500e sakko ulosteiden siivoamatta jättämisestä

3463y3y3

Lontoossahan tämä asia on hoidettu esimerkillisesti, joka puolella on kylttejä jotka ilmoitavat että jos omistaja ei siivoa koiransa ulosteita, hän saa 500 punnan sakon. Ja kadut ovatkin siellä tosi siistejä ja puhtaita.

Mitä mieltä olette koiranomistajat tällaisesta? Mielestäni tämä hyödyttäisi myös koiranomistajia koska esim myrkkylihapullat ja vastaavat vähenisivät selvästi jos omistajat siivoisivat ne ulosteet. Esim toissapäivänä oli kerrostaloni pihakulkuväylällä iso koiranpaska keskellä kulkuväylää, voitte varmaan arvata että ekana tuli mieleen pitäiskö lähteä hakemaan lihapullia ja rotanmyrkkyä niin idiootti-koiranomistajat vähän oppisivat. Mutta itse en viitsi viattomalle koiralle kostaa omistajan tyhmyydestä. Tämänkin takia tuo 500e sakko olisi loistava asia, silloin joutuisi lakia rikkovat omistajat vastuuseen eikä koirien tarvisi kärsiä.

210

2272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rutinoitunut

      Minulle sopii kyllä, aina olen kerännyt koirieni jätökset. Oikeastaan kannattaisin 500€ palkkiota niille jotka pökäleet keräävät, on se senverran ällöä hommaa kulkea sontapussi taskussa ja etsiä roskiksia joita on ehkä kilometrin välein.

      • rdgdx

        aamen


      • hyväajatus

        Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin. Jos jää kiinni siivoamatta jättämisestä menettäisi koko loppuvuoden summan ja seuraavan vuoden maksu tulisi tuplana. Tulisi valtion talous kuntoon ja taatusti rakin paskat vähenisi. Ellei olisi varaa maksaa, rakki piikille.


      • tyhmyysverolle
        hyväajatus kirjoitti:

        Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin. Jos jää kiinni siivoamatta jättämisestä menettäisi koko loppuvuoden summan ja seuraavan vuoden maksu tulisi tuplana. Tulisi valtion talous kuntoon ja taatusti rakin paskat vähenisi. Ellei olisi varaa maksaa, rakki piikille.

        Sulla viiraa kyllä pahasti, kai hyvä että kerroin, jospa et tiedä....


      • pysäköinninvalvojamaksaa

        olisi hienoa jos jokaisesta koiran kakasta maksettaisiin vaikka 10 euro ja parempi olisi 20 euroa,kun kerää kakan pois ja toimittaa kaupungin pysäköinnivalvojalle.ja saisi palkkion.koirahan on parkkeeraanut väärään paikkaan.


      • tuplahyöty
        tyhmyysverolle kirjoitti:

        Sulla viiraa kyllä pahasti, kai hyvä että kerroin, jospa et tiedä....

        rakki ja omistaja piikille!


      • pidäitellävaan
        pysäköinninvalvojamaksaa kirjoitti:

        olisi hienoa jos jokaisesta koiran kakasta maksettaisiin vaikka 10 euro ja parempi olisi 20 euroa,kun kerää kakan pois ja toimittaa kaupungin pysäköinnivalvojalle.ja saisi palkkion.koirahan on parkkeeraanut väärään paikkaan.

        Ootpa outo.Mitä parkkipirkko pökäleellä tekeeXD
        Vie se ite roskiin.Ettei pirkot haise pökäleelle, muutenkin saavat pelkkiä haukkuja osakseen.Pökäleenhaju, tekisi heidän työstään vielläkin vaikeampaa.


      • enkerääsitten
        hyväajatus kirjoitti:

        Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin. Jos jää kiinni siivoamatta jättämisestä menettäisi koko loppuvuoden summan ja seuraavan vuoden maksu tulisi tuplana. Tulisi valtion talous kuntoon ja taatusti rakin paskat vähenisi. Ellei olisi varaa maksaa, rakki piikille.

        Koita nyt tajuta, heti kun koiravero tulee tähän kaupunkiin en sen jälkeen kerää yhtään koirani jätöstä.


      • chattanogachoochoo
        hyväajatus kirjoitti:

        Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin. Jos jää kiinni siivoamatta jättämisestä menettäisi koko loppuvuoden summan ja seuraavan vuoden maksu tulisi tuplana. Tulisi valtion talous kuntoon ja taatusti rakin paskat vähenisi. Ellei olisi varaa maksaa, rakki piikille.

        hyvä! just näin!


      • karhu5

        Valtion pitäis periä koiravro 200e per koira. Ei koirista ole ku haittaa ja haittavero 100 e


      • tyhmyysverolle kirjoitti:

        Sulla viiraa kyllä pahasti, kai hyvä että kerroin, jospa et tiedä....

        "Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin."



        Kyllä loppuisi äkkiä Poliisilta poliisikoirien käyttö, armeijalta sotilaskoirien käyttö, ja näkövammaisilta ynnä muilta palvelukoirien käyttö äkkiä tuolla hommalla.

        Itse olen myös koiran jätökset kerännyt aina kun niitä on tullut.


      • Ja kyllähän poliisi mielummin koiraa käyttää kuin pistoolia, koiran kun voi aina käskyttää takaisin, mutta kokeileppa tehdä sama aseesta lähtevälle luodille.


      • Metsäkoirastahyötyä
        karhu5 kirjoitti:

        Valtion pitäis periä koiravro 200e per koira. Ei koirista ole ku haittaa ja haittavero 100 e

        Ei taida sulla olla koiraa. Haittaa on vain koirista, jotka kököttävät kotona kaupungissa eikä niitä käytetä mihinkään hyödylliseen. Lisäksi harvinaisen paljon ihmiset ottavat itselleen ns. hyödyttömiä koiria. Kaupunkiin sopisi ainakin paremmin kissa...


      • kakkapussiin
        rdgdx kirjoitti:

        aamen

        Tietysti on väärin sotkea millään eritteillä, ongelmajätteillä etc. yhteistä ympäristöämme. Itse yritän kierrättää kaiken talousjätteen, esikaupunkilaiskoiran omistajana myös koiranpaskat tuon naapurin koiranvihaajan roskikseen, koska nehän eivät maadu metsässä?


      • Ilppi
        Metsäkoirastahyötyä kirjoitti:

        Ei taida sulla olla koiraa. Haittaa on vain koirista, jotka kököttävät kotona kaupungissa eikä niitä käytetä mihinkään hyödylliseen. Lisäksi harvinaisen paljon ihmiset ottavat itselleen ns. hyödyttömiä koiria. Kaupunkiin sopisi ainakin paremmin kissa...

        Vai kilometrin välein?! Kanna kuule ne paskat vain omiin jätteisiisi. Ne on sinun jätettä vaikka koirasi tekemää!


      • tahmatassuvb

        Kannatan,ja vois olla kaupungin keskustassa 1000€
        muualla 500€
        Ja jos kerää pussiin ja laittaa taskuun niin sakko 200€
        Paska ei kuulu taskuun.


      • moikakli
        Metsäkoirastahyötyä kirjoitti:

        Ei taida sulla olla koiraa. Haittaa on vain koirista, jotka kököttävät kotona kaupungissa eikä niitä käytetä mihinkään hyödylliseen. Lisäksi harvinaisen paljon ihmiset ottavat itselleen ns. hyödyttömiä koiria. Kaupunkiin sopisi ainakin paremmin kissa...

        kunnat maksavat koirien ruuat köyhille
        kuntavero nousee


      • msumakki
        tuplahyöty kirjoitti:

        rakki ja omistaja piikille!

        enemmän maahanmuuttajat sotkee kuin koirat
        koiran paska on lantaa mutta mamujen paskat ja
        roskat ei maadu.
        RAJAT KIINNI


      • Roskaamisoksennuskusiym

        Kun ensin laitetaan vero jokaiselle, joka heittää roskan tai tupakantumpin (ne ei maadu ja roskiksia pidetään kadunvieret väärällään verovaroin); samoin sitten nurkkiin kuseksivista juopoista sekä kissoista kanssa haittamaksu, kun ne ei koira/kissaveroakaan maksa.

        Myös näille maastoa turmeleville moottorikelkkailijoille ym. on ensin saatava aiheutuneesta haitasta vero.

        Meinaan, että homma menisi sitten edes osin reilusti?


      • rakitpaskakoneita
        atac kirjoitti:

        Ja kyllähän poliisi mielummin koiraa käyttää kuin pistoolia, koiran kun voi aina käskyttää takaisin, mutta kokeileppa tehdä sama aseesta lähtevälle luodille.

        Ainahan hyötykäyttössä olevat voidaan vapauttaa veroista tai siirtää rahat taskusta toiseen, paskat pitää silti kerätä niiltäkin tai maksaa sakot.

        Ase ei ammu itsekseen vaikka varmistimen ottaisi pois päältä, rakit ei tottele käskyjä läheskään aina ja aiheuttavat jopa pahempia vammoja kuin luoti, läskipersekytät voi myös itse juosta kiinni ja käyttää muita vaarattomampia apuvälineitä.


      • hyväidea
        kakkapussiin kirjoitti:

        Tietysti on väärin sotkea millään eritteillä, ongelmajätteillä etc. yhteistä ympäristöämme. Itse yritän kierrättää kaiken talousjätteen, esikaupunkilaiskoiran omistajana myös koiranpaskat tuon naapurin koiranvihaajan roskikseen, koska nehän eivät maadu metsässä?

        Sinutkin voi laittaa sinne naapurin roskikseen paskojesi joukkoon ))


      • pelkkäämyrkkyä
        msumakki kirjoitti:

        enemmän maahanmuuttajat sotkee kuin koirat
        koiran paska on lantaa mutta mamujen paskat ja
        roskat ei maadu.
        RAJAT KIINNI

        Rakinpaska on tutkitusti pahin kaupunki-ilman pilaaja ja tautien aiheuttaja, saastuttaa lisäksi vesistöt kun ravinteet kulkeutuu sadevesiviemäreistä, sinilevä kukkii ja kasvavat umpeen, bakteerit lisääntyy ja uimarannatkin uimakelvottomia.


      • no jos te vitun ääliöt ette haluu et koirat paskoo maahan niin opettakaa ne käymään pöntöllä.te ette vittu omista tätä maailmaa


      • rakitpaskakoneita kirjoitti:

        Ainahan hyötykäyttössä olevat voidaan vapauttaa veroista tai siirtää rahat taskusta toiseen, paskat pitää silti kerätä niiltäkin tai maksaa sakot.

        Ase ei ammu itsekseen vaikka varmistimen ottaisi pois päältä, rakit ei tottele käskyjä läheskään aina ja aiheuttavat jopa pahempia vammoja kuin luoti, läskipersekytät voi myös itse juosta kiinni ja käyttää muita vaarattomampia apuvälineitä.

        "Ainahan hyötykäyttössä olevat voidaan vapauttaa veroista tai siirtää rahat taskusta toiseen,"



        Ei voi. Palveluskoirista menee samat verot kuin muistakin hauvoista ja iso-osa palvelusalan koirista tulee siviilikasvattajilta.



        "Ase ei ammu itsekseen vaikka varmistimen ottaisi pois päältä, rakit ei tottele käskyjä läheskään aina ja aiheuttavat jopa pahempia vammoja kuin luoti,"


        Et selvästikkään tunne aseita tarpeeksi hyvin. Lisäksi palveluskäyttöön hyväksytään vain parhaimmat koirat.

        https://www.youtube.com/watch?v=cwr0KozRbeQ


        "läskipersekytät voi myös itse juosta kiinni ja käyttää muita vaarattomampia apuvälineitä."




        Miksi juosta kiinni, kun kohde voisi totella kiltisti käskyä, ettei koiraa tarvitsisi käyttää?


      • koiranomistava
        Roskaamisoksennuskusiym kirjoitti:

        Kun ensin laitetaan vero jokaiselle, joka heittää roskan tai tupakantumpin (ne ei maadu ja roskiksia pidetään kadunvieret väärällään verovaroin); samoin sitten nurkkiin kuseksivista juopoista sekä kissoista kanssa haittamaksu, kun ne ei koira/kissaveroakaan maksa.

        Myös näille maastoa turmeleville moottorikelkkailijoille ym. on ensin saatava aiheutuneesta haitasta vero.

        Meinaan, että homma menisi sitten edes osin reilusti?

        Niin ja maaseudulla myös hevosen paskat pitää korjata, niitä on pitkin jalkakäytäviä.


      • mitäetymmärrä
        atac kirjoitti:

        "Ainahan hyötykäyttössä olevat voidaan vapauttaa veroista tai siirtää rahat taskusta toiseen,"



        Ei voi. Palveluskoirista menee samat verot kuin muistakin hauvoista ja iso-osa palvelusalan koirista tulee siviilikasvattajilta.



        "Ase ei ammu itsekseen vaikka varmistimen ottaisi pois päältä, rakit ei tottele käskyjä läheskään aina ja aiheuttavat jopa pahempia vammoja kuin luoti,"


        Et selvästikkään tunne aseita tarpeeksi hyvin. Lisäksi palveluskäyttöön hyväksytään vain parhaimmat koirat.

        https://www.youtube.com/watch?v=cwr0KozRbeQ


        "läskipersekytät voi myös itse juosta kiinni ja käyttää muita vaarattomampia apuvälineitä."




        Miksi juosta kiinni, kun kohde voisi totella kiltisti käskyä, ettei koiraa tarvitsisi käyttää?

        Lakeja voi muuttaa, pitäisihän se sakotuslakikin tehdä.

        Mikä ase ampuu itsekseen? Rakit puree itsekseen eivätkä irroita otettaan useinkaan käskystä.

