Työni "puhelinmyyjänä"

myyntineuvottelija82882

Kerron työstäni myyntineuvottelijana (tai kuten ihmiset meitä kutsuvat, puhelinmyyjänä).
Kuten ihmisten reaktioista voisi päätellä, olen vain tyyppi, jonka elä mm elämäntehtävänä on häiriköidä ihmisiä, hypistellä heidän puhelinnumeroitaan pirullinen ilme kasvoillani ja tuhlata heidän vapaa-aikaansa, soittaa monta kertaa ja jankata viimeiseen asti. Monilla ihmisillä on väärä käsitys tästä työstä ja jokainen, joka on alkanut huutamaan ihmiselle puhelimessa jo kun nimen ehtii sanomaan, pitäisi tulla kokeilemaan tätä työtä edes kuukaudeksi. Minä en siis myy lehtiä enkä mitään turhaa, en jää jankkaamaan selvän EIn jälkeen (jolloin on oikeus suuttua tai sanoa napakammin tai lopettaa puhelu siihen).
Olen ihminen siinä missä kuka tahansa muukin, minulla on tunteet, minäkin teen vain työtäni (vaikkei tämä oikeaa työtä monen mielestä olekaan), minullakin on perhe ja laskut maksettavana.
Herään joka aamu neljältä. Valmistaudun henkisesti joka aamu ja on suoraan sanottuna henkistä taistelua mennä töihin. Hyvän päivän jälkeen jää hyvä mieli, mutta hetkittäin tekee mieli lyödä hanskat tiskiin ja mennä kortistoon ja hakea mitä tahansa muuta työtä.
Työt alkaa kahdeksalta. Minuutilleen aletaan soittamaan ihmisille. Edessäni on numerot, jotka ON SOITETTAVA läpi, en voi alkaa valikoimaan sieltä, että tällä on varmaan huono päivä, tämä ei ainakaan osta, tämä ei vastaa... En ole selvänäkijä enkä voi numeroa katsomalla ennustaa, minkälainen ihminen siellä on.
Kun ihminen vastaa, kerron nimeni ja mistä soitan, kohteliaasti. Tässä kohtaa useimmat ihmiset vastaavat kohteliaasti että ei kiitos ja hyvät päivänjatkot. Asia ok, toivotan päivänjatkot takaisin ja siirryn seuraavaan. Kummallekin jää hyvä mieli.
Sitten nämä, jotka jo nimen kuultuaan alkavat huutamaan, haukkumaan, raivoamaan, on ollut huono päivä ja kaikki on tämän soittajan syytä. Siinä vaikka hymy takamuksessa toivotetaan hyvät päivänjatkot kaikesta huolimatta ja huuto vain jatkuu. Mitä siinä tapahtuu? Kuulevatko ihmiset tervehtimiseni näin: "Hyvää päivää, minä ihan henkilökohtaisesti taas teille päätin soittaa ihan näin häiriköintimielessä." Koska asia ei niin ole. Jokaiseen numeroon soitan ensimmäistä kertaa enkä voi tietää onko niihin soitettu jo aiemmin. En voi myöskään olla soittamatta, koska saan silloin potkut. Muutamana kertana olen joutunut lähtemään itku silmässä kotiin ja viikonloput menee itseään kasaillessa seuraavaa viikkoa varten.
Ensimmäiseen kahvitaukoon mennessä olen soittanut melkein 100 puhelua. Ja homma jatkuu taas. Huutoa, haukkumisia, kiroilua, ja tietenkin sekalainen seurakunta niitä, joiden mielestä pilasin heidän päivänsä noin muuten vain. Ja tietysti kohteliaita ei-kiinnostuneita ihmisiä.
Ruokatuntiin mennessä olen soittanut noin 150-200 puhelua. Tauko on paikallaan. Vielä muutama tunti. Olen saanut pari myytyä eikä sillä kateta edes päivän tavoitetta ja ilmassa on lähestyvien potkujen tuntua. Esimies painostaa väittelemään asiakkaiden kanssa enemmän.
Aloitan taas uuden puhelun. Työpöydälläni on kuva esikoisestani ja se auttaa hymyilemään ja jaksamaan. Esittelen jälleen kerran itseni. Tällä kertaa puhelimen päässä on henkilö, jolle on soitettu jo useita kertoja. Yritän pahoitella asiaa ja toivottaa päivänjatkot, mutta huuto ja raivoaminen vain jatkuu enkä saa suunvuoroa. Henkilö kertoo että tekee minusta ilmoituksen häirinnästä ja kaikki on minun syytäni. Vaikka ensimmäistä kertaa taas soitin. Saan sanottua hyvät päivänjatkot ja joku tuhahtaa ja lyö luurin kiinni.
Jos puhutaan samalla tavalla kasvotusten, sinulle puhutaan kohteliaasti ja ei aleta väittelemään mitään, niin ethän sinä muillekaan ala huutamaan silmittömästi (toivottavasti)? Miksi tilanne on puhelimessa eri? Käytöstavat,tuntuvat unohtuvan suurimmalta osalta.
Vielä viimeinen tunti jäljellä. Olen soittanut 200-250 puhelua ja olen tähän mennessä jo huijari, kiusantekijä, mitätön ihminen, ajanhaaskaaja, häiriköijä yms. Henkisesti olen loppu, mutta loppuun saakka on soitettava.
Päivässä soitan noin 300 puhelua, viikossa noin 1500 puhelua, kuukaudessa noin 6000 puhelua. Ja joka päivä saan osakseni näitä vitsiniekkoja, joiden mielestä on ihan ok huutaa, haukkua, olla tahallaan kiinnostunut ja tuhlata aikaani monta minuuttia ja lyödä sitten luuri korvaan.
Siellä puhelimen päässä on IHMINEN. Jos teille ollaan kohteliaita, niin jokaisella pitäisi olla sen verran itsehillintää jäljellä, että voi olla vastavuoroisesti kohtelias. Jos olet luonteeltani sellainen, että huudat kaikille... No onneksi olkoon. Toivotaan että Sinulle tulee siitä hyvä mieli.

