Pakko kirjoittaa, jotta saisin purkaa itseäni.
Ennen elin onnellista ja iloisuutta täynnä olevaa elämää, nyt tuntuu että mitä enemmän ikää tulee niin sitä enemmän muutun alakuloisemmaksi. (26v)
Töissä olen iloinen ja saan usein kehuja positiivisuudestani, mutta töiden jälkeen haluaisin vaan siirtyä seuraavan päivään. Tuntuu, että jos jotakin suunnittelee päivään, niin se tuntuu aivan kauhean raskaalta asialta. En näe itselläni tulevaisuutta.
Ennen halusin lapsia aina, nykyään tuntuu että ei yhtäkään koska en jaksaisi sitä. Usein katselen myös vanhoja valokuvia, jotka alkavat itkettämään koska silloin olin niin onnellinen!
Äidiltäni kuulen nykyään usein, kuinka isoäiti on huolissaan kun olen muuttunut hiljaiseksi ja huomaamattomaksi - se satuttaa joka kerta yhä pahemmin.
En seurustele, koska ujous ja oma epäonnistuminen estävät sen. Olen aivan liian arka NYKYÄÄN ja todella epävarma! Edessäni on todella suuri ja kova suojakuori mitä on lähes mahdoton enää murtaa. En usko masennusta olevan, koska töissä jaksan käydä ja olla siellä iloinen.
Kelloja hälyttävä kokemus oli se kun mulla epäiltiin olevan syöpää, mutta lopulta se ei ollutkaan. En osannut olla onnellinen "puhtaista" papereista huolimatta vaan enemmänkin tuntui että olisin toivonut sen olevan sitä - kauheata.... :(
Ennen elin onnellista ja iloisuutta täynnä olevaa elämää, nyt tuntuu että mitä enemmän ikää tulee niin sitä enemmän muutun alakuloisemmaksi. (26v)
Töissä olen iloinen ja saan usein kehuja positiivisuudestani, mutta töiden jälkeen haluaisin vaan siirtyä seuraavan päivään. Tuntuu, että jos jotakin suunnittelee päivään, niin se tuntuu aivan kauhean raskaalta asialta. En näe itselläni tulevaisuutta.
Ennen halusin lapsia aina, nykyään tuntuu että ei yhtäkään koska en jaksaisi sitä. Usein katselen myös vanhoja valokuvia, jotka alkavat itkettämään koska silloin olin niin onnellinen!
Äidiltäni kuulen nykyään usein, kuinka isoäiti on huolissaan kun olen muuttunut hiljaiseksi ja huomaamattomaksi - se satuttaa joka kerta yhä pahemmin.
En seurustele, koska ujous ja oma epäonnistuminen estävät sen. Olen aivan liian arka NYKYÄÄN ja todella epävarma! Edessäni on todella suuri ja kova suojakuori mitä on lähes mahdoton enää murtaa. En usko masennusta olevan, koska töissä jaksan käydä ja olla siellä iloinen.
Kelloja hälyttävä kokemus oli se kun mulla epäiltiin olevan syöpää, mutta lopulta se ei ollutkaan. En osannut olla onnellinen "puhtaista" papereista huolimatta vaan enemmänkin tuntui että olisin toivonut sen olevan sitä - kauheata.... :(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.