        Rakki myös tottelee luotia ja monta muuta asetta, harva kuitenkaan ampuisi kyttiä, rakilla purettaminen tosin saattaa olla syy kyttienkin ampumiseen.


      • "Lakeja voi muuttaa, pitäisihän se sakotuslakikin tehdä."


        Sakotuslaki muistaakseni on jo toiminnassa.. Tosin ei niin korkea.


        "Mikä ase ampuu itsekseen?"


        Tuo mistä laitoin linkin. Asehan voi laueta epäkuntoisena, mikäli siitä ei ole pidetty huolta. Ja luoteihin kuolee mm. USAssa enemmän ihmisiä poliisin toimesta kuin koiran.


        "Rakit puree itsekseen eivätkä irroita otettaan useinkaan käskystä."



        Riippuu koirasta. Useimmat tottelevat käskyjä.


        "Rakki myös tottelee luotia ja monta muuta asetta, harva kuitenkaan ampuisi kyttiä, rakilla purettaminen tosin saattaa olla syy kyttienkin ampumiseen."


        Silloin se on myös isompi syy poliisille singnaali että kohde on aseistautunut. Eli aika siirtyä ampuma-aseeseen. Ja sitä paremmin kohdehenkilön voi paikantaa pamauksen perusteella. Koira ei välttämättä hellitä kuolleenakaan. Kiva siinä sitten raato kädessä vuotavana luikkia karkuun. :)


      • sulokkonen4kk
        hyväajatus kirjoitti:

        Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin. Jos jää kiinni siivoamatta jättämisestä menettäisi koko loppuvuoden summan ja seuraavan vuoden maksu tulisi tuplana. Tulisi valtion talous kuntoon ja taatusti rakin paskat vähenisi. Ellei olisi varaa maksaa, rakki piikille.

        Rakki ja rakki??? Jos puhut useiden ihmisten perheenjäsenistä noin halventavalla nimityksellä, niin. Katsopas rakkien omistajat yleensä ovat valmiita maksaan RAKKIEN hyvinvoinnista:rokotukset, muut ell kulut jotka huomattavasti suuremmat kuin sinun kaltaisten sossumaksaa kaiken. Itse olet, et edes rakki, vaan paljon hirveempää. HYI MIKÄ iljeys


      • biologia10
        pelkkäämyrkkyä kirjoitti:

        Rakinpaska on tutkitusti pahin kaupunki-ilman pilaaja ja tautien aiheuttaja, saastuttaa lisäksi vesistöt kun ravinteet kulkeutuu sadevesiviemäreistä, sinilevä kukkii ja kasvavat umpeen, bakteerit lisääntyy ja uimarannatkin uimakelvottomia.

        No ei todellakaan ole. Olen biologina YO:lla, hirveenpää paskaa löytyy näistä meidän rakkaista uimavesistä. missä kaikki veteen paskovat pennut ui ja tms. Koirat ei kakkaa veteen, jos et sitä tiennyt. Mutta me mukavat ihmise kyllä


      • tyrmistynyt
        hyväajatus kirjoitti:

        Rakkivero sen verran korkeaksi että on varaa maksaa. Jos laskisi että 2x päivässä pitää käyttää rakkia paskalla niin se tekisi 365 000€ rakkiveroa, maksu kerralla saa sitten vuoden mittaan vähitellen takaisin. Jos jää kiinni siivoamatta jättämisestä menettäisi koko loppuvuoden summan ja seuraavan vuoden maksu tulisi tuplana. Tulisi valtion talous kuntoon ja taatusti rakin paskat vähenisi. Ellei olisi varaa maksaa, rakki piikille.

        Ite oot RAKKI todella epä kunnioitus eläimiä kohtaan , miks??? Ne on luonteeltaankin mukavampia kuin yksikään ihminen,ihmisen paras ystävä, joten eläpä RAKITTELE !!!!!!!!!!!!


      • Mies445
        enkerääsitten kirjoitti:

        Koita nyt tajuta, heti kun koiravero tulee tähän kaupunkiin en sen jälkeen kerää yhtään koirani jätöstä.

        Kyllä muuten keräät, vaikka sitten naamallasi, mikäli minä olen näkemässä kun sinä paskotutat koirasi keräämättä jätöksiä.


      • mitäetymmärrä
        biologia10 kirjoitti:

        No ei todellakaan ole. Olen biologina YO:lla, hirveenpää paskaa löytyy näistä meidän rakkaista uimavesistä. missä kaikki veteen paskovat pennut ui ja tms. Koirat ei kakkaa veteen, jos et sitä tiennyt. Mutta me mukavat ihmise kyllä

        Sadevesiviemäreistä ne paskat ja kuset valuu suoraan vesistöihin, paksattakaa ja kusettakaa ne rakkinne siis sisällä ja laittakaa jätökset vessan vessanpönttöön, puhdistamolla ne käsitellään asiallisesti. Kaupungeissa ei pahemmin hirviä ole ja lintujen jätökset olemattomia.


    • Sorisiitä

      "toissapäivänä oli kerrostaloni pihakulkuväylällä iso koiranpaska keskellä kulkuväylää, voitte varmaan arvata että ekana tuli mieleen pitäiskö lähteä hakemaan lihapullia ja rotanmyrkkyä niin idiootti-koiranomistajat vähän oppisivat. "

      - Siis kenelle sen sakkolapun olisit ojentanut? Ei niitä kenelle tahansa voi ojentaa joka koiran kanssa vastaasi tulee.
      - Sakko on toimiva vain jos jää verekseltään kiinni. Kuinka monen luulet jäävän?

      Veikkaan että päivän lopussa paskasakkokassasi on yhtä tyhjä kuin aamulla väijykierrokselle lähteissäsi.

      • y54y3y

        Tässä ilmeisesti yksi niistä laiskureista jotka eivät ota vaastuuta lemmikistä, toivon todella ettei sinulla ole koiraa.

        Itse koiranomistajana kannatan maksua jos ei siivoa jätöksiä, kunnollisen koiranomistajana itse siivoan. Maksun voi periä vaikka poliisi, onhan tuo laissa säädetty että taajama-alueella on jätökset siivottava. Valvonta käy helposti kun kaikilla on videokamera kännykässä, siitä vaan ilmoitus poliisille niin asia on selvä.


      • kjhfoiw
        y54y3y kirjoitti:

        Tässä ilmeisesti yksi niistä laiskureista jotka eivät ota vaastuuta lemmikistä, toivon todella ettei sinulla ole koiraa.

        Itse koiranomistajana kannatan maksua jos ei siivoa jätöksiä, kunnollisen koiranomistajana itse siivoan. Maksun voi periä vaikka poliisi, onhan tuo laissa säädetty että taajama-alueella on jätökset siivottava. Valvonta käy helposti kun kaikilla on videokamera kännykässä, siitä vaan ilmoitus poliisille niin asia on selvä.

        Siinä ilmeisesti yksi niistä tomppeleista, joilla ei hissi nouse ihan ylös asti. Toivon totisesti, että hissi nousee edes puoliväliin, jos sinullakin kerran on vähintään yksi koira.

        Se on periaatteessa ihan se ja sama, kuka sen rikesakon kirjoittaisi, vaikka poliisi tietysti olisi ilmiselvä valinta. Kuten vaikkapa ylinopeussakoissa, niin se pitäisi kuitenkin todistaa aukottomasti, kuten nikki "Sorisiitä" yritti rautalangasta vääntää, mutta sinä tolvana et tajuaisi eroa, vaikka otettaisiin ratakisko väännettäväksi. Meinasitko ruveta sillä kännykälläsi videoimaan jokaista torttua vääntävää koiraa omistajineen niin, että tortun vääntämisen aloituksesta kuvaat ko. koirakkoa niin kauan, että on selvää, ettei torttua tultu korjaamaan? Sitten soitat poliisia paikalle ja näytät ensin torttukasaa ja sitten pyydät etsimään videolla esiintyvän koirakon, joka on jo pitkällä? Saisit tuolla ajatuksenjuoksulla vuoden idiootti -palkinnon, jos sellaisia jaettaisiin.


      • helppohomma

        DNA-testit pakolliseksi rakeille, paskasta näyte ja lasku rakin omistajalle, tämä systeemi on jo käytössä monessa maassa. Rakin omistajat luonnollisesti maksaa testitkin. Toimii myös puremisissa, rakin syljestä näyte ja kiinni jäi, siitä tuleekin sitten paljon isompi lasku ja rakki piikille.


      • vaikutusmenossa
        helppohomma kirjoitti:

        DNA-testit pakolliseksi rakeille, paskasta näyte ja lasku rakin omistajalle, tämä systeemi on jo käytössä monessa maassa. Rakin omistajat luonnollisesti maksaa testitkin. Toimii myös puremisissa, rakin syljestä näyte ja kiinni jäi, siitä tuleekin sitten paljon isompi lasku ja rakki piikille.

        Joko ite käväsit?


      • Juurikin sitä minäkin mietin, mistä tietää kuka jättää keräämättä..Ja jos verekseltään joku kiinni jää niin parempi konsti ois ottaa pussiin kakat ja käydä postiluukusta nakkaamassa sisään kun koiraa ruveta myrkyttelemään!


    • köyhimykset

      Tajuatko kuinka suuri rahamäärä 500 euroa on työttömälle. Sellainenko on mielestäsi sopiva summa maksettavaksi yhdestä paskaläjästä?

      • oiskomitään

        Ei sitten varmaan kannata työttömän jättää läjiä keräämättä? Mutta turhaanpa purnaat kun ei sellaista sakkoa tässä maassa ole. Korjaa läjät ennen kuin tulee, niin ei sitten tarvitse jatkossakaan mitään maksella kun ei tarvitse miettiä tuollaisia keinoja ongelmaomistajien käytöksen korjaamiseksi, jos tajuavat korjata ongelmansa ilman pakkokeinoja/sakon uhkaa.


      • kikkareetRoskiinKYLLÄ

        Juurikin näin. Eihän sakkoa tarvitsisi maksaa, jos kerää kikkareet pois. Itse kerään omien koirieni kikkareet muualla kuin umpimetsässä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ainakin 500 € sakko tai vaikka 1000 €, niiin jospa tyhmimyskoiranomistajat alkavat kerätä kikkareet.


      • Maamuna

        Missä ongelma. Eihän sakkoa tarvitse maksaa kun ei jätä sitä läjää lojumaan, joten jos lähtökohtaisesti asenne on tuo että se on kallista, kertoo siitä että kiinnostusta oman lemmikin jätteiden siivoamiseen ole.


    • 5015

      Ei toimi Suonessa. Koiranp...kan lisäksi luontoon voi kipata mitä tahansa sontaa ilman, että siitä on mitään seuraamuksia.

      • hf74hgf

        Homma toimii vaikka kuinka monessa maassa/kaupungissa. Mitä niin erikoista Suomessa on, ettei sitä täällä saataisi toimimaan, jos vain laitettaisi toimimaan? Eipä silti, eihän tuollaista lähiaikoina ole tulossa. Mitä tulee tuohon viittaamaasi muuhun roskaamiseen, niin pitihän se arvata, että joku tollo ottaa taas senkin puheeksi. Saanko ajaa ylinopeutta kun jotkut muutkin niin tekee?


      • väärätiesuoli
        hf74hgf kirjoitti:

        Homma toimii vaikka kuinka monessa maassa/kaupungissa. Mitä niin erikoista Suomessa on, ettei sitä täällä saataisi toimimaan, jos vain laitettaisi toimimaan? Eipä silti, eihän tuollaista lähiaikoina ole tulossa. Mitä tulee tuohon viittaamaasi muuhun roskaamiseen, niin pitihän se arvata, että joku tollo ottaa taas senkin puheeksi. Saanko ajaa ylinopeutta kun jotkut muutkin niin tekee?

        Jos ideasi on hyvä, ja äärettömän hyvin suomessa toimiva.Mitä täällä viellä kuhnaat, ala toteuttaa sitä sitten.
        Odottelen että lehdissä on ilmoitus sakotuksen ja dna testien alkamisesta.


      • efjwio
        väärätiesuoli kirjoitti:

        Jos ideasi on hyvä, ja äärettömän hyvin suomessa toimiva.Mitä täällä viellä kuhnaat, ala toteuttaa sitä sitten.
        Odottelen että lehdissä on ilmoitus sakotuksen ja dna testien alkamisesta.

        Eikö lukeminen onnistu? Vai oletko liian tyhmä tajuamaan, mitä luet? Missäs kohtaa tuossa sanottiin, että idea on loistava (tai että se on tuon kommentin kirjoittajan idea?!) tai että sitä pitäisi alkaa toteuttamaan? Sanottiin nimenomaan, ettei sellaista varmasti ole lähiaikoina tulossa. Älä sinä täysidiootti ala mussuttamaan kaikille kun et kerran edes tajua, kenelle ja mistä mussutat.


      • ite_oot
        efjwio kirjoitti:

        Eikö lukeminen onnistu? Vai oletko liian tyhmä tajuamaan, mitä luet? Missäs kohtaa tuossa sanottiin, että idea on loistava (tai että se on tuon kommentin kirjoittajan idea?!) tai että sitä pitäisi alkaa toteuttamaan? Sanottiin nimenomaan, ettei sellaista varmasti ole lähiaikoina tulossa. Älä sinä täysidiootti ala mussuttamaan kaikille kun et kerran edes tajua, kenelle ja mistä mussutat.

        itte oot


      • housutnilkoissa

        Just' arvaas kuinka monta kikkeliä ja ahteria on tuolla puistoissakin nähty ulkoiluttavan???? Siis, housut nilkoissa. Seuraavan kerran ajattelin ottaa kuvia ja jakoo, Kysymyksellä: Kenenelle kuuluu tämä?

        Sanotaan että hätä ei luo lakia, mutta kyllä nyt hiukan pitää katsoa missä, mitäkin esittelee. Metsää, metsään.