Terveisin,
Myyntineuvottelija

9

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9-8

      Puhelinmyynti pitäisi kieltää lailla. Törkeämpää ihmisten häirintää on vain ovelta ovelle kaupustelu.

      • jämptionnäin

        samaa mieltä..ihmisten kusettamista se on


    • puhmyyjä55

      Voi olla, mutta kaikilla ei ole vaihtoehtoja. On pakko tehdä sitä työtä mitä saa halusi tai ei. Jos olet yli 50v pitkäaikaistyötön, onnistunut saamaan töitä puh.myyjänä (vaikkakin koulutettu, osaava, ahkera ja fiksu) niin ei paljoa muita vaihtoehtoja ole. Luuletteko, että tätä työtä tekisi jos olisi vaihtoehtoja? Olisko parempi olla kortistossa elämässä veronmaksajien rahoilla?

    • Raskashenkisesti

      Henkisesti yksi raskaimmista ja virtuaalista työpaikoista. Mua huijas puhelinmyyjä niin en osta koskaan enää mitään pillereitä tai lehtiä yms

    • meitäon

      Juuri näin. Jaksan sitätyötä 4 tuntia päivässä.

    • äläsoitamullekiitos

      "Jos olet yli 50v pitkäaikaistyötön"

      Yli 50-vuotiaan pitkäaikaistyöttömän kannattaa opiskella kunnon ammatti. Kenenkään ei ole pakko ryhtyä puhelinmyyjäksi.

      Puhelinmyyjien satunnaisena asiakkaana: Minulla on voimassa oleva Robinson-rekisteritieto eli puhelinmarkkinointikielto. Miksi ette kunnioita kieltoa, vaan soittelette ihmisille kiellosta huolimatta??? Soitan puhelun Robinson-rekisteriin 3 vuoden välein, jotta markkinointikielto pysyy voimassa. Myös meidän perheen muilla aikuisilla on puhelinmarkkinointikielto. Perheen alaikäisille teillä ei ole lupa soittaakaan.

      Emme osta puhelimessa mitään. Emme tarvitse tuputtamianne kuntosali-ja liikuntakeskusjäsenyyksiä, kymmeniä aikakausilehtiä, kirjasarjoja, luontaistuotteita, tuote-esittelijöitä kotiimme, kalaöljykapseleita, miesten sukkia, boksereita tai vakuutuksia. Emme tarvitse ovelta ovelle-myyjien ylihinnoiteltuja ihmepölynimureita, ilmakuvatauluja, kirjasarjoja tai muitakaan kapistuksia.

      Kun tarvitsemme jotain, osaamme tilata ja hankkia kyseisen tuotteen tai palvelun itse - ilman puhelinmyyjän tai ovelta ovelle-myyjän pakkotuputusta. Emme tarvitse teiltä puhelinmyyjiltä yhtään mitään, josta syytä emme odota teidän soittojannekaan.

      Notta näillä mennään!!!

    • riekkujat

      kauan sitten jo kieltänyt moisen myyntipelleilyn. Hah. Kielto on toiminut hyvin.

    • ettänäinn

      Kumma että aloittaja väittää ettei tiedä onko henkilölle jolle hän soittaa soitettu samasta firmasta jo aiemmin=O. Mulle joku puhelinmyyjä (en lue ko.työtä tekeviä myyntineuvottelijoiksi, siinä työssä kun pitää oikeasti jotain tietääkin, puhelinmyyjät lukee mantraa paperista) sanoi että oli heillä merkitty väärin etten ole vastannut puheluun kun huomautin ystävällisesti etten tilaa häen nkauppaamaansa lehteä tänäänkään, kollegansa oli puhelimitse asiaa jo kysynyt edellispäivänä.

      En halveksi puhelinmyyjiä mutta myyntineuvottelijoiksi en heitä myöskään ylentäisi ap:n tavoin. Myyntineuvottelijat työskentelevät vakuutusyhtiöissä, rautakaupoissa ja muissa erikoistavarakaupoissa, ei päivittäistavarakauppojen kassoina eikä puhelinmyynnissä.

    • Expuhelinmyyjä

      Tsemppiä työhön! Itse olin 6 vuotta puhelinmyyjänä. Stressaavaa työtä, mutta ei mulle koskaan kukaan ollut ilkeä.
      Palkka tosi hyvä, tein töitä aktiivisesti ehkä 5 tuntia päivässä. Vaihdoin sitten uudelle alalle, mutta voisin palata takaisin koska paremmin tienasin puhelinmyyjänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      64
      11660
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8861
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      19
      4457
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      23
      4004
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3861
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      91
      3742
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3646
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      16
      3455
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      38
      3257
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      42
      2471
    Aihe