsuvat repimään ne heti yltäsi. En kuitenkaan tee sitä vaan
hillitsen itseäni.
-Päivää taloon, miten olet viihtynyt?
-Hyvin... tulitko vaihtamaan niitä...?
-En, ei niissä ole nyt tarvetta vaihtaa mitään. Onko sulla hetki aikaa mulle?
-On, ei tässä mitään, keitän kahvit.
-Okei...
Jään hengailemaan olohuoneeseen ja kun tuot kupposen kuumaa eteeni rykäisen ja aloitan piinaamaan sinua.
-Sun tän kuun vuokra on myöhässä, sanon vakavana vaikka yleensä olen naureskelevainen mies.
-Aih, no niin on tässä ollut kaikenlaista koulussa niin oon unohtanut, käykö jos maksan sen ensi viikolla?
-Ei. Mä ajattelin että voisit korvata sen toisella tavalla, eihän sulla ole hirveesti rahaa opiskelijana vai kuinka?
-Miten..?
Katson sinua. Näyttelet viatonta mutta näen silmistäsi että et ole flirttaillut turhaan minunkin kanssani. Katson pulleita huuliasi ja raotat niitä vähän, mutta ennenkuin ehdit sanoa sanaakaan nousen ylös ja kävelytän sinut
parvekkeen ovea vasten.
-Sä oot ollut tuhma tyttö, runkkailet täällä päivisin ja älä väitä vastaan.
Tuijotat minua kuin hullua mutta näet hymyni ja sinä et pelkää. Tartun sinua hiusnutturastasi ja puristan hiuksiasi nyrkissäni.
-Saat vanhan miehen kiihottumaan.
-Et sä ole vanha.
-Oon mä sua vanhempi, enkä varmaan ainoa jonka teet kiimaiseksi. Tykkäät kiusata miehiä eikö niin?
-En mä tiedä.
-Kenen kanssa sä juttelet netissä?
-Mun poikakaverin.
-Samalla kun runkkaat?
-Ymh.
-En tiennyt että sulla on sellainen, hellitän otteeni.
-Ei se ole mitään vakavaa.
-Vai niin. No sähän kevytkenkäinen olet...mutta niin haluttava, ajattelen ja nappaan tukastasi kiinni kun laitan verhon oven eteen ja kokeilen piukeiden farkkujesi pintaa, se onkin jotain liukasta ohutta kangasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Seksiblogi
http://www.seksiblogi.tk/
Helsingin yöstä ja yön linnuista
seksiseurasta ja sen hakemisesta
raportteja,muisteluja ja kokemuksia
Vain yli 18 vuotiaille
Jos haluat lähettää oman raporttisi
tai novellin ym blogiin lähetä se
osoitteeseen [email protected]