      • juuriniinn
        housutnilkoissa kirjoitti:

        Just' arvaas kuinka monta kikkeliä ja ahteria on tuolla puistoissakin nähty ulkoiluttavan???? Siis, housut nilkoissa. Seuraavan kerran ajattelin ottaa kuvia ja jakoo, Kysymyksellä: Kenenelle kuuluu tämä?

        Sanotaan että hätä ei luo lakia, mutta kyllä nyt hiukan pitää katsoa missä, mitäkin esittelee. Metsää, metsään.

        Rakeille housut jalkaan, usein seisottavatkin ja nartuilla valuu kiimalimat, röyhkeimmät hässii missä sattuu ja omistajat katsoo vaan vieressä.


    • Epäreilumaailma

      Annettaisiinko samalla 500e sakko näille jotka roskaa. Kyllä mua ainakin enempi haittaa lasinsiruun astuminen kuin koiranpaskaan, eipä ihmiset silti tästä jaksa valittaa, ja ei, koirani eivät pasko keskelle tietä.

      • hyväkommentti

        Lasinsiruista ollaan päästy lähes kokonaan kun lasipulloja ei enää juurikaan käytetä, samoin päästään rakinpaskoista kun hävitetään rakit.


      • ulostusloppukohon
        hyväkommentti kirjoitti:

        Lasinsiruista ollaan päästy lähes kokonaan kun lasipulloja ei enää juurikaan käytetä, samoin päästään rakinpaskoista kun hävitetään rakit.

        Mites aijot hävittää ihmisten ulosteet suomesta?
        Nehän ne vasta ongelmia ovat, eivät maadu nurmikollekkaan, vaan niitä väännetään ja veivataan puhdistamoissa, ei ole halpaa hommaa sekään.


      • pöntötvetää
        ulostusloppukohon kirjoitti:

        Mites aijot hävittää ihmisten ulosteet suomesta?
        Nehän ne vasta ongelmia ovat, eivät maadu nurmikollekkaan, vaan niitä väännetään ja veivataan puhdistamoissa, ei ole halpaa hommaa sekään.

        Opettakaa ne rakkinnekin käymään pöntöllä niin ei tarvitse sivullisten kärsiä.


      • Paschaeioo

        Voi voi..ei oo edes kevät ja täällä jauhataan jo pas*aa... Epidemia jo käynnistyi. Hauskaa kevättä.


      • koiramiess

        Epäkohtaa ei poista se, että nostaa esille monta muuta epäkohtaa. Kaikille niille pitää tehdä jotakin jotta kaikilla, myös eläimillä, olisi hyvä olla! Välinpitämättömyys ja laiskuus on se perusepäkohta. Älä ota eläintä jota et viitsi tai jaksa hoitaa.


      • Samat_säännöt
        ulostusloppukohon kirjoitti:

        Mites aijot hävittää ihmisten ulosteet suomesta?
        Nehän ne vasta ongelmia ovat, eivät maadu nurmikollekkaan, vaan niitä väännetään ja veivataan puhdistamoissa, ei ole halpaa hommaa sekään.

        Ihmisten ulosteet voivat kuulua aivan saman/vastaava sakon piiriin jos tätä ei ole jo huomioitu, eli missä ongelma? Vaikea kuvitella että löytyisi esim. kovin montaa sellaista jotka kannattaisivat tällaista sakkoa, mutta jostain syystä haluaisivat ihmisjätteille jonkun erivapauden.

        Outoa olisikin että lemmikkien jätöksistä joutuisi vastuuseen, mutta vastaavista omista ei.


    • ishlaben

      Tämähän on täysi trolli! Kuinka tyhniä pitää olla että ottaa ees tosissaan? ! :D

      • täyttätotta

        DNA-testit maksaa vielä aika paljon, lisäksi kaikki muut kulut ja pitäähän sen olla vähintään tuon suuruinen että tehoaisi.


    • KoiratVaanniinIhquja

      Suomessa mikään lainkiristys tai vaatimus koirien häiriöiden rajoittamisesta ei tule menemään läpi, koska maassamme koirat vaan lisääntyvät ja poliitikot pelkäävät koiranomistajia yhtä paljon kuin Putinia. Yksi kansanedustaja yritti muutama vuosi sitten ajaa vaarallisten rotujen kieltoa, mutta koiranomistajat uhkailivat hänet mafiatyyliin hiljaiseksi. Myös koirakriittisiä tekstejä kirjoittaneita toimittajia on uhkailtu.

    • kohtuuton

      Briteissä taitaa olla aika isot tulot kansalla, kun noin isot sakot tulee noin pienestä teosta. Suomessa 50 euroa olisi kyseisestä laiminlyönnistä sopiva korvaushinta, kun täällä on kumminkin niin köyhää kansaa.

      • liianrikkaita

        Jos on varaa syöttää montaa isoa rakkia ja purettaa ihmisiä niillä, niin on varaa maksaa paskoistakin.


    • 558790436873

      Missä paikoissa ne paskat sitten pitäisi kerätä? Sitä ei aloittaja kertonut. Mielestäni paskoja ei tarvitse kerätä:
      - maalla/ metsässä
      - omalla pihalla jos ei taho
      - taajamissa, milloin pökäle ei ole asfaltilla/ auratulla alueella tai puistossa tms. paikassa
      - ja lisätään vielä, että ei tarvitse kerätä myöskään itä- ja pohjoissuomalaisissa taajamissakaan

      • 4gsgsrg

        Jos et tiedä tuota ja omistat koiran, on selvää että koiranomistus tulisi tehdä luvanvaraiseksi ja joutuisi suorittamaan lupatutkinnon. Koiranomistaja tietenkin maksaisis sen itse.

        "Järjestyslain mukaan koirien jätökset on kerättävä taajamien hoidetuilla alueilla, joilla tarkoitetaan kuntien ylläpitämiä ja yksityishenkilöiden hoitamia alueita."

        Eli järjestyslakii puhuu ALUEISTA, eli ei riitä että se on asvaltin vieressä. Myös oma piha on yksityishenkilön hoitama alue joten sakko voi tulla silloinkin.


      • kerättäväon

        Puistoihin rakkeja ei saisi edes viedä, saati jättää paskoja keräämättä, puistojen pitäisi olla viihtyisiä ja lapsillekin turvallisia leikkiä. Taajamissa kerättävä aina, missä päin Suomea tahansa.


      • KEHÄRAKKI

        Koirat puistoista pois, ok. Mites noi nistien ruiskut, juoppojen jätökset ja ihmisten roskat??? Keräätkö nekin, niin on turvallista?


      • poisnekin
        KEHÄRAKKI kirjoitti:

        Koirat puistoista pois, ok. Mites noi nistien ruiskut, juoppojen jätökset ja ihmisten roskat??? Keräätkö nekin, niin on turvallista?

        Tuskinpa kukaan niitäkään puolustelee, usein ne pahimpien rakkipetojen omistajat ovat juurikin nistejä.


    • hoidhomma

      Juu hieno homma, ei tosin vaikuta mitenkään minuun, kun kerään aina uloste hoidetuilta alueilta.
      Mites, kissat sitten, ja ulostelevat minne sattuu.Voisit varmaan säätää pykälää niin, että se koskis myös niitä?
      Laitat vaan ehdotuksen eduskunnalle, niin alkaa tapahtua ;)

    • ulosteelämäntarkoitus

      Tuhoon tuomittu idea.Jää vain vahtoehdoksi,lähteä Lontooseen.
      Jospa mielesi siellä, saisi edes hetken rauhan.Kunnes tulee se pulu tai lokki, ja ulostaa ylläsi.Ei voi sakottaa ketään, eikä kaupungissa saa metsästää, kinkkinen tilanne, eikö?

    • 23345423

      "Järjestyslain mukaan koirien jätökset on kerättävä taajamien hoidetuilla alueilla, joilla tarkoitetaan kuntien ylläpitämiä ja yksityishenkilöiden hoitamia alueita.

      Poliisi voi sakottaa koiranomistajaa, joka jättää jätökset keräämättä."

      http://www.kaleva.fi/teemat/hyva-elama/lemmikki/kennelliitto-muistuttaa-koiranomistajia-koirankakkojen-keraamisesta/573537/

      Poliisi voi jo nyt sakottaa jos ulosteita ei kerätä, sakko tosin saisi olla vähintään tuo 500e. Jos koiranomistaja ei osaa koiriin liittyvää lainsäädäntöä, ehkä pitäsi ottaa käyttöön erillinen lupa koiranomistamiseen. Esim pakollinen "ajokortti" jonka omistaja joutuisi kustantamaan itse jos haluaa omista koiran. Koulutusksessa opettettaisii nesim jätösten keräämisestä koska kuten tässäkin kesksutelussa huomaa, moni ei tiedä edes lainsäädäntöä koiran omistamiseen liittyen.

    • 5789579807009

      Koira on joutunut väärään paikkaan ja väärälle ihmiselle jos sen paskoja pitää asiakseen keräillä (no muutaman kerran vuodessa se on sallittua). Kyllä se näin vaan on. Ongelmasta päästään, kun ihmiset eivät ota koiria kaupunkeihin ... mihin ne ei kuulu. Poikkeuksena tietenkin opaskoirat ja poliisikoirat. Ei koiria yli 10 000 ihmisen taajamiin ja kaikki ovat onnellisia. Näitä helssinkiläisten paskaitkuja on luettu jo ihan tarpeeksi. Ajatelkaa koiraakin ... juokseva luontokappale tarvitsee tilaa ja avaruutta. Kaupunkeihin jalostetut rohisevat karvamakkarat (joita iljettävällä tavalla myös seurakoiriksi kutsutaan) ovat eläinrääkkäystä ja niiden ainoa tehtävä on tuottaa melusaastetta ja tuubaa katukiveykselle.

      Kelatkaa pahvit!

    • nias1243

      sopii mulle,ja samoten kun esim jenkeissäkin on samalla lailla 500 sakkoa roskaamisesta.kaikki mitä ihmiset heittävät roskia, niin sakot perään vaan.loistava meininki.

      • mikä_ettei_

        Minulla ei ole mitään tarvetta heitellä roskia maahan, usein ne roskaajat näyttää olevan juurikin rakin ulkoiluttajia/paskattajia. Samalla mässyttävät ruokaa, juovat kaljaa, polttavat tupakkaa ja roskat samaan paikkaan kuin rakin paska tai matkan varrelle.


    • bööööörrrkkkkkk

      kyllä

    • pohjaanpoika

      Kyllähän sitä on kokeiltu jopa täällä suomessa, mutta huonolla menestyksellä, kun valvova viranomainen puuttuu. Vähennetään poliisitkin minimiin, niin kohta katujenvarsilla onkin koirien sijasta ihmiset paskalla. Joten karavaani kulkoo ja koirat paskoo

      • Koiranomistaja

        Eiköhä pitäs jokasen kattoo omaa napaansa.Kylää se pitäs sakottaa niitäkin jotka nakkelee pahvisia kahvimukeja ja kaljalaatikon kuoria mihin sattuu ne näkyy ympäri vuoden tien penkoilla mutta koiranpaska nousee aina talvella otsikoihin ja siitä valitetaan,miks kissan kuseksimisesta tai paskomisesta tai siitä miten ne kyttää lintulautojen alla puhuta mitään.Joko se on kevät ku alkaa kuulua valitusta koiranpaskosta.Ite oon koiran omistaja ja koira on oppinu menee ojan toiselle puolen tekeen asiat ettei häirite ketään eikä herrojen kengät likaannu.Eiköhän valittajien oo syytä kattoo välillä omaa napaansaki.


    • kyllästynyt_88

      Kyllä ainakin kaupungeissa!!!! Esimerkki tapaus viime viikolla nainen talutti isoa koiraansa. Leikkipuiston kohdalla. Hänen puudelinsa veti siihen ison läjän. Ei kivaa lapsille kirmata puistoon ja astua koirankakkaan.

      • hormi-91

        Meidän portille tuli pakolainen ja hänellä koira mukana, tekivät molemmat iltahämärissä tarpeensa siihen ja poistuivat kerrostaloon tyytyväisinä. Kumpi maksaa sakot ei kivaa katseltavaa..


    • Konamies

      >Tule minulle valittamaan,minä hieron sen visisatasen siinä paskassa ja työnnän sinun kitaasi taatusti....

      • Punisher-ironfist

        Hiljaa nyt tai rupeaa ikenesi ihmettelemään että mihin ne hampaat katos...


    • doghater

      Kyllä pitäisi kakasta sakottaa, ja koirien tekemistä törkeistä pahoinpitelyistä tulisi omistajat pistää linnaan!(tapoista nyt puhumattakaan). Ei mitään järkeä Suomen laissa näiden pahoinpitelyiden kanssa...
      http://www.ukandspain.com/dangerous-dogs/

    • rerar

      Entäpä tupakan tumpit.. pitäisikö tupakoitsijoille laittaa 500€ mikäli tumppi lentään maahan.. pelkästä tuhkasta vaikkapa 100€ sakko.
      Entäpä juomatölkit, pullot... sama juttu.. karkkipapereille ja "mäkkäriroskalle" myös kunnon sakkomaksut..
      Koiran paska sentään katoaa itsekseen hyvin nopeasti , tölkit, pullot, tumpit ei koskaan..

      • onko_oma_lehmä

        ihan selvästi kuulut niihin, jotka jättää noita paskoja siivoomatta


      • gy98gyhg

        Kyllä, tumpitkin voisi hyvin sammuttaa kunnolla ja laittaa roskiin. Itse teen näin, en heittele tumppeja ympäriinsä. Pelkästä tuhkasta menee nyt jo hieman naurettavuuden puolelle, että vaikka aloituksesta suuttuisikin niin ihan vähän saa olla järkeväkin. Jos puhutaan roskaamisesta, niin puhutaan siitä. Mutta että joo, kyllä meistä tupakoitsijoista osa myös pitää huolen ettei roskaa, vaikka me nykyään ollaankin pahinta maailmassa jne. (tai sitten ihmiset vaan säälittäviä valittajia enemmän?)

