Valentich-tapauksesta löytyi uusi mappi

9

110

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raportissa oli yksi tarkennus tapahtumiin. Valentichin havainto ei ollut yhtäjaksoinen, vaan käsitti kolme eri jaksoa. Tästäpäs joku sitten pohti meteoriittien mahdollista osuutta.

      Valentichin ja maasta tehtyjen kuvailujen perusteella, meteoriitit ei kuitenkaan tule kysymykseen. Myöskään luontokuvaajan kuvassa ei esiinny meteoriitti, vaan muihin kuvauksiin sopiva alus, jota pilveksikin epäilty.

      Myöskin arvio siitä, että Valentich lensi ylösalaisin, ja pälyili omaa kuvajaistaan meren pinnasta ei toimi, koska koneen polttoainejärjestelmä ei toimisi kuin hetken lennettäessä ylösalaisin. Ehdotus on suhteellisen naurettava muutenkin kokonaisuus huomioituna.

      Valentichin katoamista on koetettu selittää myös sillä, että nuorukainen oli huono lentäjä, ja sai lisenssin vasta monen yrityksen jälkeen. No sai kuitenkin, ja huono lentotaito ei selitä Valentichin havaintoja, jotka saivat tukea myös maasta.

      Itsemurha- selitys ontuu monilta osin. Edelleenkin on suhteellisen selkeästi todistettu että Valentichia todellakin seurasi jokin. Olisiko se "jokin" siis osallistunut Valentichin itsemurhaan? Moisen tarinan kehittely itsemurhan täytteeksi ei myöskään ole uskottavaa.

      Kyseisen lentokentän (minne Valentich oli matkalla) valaisupyyntö suoritettiin usein matkan varrelta, joten sitäkään seikkaa ei voida käyttää tukena itsemurha- teorialle.

      Teoria että Valentich oli huumekuriiri, ontuu myöskin. Edelleenkin häntä seurasi jokin, toiseksi miksi huumekauppiaat värväisi tavallisen rehellisen nuorukaisen, ja kolmanneksi miksi moinen tarina "huumekuriirilta"? Eiköhän huumekuriirin tehtävä olisi ollut pitää matalaa profiilia keikallaan.

      Lopuksi tästä ei voi paljon muuta päätellä, kuin että Valentichia seurasi jokin, ja joko Valentich sen seurauksena syöksyi mereen tai kaapattiin alukseen. Alukseen kaappaamista tukee ne oudot jaksolliset äänet radiolähetyksen lopuussa, sekä se että Valentich sanoi että se ei ole lentokone, ja se että Valentichin konetta eikä öljyläikkääkään koskaan löydetty laajoista etsinnöistä huolimatta.

      Ehkäpä Valentichin kone on jonkun vihreän pienen ukkelin kirjahyllyssä ja Valentich itse hengailee avaruusamatsoonien kanssa Andromedan yökerhoissa! 8)

      • huspois

        Katos pellekoukku tuli taas oksentamaan palstalle. Menisit nyt taas sinne mielikuvitusmatkallesi (hoitoon) rämpyttämään mielikuvituskitaroitasi niin palsta pysyisi paljon siistimpänä.


      • lutkuttajako
        huspois kirjoitti:

        Katos pellekoukku tuli taas oksentamaan palstalle. Menisit nyt taas sinne mielikuvitusmatkallesi (hoitoon) rämpyttämään mielikuvituskitaroitasi niin palsta pysyisi paljon siistimpänä.

        Onko taas sama pseudoskepo liiteristä tullut piruilemaan asialliseen kommentiin?


      • pojatonpoikiavaan
        lutkuttajako kirjoitti:

        Onko taas sama pseudoskepo liiteristä tullut piruilemaan asialliseen kommentiin?

        Asialliset keskustelijat häiritsevät ikävästi pennistonpoikien, alfonsandrojen ja muiden lapsiapostolien jutustelua. Varaktori on katkera, kun ei saa vittuilla rauhassa.


      • pienineuvo
        pojatonpoikiavaan kirjoitti:

        Asialliset keskustelijat häiritsevät ikävästi pennistonpoikien, alfonsandrojen ja muiden lapsiapostolien jutustelua. Varaktori on katkera, kun ei saa vittuilla rauhassa.

        Mitäs jos tunkisit sen liiterin poikkipäin anukseesi?


      • ParempiNeuvo
        pienineuvo kirjoitti:

        Mitäs jos tunkisit sen liiterin poikkipäin anukseesi?

        Jospa tuo iänikuinen lutkuttajan kehoittaja pysyisi visusti siellä takapihan liiterissä, vääntämässä niitä omia härpäkkeitä. Silloin olisi maassa rauha ja täällä keskustelut hyvin asiallisia. Härpäkeen voisi laittaa ihan itse mieleiseen paikkaan.


      • parasneuvo
        ParempiNeuvo kirjoitti:

        Jospa tuo iänikuinen lutkuttajan kehoittaja pysyisi visusti siellä takapihan liiterissä, vääntämässä niitä omia härpäkkeitä. Silloin olisi maassa rauha ja täällä keskustelut hyvin asiallisia. Härpäkeen voisi laittaa ihan itse mieleiseen paikkaan.

        Mene sinä nussimaan äitiäsi niin kun tapanasi on, niin pysyy rauha maassa ja keskustelut palstan aiheessa.


      • OLETpervessi
        parasneuvo kirjoitti:

        Mene sinä nussimaan äitiäsi niin kun tapanasi on, niin pysyy rauha maassa ja keskustelut palstan aiheessa.

        Ei sinulla taida olla kaikki inkkarit kanootissa?


      • Muuten.täyttäPaskaa

        Hyvä kappalejako... ja ei paljoon äikkävirheitä. Papukaijjamerkki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe