Suihkukaapin lasiseinä hajosi selittämättömästi

pelästynyt

Vuokralaiseni ilmoitti asunnossaan olevan suihkukaapin särkyneen edellisenä yönä. Oli aamulla huomannut kylppärin lattialla lasinsiruja, katsonut suihkukaappiin ja havainnut takaseinässä ison halkeaman. Kaapissa on viisi seinäpintaa ja ovi, joista siis vain yksi seinäpinta vahingoittunut. Seinät ovat karkaistua turvalasia. Vahingoittunut pinta on kauttaaltaan säröinä ja lasinpalat karisevat irti vähitellen. Päästessäni paikalle vahinkoa katsomaan oli seinän alareunasta karissut lasia muutaman sentin verran sekä keskellä seinää tuo mainitsemani iso halkeama/reikä. Onko muilla kokemuksia vastaavasta; suihkukaapin tai -seinän selittämättömästä hajoamisesta? Entä tietoa, mistä em. vahinko olisi voinut aiheutua? Kaappi on ostettu ja asennettu paikalleen v. 2009, eli on hyvän aikaa jo toimittanut tehtäväänsä. Voisiko kuitenkin olla syytä epäillä, että lasi olisi jo valmistusvaiheessa kärsinyt vahinkoa? Tai että asennuksessa olisi tapahtunut virhe? Vaikuttaako kaapin asento suhteessa lattiaan tai seinään asiaan jollakin tavalla? Entä kaapin viereen (ei kuitenkaan siihen kiinni) sijoitettu pyykinpesukone, jota linkoustoiminto tärisyttää? Pesukone ei ollut käynnissä kyseisenä yönä, jolloin kaappi/seinä hajosi.
Onni onnettomuudessa, ettei vuokralaiseni ollut suihkussa hetkellä, jona seinä paukkui hajalle.

4

3486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoit_su

      Kyllähän noita tapahtuu, olen kuullut lasipöytien "räjähtämisestä" ja olen ollut vieressä kun saunan löylyhuoneen lasiovi poksahti tuhannen päreiksi ihan noin vaan. Kait siellä jonkunlainen jännitys täytyy olla, joka sitten laukeaa joskus. Tuosta löylyhuoneen ovesta sen verran, että hajoaminen tapahtui pari vuotta oven asentamisen jälkeen.

    • Jännitystäsielläjatääl

      Auton ikkuna hajosi noin yhtäkkiä keskellä kaupunkia torilla. Ensin luulin että joku ampui sen pirstaleiksi, säikähdin oikein kunnolla. Oli kylläkin keskipäisä.

      Ympärille kerääntyi ihmisiä katsomaan, se pamahti vain äkillisesti säpäleiksi. Onneksi palaset ei lentäneet kyydissä olleiden lasten silmiin.

      Se oli Opel Zafiran takasivuikkuna.

    • NimetönMerkki

      Karkaistu lasi voi mennä itsestään tuhannen päreiksi, jos siihen on valmistusvaiheessa jäänyt liikoja jännityksiä. Asennuksessakin on voitu kämmätä, jos vaikka jää levy pikkusen kuperaksi johonkin suuntaan, niin sitten ei huonolla tuurilla tarvita kuin pieni napaus oikeaan / väärään kohtaan, ja taas ropisee sirpaleita.

    • kaikkeen.on.selitys

      Se vuokralainen oli vaan kännipäissään rikkonu sen lasiseinän, ei kehdannut seuraavana pävänä vain myöntää sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5297
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      30
      3526
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2874
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      27
      2094
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1851
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1646
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1175
    Aihe