        Pullot ja muut roskat sama asia: pitäisikin sakottaa. Lappuliisojen lisäksi olisi ihan oikeasti hyvä idea työllistää 100 roskavalvojaa, joilla on oikeus sakottaa roskista, paskasta jne. Koska ei ne ihmiset muuten tunnu uskovan.

        Tämä koskee myös koiranpaskaa. Nimittäin itse ainakin korjaan nekin. Joten minusta on omituista puolustella jotain roskaa toisella: en heittele tölkkejä enkä pulloja tai mitään roskia maahan. Korjaan aina jälkeni. Poltan vain niin että saan tumpin roskiin ja tietenkin huolehdin että se ei todellakaan kyde eikä pala roskiin mentäessä. Huolehdin koirani jätökset pois, koska en haluaisi paskaisi kadun varsia: metsään kai ne jo voi jättääkin, hirven paska on suurempaa :D Mutta kaikkialla muualla, siis lenkkipoluilla, puistoissa, kävelyteillä ja etenkin asutuksen lähellä olisi minusta ihan kohtuullista se paska myös kerätä pois.

        Minusta roskasakoksi riittäisi 50 euroakin. Ei sitä kukaan montaa kertaa maksaisi.
        Mutta mikäli kärttyinen vastauksesi johtui siitä, että et korjaa koirasi kakkoja, niin alahan keräämään: kyllä meistä muista koiranulkoiluttajistakin se olisi ihan kivaa, kun ei olisi tautivaaraa, koirien tassut paskassa, nenä kiinni kakkakökkäreessä jne. ja muutenkin olisi siistimpää.

        Minusta roskaamiselle ei pitäisi sinänsä olla mitään puolustusta: kai nyt jokainen osaa jälkensä korjata? Se tietenkin mitä joillain alueilla saisi sitten olla, on roskiksia! Joillain alueilla meinaan on kävelytie kyllä, mutta sittenhän hiippailet sen kakkapussin kanssa kilometritolkulla kun ei ole roskiksia. Että se roskien heittäminen roskiin varmaan monella helpottuisi kun ne olisivat isoja, näkyviä ja keltaisia, niitä olisi riittävästi ja sakko paukahtaisi jos ei käytä :)


      • eikatoa

        Ei mikään aine katoa, rakin paskat aiheuttaa kaikkein eniten haittaa kaupunki-ilmassa ja lisäksi vesistöissä, tartuttavat tauteja tai loisia myös suoraan tai vaikkapa marjojen välityksellä.

        Pulloja ei enää juuri olekaan, niiden ja tölkkien keräilystä huolehtii monet mielellään kun saavat pantit, eipä näy edes pantittomia tölkkejä juurikaan, eikä ne sairauksia aiheuta vaikka joku jossain olisikin. Minun puolestani niistäkin saa sakottaa ihan vapaasti.


    • Eikoiravihaaja

      Itseä ainaki henkilökohtaisesti alkanu ottaan päähän käydä keväällä tai kesällä sateen jälkeen kävelyllä. Sama kun kävis tunkiolla kävelemäs haisee niin pahalle kun sitä sontaa on 2m välein molemmin puolin, vaikka asun taajaman ulkopuolella. Kumminki metsä on vieres minne vois edes sen kasan potkaasta. Oonpas sitte vieny niitä koiran omistajan postilaatikkoon korkojen kera. Jos me ihmisetkin aletais paskomaan kadulle mitä se haittaas samaa ainetta? 100 sakko olis sopiva ja koira valtiolle

    • väistelijä

      Pitäs sakottaa tai työntää koiran taluttajan nokka siihen paskaan kun on ranteenvahvusia paska kasoja pitkin kävelyteitä

      • KEHÄRAKKI

        Pitäis myös sakottaa ihmisiä roskaamisesta! Voit myös kokeilla tulla työntää mun nokkaa koiranpaskaan ;)


    • niin_onki

      koiravero 1500/vuodessa minimi, tuotolla palkataan siivooojia kävelemään ulkoiluttajien perässä.

    • pyry1975

      jonnin moista paskaa porukalla liikkuu päässä.eikö ole parempaa juttua tänne.esim miten sais noi mamut aisoihin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • kuisois

        Tämä on elukkapalsta, joten täällä keskustellaan pääasiallisesti kaikesta elukoihin liittyvästä. Mamuista, lasinsiruista ja tupakantumpeista voi halutessaan mutista muualla.


      • poika naapurin heittelee natsat yli aidan minun tontille ja kun heillä vieraita niin natsa määrä suurenee viikonloppuisin . Kun kaljaakin ottavat samalla
        kun huomautin sanoivat että kyllä ne lahoavat ensi vuonna, lupasin lahjoittaa paketin jätettä..


      • PeräkammarinPoika

        Olet heikkolahjainen toisten kyttääjä? Muuttaisit jo omaan asuntoon vanhempiesi talosta. Sinulla on todella sinua kuvaava julkinen profiilikuva. Huh mikä yksinkertainen äidin mussukka.


    • HumanMan007

      Sakkohan on mahdollista jo antaa roskaamisesta Suomessakin.
      Onglemana on vaan se, että kuka tätä oikeasti pystyy valvomaan.

      Onneksi suurinosa koiranomistajista nykyään ainakin täällä mun asuinalueella korjaa koiran kakat ja katsoo minne niitä myös pissatetaan.

      Mutta ainahan joukossa on niitä koiranomistajia, jotka antaa jopa koiran kakata ja pissata mun etupihan sisääntulon kohdille vaikka kyse on siis minun pihastani eikä ns. yleisestä kadusta.

      Mutta nämä mädät tyypit pilaa muiden maineen.

      Toisaalta ihmiset itse roskaavat toisten alueille esim. heittävät perkeleen kaljatölkkinäs mun pihalle.. vitun ääliöt käyttäytyy noin.

      Olipa se koiran kakka tai ihmisen roskaamista niin sakkoa siitä sais antaa, mutta kuka sitä valvoo.

    • koikoiranen

      Malagassa huomasin että koirankakkojen keräämättä jttämisestä paukahti keskustan alueella 900 euron sakot. Minusta ei olleenkaan huono idea. Kerään aina koirani jätökset niin ei vaikuttaisi meidän budjettiin. Valitettavaa kyllä mutta tekstaripalstalla tulisi hiljasta :D

      • koikoiranen

        Jatkoa edelliseen. Sama voisi koskea ihmisiä jotka pitävät kissansa vapaina ja antavat niiden kuseksia terassit ja kukkapenkit.


      • ruusunmarjanpoimija10

        no ei todellakaan


    • jahans

      Laitetaan paskakameroita tienpientareet täyteen!

    • Hei
      Kyllä on hyvä idis !!!!!! Parasta aikoihin ! Täällä peräkylässä näkyy niitä liikaakin.....eivät ihmoset välitä siivota niitä pois, vaikka kuka tahansa normaali ihminen, sokeat opaskoiran kanssa myös, siivoisivat ne pois, olen nähnyt jonkun astuvan niihin, ja myös itsekin olen astunut muuta- man kerran......sitä sitten haisee iäisyyden........eihän se koira ole mitään pahaa tehnyt, päinvastoin ! Omistaja/ulkoiluttaja se on vastuussa siitä, että siivoaa sen jäljet pois ! Ei se vie, kuin muutaman sekunnin ! Mihin ihmisillä on kiire ? Useimmat ei vain välitä. Pitäisi asettaa laki, että jos jättää koirankakat tielle, mihin tahansa sinne, niin siitä tulee sakot, pitäisi olla kameravalvonta, että syylliset jää kiinni, eivätkä he voi valehdella, että ei hää oo tehny mitäää.......ärsyttää tollanen sairas käytös ! Ja sokeat yms voi pyyää apua, jos eivät itse sitä pysty mukamas tekemään ! Ja onko kukaan koira suomessa käynyt käytöskoulua ennen, kuin ne on pentuna tai aikuisena annettu muihin koteihin ? Tuskin juurikaan kukaan, sen kyllä huomaakin.......ei mitään järkeä koiranomistajilla, jotka ei yksinkertaisia sääntöjä noudata !

    • polvi-invis

      Asuinalueellani on valtavasti koiria ja omistajien kunniaksi on sanottava että valtaosa näistä koirista on erittäin hyvin hoidettuja, hiljaisiksi opetettuja ja hyvätapaisia, jotka antavat vastaantulijan kulkea rauhassa. Valtaosa mutta eivät kaikki. Kaikkia koiria yhdistävä ominaisuus on tarve ulostaa ja se tapahtuu kuinkas muuten kuin omistajan ehdoilla. Koiranomistajien häpeäksi on todettava että vain pieni vähemmistö näkyy korjaavan ulosteet.
      Asun sellaisen keskusväylän varrella joka on erityisen suosittu ulkoilutusreitti, minkä huomaa varsinkin keväällä lumien sulettua ja kaikkien kökkäreitten paljastuttua.Silloin tuntuu pahalta katsoa, kun pikkulapset leikkivät ja pyöräilevät tienvarsialueilla niin että kikkareet sinkoilevat tai koirat nuuskivat, jopa syövät??? vanhoja jätöksiä. Kesäkuumalla tienvarsi lemuaa tympeän pistävälle ja yleisesti tätä väylää kutsutaankin Koiranpaska Avenueksi. Sateet auttavat ainakin siinä, että virtsanlemut imeytyvät maaperään.
      Meillä on myös hyvät pyöräreitit ja itse olen innokas pyöräilijä. Yhteiselle jalkakäytävä-pyörätielle en edes yritä, mutta ajoradallakin pyöräilystä tekee vaarallista liian pitkän talutushihnan päässä olevat koirat. Kaatumisesta seuranneelle polvivammalle on vaikea määritellä hintaa, vaikka koiranomistajalla olisikin vahinkovakuutus. Minä sen tiedän!
      En erityisemmin pidä koirista yleisellä tasolla, mutta yksilöinä saattavat olla jopa ihastuttavia. Ymmärrän ja hyväksyn että koirasta on seuraa, iloa ja lohtua monelle. Vastuutonta koiranpitoa sensijaan on vaikea hyväksyä, emmehän tyhjentele lastemme pottiakaan kävelytien varsille.
      Roskaamisesta kunnon sakko ja käräyttäjälle palkkio, miten olisi 100e ja 50 e?

      • dhfioh

        Erittäin pelottava idea alkaa palkitsemaan käräyttäjiä. Jokainen, jolla edes vähän leikkaa, tajuaa kyllä, mikä varjopuoli sellaisessa piilee. Mikään ei koskaan ole toiminut tarkoitetulla tavalla niin, että käräyttämisestä ja sitä edeltävästä stalkkaamisesta luvataan palkita.

        Roskaamisesta voi jo nyt saada sakon, joten se ei ole mikään uusi idea. Ainoastaan valvonta on kinkkistä. Toimiva valvonta taas sitten maksaisi varmasti enemmän kuin kaupunkien harjoittama vuosittainen roskien puhdistus.


      • dewdtse

        Et ole tosissas???? Paljon enemmän ihmiset sotkee ja vaikka särkee pulloja. Siihen voi astua minä,sinä tai sun pentus ja tietty joku mestsästyskoira. En ymmärrä muutenkaan tota ilmaisua "rakki?? . Saman kuin kutsuis joka pentua vaikka äpäräksi tai muuten halventavilla nimillä. Onko ne ulkomailta tulevat ihmisrakkeja. Suomenkielessä on paljon muitakin sanoja ilmaista itseään, eihän kukaan sano mustasta ihmisestä enää-nsanaa. Paitsi moukkamaiset ihmiset. Kyllä sun pentuskin vielä saa kolhuja ja siinä ei sakot auta. Ja sitäpaitsi koiran- ja kissankakat maatuu aika pian.


      • eitäällä
        dewdtse kirjoitti:

        Et ole tosissas???? Paljon enemmän ihmiset sotkee ja vaikka särkee pulloja. Siihen voi astua minä,sinä tai sun pentus ja tietty joku mestsästyskoira. En ymmärrä muutenkaan tota ilmaisua "rakki?? . Saman kuin kutsuis joka pentua vaikka äpäräksi tai muuten halventavilla nimillä. Onko ne ulkomailta tulevat ihmisrakkeja. Suomenkielessä on paljon muitakin sanoja ilmaista itseään, eihän kukaan sano mustasta ihmisestä enää-nsanaa. Paitsi moukkamaiset ihmiset. Kyllä sun pentuskin vielä saa kolhuja ja siinä ei sakot auta. Ja sitäpaitsi koiran- ja kissankakat maatuu aika pian.

        Lasinsiruja näkee erittäin harvoin, rakinpaskaa sitäkin useammin. Ilmeisesti asut jossain pultsarilähiössä, rakkeja ulkoiluttaessaan heittävät sitten kaljapullot maahan.


    • KylläjaEItod

      Olen kyllä sitä mieltä, että roskaamisesta - mihin koirankakkojen jättäminen yleisien kulkuteiden, pihojen varsien varrelle, kadulle jne. kuuluisi - pitäisi olla esim. 50 euron sakkojen väärttiä. Mutta tämän pitäisi myös koskea rikottuja pulloja ja tahallaan heiteltyjä muoveja jne. Koska ne tuhoaa luontoa, ne on järkyttävän näköistä paskaa, mikä ei katoa sateen myötä ja en käsitä, miksi koiran kakka olisi pahempaa. Parempaakaan se ei ole ulkonäöllisesti, mutta sentään haihtuu sateitten myötä. Tosin ihmettelen sitä, miksi esimerkiksi tosiaan jalankulkuväyliltä löytyy keskeltä tietäkin paskaa! En voi käsittää, että edes keskustassa joku ei nää asiakseen kantaa aina kakkapussia mukanaan. Itse korjaan kaikki pois. En halua paskaisia kadunvarsia. En edes lenkkipolunvarsia. Mutta olen vähemmistössä, ikävä kyllä. Lisäksi kakkapusseja sitten nakellaan ympäriinsä: ne voi laittaa myös roskiin. On julkisia roskiksia ja taloyhtiöiden sekä pihojen roskiksia, on siis roskiksia vaikka kuinka paljon, että voisihan ne roskat oikeasti myös laittaa roskikseen. Mutta KAIKKI roskat.

