pois sisäilmaongelman nimessä. Hienoa, että todellisiin ongelmiin puututaan, oli ne sitten viherkasvit tai yksittäinen henkilö herkkine keuhkoineen työyhteisössä. Oletankin, että seuraavia toimenpiteitä kunnantalolla ovat mm. hajusteiden käytön kieltäminen, siivousaineiden kemikaalikuorman selvittäminen, paperimusteen vaikutuksen tutkiminen sisäilmaan ja niin edelleen. Savuton työpaikka Lopen kunta kuuluu jo olevan, joten seuraava askel lienee juurikin tämä hajusteeton työpaikka.
Mahtavan upeata, kun meillä on kunnanjohtajatar, joka panee asiat järjestykseen! Odotan häneltä ahkeraa päivitystä kunnantalon sisäilma-saagasta sosiaalisessa mediassa. Onhan hän meillä töissä.
Kunnanjohtajatar heitti kunnantalon viherkasvit
2
226
Vastaukset 2
- Veronmaksaja420
Toivottavasti kunnanjohtajatar ottaa vanhojen kasvien tilalle esim. OG kushia. Siinä tapauksessa hän saa minun ääneni. Ja savua ei tarvita enää ollenkaan kun höyrystimet on keksitty
- Ensikukkanen
Luulis jo tohon virkaikään oppineen, että koko työyhteisö ja kunnan kassa pääsee vähemmällä kun savustetaan sisäilmaherkät vaikka ulkotöihin kun ei työskentely kunnan tarjoamissa sisätiloissa onnistu. Vai löytyisikö jostain koulusta esim siivouskoppi, missä ei ole hometta eikä kukkia? Tällaiseen internet-aikaan ei ole temppu eikä mikään järjestää työhön vaadittavia yhteyksiä vaikka kuusen latvaan. Kyllä vähemmän herkkiä työntekijöitä on tulossa jonossa asti, mikäli työttymyyskäppyröitä katselee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511702Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551