      En ymmärrä koirankakasta meuhkaamista, jos ei kuitenkaan esim. lasin sirut häiritse. Rikotut pullot rokkovat kengistä lasten jalkoihin myös, eivät vain koirien tassuja. Rikkominen ja sotkeminen on mukamas jotenkin hyväksyttävämpää ihmiseltä, jonka pitäisi olla älykäs? Muovi on parempi vain koska ei haise? Rikotut pullot ok, koska ei itse ole tullut vahingossa astuttua vielä pohjaan mikä lävistää kengän? On täyttä tekopyhyyttä itkeä vain kakkaroskasta, jos sitten kuitenkaan ei muu roska häiritse.

      Roskasakko pitäisi siis olla, myös kakasta ja Uutena Vuotena, vappuna jne, myös. Juhlat on kamalimpia ja kyllä juhlimaan pystyisi ilmankin sitä järkyttävää määrää sotkua. Mutta esim. mikäli taloyhtiön pihasta löytyy jätettyjä roskia tai jostain ei korjata raketin jämiä pois, niin tiedettäessä, niistäkin sakotetaan. Olisi parempi tietenkin, jos ihmiset oikeasti kasvaisivat aikuisiksi yhdessä. Kasvaisivat sen verran, että se 90 pisteen ÄO:kin riittäisi sen tajuamiseen että roskaaminen on perseestä ja että lapsensakin voi opettaa siihen että ne karkkipaperitkin kannetaan roskiin.

      Se mitä sen sijaan en ymmärrä, on eläinrääkkäyksen minkäänlainen ymmärtäminen. Koirien myrkyttäjä on sairas, sosiopaatti, sekopää, mielenterveysongelmainen narsisti, joka haluaa että eläin kituu ja kärsii. Ei hänelle sillä paskalla maassa ole väliä, vaan paskalla hänen omassa päässään. Jokaikinen eläinten kiduttaja pitäisi hukuttaa koiranpaskaan. Minun mielestäni yhdellekään myrkyttäjälle ei löydy MITÄÄN syytä eikä tekosyytä, se on yksiselitteisesti väärin. Että EI, ei todellakaan ole tullut ärsytyksen takia mieleen tappaa jonkun lemmikkiä yhtään sen enempää kuin tullut mieleen roskaamisen takia esim. hakata ketään.
      Tuommoinen vertailu ja puolustelu on typerää: jos sinä heität roskan maahan saako sinut hakata? Jos mieleesi tulee ensimmäisenä myrkyttää koira sen kakan takia, mitä kaikkea sinulle saakaan tehdä? Olet takuulla ollut typerämpi, kohdellut muita joskus huonosti ja takaan että saastutat enemmän kuin koira kakkaa. Tuommoinen mielisairaiden sosiopaattien puolustelu kehnolla perustelulla on ehkä provosoivaa, millä saadaan puhetta aikaan, mutta aina tarkoitus ei pyhitä keinoja.
      Tuo on sama, kun puolusteltaisiin lasten hakkaamista, koska ne joskus heittää kiven ikkunaan ja ikkuna menee rikki tms. Lukuunottamatta sitä, että sinun mieleesi tuli heti tappaa? Että enpä todellakaan siitäkään huolimatta etten itsekään pidä siitä tavasta jättää niitä kakkoja sinne, pidä sitä minään syynä levittää myrkkyä, tms. ja lisäksi siitä pitäisi mielestäni antaa linnatuomio, sakot - ja hukuttaa paskaan. Ihan siksi, että se on myös yleistä myrkyttämistä, elävän olennon kiduttamista, siinä on vaarassa myös pienet lapset, kaikki muutkin eläimet ja mitäpä jos se myrkky menee juuri sille koiralle, jonka omistaja ne kakat korjaa? Mitä silloin: ruoskitaan se myrkyttäjä vai? Todella tyhmää, ja anteeksi vaan, mutta tarkoitan juuri sitä. Että ei, enpä todellakaan nää mitään enkä minkäänmoista puolustelua sekopäille tuossa.
      On todella ikävää, ettei niitä psykoja saada kiinni ja vielä ikävämpää ettei Suomessa ne kusipäät saisi mitään tuomiotakaan. Jos heistä olisi kyse, jättäisin kaikki paskat lojumaan juuri heidän takiaan: koiranihan on vaarassa semmoisten pissa-aivojen takia joka tapauksessa.

      Mutta roskasakko voisi hyvin olla olemassa ja 50 euroa olisi ihan hyvä. Myös lapsille: kun vanhemmat maksaisivat muutaman sataeuroa kuussa lastensa roskaamisesta, alkaisi vähän surkeammatkin tapaukset panostaa kasvatukseen ;)
      Ja valtio saisi rahaa heidän ylläpitoonsa.

      • en.kestä

        "Tuommoinen vertailu ja puolustelu on typerää: jos sinä heität roskan maahan saako sinut hakata? ... Lukuunottamatta sitä, että sinun mieleesi tuli heti tappaa?"

        Ja sitten tämä:

        "Jokaikinen eläinten kiduttaja pitäisi hukuttaa koiranpaskaan."

        Siinähän ei tietenkään ole mitään sairasta, sosiopaattista, sekopäistä ja narsistista, että olet heti vertailemassa ja mieleesi tuli heti tappaa, vaikka siitä ihan itse muille vauhkoat?

        "Mutta roskasakko voisi hyvin olla olemassa..."

        Roskaamisesta ON mahdollista saada sakko jo nyt, joten jos haluat parantaa maailmaa, niin keksi mieluummin varteenotettava tapa valvoa roskaamista.


    • päivännaurut

      Tässä ketjussa on paljon tyhmiä ihmisiä.

    • homodfd

      Paljon sä luulet et sil sun koiral on rahaa?!

    • aloittajapellelle

      En jaksanut kahlatakaan ketjua läpi , mutta mihin ne kikkareet pitää kerätä luonnosta?(häviävät siellä nopeasti ja luomusti)Muovipussiin paketoida ja tuoda mm.asuntojen piha-alueille avoroskiksiin haisemaan,kun harakat ym.repivät ne pussukat esiin?Voi älytöntä touhua!!!!
      Se että todella harvinaisesti on jätökset tiellä tai polulla,onko SULLA koskaan ollu maha-ongelmia?

    • kakkijat

      Kurja juttu! Mutta mitäs jos ei ole silminnäkijöitä ja koira kakkii julkisiin tiloihin. Kuka maksaa ne Lontoon sadat eurot? Tai jos Suomen hauva kakkii julkísiin tiloihin ja ei ole näkijöitä, kuinkas toimitaan että joku korjaa kakat? Heh onkos hyviä neuvoja?

    • Pullaulla

      Sitten kun ihmiset viitsii kerätä omat jätöksensä ja roskansa, niin rupean minäkin keräämään koirieni, eli tätä ei tule tapahtumaan.

    • Kunhankommentoin

      Kaikesta roskaamisesta tulisi sakottaa siten, ettei summa ole pieni, muttei myöskään kohtuuton.

      Itse kerään koirani kakat aina ja suorastaan raivostuttaa kävellä katuja pitkin kun 20m välein on koirankakat. Ihmettelenkin suuresti tätä, että millainen omistaja on, jos jättää koirankakat keräämättä. On isoa, tosi isoa, pientä ja keskikokoista, mutta Luoja paratkoon niitä on PALJON!

      Ei sais kuitenkaan tuomita koko lemmikkiomistajaporukkaa sen takia! Koiravero ei auta, koska koiria ei sitten rekattais ja sen jälkeen pentutehtailu kukoistaisi. Halutaanko Suomeen sairaita koiria?

      Myös ihmisen roskaus pitäisi saada kuriin. Ajan motaria tai mitä vaan tietä ja tuulilasiin läsähtää palava tumppi, tupakka-aski, kersat heittää kaupungilla takaikkunasta ulos karkkipaperit, teinit heittää Mäkkäriroskat autonsa alle, aikuiset yrjöävät kaduille, aikuiset naiset pissivät talon nurkalle, miehet lumihankiin ja talojen seinille ja ties minne. Pullot ja täölkit löytyvät lauantaiaamuna nurmikoilta ehjinä tai sirpaleina. Mistä siis lähdetään liikkeelle tässä kakkajutussa? Älä aliarvioi esimerkin voimaa....

    • kalliokallio

      Todellinen ihme kun tämä keskustelunaihe pääsi etusivulle. muutama vuosi sitten ei olisi vielä päässyt. Suomessahan on eräänlainen "koiramafia". Kaikki negatiivinen keskustelu koirista kiellettiin esim. tällä palstalla. Kirjotukset vain poistettiin.
      Pitää muistaa, että taistelemme tuulimyllyjä vastaan, koska koira on puolella vallanpitäjänaisista.
      Asun Helsingin Kalliossa. Noin kerran viikossa kerrostalon rappusyvennyksessä on iso koiranpaska. Siihen oveen ja ovenpieleen kusetetaan koira kymmeniä kertoja päivässä. Jos tulen kahden ruoka kauppakassin kanssa kotiin, en voi laskea kasseja kusilätäkköön koska niissä on ruokaa kun etsin avaimia taskustani.
      Oven edusta on kuin tunkio. Huoltoyhtiö ei pese katua, eikä ovenedustaa, kuin erillisestä tiukkasävyisestä pyynnöstä.
      Omituiseksi on mennyt nykymaailma. Haikeana muistelen 70-80 lukua kun oli katua usein pesivät talonmiehet, vaikka silloin ei ollut edes koiria.

    • juupajuu22

      Mutta tosiasiahan on se,että koirat on tyhmiä ja ne haisee pahalle
      ja sama pätee myös koiranomistajiin.

      • urtsu

        Oletkos käynyt nuuhkimassa?


      • hirveenviissas

        Jutkussakin on kuulemma ominainen haju, ainakin erään kirjan mukaan.
        Johtuneeko samoista parasiiteista, kuin kissoissa etc.


      • jutkuversushirveenviisas

        voi hyvä tavaton kun olet tyhmä!!!!


      • tietäämuutenkin
        urtsu kirjoitti:

        Oletkos käynyt nuuhkimassa?

        Rakit ovat siivottomia ja sitten paskaisina hierovat persettään joka paikkaan, sohvaan, sängylle...jalat paskaisia ja usein kieriskelevätkin paskassa tai missä tahansa haisevassa.


    • urtsukainen

      Niin ja sehän avaisi uusia työpaikkoja yksityisille toimijoille. Koirankakkakyttä. Henkilö joka vahtii työkseen koiran ulkoiluttajaa ja kun rikos tapahtuu hoitaa kyttä sakottamisen. Yksityinen ala hoitaisi asiat yhtä tunnollisesti kuin yksityiset pysäköinninvalvojat jotka laputtaa jopa ruumisauton tämän ollessa noutamassa vainajaa asunnostaan. Aiheellisesta sakosta saisi sakottaja puolet eli 250 puntaa. Nimenomaan puntaa.

    • Rikesakko

      Onhan laissa mainittu jäterikkomus josta poliisi voi kirjoittaa rikesakon. Mielellään vain näkisi montako rikesakkoa koko valtakunnassa on annettu koirajätöksestä 10;een vuoteen. Ei varmaan montaakaan, kun rike on poliisin mielestä vähäinen. Lisäksi resurssipulaan vedotaan vaikka lapun kirjoittamisessa ei mene kuin muutama minuutti. Sama koskee näitä vähäjärkisiä kaljapullon ja muiden roskien heittäjiä. Suullisilla huomautuksilla ei ole enään mitään merkitystä. Luulisi päällystön joskus heräävän todellisuuteen.

    • suvipolovnikova

      minun mielestä, pitää olla sakko 1500€. Koiran paskka on joka puolella, ja jos astuu koiran paskka ja kotona myös koiran paskka ja sitten koiran paskasta tule kaikki bakteereita

    • Ruffe

      Kyllä. Yhdyn sakkoon. Ihmisten ei pitäis ottaa koiraa lainkaan, jos ei olla valmiit huolehtimaan kaikista koiran tarpeista. Tähän kuuluu myös ulosteiden siivoaminen. Jokaisella koiranomistajalla pitää olla muovipussi taskussa, johon on helppo ulosteet koukata. Ei ole suuri vaiva. Tämä vaan ei toimi ikävä kyllä.

    • MurheensaKullakin

      Sopisi kuin nenä päähän tähän Sääntö-Suomeen. Meillä iso maa pinta-alaltaan suhteutettuna väestöön. Kyttäämme täällä toinen toisiamme ja "eniten vituttaa ihan kaikki". Minä alan keräämään koirani paskat siinä vaiheessa, kun en enää törmää maatumattomiin roskiin maassa. Koiran myrkyttäminen rikoksena aika eri skaalaa kuin kakka, joka on maassa plussakeleillä 4-10vuorokautta. Oikeesti, hullu maa hulluine ihmisineen... Ja ne ketä ne kakat siellä maassa häiritsee, voivat hyvin pistellä ne poskeensa.
      Saahan meillä täällä ajaa autoakin, vaikkei osata käyttää vilkkua tai noudattaa nopeusrajoituksia, samalla kun ajetaan väärin, puhutaan toki puhelimeen tai näpytellään sitä. Suhteellista kaikki. Luojalle kiitos, ettei ihminen sotke ympäristöään tai tuhoa vesistöjä/luontoa!! No provo-idiootti taas asialla...

      • vttumikäidiootti

        Pitihän se tietty arvata, että joku aivokääpiö tuo taas keskusteluun tämän "maatumattomat roskat" -teoriansa. Ei helevetti, saankos mäkin nyt sitten alkaa harjoittamaan lapsityövoimaa ihan hyvillä mielin, kun sitä Intiassakin harjoitetaan?

        Ja tämä sun "kaikki on suhteellista" -teoria on kirkkaasti idioottimaisin kaikista maailman idioottimaisista teorioista. Afrikassa lapset kuolee koko ajan nälkään ja kaikkialla ihmiset räjäyttelee toisiaan kappaleiksi, joten siihen suhteutettuna juuri mikään ei ole juuri mitään. Eiköhän siis aleta kaikki elämään sun idioottiteorian mukaan kuin siat pellossa. Eihän millään ole mitään väliä kun kaikki on suhteellista!


      • hyvinisoero

        Maatiumattomat roskat ei aiheuta sairauksia, eivät tartu kenkiin, eivät haise, mutta sakottaa niistäkin saisi ja roskaajat useinkin rakin omistajia. Voit paskattaa rakkisi asuntosi lattialle jos siitä kerran ei ole haittaa.


    • Idioottiihmisille

      Koiran jätökset maatuu,joten mitä eikö ihmisillä ole muuta päänvaivaa!6

    • Just. Kumpikohan maatuu,koirankakka vai ne roskat ja tölkit joita ihmiset heittelevät surutta kaduille??? Uhkasakko kuuluisi roskaajille!!! Älyhoi älä jätä!!

    • srhrhrrhs

      Laki on Laki: "Järjestyslain mukaan koirien jätökset on kerättävä taajamien hoidetuilla alueilla, joilla tarkoitetaan kuntien ylläpitämiä ja yksityishenkilöiden hoitamia alueita.

      Poliisi voi sakottaa koiranomistajaa, joka jättää jätökset keräämättä."

      http://www.kaleva.fi/teemat/hyva-elama/lemmikki/kennelliitto-muistuttaa-koiranomistajia-koirankakkojen-keraamisesta/573537/

      Jos ei ulosteet ala häviämään, niin järjestyslain tavoite pitää toteuttaa siivoajilla joiden palkka otetaan koiraverosta. Tämä vaatii tietenkin koiraveron korottamista. Eli jos ette kerää niitä ulosteita, kohta pamahtaa oikein kunnon koiravero.

    • Yäk

      Koirat on kuin hevoset: Isoja, rumia tyhmiä ja sit ne haisee.

    • 75474775

      Jos auto ajaa ohi ja roiskuttaa rapaa vaatteille, autoilija on korvausvelvollinen. Ehdotan että myös koiranomistaja olisi korvausvelvollinen jos astuu koiranpaskaan. Esim jos näkee että joku paskaattaa koiraansa, menee vaan ja astuu siihen ja laskun puhdistuksesta saa lähettää koiranomistajalle.

    • sapiva

      Pitäis olla enemmän kondomeja käytössä, että tämänkin ryhmän tyypit olisivat jäänet syntymättä...

    • Koiranp

      Pitäisi sakottaa ja rajusti!

    • jzhdikj

      500 euron sakko jokaiselle, joka heittää maahan yhdenkin tupakantumpin, karkkipaperin, muovipussin, ampuu raketteja ja jättää ne roskat maahan, syljeksii maahan. Näin saataisiin paljon parempi ja puhtaampi maailma. Koirankakka katoaa viikossa, edellämainitut roskat eivät vuosikymmeniin.

      • hlohy

        Tarkista ääliö faktasi. Koirankakka ei todellakaan katoa viikossa ja roskia siivotaan pois vuosittain joka puolella Suomea. Mutta voidaanhan tämä ääliömäisyys vetäistä niinkin päin, että kaikki heitelköön tupakantumpit yms. roskat kaikkialle ympäriinsä niin kauan kuin koiranpaskoja jätetään ympäriinsä. Eikö kuulosta yhtään kätevältä niin päin?


    • jalmari472

      Suomalainen yhteiskunta On todella Sairas!! Meillä on noin 750000 "lemmikki" koiraa, hyödytöntä elukkaa (no, tietysti opas, huume, sota, jne. Hyötykoirat ovat tarpeellisia) Mie ehdotan ihan uutta Koiraveroa, eli painon mukaan.. Eli aikuisen koiran painon mukaan.. -Jostain Tanskan Dokista 200 euroa ja 3 kilon koirasta vaikkapa 15 euroa/vuosi.. Te Nuijat Koira-ihmiset.. Miettikääpä sitä "Hiilijalanjälkeä, myös sitä paskaa mitä nämä Hyödyttömät elukat jättävät jälkeensä!! Ainoastaan Säälittävissä tapauksissa antaisin luvan pitää vaikkapa koiraa, jos muita ystäviä ei ole!! Terveisin Jallu Haminasta

    • koiramieli

      Koiran aiheuttamia hyötyjä ei ole otettu huomioon. Koira antaa omistajalleen mielihyvää ja liikuntaa. Tämä ennaltaehkäisee kaikin tavoin masennusta ja muita sairauksia, joiden kustannukset kaatuisivat muuten julkisen terveydenhuollon niskaan.

      Ei ehkä ole tehty tutkimuksia, mutta väitän, että koiranomistajat ovat keskimääräistä terveempiä ihmisiä suhteessa keskimääräiseen väestöön, joilla ei ole koiria. Koira rytmittää elämää ja koiran kanssa keskinäinen viestintä pitää ihmisen henkistä vireystilaa positiivisessa mielessä yllä.

      Varsinkin Yhdysvalloissa (myös Suomessa) koiria käytetään kaiken muun palveluskäytön ohella lääketieteessä terapiakoirina muun muassa vanhustyössä. Koiran skaala lääketieteessä on suurempi, kuin ollaan kuviteltu: Se ei jää pelkästään syövän haisteluksi ( http://dogtime.com/dog-health/general/20839-pet-therapy-and-human-mental-health-issues )

      • huonotutkimus

        Haitat paljon isompia, rakinpaskat levittää ja pahentaa sairauksia, levittävät loisia, aiheuttavat stressiä etenkin sivullisissa pelon ja melun takia, raatelevat ja tappavat ihmisiä ja muita eläimiä...


    • asun oulunsalossa ja täällä on paljon koiria tänne kaupunki rakentaa koira aitausta jo 3kk eikä ole vielä valmis siitä tulee hieno no kuka sen maksaa ,oulunsalossa koiria kusetetaan piha kaduilla ja koulun pihoilla oikein kierretään kiekkaa , ja varmaan arvaatte kun kengissä kulkeutuu koulun sisälle ,mutta voisitteko kakattaa koiria jossain metsän reunoilla sellaisella kujilla että ei kakka näy tai sitte kaupunki rakentais kakatus paikan mihin käytettäs koirat ei koirien vika eläimet on kivoja mutta omistajat ei toivonkin ouluun koiraveroa niin ei tarvi nostaa lääkärikuluja sieltä tulisi rahat tämän vois lukea ruostetalon väki kun mietitte rahan keräämistä kartoittakaa oulun koirat ja olisi mukava tietää paljonko siitä kertyis

    • soi6

      Rakkeja paskottavat omistajat ottavat nykyään vaan kännykän käteen ja ovat sillä jotain tekevinään ettei " huomaa kun kapinen piski vääntää paskaa viressä.....Kyllä pitäisi ehdottomasti sakottaa ja sitä pitää myös valvoa.

    • JUURIKIN

      Voi noita hienostelijoita! JUURIKIN;JUURIKIN;JUURIKIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Minua taas veroja maksavana koiranomistaja ihmetyttää, mihinkös ne verorahat menevät kun koirapuistoja ei uusia rakenneta ja vanhatkin ovat aika karseassa kunnossa välillä. Miksei ne koiraverot voisi ohjata julkisten paikkojen kunnossapitoa hoitaville tahoille, jotta siivoaisivat myös ne koiran ulostet?

    • valtionkirstuun

      Ja eikun "lappuliisojen" tapaiset "paskapirkot" huolehtimaan sakotuksesta. Oikeudenmukaisuuden nimissä pitää sakotuksen perustua päiväsakkojärjestelmään
      jotta sakko kirpaise myös hyväosaisia. Ja samanlailla kuin ylinopeuksissa niin kolmas paskasakko vuodessa johtaa määräaikaiseen koiranpitokieltoon. "paskapirkothan" tuovat lisää työpaikkojaja paskamaisen koiranviran vastaanottaneelle peruspalkan lisäksi kunnon bonus kerättyjen sakkojen määrästä palkkaan. Koirat on pääsääntöisesti mukavia samoin kuin niiden omistajat mutta aivan liikaa koiria pitävät ihmiset jotka ovat liian"hienoja" siivoamaan koiransa jätökset.

    • Tikusta-asiaa

      En tajua tuota vouhotusta koirankakoista vaikka ärsyttääkin omistajat jotka antaa paskoo keskelle katua. Kakka on kuitenkin maatuva toisin kuin ihmisten heittämät monet roskat saatikka että ihmiset itse on pilannut jo ilmastonkin joka on erittäin paljon vakavampi pulma. Ihmiset tämän maailman pilaa ei koirankakat!!!!

    • Ontime

      Minulla on kaksi koiraa, molemmat tekevät tarpeensa ojan pohjalle enkä kerää kakkoja. Asun maalla enkä anna koiran tehdä tarpeitaan kadulle ja teille. Aina se ei onnistu, silloin potkin kakan ojaan. Kun kevät tulee kadut kukkivat koiran läjiä, vietän tunnin pari haravoiden läjiä ojiin lähikaduilta. Minua harmittaa koiran omistajat, jotka jättävät koiran läjät kaduille ja postilaatikoiden eteen. Ja minua harmittaa ihmiset, jotka eivät osaa keskustella asiallisesti.

    • paskempijuttu

      .
      .
      .

      Pääministerin kunnassa, vieläpä ns. keskustassa, paskoo isot koirat (susikoirat,kultaset noutajat, myös pienemmät villakoirat ym.) joka paikkaan, jopa pyöräteille! Se on kuin iso mies olisi tarpeillaan käynyt! !!! Hyi!
      Lumihanget/penkereet, ovat keltasenaan kusta joka metrin välein. Kusetetaan ihmisten postilaatikoihin tai siihen ihan läheisyyteen. Onpa jopa koirat päästetty irti, jolloin isot koirat juoksevat holtittomasti ihmisten pihoillekin, jätöksiä on löytynyt kesällä nurmikolta sekä talvella lumesta.

      ''Lapsiystävällinen kunta'' markkinoi itseään,,heh... Just! Kun saa lapsille toimittaa koko ajan että eivät hyppele tienreunan lumihankeen, kun aamu- ja vanhat koiran paskat pilkistää lumesta.

      Ja ajatelkaas kun tulee vesikelit, (varsinkin nyt syksy kun venyi) kun se jätös leviää siihen pyörätielle, missä kävellään/ajataan pyörällä! Aikuiset, lapset, koululaiset, lastenvaunut ym. saa väistellä, onnistumatta. Lastenkin kengistä saa paskoja siivota!
      Jos on koittanut sanoa jollekin sievästi, että sun pitäis siivota toi jätös, niin liki päälle tullaan tai ollaan vain mykkänä ja kävellään vain nokkapystyssä eteenpäin!

      Syyhän ei ole koirassa vaan sen laiskassa omistajassa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Fiksua porukkaa,, ja kunta ei saa näitä kuriin....? Sakottaja kiertelemään niin ehkäpä kuntaa voisi tältä osin sanoa 'lapsiystävälliseksi'.. miten niin Ehkä..
      No, kun ilmat lämpenee, väistely muuttaa luonnettaan,, ja tyttölapset/nuoret naiset alkavat olemaan vaarassa.... tämä skenario koskee kyllä sitten koko maata! Sanokaa minun sanoneeni!!!!

    • Arabikevät

      Kevät on tullut jo Suomeenkin, kun taas kestoaihe vuodesta toiseen koiran jätöksistä kirjoittelu käy kuumana. Voi hyvät hyssykät on teillä aiheet...ja murheet

    • uperperpeererpu

      Idiootti-ihmisroskaajia pitää myös sakottaa. Juuri eilen olin parkkipaikalla kun kaksi ihmistä heittivät mäkkäripaperit pahvilootineen parkkipaikalle ja vielä tupakantumpit päälle ja ajoivat tiehensä, eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Kun kevät tulee paljastuu taas kaikenlaista tienvarsista, jääkaappeja myöten....koirankakat ovat maatuvatt biojätettä...mutta eihän sitä näköjään kaikilta hienoilta ihmisiltä edes takapuolesta tule, vissiin kakkivat kukkia...

      • pelkkäähaittaa

        Ei ihmisetkään saa paskoa kaupungilla maahan, paskattakaa ne rakkinne kotonanne ja heittäkää vessanpönttöön.


    • huohjaa

      Miksi nämä maatuvat jätökset ovat aina se Suomen suurin ongelma? Oletteko koskaan nähneet rikkoutuneita olutpulloja, joihin voivat ihmisetkin itsensä vahingoittaa (ja eläimet)? Tai oletteko kuulleet huumeneuloista leikkipuistoissa, tätäkin joskus otsikoissa nähnyt? Tupakantumpit maassa, josta pienemmät saattavat ne nopeasti suuhunsa sujauttaa? Yleisesti roskat, jotka eivät maadu vaan katukuvaa "kaunistavat"? Ei, kyllä se on se maatuva jäte aivan kamalaa, kärsin myös kun lähistön jänikset kehtaavat papanoita maahan jättää. Ei sillä etteikö koiran omistajien kuulu kerätä osaa jätöksistä esimerkiksi jos koira kadulle jättää. Kyllä itsekin niitä aina noukin, ellei sitten ole jossain puskassa tai muualla missä ei olettaisi kenenkään kävelevän, ellei sitten perinteisesti suomalaisessa humalassa. Mutta vähemmän minua tämä häiritsee kuin edellä mainitut. Tai kaduille syljeskely, sakotettaisiinko sitten kiitos siitäkin? Se on yököttävää.

    • heippsaaaa

      Lontoon kadut ovat siistejä, koska siellä katuja siivotaan jatkuvasti. Ottaisin mieluummin esimerkiksi maat, joissa ylipäätään roskaamisesta saa sakot. Kannattaisin kokonaan puhtautta. Ei roskia eikä ihmisenkään ulostetta. Ihan tiedoksi, että joskus se koiran ulosteeksi luulemanne voi olla kuule ihan ihmisen tuotosta.

    • z2233352

      aika yksinkertainen ja sairas ihminen pitää olla jos koiran paska laittaa pään niin sekaisin että miettii jotain myrkyttämis juttuja. minä itse en välitä koiran paskoista yhtään. jos paskan näen niin en sitä lähde ajattelemaan yhtään. huomion sen samalla tavalla kuin kaiken. puut, tien jossa kuljen,autot mitä näen. huomion ne mutta en niihin lähde tarkentumaan tai ajattelemaan niitä. "hei tuossa meni auto, kappas joku koira on vääntänyt paskat tielle"en ajattele sillätavalla. oikeasti aloittajan kaltaiset yksilöt on henkisesti lapsen kengissä vielä. lapset yleensä osoittaa sormella ja sanoo mitä näkee koska ei osaa muuta.

      • oletpaidiootti

        Että mihinkään epäkohtiin ei saisi puuttua vaan kaikki saavat tehdä mitä huvittaa, vain aivoton rakkihullu ajattelee noin.


    • älävihaakoiraa

      Koira on syytön, on pakko kakkia mihin vaan kun ei ajoissa pääse ulos.
      Miltäs tuntus koiran omistajasta, jos ei pääse ulos ja kun sisälle ei uskalla kakkia.

      • omistajarikollinen

        Teidät pitää sitten laittaa syytteeseen eläinrääkkäyksestä jos ei uskalla tehdä tarpeitaan vaikka hätä. Voitte paskattaa ihan hyvin kotonanne ja heittää paskat pönttöön.


    • paskatjutut

      Tätäkään ketjua en jaksanut loppuun lukea, suoli24:n pöpit taas päässeet vauhtiin. Toivottavasti kaikki veronehdottelijat ja wannabe myrkyttäjät kaatuu paskaan naamalleen

    • Tiinu62

      Haloo koiranpaska katoaa/maatuu mutta ne roskat mitkä ei maadu tupakan stumpit, kaljatölkit, lasinsirut jne.... niistä se vasta pitäisi sakottaa!

      • rakitmaatuu

        Pääsee kerralla monesta haitasta kun laittaa rakit multiin ja rakkien omistajat roskaa muutenkin eniten.


      • oma_asenne

        Kylllä. Tämäkin totta. Muttei silti oikeuta käyttäytymään yhtä idioottimaisesti. Meille koiran kakan siivoaminen on ihan normikäytöstä.


    • ontotta

      Mun mielestä koiranpaskasta pitäisi maksaa. .. ja paljon. Maksetaanhan Juha Sipilällekin, vaikka se on älyllisesti vammainen eli sen päänuppi on pelkkä paskakippo.

    • petri38v

      Jos ihminen ottaa lemmikin esim. koiran niin se huolehtii siitä lain edellyttämällä tavalla eli laissa sanotaan koiran jätökset on kerättävä pussiin ja toimitettava roskikseen jos sellainen on kaupungin toimesta asennettu tai sitten omaan roskikseen! Jos koiran kanssa jaksaa/kehtaa lähteä ulkoilemaan niin kehtaa myös sen kakka pussin kanssa sen verta kävellä että saa sen laitettua roskikseen jos taas ei niin sellaiset ihmiset muuttakaa maalle jossa ei haittaa minne koira tarpeensa tekee! Ei todellakaan ole kiva liikuntarajoitteisena (pyörätuoli potilaana) kulkea katuja pitkin kun saa koko ajan väistellä kakka kasoja ja putsa apuvälineitä!!! Eli sellaiset ihmiset jotka eivät noudata lakia niin tuo 500 euron sakko on tosiaa paikallaaan koska me ihmisetkin saame sakon poliisilta yleiselle paikalle tarpettemme teosta jos jäämme kiinni!

    • sap578

      Kannatan koiran paskasta kadulle sakko,samoin roskien heittelystä 500e,tupakan tumpeista ym,sakko olisi muunto kelpoinen vankeudeksi,jos ei maksa,ja jos toistuvaa koiran paskan levittelyä,koiran pito kielto 10vuodeksi,valvontaa suorittavat kanssa ihmiset,jotka kännykkä kameroillaan kuvaavat tapahtuman,ja siitä heille palkkio,joka rahoitetaan sakko rahasta,

    • eimullamuuta

      Mites on nämä kissan jätökset. Ne kulkee vapaina ja paskovat leikkipuistoihin.

      • isoero

        Ne edes peittävät paskansa ja hyvin harvoin nykyään kissoja ulkona näkee, rakkeja ja rakin paskoja tuhansia kertoja enemmän.


    • KunEiVälitetä

      Sakotusmenetelmä käyttöön JA HETI !
      Aivan liikaa noita paskoja lojuu pyöräteiden ja pihaliittymien reunoilla. Lapset mm. sotkevat itsensä niihin leikkiessään ja saavat ties mitä matoja niistä. Eli tosi vastuutonta noilta koiran ulostuttajilta tämä välinpitämätön touhu.

    • KunEiVälitetä

      Kissan vapaana pito myös SAKOTUKSEN ALLE HETI.
      Eihän niitäkään saa pitää taajamissa vapaana paskomassa ja kusemassa toisten pihoille ja vieläpä pikkulintuja/oravia syömässä.

    • hiuhiuhiuty87

      KAKKA ON LUONNONTUOTETTA. Kakka häviää aikanaan vesisateiden mukana maan sekaan, mutta tupakantumpit, särjetyt pullot ja rutatut kaljatölkit jää.

      EN KANNATA KOIRAVEROA koska ihmiset ostaisivat silloin yhä enemmän pentutehtailta sairaita koiria.

      • mikässiinä

        Tullaan sitten paskomaan kotisi eteen ja heitellään paskat pihamaallesi kun kerran tykkäät.


    • olenkoh

      han nähny sinun kertaakaan keräävän

    • hyi-hyi

      Kyllä sakot joka kakkareesta.Ajatelkaa,kun koirat kakkaa pitkin kävelyteitä ja sit lapset ja vanhukset astuu niihin.Koko ajan pitää vahtia,mihin astuu.Ja kielto,et 1 kpl koiria,per asunto.On jopa 4 koiraa jollain.Koiravero ja kakkasakko heti voimaan.

    • anseliisa

      Kyllä pitää sakottaa ainakin taajama-alueilla, tuolla kaukana luonnosa eri asia, koska siellä on muidenkin eläinten jätöksiä. Jos kiinni saadaan siivottomasta käyttäytymisestä, ainakin 100 euron sakko, kyllä 500 euroa on liikaa siitä kuitenkin. Mutta huomioikaa koiran kakattajat, ne levittävät tauteja, ainakin kesällä, kärpäset ja muut hyönteiset kuljettavat asuntoihin pöpöjä.

    • Koiranomistaja

      Inhoan koirien ulosteita kaduilla, jopa metsäpoluilla. Minulla on oma koira. Kannatan sakkoa.

    • Budjetti.kuntoon

      Kun kerran kaupungit tarvitsevat tuloja niin sakottamisella saataisiin maksut niille, joille ne kuuluvat! Miksi vain autoilijoita sakotetaan joka asiasta? Samalla vaivalla parkkipirkot voivat valvoa koiranomistajia ja tulospalkkio heille, totta kai.

      Malagan sakkotaso kelpaa Suomeenkin, 900 e laittaa vähän miettimään ja toivottavasti mahdollisimman moni alkaa miettiä koiranpitoa sen jälkeen muutenkin.

    • met1

      Jos koirien jätöksistä sakotetaan,niin sitten pitäisi myöskin pullojen,purkkien ja muita roskien heittäjiä sakottaa.Kakkaläjät sentään maatuvat tosi nopeasti.Kun taas pullot ja purkit tuskin koskaan!

      • höpötys

        Naulan kantaan !


      • eivätmaadu

        Rakin paskoista leviää homesientä, bakteereja, loisia...Kummalista kun kadut ei ole täynnä roskia, mutta rakkien paskatuspaikoilla niitä näkyy, siispä tuplasakot rakin omistajille.


    • hersy

      Kyllä kannatan ihmisten tienvarteen heittämien moskien sakottamista ja heti lujasti,on vaikka mitä muovia pahvia ja loputon lista,ei muuta kun sakkoa vaan kun joku sen näkee

    • Voimakasseaskair

      Mistä sen tietää mikä koira sen on tehnyt?

    • juujuupa

      Heti sakotus peliin, kun se alkaa koskemaan myös tupakan tumppien heittäjiä ja roskaajia .

    • Kärnäpää_kauppatorilta

      Kyllä, naapurit tulee s--tana pihanurmikolle puudeleitaan ulostuttaan vaikka rapussa on lappu että asiaton oleskelu kiinteistön piha-alueella on kielletty ja kakarat laskee pulkkamäkee ja änkee hiekkalaatikolle toisesta naapurista, jättää sit suojakannet auki ja kirmaa kaakaolle - kun ehdit käydä ne sulkeen niin kohta ne riekkuu siellä taas.
      Se että rakennuksen toisessa päässä oli joskus posti, ei tee pihasta julkista puistoo eikä oikopolkua lähikauppaan tai koululaisten temppupyörärataa.

      Kunnan ala-asteelle vievä koulutie oli joku talvi sitten varsinainen miinarata, kaikki ei oo löytäny koirapuistoo vieläkään.

    • yjhbhgvg

      Juuh kannatan kakan keräämistä..Mutta en leipäpusseihin,enkä mihinkään muuhun ns muovipussiin paitsi itsestään hajoaviin (esim bioska) nuo muut muovipussit ovat PE-HE<

      • ota_huomioon

        Meidän kaupungissa biopussien käyttö on kielletty. Erittävät nestettä liikaa polton yhteydessä.


    • vastuukysymys

      Kyllä jokainen vastuullinen koiranomistaja kantaa mukana kakkapusseja. Me keräämme kaikki mitä tulee kulkuväylille ja hoidetuille alueille, kuten leikatuille nurmikoille. Pitkästä heinikosta ja korkeista hankipaikoista emme kerää, koska se ei mielestäni enää ole järkevää. Heinikosta ja hankikuopista jätöksiä ei monesti enää kiinni saakaan.

      On myös syytä muistaa se, että ripuloivan koiran jätöksiä on ihan mahdotonta kerätä. Sama kuin laittaisi oksentelevat ihmiset siivoamaan omansa skuupilla. Joten järjen käyttö tässäkin huomioitavaa.

      Aina jaksaa ihmetyttää nämä ihmiset, jotka eivät siivoa omiaan pois. On meilläkin ollut kertoja, että pussit on unohtunut, mutta tikun pätkällä voi siirtää kökkäreet ainakin pois kulkuväylältä ja kerätä ne myöhemmin.

    • Aika___

      kiehtova aihe!

      • iso-aamukakka

        Näinpä. Voitais ottaa välitopicci siitä minkälaista kakkaa kenelläkin tulee :)


    • Kyrpiintynyt

      Kyllä, sakon alle koko touhu.
      Todella kuvottavaa, kun noita koiran sontakasoja on pitkin poikin jalkakäytäviä yms.
      Meillä taloyhtiössä on koirat välillä paskonut jo heti ulko-ovellekin, kun omistajat eivät vissiin ole saaneet aikaiseksi lähteä ulkoiluttamaan koiraansa ajoissa, ja paskat on jätetty kylmästi niille sijoilleen.
      Ehkä se opettaisi edes vähän huolehtimaan asioista, kun tuollaisesta tosiaan lätkäistäisiin muutaman satasen sakko omistajalle.

    • Jairai

      Jos tuolle linjalle lähdetään, niin sitten saman tien tupakoitsijoiden natsoista sakot. Viime uutena vuotena jäi valtavat määrät rakettien jämiä ja roinaa. Niistäkin voisi sakottaa. Kyllä Suomessa sakotettavaa riittää. Sillähän saataisin valtion talous nopeasti kuriin. Keksitään lisää vielä sakotettavia. Entä sitten kissat - niitä päästetään luontoon jopa rauhoitusaikoina. Sakoilla Suomi nousuun.

    • Hauvarouva

      Ehdottomasti pitäisi sakottaa. Samoin pitäisi sakottaa roskaajia sekä tupakantumppien maahan heittäviä.

      Harmittais tuhottomasti jos astelis johonkin läjään kadulla kulkiessaan. Minun koirien läjiin ei tarvitse kenenkään astua, koska kerään ne pois.

    • koiravainarkkari

      Juuri tällä viikolla poistettiin huumeruisku tämän kerrostalon pihalta, jossa myös pienet lapset kulkevat. Kumpi maatuu eikä levitä tauteja ihoon osuessaan, koiranp*ska vai huumeruisku?

      • helppovastaus

        Ruiskut ei hyökkää ihmisten kimppun, eivät pölyä ilmassa aiheuttaen sairauksia, ei saastuta vesistöjä, ei mene vahingossa lasten suuhun...Oliko siinä rakin paska vieressä, todennäköisesti jonkun rakkihullun nistin jättämä.


    • pussi.käteen

      Samaa mieltä. Nyt vaan kaikki nörtit kehittelemään sovellusta joilla voi identifioida jätökset, eli löytää jokaisen jätöksen omistaja. Sitten vaan sakottelemaan.

      Lapsen kasvu 16-vuotiaaksi nuoreksi maksaa yhteiskunnalle noin 130 000 eur. Ja tänä päivänä kun nuorille ei tunnu työt kelpaavan, voi jokainen arvuuttaa kumpi tulee kaliimmaksi koira vai ihminen tässä yhteiskunnassa. Koiran lääkärikulut ja koulutuksen maksat ihan itse. Koira säästää myös yhteiskuntaa mielenterveyspalveluiden kuluista, kun omistaja voi henkisissään kivuissaan lohduttautua edes eläimen läsnäololla. Toinen vaihtoehto saattaa olla vuosien lääkitys. Pahimmillaan yksi mielenterveyspotilas kustantaa kunnalle jopa kymmeniä tuhansia euroja.

      Näe siis vähän laajemminkin...

    • kakkamaar

      Joo... Kuvittele, jos sinunkin tarpeiden tekemisestä laskutettaisiin? Poliisi kyttäisi vieressä..

    • jalmari472

      Terveisiä kaikille koiran taluttajille.. Mun tontin reunaan ilmestyi Suuria koiran Paskakasoja.. Mulla tuli mitta täyteen kun talloin niitä lumitöitä tehdessäni ja Paskat tuli tupaani.. Ettekekö te Sairaat koiran omistajat Tajua että että olette yhtä Aivottomia Idiootteja kuin Koirannekin!!

      • hei.haloo

        Yksi äitee tässä viime syksynä antoi pikkupilttinsä kirjailla mutakakuilla talomme seinään omia piirroksiaan. Ei oltu itse paikalla, mutta yksi naapureista hätyytteli pois tontilta.

        En tästä huolimatta ala myrkyttämään lapsia ja kiroa kaikkia lasten omistajia idiooteiksi :)


    • valivalihohhoh

      Entäs sitten ne röökin natsat, joita pienet lapset syö ??? Ja pullot, tölkit, rikotut ja ehkät....hmmm...oisko pikkusen turhaa naputtaa kakasta ku röökinnatsoja ongitaan pienten lasten suusta...röökääjille kunnon 1000 euron sakko tumppien heittelystä ja dokaajille sama pläjäys noist halvatun rikotuista pulloista yms....ehkä voisimme vaikka valittaa siitä, että kaikki vois maksaa kaikesta sakkoo ja toki kissoja unohtamatta,kissakakkoja/kissan pissaa hiekkalaatikoilla ku lapset tekee hiekkakakkuja...voi onhan sitä valittamista vaikka mistä, :) sakkoja vaan kaikille :):)

    • Koirapoliisi

      Kyllä , sakko olisi hyvä. Ja koirapoliisit valvomaan ja sakottamaan. Vapaaehtoisia löytyy kyllä. Itsekin olisin vapaaehtoinen sakottaja.

    • Erkkinen80

      Jos sakko peritään itse syylliseltä eli koiralta niin miksipä ei. Menee sit koiran ruuat ulosottoon jos ei ole varaa muuten.

    • Postiluukusta_paskaa

      Kaupungissa korjaisin koirani jätökset ja olen korjannutkin. Mutta kun näin pääasiassa maalla asutaan, niin en taatusti missään metsätiellä ala kikkareita keräämään - varsinkin, kun koira hakeutuu aina ojaan tai vastaavaan tarpeilleen, ei tielle. Meillä täällä kulkee hevosiakin tiellä ja ne sontivat mihin tykkäävät kesken matkan. Mikäs sakko siitä paskaläjästä sitten tällä mallilla tulisi?

      Tiedän, että tämä on vain provosoiva aloitus aiheesta, joka puhuttaa. Mutta voisi miettiä ihan tosissaan, että miten erottaa tässä asiassa maaseudun ja kaupungin. Ei mielestäni metsä-/hiekkatiellä ojaan kakkimisisesta voi sakottaa, mutta jos sakottamaan ryhdyttäisiin, niin poikkeuksia tuskin tulisi. Valtio tarvitsee rahaa.

      Kyllä asia niin on, että vaikka on ihan kamalaa astua jossain kaupungin kävelykadulla koiranpaskaan, niin tämmöisen keräyspakon toteutumista ei olisi mitenkään mahdollista valvoa. Ja kun miettii, mikä haloo tästä on ollut jo iät ja ajat, niin kyllä järkevät koiranomistajat kaupungissa keräävätkin koiriensa jätökset. Loput naureskelevat tämmöisille keskusteluille.

      Minun tuttuni postiluukusta laitettiin kerran kissanpaskaa sisään pussissa, koska hänellä oli kissa-aiheinen ovikoriste. Paskaa oli pihalla = oli aivan luonnollista jonkun mielestä, että tämän kissakranssin omaavan ihmisen mahdollisen kissan täytyi olla syypää. Toisaalta. Maailmassa tapetaan ihmisiä niin, ettei enää paljoa hetkauta. Pommit räjähtelevät sun muuta. Nyt maailmallekin tiedoksi: MEILLÄ SUOMESSA MENEE NIIN HYVIN, ETTÄ SUURIN ONGELMAMME ON KOIRAN PASKA!

    • jalmari472

      Tästä ei varmaan koiran kusettajat tykkää, mutta kerron kuitenkin.., Mun tontille oli kaksi portinpieltä joitten ympärille oli pakko kasata lunta.. Lumet oli Keltaisenaan tuota Ihanaa koiran kusta.. Ruiskuttelin kinoksiin lämmitysöljyä mutta aina vaan piskit kusivat portinpieliä.. Mutta sitten, kun mulla oli aikaa vuorotyössä, ja ullakon ikkunasta oli sopiva linja näihin kusiruiskuihin, niin aloin ammuskelemaan näitten Idioottien koiria ilmapistoolilla.. Ilmapistoolin ääni oli hiljainen ja teho sen verran pieni että luoti ei jäänyt nahkaan kiinni, mutta varmaan kirpaisi.. Kyllä kusi ja paska loppui siihen eikä näitä Idiootti koiran kusettajia (3) sen jälkeen näkynyt rajoillani.. Mieluummin olisin rokottanut koiran omistajaa mutta tämäkin lääke tepsi..

    • Koiranomistaja

      KYLLÄ ja ehdottomasti !!! Tiedän, näen paljon koiranomistajia, jotka ovat ollakseen niin niin fiksuja filmaattisia, MUTTA kun oma koiraa paskantaa, niin ei se mitään... ! Edellisessä taloyhtiössä - ns. eliittialue- käyttivät ulostuttamassa meidän taloyhtiön portin pieleen, jonne laitettiin kyltit - jotka revittiin pois !

      En ole tavannut missään niin itsekkäistä, pässejä ihmisiä kuin koiranomistajissa. Anteeksi kauheasti, ettehän te koiranomistajat kaikki ole sellaisia, mutta paljon näitä ikäviä tapauksia kohdalleni sattunut.

      NImimerkki Itselläkin koira

    • Koirien

      Omistajat tarvitsisi valtiolta tukirahaa, koska ovat suuriryhmä ihmisiä, jotka liikkuvat aktiivisesti ja näin pysyvät hyvässä kunnossa. Näin yritykset säästävät tuhansia euroja vuositasolla, kun koirienomistajat eivät ole sairaslomilla. Perheissä joissa on koira, lapsista kehittyy psyykkisesti terveempiä ja kasvaa vastuuntuntoisempia. Näin koira on monessa mielessä hyödyllinen yhteiskunnassa. Joten koirien jätöksistä vouhkaavien kannattaa katsoa koiria avoimin mielin.

      • Alaluokkaa

        Yritykset säästävät muka koiranomistajissa... heh,heh. Koiranomistajat eivät ole töissä ja jos ovat, eivät kykene tekemään normaalipituista päivää kun pitää kiirehtiä kotiin kakattamaan sitä koiraa...

        En koskaan palkkaa koiranomistajaa.
        En koskaan vuokraa asuntoa koiranomistajalle.


    • Iloinenveronmaksja

      Ehdottomasti rakkivero käyttöön koko valtakunnassa 500 euroo vuodessa/ per lärvi

    • Ihanakusetus

      Juu Tupakan tumppien kaduille viskojlle 50 euroo sakkoa kerralta ja viinan juojille pullosta ja kaduille kuseksijoille kaljaukoille 50 euroo sakkoa/ per kerta

    • DonKyösti

      Suomessa tämä on vaikea toteuttaa, sillä suomalaiset koiranomistajat ovat hieman hankalaa sakkia. Kovin moni asuu tukien varassa, joten sakko menisi jokatapuksessa sossun varoista, mikäli sitä edes maksetaan. Monella suomalaisella koiranomistajalla on myös se "meidän helluntelttu, perheenjäsen" -asenne ja siihen päälle erittäin räjähdysherkkä aggressiivinen luonne, jos aletaan tätä koiranomistajaa tai koiraa jostain arvostelemaan tai syyttämään (esimerkiksi tien viereen tai tielle paskomisesta).

      • eiongelma

        Sitten rakki ulosmitataan ja viedään piikille.


    • kakkuloi

      ei tarvi koiran kakkoista ongelmaa ottaa, sehän on luonnon tuote!
      isompia ongelmia on nuo joita solkenaan tulee tänne saastuttaa kotimaatamme!

    • MenkääTytötKotio

      Pitääkö niitä kissoja kaupuntissa pitää? Meillä maalla ei olla oltu hysteerisiä, kuten teillä. Kissut saa paskoa joka paikkaan. Koirat myös. Miksi pikkutyttärien pitää itkeä niinkin normaalista asiasta kuin paskoomisesta?

    • dnajuippi

      en ikinä kerää koiran kakkaa,maatuuhan se nopeasti , eikä oo enää mun ongelma sen jälkeen.mites muuten sakotat? Otetaanko kakasta dna?

    • paskatpois

      Juu, ihan näin koiranomistajana kannatan tuntuvaa sakkoa koiran tortun jättämisestä kulkuväylien reunoille tai muuten yleisille paikoille taajama-alueilla.

      Koiranomistajille, jotka vähättelevät, että maatuuhan se nopeasti, se todellakaan ei maadu nopeasti. Ja kun kyse ei ole vain yhdestäsellaisesta, niitä on satoja, tuhansia, kymmeniätuhansia, joissa moni ehtii sotkea kenkänsä, tassunsakkin ja levittää sitä sontaa ympäriinsä ennenkuin se on maatunut.

    • Anonyymi

      Koirankakka kerätään ensin pieneen muovipussiin joka pudotetaan 40 litran muovisäkillä varustettuun roskikseen puistossa ja sitten kaupungin työtekijät laittavat nämä pussit isompaan jätesäkkiin ja vievät pois. Koirankakka siis pakataan kolminkertaiseen muoviin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Syöksit minut syvälle masennukseen

      Olit se suurin syy suruuni, jos olen rehellinen. Mutta ethän voinut tietää. Et voinut tietää, että poljit rikkimennyttä. Mielestäni et ollut rehelline
      Ikävä
      276
      2659
    2. Yhä useammat miehet jäävät ilman seksikumppania

      Seksuaalinen yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen ongelma: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009348479.html?share=e7236ee8014c17d4d350174fb6afe007
      Sinkut
      360
      1785
    3. Entä jos me törmätään mies

      Sattumalta joskus?
      Ikävä
      53
      1441
    4. Horoskooppi: Skorpionilla maltti on valttia, rapu kohtaa muutoksia, leijonalle apua epävarmuuteen...

      Uskotko horoskooppeihin? Lue tästä päivän horoskooppi ja katso, pitääkö se paikkaansa... Klikkaa: https://www.suomi24.fi/viihde/horoskooppi-skorpion
      Viihde ja kulttuuri
      18
      1379
    5. Ökymenoa Monacossa! Valtteri Bottas esittelee harvoin julkisuudessa nähdyn Tiffany-rakkaansa tv:ssä

      No nyt on ökyä… F1-kuski Valtteri Bottas kutsui Maria Veitolan yökylään luksuskohteena ja rikkaiden asuinpaikkana tunnettuun Monacoon. Tiedossa mm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1373
    6. PERUSSUOMALAISET HALPA-HALLILLA

      On varmaa tietoa, että huomenna lauantaina on Haapaveden Halpa-Hallin edessä klo 10 alkaen tavattavissa perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaita läh
      Haapavesi
      302
      1226
    7. Neljä lasta! Minttu Murphy-Kaulanen rehellisenä uusperheestä Sampon kanssa: "Me ei olla pidetty..."

      Lapset on lahja. Tsemppiä suurperhe-elämään Minttu ja Sampo! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/nelja-lasta-minttu-murphy-kaulanen-rehellisena-
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1115
    8. Martina ei viihdy kotona!

      Montako päivää ehti Martina olla kotona ennen kuin oli taas menossa. Tällä kertaa sentään koira mukanaan mutta loput perheestä jäi taas muiden hoidet
      Kotimaiset julkkisjuorut
      326
      1094
    9. Muistatko kun sähläsin

      Edessäsi nainen? Hienomotoriikkakin sakkasi katseestasi ♥️
      Ikävä
      47
      852
    10. Mitä jos...

      Lähdetään autoajelulle joskus. Puhutaan aamuyöhön ja katsotaan voisimmeko olla joskus "me". Sopisiko tämä miehelle? PS. Minä ajan, koska sinä ajaisit
      Ikävä
      60
      844
    Aihe